AKSEL. Älkää koettako minua puolustaa, mitäpä asia siitä enää paranisi.
Niin, minä olen, olen ollut ja tulen aina olemaan pelaaja -- ja mikä
on kamalinta kaikista, -- -- eilen hävitin kaiken omaisuuteni
kortinlyönnissä. Nyt olen joutunut vallan perikatoon.
AMALIA. Mutta, herra Heino! Puhutteko leikkiä, vai --?
AKSEL. Leikkiä! (Nauraa kamalasti) Ha, ha ha!
AMALIA. Suuri Jumala! Ja minä kun olen ollut aivan tietämätön koko
asiasta!
AKSEL. No, nyt tiedätte sen!
AMALIA. Niin, nyt tiedän sen. (Erikseen) Kuinkahan tädit päivittelevät,
kun tämän saavat kuulla! (Ääneen) Mutta Bertha raukka, mitä hän sanoo?
AKSEL. Hän parast'aikaa panee vaatteitaan kokoon mennäkseen
vanhempiensa luokse kotiin. Aijomme, näette, erota toisistamme.
AMALIA. Erota! Ja pikku Ilmari?
AKSEL. Hänet ottaa Bertha mukaansa. Minä olen kelvoton
häntä kasvattamaan.
AMALIA. Voi sitä kurjuutta, sitä kurjuutta! (Erikseen) No, en ilmoisna
ikänä ole mokomata kuullut! (Ääneen) Mutta te itse? Kuinka voitte heitä
paitse elää ja toimeen tulla?
AKSEL. Se ei olekaan aikomukseni. Kuulkaahan! Myönsittehän äsken
olevani aivan kuin mies, joka voi tehdä mitä hyvänsä. No niin, nyt
saatte nähdä, että todenperään ryhdynkin kauheaan tekoon. Neiti Amalia,
onhan teillä vielä hiukan ystävyyttä minua kohtaan?
AMALIA. Onhan toki; minä surkuttelen teitä!
AKSEL. Ettehän siis tahdo minulta kieltää pientä palvelusta, jota
teiltä nyt pyydän? Se on oleva viimeinen hyvä työ, jolla teitä tässä
elämässä vaivaan.
AMALIA. Viimeinen hyvä työ?
AKSEL. Niinpä niin, viimeinen hyvä työ. (Erikseen) Muistaakseni on
minulla taskussa vielä yksi pulveri. (Hakee taskustansa ja löytää
pulverin) Tässä se on.
AMALIA. Mi-mitä herran nimessä se on?
AKSEL (tyynesti): Myrkkyä.
AMALIA (kirkasee): Myrkkyä!
AKSEL. Hiljaa, sanon minä, muutoin olette hukassa! (Ottaa lasin
pöydältä, täyttää sen puoleksi vedellä, panee siihen lusikan ja
jauhoksen, jonka tehtyä ojentaa sen Amalialle) Kas tuossa! Osoittakaa
minulle nyt viimeinen hyvä työ ja sekoittakaa oikein aikalailla, kunnes
pulveri on sulanut. (Kohteliaasti kumartaen, luonnollisella äänellä)
Olkaa hyvä!
AMALIA (kauhistuneena): En-en-en, vaikka koko maailman rikkaudet
saisin! En vaikka kappaleiksi minut hakkaisitte! Oletteko vallan
järjeltänne, ihminen?
AKSEL (tuikeasti): Vaiti! Tässä on lasi. Sekoittakaa sitä, ja tehkää se
kiireesti!
AMALIA (tuskin tietäen, mitä hän tekee, ottaa koneentapaisesti lasin
ja alkaa sekoittaa): Voi, minua onnetonta tyttöparkaa, mihin kauheaan
pulaan nyt olenkin joutunut! Tämä on viimeinen päiväni! Mamma,
mamma --!
AKSEL. Tässä ei enää mammakaan auta. Sekoittakaa vaan!
AMALIA (sekoittaessaan): Herra Heino, Berthan tähden, säälikäähän toki,
armahtakaa! Enhän ole teille mitään pahaa tehnyt! Olenhan ainoastaan
heikko, viaton nainen --!
AKSEL. Sekoittakaa, sekoittakaa vaan!
AMALIA (sekoittaa hirmuisella vauhdilla): Sekoitanhan minä, sekoitanhan
minä. Mutta sen vaan sanon, että kyllä tämä on viimeinen kerta, kun
tänne tulen. Olisinko voinut tällaista loppua aavistaa, en sinä
ilmoisna ikänä olisi näistä ovista sisään astunut. Voi, miksi
etsinkään niin innokkaasti Berthan tuttavuutta? Miksi tulin tänne niin
usein? Miksi sekaannuin hänen asioihinsa? Miksi en voinut ymmärtää,
että -- --?
AKSEL. Kas niin, jo piisaa. (Ottaa lasin ja lausuu harvaan ja
juhlallisesti) Ja nyt, jää hyvästi, katala maailma! (Juo lasin tyhjäksi
ja heittäytyy tuolille; luonnollisella äänellä erikseen) Morjens!
AMALIA (kavahtaa ylös, huutaen): Herra Jumala, nyt hän kuolee! Bertha,
Bertha, joudu tänne! Ja minä olin hänen apulaisensa! Pois, pois täältä!
Päätäni pyörryttää! Minä tulen hulluksi! Pois pois!
(Kiirehtii ulos).