Minun ensimmäinen matkani elämässäni oli merimatka. Sen tein vähää
ennen sitä retkeäni Venäjälle, josta jo olen kertonut monta mieleen
pantavaa tapausta.
Jo siinä iässä, jolloin vielä ihmiset olivat epätiedossa, oliko
pikkuinen pimento minun ylähuulellani untuva-haituvaa vai oikeata
partaako, jo siinä iässä minä yötä ja päivää mietiskelin matkustuksia
ja unissani kiitelin maita mantereita.
Isä vainaa oli matkustellut suurimman osan ikäänsä ja kertoi meille
pitkäin talvi-iltain kuluksi monta seikkailua, jotka olivat ihan
tosia kaikki. Minun matkustushaluni pontena ja pohjana oli siis
synnynnäinen taipumus kuin myöskin isän esimerkki. Koetin käyttää
hyväkseni pienimmänkin tilaisuuden, joka tekisi matkustamisen
mahdolliseksi, mutta täyttä totta ei vaan tahtonut tulla.
Välistä oli minun jo onnistunut saada isä puolelleni, mutta äiti
ja täti ne silloin tekivät sitä kovemman tenän, ja hetken kuluttua
olivat kaikki ponnistukseni menneet myttyyn. Vihdoinkin sattui
kaikeksi onneksi muuan äitini sukulaisia tulemaan meille, ja ennen
pitkää olin minä hieroutunut hänen suosioonsa. Hän sanoi minua
kelpo pojaksi ja lupasi tehdä kaiken voitavansa, saadakseen minun
matkahaluni tyydytetyksi.
Hänen puheliaisuutensa oli tehokkaampaa kuin minun. Jo siinä yksikin
esitys tehtiin ja kumottiin ja ehtoja vastaan ehtoja rakennettiin
ja väitettiin ja itkettiin, mutta loppujen loppu oli se, että minut
päästettiin hänen kanssaan purjehtimaan Ceylonin saarelle, jossa
hänen enonsa oli ollut monta vuotta kuvernöörinä, ja jonne nyt
korkeavoipaiset kenraalistaatit olivat lähettäneet hänet tärkeälle
toimelle.