Oltuani pari viikkoa Ceylonissa, sain kuvernöörin pojalta kutsut
metsästysretkelle. Minä läksin ilomielin. Uusi ystäväni oli kookas
ja väkevä mies ja senpuoleiseen helteesen tottunut; minua sitä
vastoin alkoi jo ennen pitkää väsyttää, ja salolla jäin hänestä pian
kappaleen matkaa jäljelle.
Olin juuri istahtanut lepäämään erään virran rannalle, kun äkkiä
kuulin kovaa räiskettä takanani. Minä käännyin katsomaan ja olin
kauhusta kangistua: hirmuisen suuri jalopeura astuu juuri minua
kohti. Sen kiljunnasta minä ymmärsin, että pedolla on vakaa aikomus
pistää minut murkinoiksi poskeensa, minulta lainkaan lupaa kysymättä.
Pyssyni oli ladattu jäniksenhauleilla. Siinä ei ollut siekailemista;
minä päätin ampua, pedolle pelotukseksi. Mutta tähdätessäni ymmärsi
sekin minun aikomukseni, vimmastui ja syöksi minun päälleni.
Vaistomaisesti minä yritin ihan mahdottomia: lähteä pakoon. Minä
käännyin ympäri ja -- ihan vieläkin hirvittää, tuota muistellessani,
-- parin askelen päässä minusta seisoo kamalan suuri krokodiili, kita
ammollaan, valmiina nielaisemaan minut.
Minun tilani oli hirmuinen: takanani jalopeura, edessä krokodiili,
vasemmalla vuolas virta, oikealla syvä kuilu, jonka pohjalla,
niinkuin sittemmin sain tietää, myrkyllisiä käärmeitä vilisee.
Hämmästyneenä, huumauneena -- sellainen se olisi ollut Herkuleskin
tällä hetkellä -- minä vaivuin maahan. Ainoa ajatukseni oli:
milloinkahan sitä ollaan jalopeuran hampaissa tai krokodiilin
kauheain leukapielten välissä. Silmänräpäys vielä, niin kuuluu
sanomatonta, kummallista melua, mutta mitään kipua en tunne missään.
Nostan verkalleen päätäni ja silloin huomaan, että jalopeura,
tehtyään ankaran hyppäyksen minua kohti, onkin loikannut sitä
menoa suoraan krokodiilin kitaan, ihan nieluun saakka. Ja siinä se
nyt turhaan rimpuilee, päästäkseen pois. Minä kavahdin pystyyn,
sieppasin puukkoni ja sivalsin jalopeuralta pään poikki. Ruumis
jäi nytkähtelemään jalkaini juureen. Sitten työnsin pyssyn perällä
pedon pään niin syvälle kuin mahdollista krokodiilin sisään. Hetken
kuluttua heitti sekin henkensä.
Tuskin olin saanut tämän loistavan voiton kahdesta kauheasta
vihollisesta, niin jo joutui toverinikin saapuville. Pitkällinen
poissaoloni oli näet ruvennut häntä huolestuttamaan, jonka vuoksi
hän oli lähtenyt etsimään minua. Hän onnitteli minua sydämellisesti,
ja sitten me yhdessä mittasimme krokodiilin pituuden: ummelleen
neljäkymmentä Parisin jalkaa ja seitsemän tuumaa!
Kerrottuamme tästä harvinaisesta seikkailusta kuvernöörille, lähetti
hän heti kohta rattaita ja väkeä, noutamaan hirviöt palatsiin.
Taitava turkkuri teki minulle sitten jalopeuran nahasta useampia
tupakkakukkaroita, joista osan lahjoitin ystävilleni Ceylonissa.
Muut minä sittemmin lähetin lahjaksi Amsterdamin pormestarille.
Vastalahjaksi hän tarjosi minulle tuhannen dukattia, ja minulla oli
täysi työ ja tekeminen, ennenkuin sain sen tarjouksen torjutuksi.
Krokodiilin nahka täytettiin, ja nykyjään se on Amsterdamin museon
parhaita kaunistuksia. Vahtimestari, sitä näytellessään, kertoo koko
tapauksen juurta jaksain. Minun täytyy kumminkin sanoa, että mies
lisäilee siihen omasta päästään kaikenlaista pötyä, mikä ei lainkaan
ole totta, ei todennäköistäkään. Niinpä hän esimerkiksi laskettelee,
että jalopeura oli hypännyt ihan koko krokodiilin läpi, ja että
samassa kuin jalopeuran pää oli tullut näkyviin, samassa "monsieur,
maailman mainio paroni", -- niin hän kuuluu minua nimittelevän --
oli yhdellä iskulla lyönyt poikki pään ja myös kolme jalanmittaa
krokodiilin hännästä.
-- Krokodiili, -- jatkaa hän suhosiaan, -- syvästi loukkautuneena
tällaisesta typistyksestä, oli kääntynyt ympäri, siepannut herra
paronin kädestä jahtipuukon ja nielaissut sen niin vimmatulla
himolla, että se meni suoraa päätä sydämeen, ja peto kuoli siihen
paikkaan.
Sanomattanikin on selvä, kuinka ilkeältä minusta tuntuu tuon miehen
hävyttömyys. Nykyisenä epäilyksen aikakautena saattaisi monikin,
joka ei minua tunne, ruveta tuollaisten törkeäin valheitten takia
epäilemään minun seikkailujeni todenperäisyyttä, ja sellainen se
loukkaa kunniallista miestä sydänjuuria myöten.