RAHAPORSAS.

Lasten kamarissa oli niin paljon leikkikaluja; ylinnä kaapin päällä

komeili rahalipas, se oli savesta ja porsaan muotoinen; sillä oli

luonnollinen rako selässä ja rakoa oli veitsellä suurennettu, jotta

hopeataalaritkin mahtuisivat siitä sisään, ja kaksi siitä jo oli

mennyt, puhumattakaan monista monituisista killingeistä. Rahaporsas oli

niin täynnä ettei se voinut edes rämistäkään ja se on korkein tulos

johon rahaporsas voi päästä. Kaapin päällä hän nyt komeili ja katseli

korkeudestaan muita tavaroita kamarissa. Hän kyllä tiesi, että hänen

vatsasäästöillään saattaisi ostaa ne kaikki tyynni -- sellainen

tietoisuus hänellä oli.

Samaa ajattelivat muutkin, vaikkeivät sitä sanoneet, olihan muutakin

puhumista. Piirongin laatikko oli raollaan ja siitä näkyi suuri nukke,

hän oli vanhanpuoleinen ja paikattu kaulasta. Hän pisti päänsä esiin ja

sanoi: "eikös oltaisi ihmisillä! Olisihan se jotakin!" Silloin syntyi

aika sekamelska, taulutkin kääntyivät seinillä, ne näyttivät että

niilläkin on takapuoli, mutta niiden tarkoitus ei mitenkään ollut panna

vastaan.

Oli sydänyö, kuu loisti sisään ikkunoista ja valaisi ilmaiseksi. Leikin

piti alkaa, kaikki olivat kutsutut, yksin lapsenvaunutkin, jotka

sentään kuuluivat karkeampiin leikkikaluihin. "Arvo itse kullekin!"

sanoivat lapsenvaunut, "ei jokainen voi olla aatelia! Jonkun täytyy

tehdä hyödyllistäkin työtä!"

Rahaporsas oli ainoa joka sai kirjallisen kutsun, hän oli niin

korkealla ettei luultu hänen kuulevan suullista kutsua, eikä hän

vastannutkaan tulisiko hän, sillä hän ei tullut; jos hän mieli olla

mukana, täytyi hänen nauttia lystistä kotoa pitäen, sen mukaan saivat

kutsujat sovittaa asiansa ja he sovittivatkin.

Pieni nukketeatteri pantiin paikalla pystyyn niin että hän saattoi

katsoa näyttämölle; he olivat päättäneet alkaa teatterilla ja sitte

piti seurata teetä ja järjenharjoituksia ja ne alkoivatkin heti;

kiikkuhevonen puhui ajoharjoituksista ja puhdasrotuisuudesta,

lastenvaunut rautateistä ja höyryvoimasta -- kuuluivathan ne asiat

heidän ammattinsa alaan ja osasivathan he niistä puhua. Seinäkello

puhui politiikkaa -- tiki -- taki: se tiesi asiain kulun mutta se

väitti niiden käyvän hullusti. Espanjalaisesta ruo'osta tehty keppi

ylpeili kenkäimestään ja kultaisesta nupistaan, se oli varustettu

helalla sekä ylä- että alapäästään; sohvassa lekottivat kirjaellut

sohvatyynyt, ne olivat kauniit ja tyhmät -- ja sitte saattoikin

teatteri alkaa.

Kaikki istuivat katselemassa ja pyydettiin, että läjäytettäisiin,

paukutettaisiin ja rämisteltäisiin sen mukaan kuin oltaisiin

tyytyväisiä. Mutta ratsastuspiiska sanoi ettei se läjähtele vanhoille,

vaan ainoastaan kihlaamattomille. "Minä läjähtelen kaikille!" sanoi

paukkupiiska. "Jossakin sitä täytyy olla!" arveli sylkilaatikko; ja

jokainen ajatteli omia ajatuksiaan katsellessaan teatteria. Kappale ei

ollut mistään kotoisin, mutta se näyteltiin hyvin; kaikki näyttelijät

käänsivät värillisen puolensa ulospäin, heitä ei pitänyt katsoa kuin

yhdeltä puolelta, nimittäin ei nurjalta puolelta; ja he liikkuivat

kaikki erinomaisesti, aivan ulkopuolelle teatteria asti, heissä oli

liian pitkät langat, mutta sitä paremminpa heidät näki. Paikattu nukke

joutui niin haltioihinsa, että niitokset irtaantuivat ja rahaporsas

joutui sekin tavallaan niin haltioihinsa, että päätti tehdä jotakin

jonkun näyttelijän hyväksi. Hän päätti testamentissaan määrätä, että

asianomainen näyttelijä hänen toverinaan lepäisi avonaisessa haudassa,

jahka se aika nyt tulee.

Tämä kaikki tuotti niin paljon nautintoa, että päätettiin luopua koko

teevedestä ja pysyä järjenharjoituksissa: sitä sanottiin ihmisleikiksi.

Eihän siinä ollut mitään pahaa, leikkiähän se vaan oli -- ja jokainen

ajatteli itseään ja koetti arvata rahaporsaan ajatuksia, ja rahaporsaan

ajatukset ulottuivat kauvemma kuin kaikkien muiden, hänhän ajatteli

testamenttia ja hautajaisia -- ja ne, nehän aina tulevat aikaisemmin

kuin odotetaan. -- Niksis! kaapilla-istuja tulla helisti maahan -- ja

särkyi tuhansiksi kappaleiksi ja killingit hyppivät ja tanssivat

ympärillä; pienemmät pyörivät, suuret pyörivät, varsinkin yksi

taalareista, se se oikein haluamalla halusi maailmalle. Ja maailmalle

se pääsi ja sinne ne kaikki pääsivät; ja rahaporsaan sirpaleet

joutuivat vasuun, mutta jo seuraavana päivänä komeili kaapin päällä

uusi rahaporsas savesta, siinä ei vielä ollut ainoaakaan killinkiä,

sentähden ei sekään voinut rämistä, siinä suhteessa se oli edeltäjänsä

kaltainen; onhan sitä siinäkin alkua -- ja siihen me lopetamme.

Satuja ja tarinoita IV · 第 17 / 25 题