Oletko koskaan nähnyt neitsyttä? Sellaista nimittäin, jota
kadunlaskijat sanovat neitsyeksi ja jota käytetään kivityksen
tasoittamisessa. Tällainen neitsyt on puusta, alhaalta leveä ja
varustettu rautavanteella, ylhäältä kapea ja puupuikon lävistämä,
puupuikko antaa neitsyelle käsivarret.
Varastopaikalla oli kaksi tällaista neitsyttä, he olivat siellä
lapioiden, sylenmittojen ja työntikärryjen joukossa ja siellä sitä
ruvettiin puhumaan, ettei neitsyitä enään tästäpuoleen sanottaisikaan
neitsyiksi, vaan "käsijuntiksi", ja se on uusin ja ainoa oikea
nimitys, ja kadunlaskijat tahtovat käyttää sitä eivätkä entistä
neitsytnimitystä.
Kas, meidän ihmisten joukossa on sellaisia joita kutsumme
"emansipeeratuiksi naisiksi" ja joihin lasketaan koulujen
johtajattaret, kätilöt, tanssijattaret, jotka ammattiaan
harjoittaessaan osaavat seisoa yhdellä jalalla, muotikauppojen
omistajattaret ja sairaanhoitajattaret, ja näihin "emansipeerattuihin"
kuuluivat myöskin nämä varastopaikan neitsyet; he olivat neitsyinä
tiehallituksessa eivätkä millään muotoa tahtoneet luopua hyvästä
vanhasta nimestään ja sallia että heitä kutsuttaisiin "käsijuntiksi".
"'Neitsyt' on ihmisen nimi", sanoivat he, "mutta 'käsijuntta' on joku
esine emmekä me anna kutsua itseämme esineeksi, se on haukkumasana."
"Sulhaseni voi purkaa kihlauksemme", sanoi nuorempi neitsyt, joka oli
kihloissa juntan kanssa; se on sellainen suuri kone, joka ajaa maahan
paaluja, siis tekee samaa työtä kuin neitsyt, paitsi että toisen työ on
karkeampaa, toisen hienompaa. "Hän tahtoo minut neitsyenä, mutta ehkei
huolikkaan käsijunttana. Minun on siis mahdoton sallia että minut
ristitään uudelleen."
"Mieluummin minä annan panna poikki molemmat käsivarteni!" sanoi
vanhempi.
Työntikärryt olivat toista mieltä ja työntikärryt, jotka vierivät yhden
pyörän varassa, luulivat itseään miltei vaunujen veroisiksi.
"Minun mielestäni neitsyen nimitys on jotakin ylimalkaista eikä
läheskään niin hienoa kuin käsijuntta. Teidän sijassanne minä luopuisin
neitsyestä."
"En ikinä! siihen olen liian vanha!" sanoi vanhempi.
"Te ette näy tuntevan sitä mitä sanotaan europpalaiseksi
välttämättömyydeksi!" sanoi rehellinen, vanha sylimitta. "Täytyy
rajoittua, täytyy alistua, mukaantua ajan ja olosuhteiden mukaan, ja
jos laki säätää että neitsyttä sanotaan käsijuntaksi, niin häntä
_täytyy_ sanoa käsijuntaksi. Joka esineellä on oma sylimittansa!"
"Antaisin minä sentään mieluummin", sanoi nuorempi, "kutsua itseäni
neidiksi, jos asiat kerran näin hullusti ovat, neiti muistuttaa sentään
neitsyttä."
"Minut saavat mieluummin kiskoa sytykkeiksi", sanoi vanha neitsyt.
Samassa alkoi työ; neitsyet läksivät liikkeelle, heidät pantiin
käsirattaille ja huomaavasti heitä kohdeltiin, mutta käsijuntan nimeä
he saivat kantaa.
"Neit --!" sanoivat he poikiessaan kivitystä; "Neit --!" ja he olivat
jo lausumaisillaan koko sanan: "neitsyt!" mutta he puraisivat sanan
poikki ja pitivät sen omanaan, sillä heidän mielestään ei edes
kannattanut vastata. Mutta sisällisesti he aina puhuttelivat toisiaan
neitsyiksi ja ylistivät niitä hyviä vanhoja aikoja, jolloin asiat
nimitettiin niiden oikeilla nimillä ja neitsyitä sanottiin neitsyiksi;
ja neitsyiksi he molemmat jäivät, sillä juntta, se suuri kone, purki
todella kihlauksen nuoremman neitsyen kanssa, sillä se ei tahtonut olla
missään tekemisissä käsijuntan kanssa.