Olen isältäni saanut parhaimman perintö-osan, olen saanut hyvän tuulen.
Entä kuka oli sitte isäni? Sillä asialla tosin ei ole mitään tekemistä
hyvän tuulen kanssa! Hän oli hauska ja iloinen, lihava ja pyöreä, hänen
ulkomuotonsa ja mielenlaatunsa olivat täydessä ristiriidassa hänen
asemansa ja ammattinsa kanssa. Entä mikä oli sitte hänen ammattinsa ja
hänen asemansa yhteiskunnassa? Niin, jos se kirjoitettaisiin ja
painatettaisiin heti kirjan alkuun, niin voisi tapahtua, että useat,
milteipä useimmat, heti luettuaan sen laskisivat kirjan käsistään ja
sanoisivat, että sepä näyttää niin kauhealta, en minä sellaisesta
huoli. Ja kuitenkaan ei isäni ollut mikään pyöveli eikä konna;
päinvastoin saattoi hänen ammattinsa hänet usein kaupungin
kunnianarvoisten miesten etunenään ja hän oli siinä aivan paikallaan,
oli siinä täydellä oikeudella; hänen täytyi olla ensimäisenä, edellä
piispaa, edellä täysiveristä prinssiä -- ja hän oli ensimäisenä -- --
hän oli ruumisvaunujen kuski!
Nyt se on sanottu! ja sen voin minä vakuuttaa, että joka näki isäni
kukkumassa korkealla kuolinvaunujen istuinlaudalla, yllä pitkä,
kaitainen, musta viitta, päässä mustaripsuinen, kolmikulmainen hattu;
ja joka vielä lisäksi näki hänen kasvonsa vilkkaina, iloisina ja
pyöreinä kuten aurinko, sen oli mahdoton ajatella hautaa ja surua; ne
kasvot sanoivat: "ei se tee mitään, asiat käyvät paljon paremmin kuin
luullaankaan!"
Kas, _häneltä_ olen minä perinyt hyvän tuuleni ja tavan lähteä
kävelemään hautausmaalle; ja se on erittäin huvittavaa, kun sinne vaan
lähtee hyvällä tuulella, -- sitte tilaan vielä lisäksi ilmoituslehteä,
kuten isänikin.
En ole enään aivan nuori -- minulla ei ole vaimoa, ei lapsia eikä
kirjastoa, mutta, kuten sanottu, ilmoituslehteä minä tilaan, se riittää
minulle, se on minusta paras lehti ja samaa mieltä oli isänikin; siitä
on paljon hyötyä, se sisältää kaikki mitä ihmisen tarvitsee tietää:
kuka saarnaa kirkoissa ja kuka saarnaa uusien kirjojen kautta; mistä
saa asuntoja, palvelijoita, vaatteita ja ruokaa, missä on loppuunmyynti
ja keneltä ovat kuluneet loppuun päivät; ja sitte siinä näkee niin
paljon hyväntekeväisyyttä ja niin paljon viattomia runoja, jotka eivät
vahingoita ketään; etsitään elinkumppania; kehoitetaan tulemaan sinne
tai sinne tapaamaan, noudatetaan kutsua tai ei noudateta! Kaikki
tapahtuu niin yksinkertaisesti ja luonnollisesti! Ihminen saattaa
todella elää onnellisena ja tyytyväisenä mennä hautaan, kun pitää
ilmoituslehteä -- ja sitte on elämän lopulla jäänyt säästöön niin
tavattoman komea paperikasa, että huoleti saattaa laskeutua lepäämään
pehmoisen paperipinkan päälle, jollei tahdo nukkua höylänlastuissa.
Ilmoituslehti ja hautausmaa ne ovat aina olleet mieltäylentävimpien
kävelyretkieni päämääränä, ne ovat aina olleet paras kylpylaitos
hyvälle tuulelleni.
Ilmoituslehden läpi saattaa jokainen aivan helposti käydä; mutta
lähdeppäs kanssani kirkkomaalle, menkäämme sinne kun aurinko paistaa ja
puut ovat vihriät! astelkaamme hautojen keskellä! jokainen hauta on
kuin suljettu kirja, selkä ulospäin, jotta voisi lukea nimen, joka
ilmoittaa mitä kirja sisältää eikä kuitenkaan sano mitään; mutta minä
tunnen asiat juurta jaksain, tunnen ne sekä omasta kokemuksesta että
isäni suusta. Kaikki ne ovat merkityt _hautakirjaani_ ja sen kirjan
olen itse tehnyt sekä huvikseni että hyödykseni; sinne ovat asiat
kaikki kootut talteen ja siellä niitä on enemmänkin! Nyt olemme
hautausmaalla.
Täällä, tuon valkoiseksi maalatun säleaitauksen takana, jossa kerran
kasvoi ruusupensas, -- se on nyt poissa, mutta murattiköynnös naapurin
haudalta pistää sinne vihriän sormensa, jotta sielläkin olisi hiukan
somempaa -- siellä lepää hyvin onneton mies, ja kuitenkin hän eläissään
oli hyvissä varoissa, kuten sanotaan, hän tuli hyvin toimeen ja jäi
säästöäkin, mutta hän oli liian arka maailmaan, nimittäin taiteeseen
nähden. Hän saattoi illalla istua teatterissa ja koko sielullaan
nauttia esityksestä; äkkiä joutuu hän ihan suunniltaan: koneenkäyttäjä
on pannut liian väkevän valon kuun molempiin sakaroihin; tai on
ilmaverho joutunut kulissin päälle, kun sen olisi pitänyt riippua
takana; tai on Amagerille sattunut palmupuu, Tyroliin kaktus tai
korkealle pohjoiseen Norjaan pyökki. Eikö se nyt ole melkein
yhdentekevää, kuka nyt sellaisia ajattelee! Näytelmä on komedia ja sitä
pitäisi katsella huvikseen. -- Sitte olivat yleisön suosionosoitukset
liian runsaat tai liian niukat. "Märkiä puita", sanoi hän, "eivät tahdo
tänä iltana syttyä!" ja hän kääntyi katsomaan mitä väkeä hänen takanaan
oli ja sitte hän näki että he nauroivat paikoissa joissa ei olisi
pitänyt nauraa ja se harmitti häntä ja tuotti hänelle kärsimystä ja hän
oli hyvin onneton ihminen ja nyt hän on haudassa.
Tässä lepää hyvin onnellinen mies, nimittäin hän oli hyvin suurta sukua
ja se oli hänen onnensa, sillä muuten ei hänestä ikinä olisi tullut
mitään, mutta luonnossa on kaikki niin viisaasti järjestetty, että sitä
ilokseen ajattelee. Hän oli kirjailtu koruompeleilla sekä edestä että
takaa ja hän oli asetettu vieraskamariin kuten kallisarvoinen,
helmiompeleilla koristettu kellonjämsä -- sen takana oli aina hyvä,
paksu nuora eli viransijainen, joka toimitti kaiken työn ja tekee sen
tänäkin päivänä monen koruompelulla kirjaillun kellonjämsän takana.
Kaikki on kun onkin niin viisaasti järjestetty, että todella voi tulla
hyvälle tuulelle.
Tässä lepää -- niin, se on hyvin surullista! -- tässä lepää mies, joka
kuusikymmentä seitsemän vuotta mietti hyvää sukkeluutta; hän eli
yksinäistä elämää keksiäkseen sen sukkeluuden; ja vihdoin viimein hän
löysikin jotakin, joka hänen oman vakaumuksensa mukaan oli sukkeluus ja
hän tuli niin iloiseksi, että hän kuoli siitä, kuoli ilosta että oli
sen sukkeluuden keksinyt, eikä siitä sitte ollut hyötyä kenellekään, ei
kukaan kuullut sitä. Minä arvelen ettei se hyvä sukkeluus anna hänelle
rauhaa haudassakaan, sillä edellytetäänpäs nyt että se, tehdäkseen
vaikutuksen, on sanottava aamiaisen aikana eikä hän vainajana yleisen
käsityksen mukaan voi tulla ihmisten ilmoille kuin sydänyön aikaan;
silloin ei sukkeluus sovi siihen aikaan, ei kukaan naura, ja hän saa
pötkiä takaisin hautaan sukkeluuksineen päivineen. Se on surullinen
hauta.
Tässä lepää hyvin saita rouva, eläissään nousi hän yöllä ylös
naukumaan, jotta naapurit luulisivat että hänellä on kissa; niin saita
hän oli.
Tässä lepää neiti, joka oli hyvin hyvää sukua; aina kun oltiin
seurassa, piti hänen laulaa ja hän lauloi muun muassa: "mi manca la
voca!" (minulta puuttuu ääntä). Se oli ainoa totuus hänen elämässään.
Tässä lepää neitsykäinen ihan toista maata! Kun sydämen kanarilintu
alkaa kirkua, pistää järki sormet korviin. Ihana immyt seisoi
avioliiton sädekehän ympäröimänä --! Se on arkipäiväinen juttu -- mutta
se on joka tapauksessa kauniisti lausuttu. Levätkööt kuolleet rauhassa!
Tässä lepää leskirouva, jolla oli suussa joutsenen joikua, mutta
sydämessä pöllön sappea. Hän kierteli perheestä toiseen vaanimassa
lähimmäisen virheitä, kuten ennen muinoin "Poliisin ystävä" kulki
etsimässä katusiltaa, jota ei ollut olemassa.
Tämä on perhehauta; joka polvi siitä suvusta riippui niin lujasti
kiinni samassa uskossa, että jos koko maailma ja sanomalehti sanoi,
että "niin se on" ja pieni poika tuli koulusta ja sanoi: "minä olen
kuullut sen sillä tavalla!" silloin oli pojan tapa ainoa oikea, sillä
hän kuului sukuun. Ja oli se niinkin, että jos perheen kukko lauloi
puoliyön aikana, niin oli aamu, vaikka yövartia ja kaikki kaupungin
kellot olisivat sanoneet että on puoliyö.
Suuri _Goethe_ lopettaa "Faustinsa" sillä, että sitä sopii jatkaa, ja
jatkaa saattaisi myöskin kävelyämme täällä hautausmaalla; minä tulen
tänne usein! Jos joku ystävistäni tai vihamiehistäni tekee minulle
kiusaa, niin lähden tänne, etsin ensimäisen nurmikon ja vihin sen
asianomaiselle miehelle tai naiselle, jonka tahdon saada haudatuksi, ja
sentiensä minä heidät hautaan, siinä he sitte makaavat vainajina ja
voimattomina kunnes palaavat uusina, parempina ihmisinä. Heidän
elämänsä ja vaelluksensa kirjoitan sitte, omalta kannaltani katsoen,
kantakirjaani ja niin pitäisi kaikkien ihmisten tehdä. Heidän ei
pitäisi suuttua, vaan heti paikalla kuopata ihmiset jotka ovat olleet
heille liian häijyt, ja pitää kiinni hyvästä tuulestaan ja
ilmoituslehdestä. Tähän lehteen kirjoittaa kansa itse, usein kädellä
jota kirjoitustaitoisen täytyy kuljettaa.
Ja kun tulee aika jolloin minä itse ja minun elämäni tarina sidotaan
hautaan, niin pankaa hautakirjoitukseksi: "_Hyvä tuuli_!"
Sen pituinen minun tarinani.