Tunteehan jokainen vanhan legendan pyhästä Hubertuksesta,
metsästäjäin suojelijasta, ja hirvestä, joka hänelle ilmestyi,
risti sarvien välissä. Hauskassa seurassa olen usein juonut tämän
pyhimyksen maljan ja nähnyt tuon kuuluisan hirven senkin tuhannet
kerrat, milloin maalattuna kirkon seinille, milloin kirjottuna
ritarien rinnoille, niin ett'en minä, tunnollisena ja rehellisenä
metsästäjänä, ensinkään menisi väittämään, ett'ei moisia ristipäitä
hirviä ole vielä tänäkin päivänä.
Kerran kun olin ampunut pois kaiken hauli- ja luotivarastoni,
huomasin metsässä edessäni äkkiä komean hirven, joka katselee
minua niin levollisesti, ikäänkuin tietäisi, ett'ei sillä nyt ole
mitään peljättävänä. Minä pistin pyssyyni kruutipanoksen, purasin
kourallisesta kirsikoita sydämet ulos ja työnsin ne kruudin päälle.
Laukaisin sitten ja satuin hirveä ihan sarvien väliin. Eläin
huumautui ensin ja horjahti, mutta kavahti heti pystyyn jälleen ja
pötki tiehensä. Vuosi tai parikin sen jälkeen, pyydystellessäni
samassa metsässä, kohtasin uljaan hirven, jonka sarvien välissä
kasvoi toistakymmentä jalkaa pitkä, upea kirsikkapuu. Samassa
muistuivat mieleeni kirsikansydämet, ja koska hirvi jo siitä pitäin
oli mielestäni minun omani, ammuin sen yhdellä laukauksella. Ja niin
tuli siitä minulle sekä paisti että kirsikoita höysteeksi, sillä puu
oli ihan täynnään niin suuria ja makeita kirsikoita, ett'en minä
sellaisia muualla ole nähnytkään.