Kerran sattui Venäjän suurilla saloilla tielleni komea naali.
Sääli olisi, arvelin, tärvellä tuota uhkeata turkkia luodilla tai
hauleilla. Naali seisoi paksun puun takana. Minä vedin luodin ulos
pyssystä ja pistin sen sijaan nelituumaisen rautanaulan. Tähtäsin ja
ammuin niin ovelasti, että naali jäi hännästään puuhun kiinni. Astuin
sitten naalin luo, viilsin siltä metsäpuukollani kuonon ristiin ja
peittosin sitä piiskallani niin kauan, kunnes naali läksi tiehensä ja
jätti nahkansa minulle. Ja kaunis olikin nahka.