Maalla oli vanha kartano ja kartanossa vanha herrasmies, jolla oli
kaksi poikaa. Ne olivat niin sukkelat suustaan, että puolessakin olisi
ollut yllin kyllin; ne olivat päättäneet kosia kuninkaan tytärtä ja
täydellä syyllä, sillä hän oli kuuluuttanut ottavansa miehekseen sen,
joka parhaiten osaa pitää puoliaan.
Kahdeksan päivää tekivät molemmat pojat valmistuksia, enempää aikaa ei
heillä ollut, mutta kyllä se riittikin, sillä heillä oli esitietoja ja
ne ovat aina hyvät olemassa. Toinen osasi ulkoa koko latinalaisen
sanakirjan ja kolme vuosikertaa kaupungin sanomalehteä sekä alusta että
lopusta; toinen oli tutustunut kaikkiin ammattikuntasääntöihin ja
yleensä kaikkeen mitä ammattivanhimman tulee tietää; hän arveli
voivansa ottaa osaa valtiolliseen keskusteluun, sitäpaitsi hän osasi
kirjaella housunkannattimia, sillä hän oli hieno ja näppärä mies.
"Minä saan kuninkaantyttären!" sanoivat veljekset ja isä antoi
kummallekin kauniin hevosen; se joka osasi sanakirjan ja sanomalehdet,
sai pikimustan ja se jolla oli ammattivanhimman viisaus ja joka
kirjaeli housunkannattimia, sai maidonvalkoisen, ja sitte he voitelivat
suupielensä maksarasvalla, jotta ne tulisivat oikein notkeiksi. Kaikki
palvelijat olivat pihamaalla katsomassa kun he nousivat hevosen
selkään, ja samassa tuli kolmas veli, sillä heitä oli kolme, vaikkei
kukaan laskenut häntä veljeksi, sillä hänellä ei ollut samaa oppia kuin
noilla kahdella ja he sanoivatkin häntä vain Tuhmaksi-Jussiksi.
"Minne te olette menossa, kun olette noin pyhävaatteissa?" kysyi hän.
"Hoviin kosimaan kuninkaantytärtä! Etkö sinä ole kuullut mitä rumpu
pärryttää kautta koko maan?" ja sitte he kertoivat hänelle asian.
"Helkkarissa, minun pitää lähteä mukaan!" sanoi Tuhma-Jussi ja
veljekset nauroivat häntä ja läksivät matkaan.
"Isä, antakaa minullekin hevonen!" huusi Tuhma-Jussi. "Minulle tulee
sellainen naima-into. Jos hän ottaa minut, niin ottaa, ja jollei ota,
niin otan minä hänet joka tapauksessa!"
"Turhia puheita!" sanoi isä, "en minä anna sinulle mitään hevosta.
Ethän sinä osaa puhua; mutta veljet, ne ovat komeita poikia!"
"Jollen minä saa hevosta", sanoi Tuhma-Jussi, "niin otan oman
kilipukkini ja se kyllä jaksaa kantaa minut!" ja hän asettui hajareisin
kilipukin selkään, painoi kantapäänsä sen kylkiä vastaan ja läksi
menemään pitkin maantietä. Hei vaan sitä menoa! "Täällä minä tulen!"
sanoi Tuhma-Jussi ja lauloi jotta raikui.
Mutta veljekset ratsastivat hiljalleen edellä; he eivät puhuneet
sanaakaan, heidän täytyi ajatella kaikkia hyviä käänteitä joita
aikoivat esittää, sillä heidän sanojensa piti olla erinomaisen
harkituita.
"Hohhoi!" huusi Tuhma-Jussi, "täällä minä tulen! katsokaa mitä minä
löysin tieltä!" ja hän näytti heille kuolleen variksen, jonka oli
löytänyt tieltä.
"Tyhmeliini!" sanoivat he, "mitä sinä aiot tehdä sillä?"
"Lahjoitan sen kuninkaantyttärelle!"
"Niin, tee se vaan!" sanoivat veljet, hymyilivät ja ratsastivat
eteenpäin.
"Hohhoi! täällä minä tulen! katsokaappas mitä minä nyt olen löytänyt,
ei sellaista joka päivä löydetäkkään maantieltä!"
Ja veljet kääntyivät taas katsomaan mitä hänellä oli. "Tyhmeliini!"
sanoivat he, "sehän on vanha puukenkä, jonka päällispuoli on poissa!
Saako kuninkaantytär senkin?"
"Saa kun saakin!" sanoi Tuhma-Jussi; veljet hymähtivät, jatkoivat
matkaansa ja pääsivät hyvän joukon edelle.
"Hohhoi! täällä minä tulen!" huusi Tuhma-Jussi; "asiat paranevat
paranemistaan! Hohhoi! tämä on mainiota!"
"Mitä sinä olet löytänyt?" sanoivat veljet.
"Oi!" sanoi Tuhma-Jussi, "ei sitä saata sanoin lausua kuinka
kuninkaantytär ilostuu!"
"Hyi!" sanoivat veljet, "sehän on lokaa, jota on nostettu
maantienojasta."
"Niin onkin!" sanoi Tuhma-Jussi, "vieläpä hienointa lajia, se ei edes
pysy käsissä!" ja hän mätti taskut täyteen.
Mutta veljet ratsastivat minkä pääsivät eteenpäin ja tulivat kokonaista
tuntia aikaisemmin perille ja pysähtyivät kaupungin portille, ja siellä
saivat kosijat numeron sen mukaan kuin he tulivat, ja heidät asetettiin
riveihin, kuusi joka osastoon ja niin tiheään, etteivät he voineet
liikuttaa käsivarsiaan, ja se oli kun olikin hyvä asia, sillä muuten he
olisivat ratkoneet irti selkäkaistaleet toistensa takeista, vaan
sentähden että toinen seisoi toisen edellä.
Kaikki maan muut asukkaat seisoivat linnan ympärillä, sullottuina
ikkunoiden tasalle, sillä he tahtoivat nähdä kuninkaantyttären
vastaanottavan kosijoita, ja samassa hetkessä kun he astuivat
huoneeseen, meni puheenlahja heiltä tipotiehensä.
"Ei kelpaa!" sanoi kuninkaantytär. "Pois!"
Jo tuli sen veljeksen vuoro, joka osasi sanakirjan, mutta hän oli
rivissä seisoessaan kokonaan unohtanut sen, ja lattia narisi ja laki
oli peilinlasia niin että hän näki itsensä seisomassa päälaellaan ja
joka ikkunan luona seisoi kolme kirjuria |a yksi ammatinvanhin, jotka
kirjoittivat muistiin kaikki mitä sanottiin, jotta se paikalla
pantaisiin lehteen ja myytäisiin kahdesta killingistä kadunkulmassa. Se
oli kauheaa, ja sitte he vielä olivat lämmittäneet uunin niin kuumaksi,
että se oli ihan punainen.
"Täällä huoneessa on kauhean kuuma!" sanoi kosija.
"Isäni paistaa tänään kukonpoikia!" sanoi kuninkaantytär.
Häh! hän jäi suu auki töllistelemään, sillä tällaista puhetta ei hän
ollut odottanut; ei hän saanut sanaakaan suustaan, sillä jotakin
hauskaa hän olisi tahtonut sanoa. Häh!
"Ei kelpaa!" sanoi kuninkaantytär. "Pois!" ja sen tiensä hänen täytyi
mennä. Tuli toisen pojan vuoro.
"Täällä on kauhean kuuma!" sanoi hän.
"Niin, me paistamme tänään kukonpoikia!" sanoi kuninkaantytär.
"Mi-mi-mitä?" sanoi kosija ja kaikki kirjurit kirjoittivat:
"mi-mi-mitä!"
"Ei kelpaa!" sanoi kuninkaantytär. "Pois!"
Jo tuli Tuhma-Jussi kilipukkinsa selässä ja ratsasti suoraa päätä
huoneeseen. "Onpa täällä hirvittävä kuumuus!" sanoi hän.
"Minä paistan kukonpoikia!" sanoi kuninkaantytär.
"Sepä hyvä se!" sanoi Tuhma-Jussi, "kaippa minäkin sitte saan varikseni
paistetuksi?"
"Saatte hyvinkin!" sanoi kuninkaantytär, "mutta onko teillä missä
paistaa, sillä minulla ei ole pataa eikä pannua!"
"On minulla!" sanoi Tuhma-Jussi. "Tässä on paistinvehkeet
tinasankoineen päivineen!" ja hän veti esiin vanhan puukengän ja pani
variksen keskelle kenkää.
"Siitä riittää koko ateriaksi!" sanoi kuninkaantytär, "mutta mistä me
saamme kastiketta?"
"Minulla on taskussa!" sanoi Tuhma-Jussi. "Minulla on niin paljon että
riittää maahankin kaataa!" ja hän kaasi hiukan lokaa taskustaan.
"Tästä minä pidän!" sanoi kuninkaantytär, "sinä osaat vastata ja sinä
osaat puhua ja sinut minä tahdon miehekseni! mutta tiedätkö että joka
sanamme kirjoitetaan muistiin ja pannaan huomenna lehteen? joka
ikkunassa näet kolme kirjuria ja vanhan ammatinvanhimman ja
ammatinvanhin on pahin, sillä hän ei ymmärrä mitään!" ja sen hän sanoi
peloittaakseen Jussia. Ja kaikki kirjurit virnistelivät ja pudottivat
mustepilkun permannolle.
"Kyllä minä ne herrasväet tunnen!" sanoi Tuhma-Jussi, "ja ammatinvanhin
saakin parhaimman osan!" ja sitte hän käänsi nurin taskunsa ja viskasi
loan suoraan hänen kasvoilleen.
"Se oli hienosti tehty!" sanoi kuninkaantytär, "sitä minä en olisi
osannut tehdä! Mutta kyllä minä opin!"
Ja Tuhmasta-Jussista tuli kuningas, hän sai vaimon ja kruunun ja pääsi
valtaistuimelle, ja sen tiedon me olemme saaneet suoraan
ammatinvanhimman lehdestä -- ja siihen ei ole luottamista.