Egyptistä palattuani minusta tuli padishahin kaikki kaikessa: minä,
niinkuin sanotaan, tein sekä sateet että päivänpaisteet. Hänen
majesteetinsa ei tullut toimeen ilman minua. Minun piti aterioida
hänen kanssaan sekä päivälliset että illalliset. Täytyy sanoani, että
kaikista hallitsijoista koko maailmassa on Turkin keisarilla kaikkein
paras pöytä, tietysti ainoastaan ruokiin nähden, sillä tietäähän
jokainen, että Muhammed kielsi uskovaisiltaan viinin juonnin
kokonaan. Ei ole siis toivomistakaan, että Turkkilaisen pöydässä saa
lasillisen viiniä. Mutta mikä ei tapahdu julkisesti, se useinkin
tapahtuu salaisuudessa, ja koranin kielloista huolimatta on monikin
Turkkilainen yhtä hyvä viinin tuntija kuin mikä saksalainen ritari
hyvänsä, ja niin oli hänen majesteetinsa padishahinkin laita.
Hänen päivällisillään, joissa suurvisirikin oli läsnä, ei ollut
viinistä edes puhettakaan, mutta pöydästä noustua oli hänen
majesteetillansa pullollinen kelpo viiniä varattuna kabinetissansa.
Kerran hänen majesteetinsa viittasi minua tulemaan perässänsä. Hänen
omaan huoneesensa tultuamme, padishah väänsi oven lukkoon ja veti
kaapistansa esille viinipullon.
-- Münchhausen, -- lausui hän, -- te kristityt olette viinin
tuntijoita, sen tiedän. Kas tässä on pullollinen tokaijia, ainoa
mikä minulla on, ja olenpa vakuutettu, ett'ette te ikipäivinänne ole
parempaa maistanut.
Sen sanottuaan, hän täytti lasin itselleen ja minulle. Me tyhjensimme
ne pitkin kulauksin.
-- No niin! -- virkkoi hän. -- Mitäs sanotte? Erinomaista, eikö niin?
-- Vallan hyvää, -- vastasin minä, -- mutta teidän majesteetinne
luvalla uskallan sanoa, että olen minä parempaakin juonut, nimittäin
keisari Kaarlo VI:n luona Wienissä. Sapperment! Olisinpa suonut, että
teidän majesteetinnekin olisi saanut maistaa sitä!
-- Rakas Münchhausen! -- vastasi hän. En tahdo teitä loukata, mutta
enpä luule, että tämän parempaa tokaijia löytyy missään. Tämänkin
ainoan pullon sain eräältä unkarilaiselta magnaatilta, joka kehui
sitä tavattomasti.
-- Hölynpölyä se mies puhui, teidän majesteetinne, pelkkää pötyä.
Ero on tokaijilla ja tokaijilla. Paljonkos panette vetoa, teidän
majesteetinne, että minä tunnin kuluessa hankin teille pullon
tokaijia suoraa päätä keisarillisesta kellarista Wienissä? Ja se on
oleva jo näköjäänkin toisellaista kuin tämä?
-- Münchhausen! Te laskettelette perättömiä.
-- En ensinkään. Tunnin kuluttua on teidän majesteetillanne oleva
pullollinen tokaijia Itävallan keisarinnan kellarista ja ihan toista
leimaa kuin tämä myrkyn vierimmäinen.
-- Münchhausen! Te tahdotte tehdä pilaa minusta, ja siitä min'en
tykkää ensinkään. Olen teitä aina pitänyt järkevänä, totuutta
rakastavana miehenä, mutta nyt rupean luulemaan, että totuus on
saanut teiltä korvatillikan.
-- Lyökää veto, teidän majesteetinne. Ellen minä pidä lupaustani, ja
tiedättehän te, majesteeti, ett'ei minun tapani ole sanaani syödä,
niin saatte huoleti ottaa pääni: eikä minun pääni olekaan pelkkää
lanttua. Sen panen minä vetoon; entäs te, majesteeti?
-- Olkoon menneeksi! Ellei kello neljä, määrälleen neljä, pullo ole
täällä, niin lyötän minä armotta teiltä pään poikki, sillä minä en
siedä ivaa, en parhaimmilta ystäviltänikään. Jos te sitä vastoin
täytätte lupauksenne, niin saatte minun aarreaitastani ottaa kultaa,
hopeata ja kalliita kiviä niin paljon kuin väkevin mies jaksaa kantaa.
-- Se oli miehen puhetta se, -- vastasin minä.
Pyysin kynää ja mustetta ja kirjoitin keisarinnalle Maria Teresialle
seuraavan lapun:
"Teidän Majesteetinne on, keisarikunnan perijättärenä,
epäilemättä perinyt myöskin jalon isänne viinikellarin. Rohkenen
anoa, että tämän tuojalle annettaisiin pullollinen sitä tokaijia,
jota minä niin usein join Teidän ikimuistettavan isänne kanssa.
Mutta sitä parasta lajia, sillä kysymyksessä on suuri veto.
Käytän tilaisuutta, lausuakseni Teidän Majesteetillenne minun
syvimmän kunnioitukseni, ollen j.n.e., j.n.e.