Runsas vuosi oli kulunut siitä, kuin vaaralaiset viimeksi Mikolta
kirjeen saivat. Sen jälkeen hänestä ei ollut kuulunut hyvää eikä pahaa,
niin että isäntä jo alkoi käydä levottomaksi, varsinkin kuin ei Mikko
edes ilmoittanut sitäkään, miten tuo juttu päättyi.
Matin pystytellessä juhannuskoivuja rappusten eteen astua tallusteli
pienoinen poika pihaan ja ojensi kaukaa kirjettä, sanoen:
"Tämä lähetettiin sieltä postikonttorista; sanottiin olevan sillä
kiire."
Matti katsahti, huomasi kuoresta oudot postimerkit, jätti siihen koivun
kallellensa reikään, jonka oli lomalla lyönyt kovaan maahan, ja riensi
tupaan, jossa koko muu väki oli kuka missäkin juhlan vastaan oton
puuhassa.
"Mistähän tämä lienee, koska sillä kuuluu kiire olevan, ja noin vieraat
ovat merkitkin?"
"Avatkoon Liena ja lukekoon!" virkkoi isäntä hätäilemättä, vaan
kuitenkin keskeyttäen työnsä, jona tällä kertaa olikin vain
leikkikärrien teko lapsille.
Liena luki:
"Englannista 10 päivänä kesäkuuta 18.. Rakas Isä ja Rakkaat Omaiseni
kaikki!"
"Mitä, Mikkoko se Englannista kirjoittaa? Mikä hänet on sinne vienyt?"
Liena jatkoi tämän isännältä ilmi päässeen ihmettelyn ja oudostelun
jälkeen:
"Sanon: rakkaat, sillä nyt tosiaankin tunnen, että kaikki te olette
minulle sangen rakkaat, vaikka en ansaitsekaan teidän rakkauttanne,
minä, kelvoton poikanne! Älkää nyt vain kauhistuko, kun sanon: minä
olen pakomatkalla Amerikkaan."
Isännältä kuitenkin, varoituksesta huolimatta, putosi veitsi kädestä.
Emäntä synkistyi muodoltaan. Anna Maija vavahti, eikä Liena hetkisen
aikaan saanut sanaakaan tulemaan suustansa. Matti seisoi, rohkenematta
katsoa kehenkään.
"Niin, pakomatkalla olen," luki viimein Liene edelleen, "mutta jo
tällä lyhyellä matkalla olen myrskyn kourissa ehtinyt kylliksi tuntea
nykyisen ilman katkeruutta.
"Että kokonaan ette tuomitsisi minua, kerron pakoni syynkin. Ehkäpä
se olisi opiksi Anna Maijalle, että hänen lapsistaan ei tulisi minun
kaltaisiani."
Anna Maija varustautui uhoitellen ottamaan vastaan opetusta.
"Muistatte kaiketi vielä postijutun, johon olin sekautunut, vaikka asia
raukesi, kun ei ollut riittävää, todistusta. Minä se kuitenkin olin
syyllinen rahain häviämiseen kirjeistä."
"Eihän vain liene juuri niitä rahoja tänne minulle lähettänyt!" virkkoi
Anna Maija hämmästyksissään, siten tunnustaen asian, jota oli tähän
asti niin tarkkaan salannut kaikilta.
"Lähettikö hän sinulle rahaa!" sanoi isäntä vapisevalla äänellä. "Oh,
nyt alan arvata, mistä Janne silloin sai puotivelan maksuun, vieläpä
antoi minullekin. Voi minua onnetonta! voi Mikko raukkaa!"
"Mikä raukka hän on; sano varas, niin osuu paremmin paikalleen!" lausui
juhlallisesti emäntä.
"Älä tuomitse, että sinua ei tuomittaisi! — Luehan edelleen, Liena!"
"Mutta ainoa todistus minua vastaan", kirjoitti Mikko, "olisi ollut
eräs vanha sinetti, jolla kauppiaan kirjeet lukitsin jälleen kiini;
vaan se makasi salassa järven pohjassa. Tutkinnon päätyttyä määräsi
oikeus nuo kirjekuoret pantavaksi seurahuoneen ravintohuoneesen
lasikaappiin ja alle kehoituksen kelle hyvänsä niiden tuntijalle
ilmoittamaan viskaalille.
"Nyt viime toukokuussa kuulin saman pojan, jolta sen sinetin ennen
kansakoulussa sain, tulevan meidän kaupunkiimme puotikirjain hoitajaksi
toiselle kauppiaalle. Hän ihan varmaan nyt jo onkin tuntenut sinetit,
jos vain on sattunut käymään niitä katsomassa. Minun ei sopinut jäädä
sitä odottamaan.
"Ajattelin jo hukuttautua ennen hänen tuloansa. Vaan isäntäni juuri
siihen aikaan hankki minulle passin ja lähetti Pietariin tavaran ostoon
sekä varusti mukaani 3,000 markkaa, jotka minun olisi pitänyt vaihtaa
Pietarissa Venäjän rahaksi.
"Kun nyt tämän tiedätte, ette varmaan suuresti kummastelle, että
pankista en markoista ottanutkaan Venäjän, vaan Englannin rahaa, ettekä
sitäkään, että nyt olen täällä ja tänä iltana jo matkalla vieläkin
etemmäksi.
"Mutta sen sijaan hyvinkin ehkä kummastelette, mikä minut pani
varastamaan. Anna Maija kertokoon syyn tähän varkauteeni, jota nyt
pakenen. Vaan se ei olekaan ainoa. Kipinästä tuli syttyy. Kotoa minä
sain näpistelemisen ja salailemisen ensi alun äidin ja Anna Maijan
esimerkistä, ja olen sitä sitte koko kouluaikani vähitellen näin
pitkälle jatkanut."
Emäntä kalpeni ja Anna Maija alkoi äänensä nyyhkiä.
"Antakoon äiti minulle anteeksi tämän syytöksen, niin kuin minäkin
hänelle annan anteeksi.
"Katkerasti kadun tekojani ja sydämmestäni soisin, että Jussi-veli
säilyisi joutumasta niille teille, joilla minä nyt olen.
"Kahden vaiheella olen ollut, palaanko nyt heti saamaan rangaistustani
vai menenkö edelleen. Tuntoni olisi rauhallisempi lähtemään takaisin,
vaan eihän tuo rangaistus tuonempanakaan minulta karkaa.
"Jos Jumala, jota tuskin rohkenen Isäksi sanoa, vaan jonka armoon
kuitenkin tästä hetkestä tahdon luottaa, jos Hän antaa minulle
ansaitsematonta menestystä Amerikassa, suoritan rehellisesti takaisin
kaksinkertaisesti joka pennin, mikäli varastelemisiani muistan.
"Älkää minua liian ankarasti tuomitko. Kun Amerikkaan päästyäni ja
sieltä jonkin työpaikan löydettyäni kirjoitan osoitteeni, tottahan
silloin ilmoitatte, miten siellä kotona jaksatte ja voitteko antaa
anteeksi surevalle Mikolle, jolla nyt on varkaan ja kirjevarkaan nimi."
Pitkään aikaan ei kukaan kyennyt mitään virkkamaan. Isännän leuat
vapisivat; emäntä istui kalpeana, kuin kuolema olisi kylmin kourin
häneen kosketellut, mutta itkemättä; Anna Maija ulisi. Ainoastaan Matti
ja Liena näyttivät olevan rauhallisemmat, vaikka kyyneliä heidänkin
silmistänsä valui. Ei kukaan ehtinyt ajattelemaan toisensa tilaa eikä
tunteita.
"Äiti, mikä sinulla on?" keskeytti Jussi hätäisellä äänellä kolkkoa
äänettömyyttä, kun huomasi äitinsä katseen.
Isäntä arvasi Mikon syytöksen sattuneen liian syvälle. Astuen vaimonsa
luo ja ottaen häntä kädestä sanoi hän leppeästi:
"Antoihan Mikko sinulle anteeksi ja Isällä tuolla ylhäällä on paljo
anteeksi antamasta, jos vain sen uskolla ja luottamuksella omistat."
Silloin emännältä ensin tunkeutui rinnasta syvä huokaus ja sitte
alkoivat kyyneleet jokenaan juosta. Hän oli aivan nääntyä itkuunsa.
Omin voimin hän ei jaksanut nousta. Isku oli kuitenkin tullut liian
yht'äkkiä ja tehnyt liian syvän haavan. Hän sairastui vuoteen omaksi.