Hädän tullen ei kunnon metsämies milloinkaan jätä käyttämättä
pienintäkään tilaisuutta, millä pulasta päästä, ja niinpä olen
minäkin neroni neuvoilla välttänyt monta tuhoa ja turmiota. Sen näkee
seuraavastakin tapauksesta.
Olin kerran metsällä Puolanmaassa. Ilta alkoi pimetä, kruudit olivat
minulta lopussa, ja niinpä olin juuri kotia kääntymäisilläni, kun
yks kaks hirmuisen suuri karhu salpaa minulta tien ja alkaa täyttää
päälleni, kita ammollaan ja vihan vimmassa muristen. Minä tempasin
taskustani pari piikiveä, joita minulla on aina mukanani, ja viskasin
toisen niistä sellaista vauhtia karhun kitaan, että se solahti
nielusta alas. Olisin sinne heittänyt toisenkin, mutta samassa teki
karhu tuskissaan kokokäännöksen, niin että toinen piipala sinkosi
sisään toista tietä. Ja siellä sitten, karhun mahassa, kivet löivät
vastatusten niin kiivaasti, että iskivät tulta, ja karhu remahti
palasiksi hirvittävällä paukauksella. Minä ehjänä katselin vaan
päältä.