Kello kun oli jo 5 minuttia yli kolmen, annoin minä tämän lapun
sulkematonna juoksijalle, joka päästi puntit jaloistaan ja läksi
suoraa päätä kiitämään Wieniin.
Sitten joimme me, padishah ja minä, pullon loppuun, odotellessamme
sitä keisarinnalta Maria Teresialta tulevaa. Kello löi neljänneksen
yli kolmen, löi puoli neljä, löi kolme ja kolme neljännestä, mutta
ei vaan kuulu kuriiria. Täytyy tunnustaani, ett'en ollut oikein
rauhallisella mielellä, varsinkin, kun huomasin hänen majesteetinsa
tuon tuostakin vilkaisevan kellon nauhaan, jolla tavallisesti pyöveli
soitetaan sisään. Hän salli minun lähteä puutarhaan, raitista ilmaa
hengittämään, mutta pani mukaani kaksi mykkää murjaania, jotka eivät
minua hetkeksikään päästäneet näkyvistään. Kello oli viittä vaille
neljä. Kuolemantuska valtasi minut; en kielläkään. Hädissäni panin
hakemaan kuulijatani ja ampujatani. He saapuivat heti. Kuulija
pani korvansa maahan. Olin joutua suunniltani, kuultuani hänen
ilmoittavan, että juoksija nukkuu kaukana täältä ja kuorsaa nenänsä
täydeltä. Tuskin oli uljas ampujani kuullut tuon, niin jo hyppäsi
korkeille portaille, kohosi varpailleen, paremmin nähdäksensä, ja
huusi:
-- Totta maarian! Tuollahan se laiskajaakko makaa tammen juurella
lähellä Belgradin kaupunkia, pullo vieressään. Malttakaas, niin minä
kutkutan häntä hieman.
Sen sanottuaan hän ojensi pyssynsä ja laukaisi täyden panoksen puun
latvaan. Rakeina silloin tulla rapisi nukkujan päälle terhoja ja
oksia ja lehtiä. Mies heräsi ja huomattuaan nukahtaneensa liian
kauan, läksi juoksemaan niin kiivaasti, että kun kello oli kolme ja
viisikymmentä yhdeksän ja puoli minuttia, seisoi hän padishahin oven
edessä, kädessään pullo ja toisessa omakätinen kirje keisarinnalta
Maria Teresialta.
Padishah sieppasi pullon heti, maistoi viiniä, ja sanomaton mielihyvä
levisi hänen kasvoilleen.
-- Münchhausen, -- lausui herkkusuinen majesteeti, -- ettehän
pahaksenne pane, jos säästän tämän pullon oman suuni varalle. Teillä
on Wienissä enemmän vaikutusvaltaa kuin minulla ja saatte sieltä
itsellenne helposti toisen tällaisen.
Sen sanottuaan hän pani pullon kaappiinsa lukon taakse, pisti avaimen
housujensa taskuun ja soitti rahanvartijaansa. Mikä ihana kilinä!
-- Minun täytyy maksaa veto, -- virkkoi hän minulle.
Hän kääntyi sitten rahanvartijansa puoleen:
-- Kuule sinä! Anna ystävälleni Münchhausenille niin paljo kultaa,
hopeata ja kalliita kiviä kuin väkevin mies kantaa jaksaa. Mene!
Rahanvartija kumarsi herransa edessä maahan asti. Padishah puristi
lämpimästi kättäni ja päästi meidät menemään.