Me läksimme purjehtimaan Amsterdamista, eikä koko matkalla mitään
erinomaista tapahtunutkaan. Kerran vaan yllätti meidät kauhea myrsky,
ja koska sen seuraukset olivat varsin merkillisiä, niin viivähtänen
siinä hetkisen.
Olimme juuri käyneet ankkuriin erään saaren rannalle ottamaan vettä.
Silloin nousi myrsky ja raivosi niin hirmuisesti, että tempasi
pisimmätkin puut juurineen maasta ja lennätti ilmaan. Vaikka monetkin
niistä painoivat tuhansia leivisköitä, niin köykäisinä höyheninä ne
vain leijailivat tuolla yläilmoissa.
Myrskyn tauottua putosi kumminkin jok'ainoa puu ihan entiselle
sijalleen ja juurtui samassa kiinni, niin ett'ei elementtien
taistelusta ollut merkkiäkään jäljellä. Yksi puu vaan teki
poikkeuksen. Juuri siinä silmänräpäyksessä, jolloin myrsky tempasi
puun maasta, oli muuan ukko akkoineen kiipeämässä siihen nauriita
poimimaan, sillä siinä maan-osassa nauriit nähkääs kasvaa puussa.
Arvoisa aviopari teki tuon ilmamatkan häikäilemättä, mutta sen
painosta otti puu toisen suunnan ja putosi pitkin pituuttaan maahan.
Nyt sattui sillä tapaa, että saaren kaikkein armollisin katsikka eli
ruhtinas oli lähtenyt asunnostaan pihalle, niinkuin useimmat hänen
alamaisistansakin: pelkäsi näet joutuvansa linnansa raunioitten
alle siinä kovassa myrskyssä. Kun sää asettui, oli hän juuri
astumaisillaan puutarhan kautta linnaansa jälleen, mutta silloin
pudota romahti tuo naurispuu hänen päähänsä ja tappoi hänet kaikeksi
onneksi siihen paikkaan.
Kaikeksiko onneksi?
Niin juuri, kaikeksi onneksi, sillä, kaikella kunnioituksella
puhuen, katsikka oli hirmuinen tyranni ja kaikki hänen alamaisensa
onnettomimpia ihmisiä maailmassa, yksin suosikitkin. Hänen aitoissaan
homehtuivat ja märkänivät suunnattomat määrät viljaa ja muuta muonaa,
mutta kansa, jota hän oli armottomasti nylkenyt, oli sanan täydessä
merkityksessä nääntymäisillään nälkään.
Hänen saari-valtakuntaansa ei vihollinen koskaan uhannut, mutta
sittenkin hän pisti sotaväkeen kaikki nuoret miehet, tehdäkseen
heistä muka sankareita, ja tuon tuostakin hän sitten möi koko
sankarikokoelmansa enimmän tarjoavalle naapurille, siten kasaten
miljoonia simpukankuori-rahoja entisten miljoonain lisäksi.
Kiitokseksi siitä suuresta palveluksesta, minkä nuo nauriinpoimijat
olivat isänmaalle tehneet, korotti kansa heidät valta-istuimelle.
Tosin oli tämä kunnioitettava pariskunta ylä-ilmoissa lennellessään
tullut katsoneeksi aurinkoa kasvoihin niin läheltä, että heiltä
oli hieman himmennyt sekä silmäin valo että järjenkin valo, mutta
he hallitsivat kumminkin niin hyvin, ett'ei kukaan, nauriita
liistiessään, jättänyt sanomatta: "Eläkööt meidän katsikat!"
Kun sitten meidän laiva, joka myrskyssä oli saanut melkoisia
vammoja, oli miten kuten korjattu, sanoimme me jäähyväiset uusille
hallitsijoille, nostimme purjeet ja saavuimme kuuden viikon kuluttua
Ceyloniin.