Uhrivaaran laella, jossa vanha kelohonka, ja sen edessä kivipaasi,
jossa uhrilihoja ja uhrihalkoja. Hongan ympärillä istumakiviä.
Siihen on kiinnitetty epäjumalan kuvia, lappalaisen näköinen,
kädet ojona, toisessa malja; juurella lähde. Taka-alalla avara
metsä- ja järvimaisema.--Mäen rinteessä alempana näkyy Panula.--
Oikealla Panun taikamaja kalliossa, irvistelevine karhun- ja
ketunkalloineen. Keväinen aamuyö.
(PANUN EMÄNTÄ ja HELUNA.)
PANUN EMÄNTÄ (hiipii taikamajan ympärillä, kuiskaa kaukaa, mutta ei
uskalla tulla lähelle; on ilmeisen tuskan vallassa)
Jouko!--Ei se kuule enkä uskalla minä huutaa. Ristiä suutele ja rintaan
paina!--Koko yön on siellä vaikeroinut. Äsken kouristi enkä päässyt
pitelemään. Se sitä aina helpottaisi, kun saisin pidellä. Voi meitä,
voi! Voi minua, että käärmeen tapoin! En olisi tappanut, ei olisi
Joukoon mennyt. Ei päästy pakenemaan.
HELUNA
Minä kohta pääsen; näiden uhrijuhlain jälestä lähden.
EMÄNTÄ
Elä minua heitä ... mitenkä minä, jos sinäkin. Odota, ehkä hänestä
heittäjä lähtee ... yhdessä pakenemme--
HELUNA
Ei lähde heittäjä, kenehen on kerran mennyt.
EMÄNTÄ
Voi, voi, et edes sinä niin sanoisi!
HELUNA
Tulkaa pois, emäntä ... jos Panu tulee ... minua pelottaa.
EMÄNTÄ
En lähde, ennenkun se sen sieltä päästää ... pyhä risti häntä
suojelkoon!
HELUNA
Tullaan.
(Juoksee pois, EMÄNTÄ piilottautuu majan taa.) (JORMA, KARI
ja KARITAR nousevat polkua vasemmalta.)
JORMA (osoittaen epäjumalaa)
Voi sinuas variksen pelätti, mikä olet! Voi sinuas narrikansan kuvatos,
minkä tietäjäsi on siihen, esi-isäin pyhään puuhun kytkenyt, jonka
juurella haltijan oma lähde kumpuaa! Mikä rähjä, mikä vinosuu,
vääräsääri, kierosilmä lappalainen--luulee hänessä suuren haltijan
asuvan! Tuossako, ihmiskäsin tehdyssä ihmisen kuvassa haltija
mieluummin asuisi kuin omassa kasvattamassaan puussa, jonka siemenen
kylvi siihen salojen siintäväin keskeen, vetten välkkyvien vaiheelle?
Näettekö, kuinka tuo irvihammas ahnaasti kättänsä ojentaa almua anoen--
omansa epäjumala olet Panulle, joka ei muusta tiedä kuin voitosta ja
saaliista ja semmoiseksi kaltaisekseen jumalansakin laatii, esikuvaksi
itselleen ja muille. En voi minä enää heimon yhteisiin uhreihin osaa
ottaa, yksin täytyy tullakseni, omat pyhät pitääkseni!
KARITAR
Kun ei ole sitä, joka hänet irvihampaan tuosta irti kiskoisi ja
suulleen kallioon syöksisi.
JORMA
Paikka on pyhä, joskin häntä häväistänee. Et saa pyhällä uhrivaaralla
tehdä väkivaltaa pedollekaan, vaikka olisi karjaasi kaatanut. Itse
haltija häpeänsä kostakoon--ja kerran kostaa!--Uskon aikain parempain
kerran vielä koittavan. Vielä palaa Väinö, pyhät vuoret puhdistaa,
vanhat haltijat entiseen valtaansa asettaa. Lahoo, ränstyy, mätänee
käsin tehty kuva, sadat vuodet seisoo jumalain puu--ja jos kerran
kaatuu, jo toiset juurestaan versoo. Sinulle uhraan, ainoani annan,
viimeiset aarteeni eteesi kannan.
(Mene uhripuun luo ja toimittaa uhrin.)
Tapio talon isäntä,
Metsän ukko halliparta,
Mielikki metsän emäntä,
Metsän armas antimuori,
Tule jo kullat ottamahan,
Hopeat valitsemahan,
Ainoat omistamahan--
Ota soljet, sormukseni,
Vähät lahjat viimeiseni.
KARITAR
Ota multakin omani,
Ainokaiseni omista,
Vähät lahjat viimeiseni.
JORMA
Nouse koivun konkelolle,
Lepän lengolle ylene,
Onko mieleiset sanani,
Otolliset uhrityöni,
Lepy lehto, kostu korpi,
Ellös suuttuos Jumala,
Maanpitäjä pillastuko
Uhritöistä ilkiöitten,
Typeristä tyhmän kansan,
Lepy metsä miehillesi,
Lepy näillä leppösillä,
Lauhdu näillä laulelmilla--
Humahtele hongan latva,
Kohahda korea kuusi,
Jos on uhri otollinen,
Mieluiset minun sanani!
(Tuuli humahtaa puussa.)
Otollinen oli uhrini, ei ole haltija vielä meihin vihastunut.--Kari,
kanna sinäkin uhrisi pyhälle puulle! Elä siinä synkkänä seiso!
KARI (katkerasti)
Minä kannan uhrini Panun puujumalalle.
JORMA
Mitä sanot?
KARI
Panun itsensä uhriksi kannan (näyttää vaatteesta tehtyä nukkea.)
JORMA
Panun oma kuva--kädet selän taa sidotut. Sitäkö aiot?
KARI
Oman jumalansa kädestä tuomionsa saakoon! Nyt tietää: missä ikinä
kulkenee, ansa jalan alla vaanii.
JORMA
Et saane satimeesi Panua sinä.
KARI
Minä opastan, toiset tien käyvät; minä otuksen kierrän ja osoitan,
toiset pyydystävät. On vielä ennen iltaa papin köysissä Panu ja minä
köyden päästä pitelen.
JORMA
Uhkasi asehin uudesti tulevansa, vaan en olisi tuota suonut, en suonut
sinun häntä tänne opastavan, en itsenään uhripyhänä.
KARI
Olisi tullut tuomattani.
JORMA
Kari! Lähde täältä kanssani! Teemme niinkuin teki Väinö, pois
kaukenemme, kosket sauvomme, suvannot soudamme, selät suuret
lehtipurjeessa viilettelemme, haemme hiljaisen poukaman,
hiekkarantaisen, siihen kolmilaitamme kokastamme ja kuusen juureen
majamme kyhäsemme--on siellä kalasia vesiä, on ansamaita, on
koppelokankaita, on teerivaaroja--hyvät haltijat mukana seuraa, pahat
tänne jääkööt!--Väinön tiedon turvaan viemme, soiton suuren suojaan
saatamme, ett'ei sotkis vieras virttä, ruotsi rikkoisi säveltä.
KARITAR
Lähdemme, Kari...
KARI
Ei saisi rintani rauhaa siellä, salot synkkinä seisoisivat, peikot puun
juurilla jurottaisivat, kosket kostoa huutaisivat. Panun antama isku
yöt päivät päälakeani pakottaa. (Menee.)
KARITAR
Musta on mielensä, unettomat ovat yönsä, ei ole pyynnistään ei
metsästyksestään, Kullervona kulkee hän kostoansa hautoen.
KARI (tulee takaisin)
Onko paljon saapunut uhrikansaa?
JORMA
Ei puoltakaan entisestään. Yhä vähenevät; laumoittain heitä Kontolassa
kulkee.
KARI
Onko aseita miehillä?
JORMA (hiukan moittien)
Ei aseellisina uhreihin tulla, senhän tiennet.
(Menevät.)
EMÄNTÄ (tulee)
Nyt sitä taas heittää.
(Vetäytyy pois, kun näkee PANUN ja ILPON tulevan.)
PANU (on täysissä noidan tamineissa, päässä huuhkajan höyhenistä tehty
takki, hihoissa ja harteilla kirjavia nauhoja, punanen paita, kädessä
taikarumpu.)
Vai nurisevat taas?
ILPO
Uhriverojen paljoutta paheksuvat, huonoa riistavuotta valittavat. Sinun
syyksesi sanovat. Ei ole muka taioistasi apua; Lappiin metsän riista
vierii, Kontolan alavesiin veden vilja valuu.
PANU
Se on se vanha virsi. Sitä aina veisaavat, kun uhrata täytyy.
ILPO
Eivät sano Kiesuksen uhreja kysyvän. Kehuvat jo muutamat
juhannusjuhlille Kontolaan lähtevänsä.
PANU
Sano heille, että kohta palaa riista moninkertaisena takaisin, niinkuin
on aina ennenkin palannut, kun uhrit oikein toimitetaan. Tänä vuonna
uusille haltijoille uhrataan ja uudet on uhraajat. Ei Panu enää yksin
uhria toimita. On toverinaan oma poikansa, tietäjä kohta isäänsä
isompi.
ILPO
Tule heille se itse selittämään.
PANU
En jouda, aika on tärkeä, hetki on tullut. Järjestä juhlasaattue. Kun
aurinko on oman korkeutensa metsän rannasta noussut ja teeren ensi
kuherruksen kuulette, te liikkeelle lähdette ja minä täältä joukon
kanssa pyhän vaaran veräjälle vastaanne tulen. (Emäntä tulee) Mitä
täällä teet? (Ilpolle) Mene, Ilpo, ja tee niinkuin sanoin. (Ilpo menee
epäröiden) Mitä täällä teet? Talo täynnä vieraita ja emäntä täällä
kuleksii! Mene hoitamaan vieraita!--Etkö saa sanaa suustasi?
EMÄNTÄ (rukoillen)
Elä hyvä Panu, elä häntä nyt enempi kiusaa. Päästä hänet pois ... anna
minun viedä hänet kotiin ... elä lastasi menetä--se on sairas ... sitä
pelottaa ... etkö kuule, kuinka valittaa...
PANU
Hän haltijata haastattelee ... tietäjäksi valmistelekse.
EMÄNTÄ
Eihän hänestä tietäjäksi ... vasta vuoteelta nousi ja nyt tuonne
telkitsit.
PANU
Mene tiehesi täältä!--Tulee tietäjä isäänsä isompi.--Tiehesi täältä.
Pois vaimo saastainen pyhästä toimituksesta (ajaa pois Emännän.)
PANU (avaa majan oven)
Jouko!--Se on vielä haltijan lumoissa ... silmät killuu kuin elukan
silmät pimeässä--henki tulena palaa--palakoon!--pysyköön lovessa niin
kauvan kun haltija pitää (aikoo hiljaa sulkea oven, mutta samassa)