Nahua todistaa.
Joitakuita tunteja kului, ja taaskin ovet avautuivat ja Tikal astui
sisään viiden asemiehen seuraamana. Vartijajoukon jätti hän oven
ääreen, astuen itse meidän luoksemme salin toiseen päähän.
"Mitä tahdotte?" kysyi Maya. "Ettekö voi jättää minua rauhaan edes
vankikomerossanikaan?"
"Tahdon puhua kahden kesken kanssanne, Maya."
"Niinkuin olen Teille, Tikal, sanonut ennen, sanon nytkin, etten halua
kuulla Teitä kahden kesken. Jos Teillä on jotakin sanottavana, sanokaa
se mieheni ja ystäväni kuullen, tai jättäkää sanomatta kokonaan."
"Puhutte röyhkeästi minulle, joka tulen tänne toivossa pelastaa teidän
kaikkien hengen", hän vastasi; "mutta mukaudun nyt, niinkuin useasti
ennenkin. Kuulkaa: Tiedän kaikki rikoksenne, sillä vaimoni Nahua on ne
paljastanut minulle. Tiedän teidän ja tuon kuolleen roiston Mattain,
johon Taivaan kirous on ansaitusti osunut, sepittäneen ennustuksen ja
ryöstäneen Kaikkein Pyhimmän, sillä olen nähnyt todistuskappaleet."
"Tiedättehän meidän tehneen niin henkemme hädässä", sanoi Maya,
"sillä ellemme olisi niin tehneet, olisi Mattai murhauttanut meidät,
saavuttaakseen, toimittamalla minut tieltä pois, varman aseman
tyttärelleen."
"En tiedä miksi niin teitte enkä välitä tietää, sillä mikään ei
voi sovittaa sellaista rikosta; mutta luulen Teidän tehneen niin,
saadaksenne mieheksenne tuon valkoisen miehen. Joka tapauksessa on teko
tehty ja kosto odottaa teitä -- kosto, josta säästytte vain yhdellä
ehdolla."
"Millä ehdolla?" kysyi Maya verkkaan, sillä kuultuaan Tikalin tietävän
kaiken, oli toivon hivenkin kadonnut hänen sydämestään, niinkuin
meidänkin.
"Maya, kaksi ihmistä elää, ja vain kaksi, jotka tietävät tämän asian --
vaimoni Nahua ja minä itse. Tähän aamuun asti oli vain yksi ihminen,
sillä Nahua kertoi sen minulle vasta huomattuaan ettette päässeet
pakoon, ja tämän hän teki aikeissa toimittaa surman Teille, jota hän
vihaa kilpailijattarenaan. Siksi olisi hän tahtonut pidättää minua
vainoamasta Teitä, ja siksi tahtoo hän saapua Sydämen Neuvostoon tänä
iltana, saadakseen varmasti nähdä Teidän kuolevan Vetten Kuiluun. Mutta
Teidän minä kaikkein vähimmin haluaisin nähdä sinne häviävän, Teidän,
jota nyt kuten aina rakastan, enemmän kuin mitään muuta maan päällä."
Mutta silloin kalpeni englantilainen raivosta ja puuttui puheeseen:
"Suvaitkaa pitää nuo sanat suussanne, Tikal; sillä olkaa varma siitä
-- ellette tottele, että teen yhden rikoksen lisää enkä laske Teitä
elävänä täältä. Ei tarvitse katsoa henkivartioihinne. Mitä välitän
heistä minä, jolla on vain yksi henki menetettävänä? Puhukaa vielä
noin, niin olette kuollut, ennenkuin he ennättävät apuun."
"Antakaa hänen jatkaa, mieheni", sanoi Maya; "eihän yksi lisähäväistys
meitä enään pahenna? Jatkakaa, kunnioitettavin Tikal; mutta oman
turvallisuutenne takia pitäkää varanne ja jättäkää sanomatta kaikki
sellainen, jota aviomies ei voi kuulla."
"Tästä syystä", hän jatkoi, välittämättä englantilaisen raivosta, "olen
minä tullut tänne esittämään ehdotustani, joka pelastaa teidät kaikki;
niin, jopa tuon kerskailevan valkoisen miehenkin, joka on ryöstänyt
Teidät minulta. Jos Nahua ja minä vaikenemme, kuka tietää rikoksianne?
Ja jos syytös heitettäisiinkin vasten kasvojanne, kuka voi sen näyttää
toteen? Niin, minä vaikenen -- yhdellä ehdolla. Tuonpa itse tuon oikean
ennustuksen sekä Mattain tunnustuskirjan ja poltan ne teidän nähtenne."
"Te vaikenette", sanoi Maya, "mutta miten on Nahuan laita? Vaikeneeko
hänkin?"
Silloin Tikalin tummat kasvot saivat pahan ilmeen ja kuvastivat jotakin
ajatusta, oliko se murhaa tai muuta, en tiedä.
"Jättäkää Nahua minun haltuuni", hän sanoi. "Peruuttakaa häntä vastaan
tekemänne lapsen murhayritystä koskeva syytös ja vapauttakaa hänet
velvollisuudesta saapua tänä yönä Kaikkein Pyhimpään, ja minä vannon,
ettei hän koskaan hiiskahdakaan tuosta kamalasta salaisuudesta. Sitten
jää teille vain yksi syytös -- valanne rikkominen yrittäessänne pakoon
kaupungista -- rikos, joka ei ole anteeksiantamaton."
"Te puhutte ehdosta, Tikal; sanokaa mikä se on?"
"Te itse, Maya. Ei, kuulkaa minua; ja Tekin, valkoinen mies, pysykää
hiljaa. Jos vannotte Sydämen nimeen tulevanne vaimokseni kuuden
kuukauden sisällä tästä päivästä, niin minä puolestani vannon,
että tämä valkoinen mies -- Teidän aviomiehenne, joka ei ole oikea
aviomiehenne, sillä hän sai Neuvoston avioliittolupauksen petoksella
-- päästetään vaaratta ystävineen poistumaan tästä maasta, ja annetaan
heidän ottaa mukaansa matkalleen niin paljon omaisuutta ja tarpeita,
kuin he haluavat. Vannon myöskin -- ja tästä Te näette, miten syvä ja
kunniallinen rakkauteni Teihin on -- että pojaltanne ei riistetä sitä
asemaa, joka hänellä kansan silmissä on Taivassyntyisenä pelastajana,
jonka tulon jo ennustus tiesi. Minun lapseni väistyy Teidän lapsenne
tieltä, Maya. Jo kerran ennenkin tarjosin Teille rauhan kättä, mutta
Te hylkäsitte tarjoukseni ja petitte minut, ja tuo hylkäys aiheutti
isänne kuoleman ja monta muuta surua. Älkää enään hyljätkö, Maya,
muutoin surut suurenevat ja lisääntyvät Teille, meille kaikille. Ei
ole kummallista eikä luonnotonta minun pyytää Teitä vaimoksi miehelle,
jonka kanssa olette ollut kihloissa monet vuodet, sekä ottamaan vastaan
kaupungin ensimäisen naisen paikkaa, sen sijaan että seuralaistenne
kanssa antautuisitte hirveimpään kuolemaan."
"Se on sittenkin mitä kummallisinta ja luonnottominta, Tikal, että
vaimoa näin pyydetään miehestänsä eroamaan. Kuulkaahan -- hänellehän
Teidän on puhuttava eikä minulle, sillä hänhän voi olla iloinen,
päästessään tällä keinoin vapaaksi. Ensinnä, mitä mieltä Te, Ignatio,
olette? Sanokaa minulle -- vaikka minä pelkään vastaustanne, sillä se
on helppo arvata, koska Tikal tarjoo kaiken, mitä haluatte -- vapauden
ja aarteita kyllin aikeittenne toteuttamiseksi."
"Totta kyllä, armollinen rouva", minä vastasin, "että hän lupaa minulle
tuon kaiken -- vaikken tiedäkään, voiko hän antaa sitä; totta on
myöskin, ettei minulla ole täällä vaimoa, joka minun olisi jätettävä,
eikä muuta toivetta kuin kavaltajan kuolema. Mutta minä muistan erään
tuolla erämaassa Teille antamani lupauksen, kun Te urheudellanne
pelastitte miehenne hengen; ja minä muistan niinikään, että ystäväni
juuri minun kehoituksestani tuli lähteneeksi tähän kirottuun
kaupunkiin. Sentähden vastaan, että kaikkien kohtalo olkoon yksi ja
sama."
"Nuo ovat jaloja sanoja, ystävä", Maya sanoi, "sanoja, jotka voivat
lähteä vain Teidän jalosta sydämestänne. No, mieheni, nyt on Teidän
vuoronne."
"Minulla ei ole mitään sanottavaa", vastasi englantilainen naurahtaen,
"paitsi ehkä sitä, että ihmettelen, miksi kulutatte aikaa, jonka
onnellisemmin voisimme viettää keskenämme, kuuntelemalla tuon veijarin
herjauksia. Jos pyydätte minua ajattelemaan pelastusta, ajattelen minä
sitä, mutta en varmasti astu askeltakaan luotanne pelastaakseni itseäni
mistään kuolemasta."
"Tuntuu kuin olisin jo saanut vastauksen", sanoi Tikal. "Kunpa vain ei
kukaan teistä katuisi tänä iltana, joutuessaan katsomaan alas Vetten
Kuiluun. Hyvä, aika kiitää, ja minulla on paljon tekemistä, ennenkuin
taas tapaamme." Ja hän kääntyi pois luotamme.
Silloin valtasi Mayan epätoivo. Hetken hän taisteli sitä vastaan, mutta
huusi sitten:
"Tulkaa takaisin, Tikal!"
Hän tuli ja seisahtui Mayan eteen kylmän äänettömänä, ja Maya kääntyi
miehensä puoleen, sanoen hitaalla äänellä:
"Olette liian kiireissänne; _minun_ vastaukseni ei vielä ole annettu,
mieheni. Tikal, hyväksyn ehdotuksenne. Estäkää Nahua todistamasta meitä
vastaan; hävittäkää hänen hallussaan olevat todistuskappaleet ja viekää
nämä miehet turvallisesti vuorten tuolle puolen, antaen heille kaikki,
mitä he haluavat; niin minä suostun kuuden kuukauden kuluessa tulemaan
vaimoksenne."
Englantilainen ja minä tuijotimme toisiimme hämmästyksen valtaamina.
"Oletteko hullu?" sanoi englantilainen, "vai tahdotteko pelastaa meidät
puhumalla tuollaisia?"
"Olisiko ihme, mieheni", hän vastasi, "jos haluaisin pelastaa itseni
ja lapseni? Että olen rakastanut ja vieläkin rakastan Teitä, sen Te
tiedätte; onko haudassa sitten enään rakkautta? Eläissäni on minulla
ainakin muistot; kun kuolen, viedään nekin pois minulta. Menkää
takaisin, mieheni, menkää rikkaana takaisin oman kansanne luo ja oman
entisen elämänne keskuuteen, ja valitkaa toveriksenne joku toinen
nainen. Älkää kumminkaan minuakaan unhoittako; mutta antakaa minun
tulla kuin uneksi Teille, se on oman asianne takia paljon parempi.
Teillekin, Ignatio, minä sanon, menkää! Tuttavuutemme on tuonut Teille
vähän onnea; olkoon sen loppuminen onnekkaampi ja saattakoon toiveenne
vihdoin täytäntöön. Tikal, antakaa kätenne, ja vannokaamme vala."
Tikal astui häntä kohti -- silmät säihkyen voitonriemua; mutta kun
kädet olivat koskettamaisillaan toisiaan, katsahti Maya sivulleen ja
näki miehensä kasvoilla kuvastuvan epäilyksen ja tuskan. Kiljahtaen
astui hän hänen luokseen ja syöksyi hänen syliinsä, sanoen:
"Antakaa anteeksi; olen ponnistanut kaikkeni, mutta tämä käy yli
voimieni. Oi, kuinka heikko minä olen, en voi erota Teistä, en edes
pelastaakseni henkenne. Ettehän varmastikaan usko, että olisin
täyttänyt valani ja mennyt naimisiin hänen kanssaan? Ei, ei --
kuolemaan minä olisin mennyt lähdettyänne. Mutta en voi erota Teistä --
en voi erota Teistä vaikkakin itsekkäisyyteni on perikatonne."
"Iloitsen kuullessani sen", sanoi englantilainen. "Kuulkaahan, Tikal,
jos olette mies, tuokaa miekka minulle, niin ratkaisemme asian
kahden kesken. Silloin ainakin toinen selviää epätietoisuudestaan ja
vastuksistaan."
"Valkoinen mies", vastasi Tikal, "Te olette varmasti sekä hullu että
roisto, muutoin tuskin pyytäisitte minua panemaan henkeäni onnenpeliin
Teidän henkeänne vastaan, joka jo lain mukaan on arvoton. -- Hyvästi,
Maya; kauan olette juoksuttanut ja kiduttanut minua, tänä iltana saatte
kaikesta palkkion." Niin hän lähti.
Olisi luullut, että me Tikalin mentyä olisimme ruvenneet pohtimaan
tapahtumaa sekä kohta koittavia vaaroja. Mutta niin ei ollut
asianlaita. Luulen meistä tuntuneen -- kaikista meistä -- ettei ollut
enään mitään pohtimista. On turhaa potkia Kohtaloa vastaan, ja on
vieläkin turhempaa pelätä sitä, sillä teimme tai jätimme tekemättä
jotakin, Kohtalolla kuitenkin aina viimeinen sananvalta on.
Niin me istuimme ja juttelimme mitättömistä asioista elämästämme
Cumarvon kaivoksessa, Santa Cruzin maatilalla viettämästämme yöstä,
urhean seuralaisemme Molasin kuolemasta, enkä muistakaan, mistä
kaikesta. Siinä samassa lapsi heräsi, ja vanhemmat hoivailivat sitä,
löytäen kumpikin toistensa näköä sen pikku kasvoissa, minun kulkiessani
pitkin salia, lukien lamppuja, poltellen ja aprikoiden, missä olisin
seuraavana iltana samaan aikaan.
Vihdoin ovet aukenivat, sillä oli jo miltei puoliyö, ja sisään astui
Dimas ja joukko pappeja. Vanhus teki kumarruksen ja ilmoitti, että oli
aika viedä meidät Kaikkein Pyhimpään Neuvoston tutkittaviksi, ja ettei
meidän tarvinnut pelätä, koska kaikesta siitä päättäen, mitä hän oli
kuullut, rikostamme käsiteltäisiin lievästi. Maya kysyi, miten oli
pikku lapsen laita, jota ei voitu jättää yksin, ja pappi vastasi, että
Mayan oli se otettava mukaan, jolloin hän alkoikin kietoa sitä vaippaan.
"Se on turhaa vaivaa", sanoi Dimas. "Täältä kulkee salainen käytävä
Kaikkein Pyhimpään, jota myöten minä lupaan viedä Teidät, jottei yön
kylmyys palelluttaisi pienokaista, meidän herraamme."
Sitten otti hän avainkimpun vyöltään, ojensi sen eräälle
seuralaiselleen ja käski hänen mennä muutamien pappitoveriensa kanssa
edellä ovia aukomaan ja sytyttämään käytävien lamppuja. Pappi lähti,
ja pienen ajan kuluttua lähdimme mekin ja tapasimme hänet seisomassa
käytävää ja Kaikkein Pyhintä erottavan marmoriseinän luona. Nähtyään
meidän lähestyvän hän lausui tunnussanat, joihin vastattiin sisältä;
sitten hän avasi hopea-avaimella salaoven, jättäen avaimen kimppuineen
riippumaan lukkoon, jotta Dimas saisi ottaa pois sen tullessaan.
Sitä tuo vanha pappi ei kuitenkaan tehnyt, sillä hän ajatteli meidän
kaikkien palaavan tämän käytävän kautta, ja kun hän astui Kaikkein
Pyhimpään, tyytyi hän vetämään oven kiinni, lukitsematta sitä.
Taaskin me seisoimme tuossa synkässä pyhässä paikassa, kuulemassa
Sydämen Kaupungin lakeja vastaan tehtyjen rikostemme tuomiota. Siellä
oli koolla koko Neuvosto, ja Tikal, sen ylipappi ja puheenjohtaja,
istui alttarin takaisella istuimellaan, mutta minä havaitsin ilokseni,
ettei Nahua istunutkaan hänen vierellään, eikä häntä liioin näkynyt
koko Neuvoston jäsenten joukossa.
Istuuduimme meille määrätyille tuoleille alttarin edessä olevalle
avoimelle kohdalle, Maya keskelle ja englantilainen ja minä kummallekin
puolelle häntä, Oikeuspappi nousi sitten seisomaan ja ilmoitti,
että Neuvoston ensimäinen asia oli kolmen jäsenensä, Mayan, Sydämen
Ruhtinattaren, hänen miehensä, Meren Pojan, sekä Ignatio Vaeltavan,
Sydämen Haltijan, tutkiminen Neuvoston jäseninä tekemiensä valojen
rikkomisesta. Esittäen tämän muodollisen syytöksen, luki pappi selvästi
mutta lyhyesti meitä vastaan tehdyt syytökset.
"Samana Vetten Nousun juhlayönä vuosi sitten", hän alkoi, "vannoitte
te, muukalaiset, alttarin ääressä sielunne ja ruumiinne uhalla valan,
ettette ilman tämän korkean Veljesliiton lupaa yrittäisi lähteä
Sydämen Kaupungin rajojen ulkopuolelle. Mutta muuanna päivänä saatiin
teidät kiinni pakomatkaltanne yli vuorten erämaahan. Eikä siinä vielä
koko rikoksenne, sillä veitte Sydämen Ruhtinattaresta ja valkoisesta
miehestä syntyneen pojan, Ennustuksen Taivassyntyisen lapsen, jonka
katalasti aioitte ryöstää kansalta. Sanokaa, miten puolustaudutte näitä
rikoksia vastaan?"
"Tunnustamme syytöksen oikeaksi", vastasi Maya, "mutta pyydämme
ottamaan huomioon puolustuksemme. Kuulkaa, herrat: Aina siitä illasta
asti, kun me teidän käskystänne jouduimme naimisiin, on miestäni ja
minua vaaninut surmaaja, ja tuossa istuu Neuvostomme puheenjohtajana
ja Sydämen ylipappina mies, jolla oli aikomus ottaa hengiltä meidät.
Näen joukossanne tänä iltana myös joukon henkilöitä, jotka, samana
päivänä kuin pakenimme, kävivät luonamme Lordi Dimasin johdolla. Mitä
kertoivat he minulle? Että oli saatu ilmi serkkuni Tikalin muodostama
salaliitto, jonka oli määrä murhata mieheni, lapseni ja ystäväni
Ignatio Vaeltava. He ilmoittivat myös minulle, että Tikal erotettaisiin
tämän ja muidenkin rikostensa takia, ja että tämä sylissäni oleva lapsi
nimitettäisiin Sydämen kansan päälliköksi. Eikö ole niin, Dimas?"
"Niin on, armollinen rouva", hän vastasi, "ja tietäkää, ettette te
ole ainoat tänä iltana syytetyt. Vaikka teidän asianne on ensinnä,
seuraavat ylipappi Tikalin ja muiden asiat perästäpäin; mutta siihen
asti istuu hän arvonsa mukaisesti Neuvoston puheenjohtajalta."
Silloin Tikal hypähti istuimeltaan, mutta Dimas kääntyi hänen
puoleensa ja sanoi ankarasti: "Vaietkaa, herra, tai puhukaa vain, mitä
velvollisuutenne vaatii. Olkoon tuomionne oikeudenmukainen, mutta
tietäkää, ettei pako ole mahdollinen, sillä henkivartijoiltanne on
otettu aseet pois, ja kaikkia teitä vartioidaan."
Tikal istuutui jälleen, ja Maya jatkoi:
"Saman päivän iltana, jolloin Lordi Dimas oli käynyt luonani, olin
yksin huoneessani, ja Ruhtinatar Nahua, Tikalin puoliso, hiipi luokseni
aikoen surmata lapseni."
Sitten hän kertoi koko jutun, miten englantilainen ja minä, kuultuamme
hänen avunhuutonsa, olimme kiirehtineet huoneeseen ja vanginneet ja
sitoneet Nahuan.
"Veljet", hän jatkoi, "silloin valtasi meidät yhtäkkiä kauhu, ja
me päätimme paeta pois maasta, missä henkemme ei ollut hetkeäkään
turvattu. Tässä on rikoksemme, ja me annamme rangaistuksen teidän
käsiinne. Olihan varmasti meidän parempi yrittää pelastaa lapsikin,
jotta se voisi suorittaa elämäntehtävänsä, minkä tahansa, kuin jättää
se niiden surmattavaksi, jotka te olette nostaneet hallitsijoiksenne."
Mayan lopetettua puheensa käännyimme, englantilainen ja minä,
vuorostamme Neuvoston puoleen, todistaen oikeaksi Mayan syyt ja
ilmoittaen alistuvamme Veljesliiton tuomittaviksi.
Sitten meitä käskettiin siirtymään loitommalle, ja me asetuimme
Nimettömän jumalan naamion alle odottamaan tuomiotamme, Neuvoston
jäädessä harkitsemaan. Hetken perästä meidät kutsuttiin taas esiin, ja
Tikal ilmoitti tuomiomme sysätyn siksi, kunnes olisi käsitelty syytös
Nahuaa, Mattain tytärtä sekä häntä itseään, Tikalia, Sydämen Kaupungin
päällikköä ja ylipappia vastaan, lisäten hitaalla ja riemuitsevalla
äänellä:
"Tuotakoon ulkopuolella odottava Nahua, Mattain tytär, Sydämen
läheisyyteen."
Kuulimme ja kokosimme rohkeutta lähestyvän kuoleman varalle, sillä
tiesimme loppumme olevan käsissä, uskaltamatta toivoa armoa ja
pelastusta.
Ovi aukeni ja Nahua astui sisään arvonsa mukaisissa pukimissa, otsalla
vihreä, vain päälliköiden vaimojen ja äitien oikeuksiin kuuluva otsavyö.
"Miksi suvaitsette kutsua minut tänne, herrat?" hän sanoi ylpeästi,
astuttuaan alttarin luo.
Silloin nousi Oikeuspappi seisomaan ja luki syytöksen, että hän oli
yrittänyt omin käsin surmata Mayan, Sydämen Ruhtinattaren poikalapsen,
ja että hän niinikään oli ollut miehellensä Tikalille avullisena
monessa julmuudessa ja väärinkäytössä, pyytäen Nahuaa puolustautumaan.
"Viimeistä syytöstä en tunnusta",.hän sanoi. "Vastatkoon Tikal itse
omista pahoista töistään. Ensimäisen tunnustan. Yritin kyllä nujertaa
tuon kakaran, mutta Maya huomasi minut, ja minut ehkäistiin ja
sidottiin."
"Veljet", sanoi Dimas, nousten seisomaan, "meidän ei tosiaankaan
tarvitse tästä asiasta enempää keskustella. Olemme kuulleet Ruhtinatar
Mayan ja muiden puolustuksen, ja nyt Nahua tunnustaa rikoksensa. Hän
tunnustaa yrittäneensä surmata tuon lapsen, jonka hän tiesi pyhäksi,
Sydämen kansan toivoksi, ja sellaiselle rikokselle löytyy mielestäni
vain yksi, vaikkakin kamala rangaistus, ja hän, jonka on kärsittävä, on
vielä korkeassa asemassa oleva nainen."
"Seis!" katkaisi Nahua. "Ette ole kuulleet minua loppuun, ja minulla on
oikeus puhua, ennenkuin minut tuomitaan kuolemaan. Syytätte minua pyhän
lapsen, Sydämen kansan toivon murhayrityksestä, ja totisesti, jos näin
asianlaita olisikin, ansaitsisin kuoleman, jota vastoin itse asiassa
ansaitsenkin teidän kiitoksenne. Sydämen ylimykset, tämä lapsi, jota
te ihailette, Ennustuksen Taivassyntyinen lapsi, jonka te tänä iltana
aioitte nimittää päälliköksi, erottaen mieheni Tikalin, ja jonka teidän
mielestänne pitäisi oleman heimomme johtotähtenä suuruuteen ja valtaan,
se onkin elävä valhe, petos, vääryys!"
Silloin puhkesi Neuvoston kesken hämminki, ja ankarat äänet käskivät
hänen lopettaa nuo häväistykset; mutta hän sai hiljaisuuden,
jatkaakseen:
"Kuulkaa minua, minä pyydän, sillä vaikka minä haluaisinkin, en
uskaltaisi puhua umpimähkään, mutta minä voin näyttää toteen
jok'ainoan lausumani sanan. Luulette minun aikoneen surmata tämän
lapsen murtaakseni kilpailijattareni Mayan sydämen -- ja totisesti
minä haluankin sen murtaa; ja toimittaakseni oman lapseni tuon lapsen
tilalle -- ja totisesti minä haluankin hänet siihen toimittaa.
Mutta nämä eivät sittenkään olleet tekoni vaikuttimia. Neuvoston
ylimykset, kuulkaa kertomusta, joka on kummallisin, mitä koskaan olette
kuulleet, ja lausukaa sitten tuomionne minusta, miehestäni Tikalista,
kilpailijattarestani Mayasta sekä hänen ystävistään. Tunsitte kaikki
hyvin isäni Mattain, sillä kuollessaan ja jo Tikalin hallituksen
alusta asti oli hän lähinnä Tikalia Sydämen Kansan vaikutusvaltaisin
mies, hoitaen niitä tehtäviä jotka nyt ovat Dimasin hallussa, muun
muassa Kaikkein Pyhimmän Isännän virkaa. Mutta isäni Mattai ei ollut
kuitenkaan rehellinen mies. Voi! että minun täytyy sanoa se, sillä
hän teki syntinsä enemmän minun takiani kuin itsensä takia, koska hän
rakasti minua ja piti kaikessa silmämääränään minun hyvinvointiani.
Tämä hänen rakkautensa vei hänet perikatoon, saaden hänet rikkomaan
jumalaansa, lakejaan ja maataan vastaan. Alusta asti, kun vielä olin
lapsi, tiesi hän minun mielistyneen Lordi Tikaliin, joka oli kihloissa
neiti Mayan kanssa; sitäpaitsi tiesi hän minun olevan kunnianhimoisen
ja haluavan tulla suureksi. Siitä syystä uskotteli hän Tikalille
saaneensa Taivaasta tiedon, että neiti Maya oli isineen kuollut
erämaahan. Saatuaan hänet vakuutetuksi, että Maya näin ollen oli
kadonnut häneltä ikuisesti, hän hätyytti Lordi Tikalia naimaan minut,
luvaten korvaukseksi toimittaa hänet Sydämen Kansan päälliköksi. Kaiken
tämän hän teki, vaikken minä tiennyt asioista mitään, vaan luulin
mielettömyyksissäni Tikalin naineen minut rakkaudesta.
"Sitten Zibalbay palasikin hää-iltanamme, ja hänen mukanaan Maya
sekä nämä muukalaiset; ja siitä hetkestä asti alkoi mieheni vihata
minua, koska olin hänen rakastamansa Mayan paikalla. Kuten jälkeenpäin
kuulin, meni Tikal Zibalbayn luo vankikomeroon ja lupasi luovuttaa
hänelle valtansa koko hänen lopuksi ijäkseen ja olla vastustamatta
hänen aikeitaan, jos saisi Mayan puolisokseen, kun hän ensin olisi
toimittanut minut tieltä pois, joko surmaten tai muuten. Zibalbay
olisikin mielellään suostunut; mutta sattuikin niin, että Maya oli
mielistynyt erämaamatkoillaan tuohon valkoiseen mieheen, ja kieltäytyi
eroamaan hänestä. Mieheni olisikin ehkä päässyt aikeittensa perille,
sillä vankien tila oli toivoton ja vaihtoehto oli kuolema, ellei isäni
Mattai olisi keksinyt keinoa, miten kaikki olisivat pelastettavissa ja
minä pysyisin edelleen päällikön vaimona. Tällainen oli keino, herrat:
että tuohon Sydämen tunnusmerkkiin pantaisiin semmoinen ennustus, joka
pettäisi Sydämen Neuvoston ja toimittaisi Mayan naimisiin rakastamansa
valkoisen miehen kanssa. Herrat, näin tehtiin. Yön hiljaisuudessa
hiipivät he kaikkein Pyhimpään, valtasivat Sydämen ja panivat sinne
tuon Pelastajan syntyä ennustavan kirjoituksen. Lopun tiedätte itse."
"Se ei ole totta", huusivat monet äänet. "Sellainen pyhänhäväistys on
mahdoton."
"Se on totta", vastasi Nahua, "ja minä todistan teille, että tuo
pyhäinhäväistys oli mahdollinen. Sydän avattiin, ja isäni tekemä väärä
ennustus pantiin sisään, mistä te sen löysitte Vetten Nousun yönä vuosi
takaperin. Mutta katso, kun pyhä sydän avattiin -- se ei ollutkaan
tyhjä, vaan siinä oli toinen ennustus -- oikea ennustus -- joka pantiin
talteen, jotta petos selviäisi aikanaan."
"Missä sitten on tuo kirjoitus?" kysyi Dimas.
"Tässä", hän vastasi, vetäen levyn povestaan. "Kuulkaa!" Ja hän luki:
"_Nukkunut Silmä herää ja näkee roistojen sydämen ja tarkoituksen.
Sanon, ettei kaupunkimme hävityshetkenä edes kaikki Pyhän Järven aallot
riitä huuhtomaan pois heidän syntiänsä_."
"Ottakaa ja katsokaa itse, ylimykset", hän jatkoi, pannen levyn
alttarille. "Kuulkaahan vielä, miten tämä esine joutui minun
käsiini. Isäni tehtyä tuon suuren synnin, kohtasi Nimettömän jumalan
kirous häntä, -- hän sai, kuten tiedätte, tuon kamalan taudin.
Kuolinvuoteellaan valtasi hänet katumus, ja hän kirjoitti erään
paperin, jonka hän todistutti ja antoi minulle, liittäen mukaan tuon
levyn. Minä pidin hallussani tuota paperia, ylimykset; kuulkaa, mitä
siinä sanotaan, ja päättäkää, olenko puhunut totta vai valhetta." Ja
hän luki ääneen Mattain tunnustuksen, missä juurta myöten selitettiin
meidän juonemme.
"Nyt, ylimykset", hän lisäsi, kun kirjoitus oli lopussa ja kirjaimia
tutkittu, "ymmärrätte, miksi yritin raivoissani tappaa tuon lapsen,
jota on uskoteltu teille jumalan antamaksi, ja minä jätän teidän
huoleksenne toimittaa rankaisun niille, jotka ovat tuon petoksen
punoneet."