Mattai ennustaa pahaa.
Kun Tikal oli sanonut sanansa, kuului salista hämmästyksen kohina, ja
Mattai alkoi kuiskutella hänen korvaansa. Tikal kuunteli hetken, mutta
kääntyi sitten vihoissaan hänen puoleensa ja sanoi kovalla äänellä,
niin että kaikki kuulivat sen:
"Sanon Teille, Mattai, etten halua ottaa osaa tähän rikokseen. Onko
mokomaa ennen kuultu, että Sydämen Ruhtinatar, maan ylhäisin nainen,
joutuisi naimisiin jonkun muukalaisen kanssa, joka eksyneen koiran
tavoin on kuljeksinut meidän porteillemme?"
"Ennustus --", alkoi Mattai.
"Ennustus! En lainkaan usko ennustuksiin. Miksi tottelisin ennustusta,
joka on kirjoitettu vasta nyt, mutta koska tai kuka sen on
kirjoittanut, sitä en tiedä? Tämä nainen oli minun kihlattu morsiameni
ja nyt minua pyydetään vihkimään hänet nimettömään mieheen, joka ei ole
edes meidän vertamme eikä uskoamme. No, minä en vihi."
"Mutta, herra, Tehän herjaatte", vastasi Mattai raivostuen, "sillä
ei ole sama asia vastustaa jumalan oraakkelia tai ylipappia. Siksi
toiseksi", hän jatkoi pisteliäästi, "mitä se Teihin koskee, joka olette
vasta kymmenen päivää ollut naimisissa vieressänne olevan naisen
kanssa, jos muinoinen kihlattunne valitsee itselleen toisen miehen?"
"Mitä se minuun koskee?" kertasi Tikal vimmoissaan. "Jos tahdotte
tietää, kerron Teille. Minuun se juuri koskeekin. Miten tulin
rikkoneeksi uskollisuuteni ja ottaneeksi tyttärenne vaimokseni? Teidän
takianne, Mattai, Teidän takianne, valehtelija ja väärä profeetta.
Ettekö vannonut minulle Mayan kuolleen erämaahan? Ja ettekö Te,
tyydyttääksenne kunnianhimoanne, pakottanut minua ottamaan tyttärenne
vaimokseni? Niin! Ja eikö tämä Sydämen Ruhtinattaren ja valkoisen
miehen välinen avioliittokin ole Teidän omien etujenne tarkoituksessa
punottu juoni?"
Kaikkien meidän jäädessä hämmästyksiimme nousi Nahua, joka tähän asti
oli vain kuunnellut ja vaiennut, seisomaan, sanoen:
"Mieheni Tikal unohtaa, että jo yleinen kohteliaisuus turvaa
epämieluisenkin vaimon julkiselta häväistykseltä."
Sitten hän kääntyi ja lähti takanaan olevasta ovesta ulos.
Seurue sääli tuota naista ja oli närkästynyt miehelle. Ja joka puolella
kävi kuiske ja jupina. Kun kaikki äänet vaikenivat, sanoi Tikal: "Tämän
yön touhuista koituu vielä ikäviä, enkä minä tahdo sotkea niihin
kättäni. Tehkää mitä teitä haluttaa." Ja ennenkuin kukaan ehti mitään
vastata, oli hänkin lähtenyt salista asemiestensä seuraamana.
Syntyi hetken hiljaisuus, sitten alkoivat miehet puhua hämmästyksissään
ja jotkut Sydämen Veljesliiton jäsenet nousivat istuimiltaan
neuvottelemaan hät'hätää. Vihdoin istuivat he takaisin paikoilleen,
mutta Mattai pyysi, kätensä ylös nostaen, hiljaisuutta ja lausui näin:
"Suokaa anteeksi", hän alkoi, puhuen seurueelle, "jos sanani tuntuvat
harkitsemattomilta ja raaoilta, mutta minun on vaikea pysyä tyynenä,
kuullessani tytärtäni ja itseäni julkisesti häväistävän. En tahdo
alentua vastaamaan niihin syytöksiin, jotka Lordi Tikal raivopäissään
kohdisti minuun. Joku paha voima on häneltä varmastikin vienyt järjen,
koska hän saattaa unohtaa miehenkunniansa ja ruhtinaan ja papin
velvollisuutensa ja lausua tuollaisia parjauksia jumalaamme vastaan
ja jumalamme Ruhtinatar Mayalle aviopuolisoksi valitsemaa valkoista
miestä sekä minua, Kaikkein Pyhimmän Isäntää vastaan. Moni teistä piti
minua mielettömänä silloin, kun oli kysymyksessä Tikalin asettaminen
viimeisen ruhtinaamme Zibalbayn tilalle, luullessamme hänen tyttärineen
kuolleen erämaahan, ja minä annoin ääneni Tikalille. Nyt minä huomaan,
että muut olivat oikeassa ja minä itse olinkin väärässä. Mutta
riittäköön jo tämä ikävyys ja surkeiden asiain pohtiminen, se on huonoa
hääiloa. Tikal, pääpappimme, on mennyt, mutta muita pappeja löytyy
vielä, eikä hänen tahtonsa ole Neuvoston eikä Sydämen kansan tahto. He
kannattavat tätä avioliittoa, ja Dimas, vanhin joukosta, minä kutsun
Teitä toimittamaan vihkimisen."
Silloin huusi seurue suosiota, sillä kaikki olivat jännittyneitä tämän
harvinaisen liiton takia, joskin se etupäässä kutkutti vain heidän
mielikuvitustaan. Jopa Tikalin puoluelaisetkin olivat raivoissaan
hänelle hänen kehnon ja raa'an käyttämisensä takia vasta vihittyä
vaimoaan kohtaan.
Kun melu jälleen hiljeni, nousi vanha pappi Dimas seisaalleen ja
luki, liitettyään yhteen Mayan ja englantilaisen kädet, liikuttavan
ja ihanan rukouksen heidän puolestaan, siunaten heidät ja anoen
Taivaan Sydämeltä ja muilta jumalilta apua, jotta he lisääntyisivät
ja olisivat onnellisia keskinäisessä rakkaudessaan. Vihdoin pani hän
vartavasten valmistetun valkoisen silkkivaatteen heidän päänsä päälle
heidän polvistuttuaan hänen eteensä; irroitettuaan sitten morsiamen
vyötäisiltä smaragdivyön, hän otti kiinni Mayan oikeasta kädestä ja vei
sen englantilaisen käteen. Sitten sitoi hän kädet vyöllä yhteen kiinni
ja julisti juhlallisin sanoin Taivaan ja maan nähden nämä kaksi ihmistä
mieheksi ja vaimoksi, kunnes kuolema heidät erottaisi.
Sitten otettiin vaate pois ja vyö irroitettiin, ja noustuaan seisomaan
suutelivat vastavihityt toisiaan kaiken kansan nähden. Riemun huuto
raikui, ja yksitellen, arvonsa mukaisesti, kävivät vieraat toivottamaan
onnea morsiamelle ja sulhaselle, useat tuoden arvokkaita ja ihania
lahjoja, jotka he antoivat palvelevien neitojen huostaan. Kaikkein
viimeisenä tuli vanha pappi Dimas ja sanoi:
"Suloinen morsian, se lahja, jonka Neuvosto on määrännyt annettavaksi
Teille, vaikkakin itsessään halpa, on kumminkin kaikkein arvokkaimpia
tämän kaupungin sisällä, se on itse Taivaan Sydämen Kaikkinäkevän
Silmän pyhä tunnusmerkki, jonka ihmissilmät Teidän kauttanne näkevät
tänään ensi kertaa sitten monen sukupolven. Pitäkää sitä aina
mukananne, armollinen rouva, ja muistakaa, vaikkeikaan tällä kivellä
ole näköä, että se Silmä, jonka tunnusmerkki tämä on, joka hetki lukee
sielunne salaisimmat ajatukset. Tehkää ajatuksenne yhtä puhtaiksi kuin
ruumiinnekin on, älkääkä päästäkö sydämeenne vilppiä tai petosta; sillä
kaikista näistä seikoista on Teidän tulevina päivinä tili tehtävä."
Näin puhuessaan hän veti kätköstään tuon kaamean Silmän, jonka olimme
nähneet Sydämen sisässä, kun riettailla käsillämme avasimme sen ja
panimme oikean sijalle väärän. Nyt se riippui kultaketjuissa, jotka
Dimas pani morsiamen kaulaan, niin että punainen ja julmannäköinen koru
joutui välkkymään hänen paljaalla rinnallaan. Maya kumarsi ja mutisi
jotain kiitokseksi, mutta minä näin että häntä alkoi pyörryttää tuo
kamala esine, sillä hän kalpeni ja olisi kaatunut, ellei hänen miehensä
olisi tukenut häntä.
Englantilaisen ja hänen vaimonsa ottaessa vastaan lahjoja ja
kuunnellessa imarteluja oli palvelijajoukko täyttänyt pilarien taakse
sijoitetut pöydät kaikenkaltaisella ruualla, ja merkin soitua alkoi
juhla-ateria. Se oli pitkä ja riemuisa, vaikka ilo näyttikin hävinneen
Mayan kasvoilta, joka ei syönyt eikä juonut, vaan tavantakaa nosti
punaista Silmää rinnaltaan, kuin olisi se polttanut ihoa.
Vihdoin nousi hän pöydästä ja astui miehensä saattamana kumartaen
poikki salin pihalle, missä odottivat kantajat kantotuolein. Näihin he
istuutuivat, ja kun olimme muodostaneet pitkän ja loistavan kulkueen,
jota en tässä kuitenkaan rupea kuvaamaan, läksimme kiertämään soiton
ja laulun kaikuessa ympäri suuren torin, kuun ja tuhansien soihtujen
näyttäessä tietä.
Tälle torille oli kokoontunut koko Sydämen Kaupungin väestö, miehet,
naiset ja lapset, juhlimaan morsianta, kukin kantaen kukkia ja
roihuavaa soihtua; enkä minä koskaan ole nähnyt ihanampaa näkyä kuin
tämä heidän kunnianosoituksensa.
Kun tori oli jo täynnä, pysähtyi kulkue palatsin porteille ja monet
kädet olivat auttamassa morsianta ja sulhasta alas kantotuoleistaan.
Tällä hetkellä huomasin minä, sattuen seisomaan lähellä, erään
sulkalevättiin pukeutuneen miehen ryntäävän ohitseni ja näin hänen
kädessään välähtävän kuin veitsen.
Vaistomaisesti minä tulin huutaneeksi: "Varokaa, ystävä!" espanjaksi
niin kovalla äänellä, että englantilaisen korva kuuli sen. Hän kääntyi
ympäri, ja siinä samassa hyökkäsikin jo mies hänen kimppuunsa,
veitsi kädessä. Mutta saatuaan varoituksen, oli englantilainen häntä
nokkelampi. Hypäten sivuun hän antoi samassa sellaisen täräyksen
murhamiehelleen, että tämä kierähti holvikäytävän varjoon.
Hetkeen aikaan ei kukaan näyttänyt ymmärtävän mitä tapahtui. Kun he
ymmärsivät ja alkoivat katsella miestä, oli hän jo tipo tiessään. Kuka
hän oli tai miksi hän teki roisto-yrityksensä, ei saatu koskaan tietää;
mutta minä puolestani en epäile, että joko Tikal itse tai joku hänen
käskyläisensä oli pukeutunut mustaan sulkalevättiin ja aikoi surmata
Tikalin kilpakosijan. Ajan mennen oli tällä yrityksellä suuri vaikutus
kansaan, ja se oli yksi syy Tikalin vallan ja suosion sortumiseen.
Herra Strickland vakuutti levollisesti lähellä oleville ylimyksille
jääneensä vahingoittumatta. Lausuttuaan lyhyet kiitokset vetäytyi hän
sitten vaimoneen palatsiinsa, enkä minä nähnyt häntä enään sinä iltana.
Tänä hääpäivänä alkoi pisin ja väsyttävin vuosi, mitä pitkän ja
vaivaloisen elämäni varrella olen viettänyt. Pian ymmärsin mistä
johtui että Maya oli ruvennut vihaamaan syntymäpaikkaansa Sydämen
Kaupunkia, sen kansaa ja tapoja, ja kiihkeästi kaipaamaan uutta elämää
uusissa maissa. Täällä ei ollut mitään vaihtelua ja työtä vähän;
ylellisen loiston uuvuttamana ränsistyivät suuren sivistyksen tähteet
ränsistymistään, eikä kukaan kohottanut kättään korjatakseen mitään.
Jos jotakin tehtiin, oli se vain pappien ja ylimysten aseman ja vallan
keinottelua, ja yhteinen kansa kulki kuuliaisena tätä tietä tai tuota,
hankkien ruokaa ja vaatteita yhteiskunnalle -- ei itselleen -- mitä he
eivät tehneet sydämensä ilolla. Lekotellen ikuisessa päivänpaisteessa,
kulkivat he kehdosta hautaan asti, toivomatta mitään, kärsimättä
mitään, pelkäämättä mitään, tyytyen juhlimaan ja kuhertelemaan
rappeutuvissa palatseissaan ja väsyttyään nukkumaan, kunnes koitti
taas juhlien ja lemmen aika, hakien väliajoilla sielulleen lohdutusta
uskonsa kaavoista, uskonsa, jonka sisällön he olivat unohtaneet.
Sellainen oli kansa, josta Zibalbay toivoi luovansa valloittajaheimon!
Mutta he olivat syntyneet tällaiseen elämään; eivätkä he varmasti
olisi kestäneet toisenlaista, sillä vaivalloisuus olisi masentanut
heidät kuten intiaani-esi-isäni masentuivat espanjalaisten rautaisen
kouran alla. Minulle tämä elämä oli yhtämittainen kidutus. Olen usein
nähnyt villin eläimen kituvan ja kuolevan vankilassaan, vaikka sille
on annettu ruokaa paljon enemmän kuin se konsanaan olisi löytänyt
syntymetsistään, ja tuollaisen villin eläimen kaltaiseksi tunsin
minäkin itseni tässä toimettomassa Sydämen Kaupungissa.
Rikkautta, jota läksin hakemaan, oli ympärilläni yltäkyllin
hyödyttömänä ja toimettomana kuin kokoojiensa toimettomat kädet, ja
tuolla Meksikossa oli taas miehiä, jotka tämän omaisuuden avulla
voisivat tehdä itsensä vapaiksi ja mahtaviksi. Oi! Minä en voinut koota
heitä, en voinut edes päästä pakenemaan tyrmästäni, sillä jokaista
liikettäni vartioitiin. Olisin kuitenkin yrittänyt paeta, ellei
englantilainen, jolle ilmaisin suunnitelmani, olisi moittinut minua
uskottomaksi ystäväksi, jos lähtisin ja jättäisin hänet yksin tänne
muukalaisten maahan.
Hänen laitansa oli vieläkin pahempi kuin minun, sillä hän väsyi kohta
perinpohjin tähän ikuisen kesän kaameaan kaupunkiin sekä kaikkeen
muuhun siellä, paitsi vaimoonsa. Kokonaisia tunteja saatoimme istua ja
tähystellä järven avaroille ulapoille, punoen suunnitelman toisensa
jälkeen, miten pääsisimme noille vuorille ja vapauteen, hyljätäksemme
kumminkin jokaisen suunnitelmamme. Sillä ne olivat toivottomia. Yötä
päivää häntä vartioitiin, sillä tässä kohdassa vain unohti tuo kansa
välinpitämättömyytensä. Se tiesi rotunsa olevan kuolemaisillaan ja,
panematta itse kortta ristiin omaksi pelastuksekseen, mieluummin
uskoi tuohon ennustukseen, joka lupasi valkoisesta miehestä synnyttää
pelastajan.
Vaikkakin tuo ennustus oli väärä, oli se tai ainakin yksi puoli siitä
toteutumassa itsessään jo ihme tälle kansalle, jonka keskuudessa lapset
olivat niin harvinaisia. Vihdoin tuo ennustettu lapsi syntyi -- poika
-- eikä ilolla ollut ollenkaan rajoja. Kumma kyllä, Nahuakin synnytti
samana päivänä pojan, ja suuri oli hänen surunsa kuultuaan, ettei
kansan ilo johtunut hänestä ja hänen synnytyksestään.
Joku päivä englantilaisen häiden jälkeen kuulimme Mattain sairastuneen
jonkunlaiseen halvaukseen, mihin yhtyi parantumaton pitalisuus
käsivarsissa. Kuukausia hän makasi kotonaan, tullen säännöllisesti
yhä huonommaksi, kuten lääkärit sanoivat. Eräänä iltana -- muistan
sen olleen kolme päivää ennen Mayan lapsen syntymistä -- hän ilmestyi
Mayan, englantilaisen ja minun luo, meidän ihaillessamme palatsista
kuunpaisteista puutarhaa. Emme olleet ensin tuntea häntä, sillä en
koskaan ennen ole nähnyt niin kaameata näkyä. Hänen ruumiinsa oli
pöhötyksissä; vasen käsi oli siteissä; pää vapisi lakkaamatta; ja
pitalisuus oli jo levinnyt kasvoillekin, jotka olivat kirjavat kuin
sateenkaari.
"Älkää pelästykö minua", hän alkoi matalalla äänellä, tuijottaissaan
meihin kalpein silmin. "Ei teidän pitäisi pelästymän, sillä te kaikki
olette osallisia siihen samaan rikokseen, joka on minusta tehnyt sen
kuin nyt olen. Niin, epäilkää jos Teitä haluttaa, mutta minä tiedän
sen. Jumalan kirous on kohdannut minua, hänen väärää palvelijaansa, ja
se on kohdannut oikein. Olkaa varmasti vakuutettuja, että tuo kosto
kohtaa teitäkin, sillä Silmä on nähnyt, Suu on puhunut ja Sydän on
ajatellut tuomionne. Katsokaa minua ja oppikaa tietämään, mikä on
väärintekijän palkka, ja koettakaa minun kärsimyksistäni saada mitta
omille kärsimyksillenne. Ehkei teidän mittanne ole vielä täynnä; ehkä
täytyy teidän tehdä vielä suurempia syntejä; mutta kosto tulee -- sanon
teille, että kosto tulee täällä ja tulevassa elämässä. Tein tämän,
kaiken tyttäreni takia rakkaudesta häneen, ainoaan lapseeni. Hän oli
kunnianhimoinen ja toivoi tätä miestä, ja minä toivoin voivani luoda
valtaa hänelle ja hänen lapsilleen.
"Mutta katsokaa, miten viini on käynyt etikaksi ja hänen ihana
hedelmänsä tuhkaksi. Hänen miehensä vihaa ikuisesti häntä; he tuskin
puhuvat enään, tai syytävät vain katkeria sanoja toisilleen. Vielä nyt
-- joskaan ei kauvan on Tikal Sydämen kaupungin päällikkö, sillä hänen
kade raivonsa on vienyt mielen häneltä; hänen tekonsa ovat kuristuksen
ja väkivallan tekoja; hän on saanut kansan vihat ja hänen suosijansakin
ovat jo luopuneet hänestä ja vehkeilevät häntä vastaan. Tiedättekö,
mitä he suunnittelevat. He aikovat nostaa, Maya, Teille syntyvän lapsen
päälliköksi hänen sijaansa ja panna Teidät ja Teidän muukalaisen
miehenne hallitsemaan niin kauan kuin tuo lapsi kasvaa täysi-ikäiseksi.
Oi! Te olette suunnitellut taitavasti ja kaikki näyttää teille
toivorikkaalta, mutta minä ennustan, ettei niin tule käymään.
"Kirous kohtaa Teitä, Ignatio, Sydämen Haltija, sillä kaikki suuret
toiveenne luhistuvat kuin mätä katto, eikä korista koskaan uneksimanne
keisarikunnan lippuja kotkat. Orjalauma on se kansa, jonka takia
ponnistellut olette, ja orjalaumaksi se jää, sillä suvaitsemallanne
rikoksella olette vahvistanut heidän kahleitaan. Kirous kohtaa Teidän
lastanne, Maya -- hän ei koskaan kasva mieheksi; kirous kohtaa
miestänne -- hänen tukkansa ei ehdi harmaantua. Mutta raskaimmin
kohtaa kirous Teitä, kavala Sydämen Ruhtinatar, Teitä, jonka elämä on
katkeamaton, pitkä valhe; Teitä, joka hylkäsitte uskonne ja rikoitte
valanne; Teitä, joka jätitte kansanne sekä ylhäisen, vanhan sukunne
lait, saadaksenne itsellenne kuljeksivan valkoisen miehen. Nainen, emme
kohtaa enään koskaan toisiamme; mutta muistakaa viimeisen kurjuutenne
hetkellä ja ikuisen kadotuksen pitkinä vuosina nämä sanat, jotka Teille
tänään olen sanonut."
Heristäen kuihtunutta kättään kasvojemme edessä Mattai kääntyi ja lähti
pois huoneesta.
Hän lähti, mutta me tuijotimme kauhuissamme toinen toisiimme, sillä
vaikkei kukaan meistä uskonutkaan hänen jumalaansa, tunsimme kumminkin
sisimmässämme tämän miehen puhuneen totta, ja pahan perivän meidät
vielä. Hetken nyyhkytti Maya, pää käsien varassa; sitten hypähti hän
ylös ja silmässään syttynyt tuli kuivasi kyyneleet.
"Käyköön niin", hän huudahti, "en välitä siitä. Ainakin olen saanut
Teidät, rakkaani, ja joitakuita kuukausia, kaikista ikävyyksistä
huolimatta, olen ollut rinnallanne mitä onnellisin, ja tulkoon hyvää
tai pahaa, mikään ei voi ryöstää minun muistojani. Mutta Teidän
takianne pelkään. Mieheni, Teidän takianne minä pelkään --."
Sitten hänen kiihkonsa meni ohi ja hän heittäytyi miehensä syliin ja
puhkesi itkuun.
Sitten syntyi lapsi, terhakka poika, miltei valkea, äitinsä
tähtisilmin; ja samana iltana kuulimme Mattain kuolleen tuskiinsa sekä
Nahuan synnyttäneen pojan.
Kahdeksantoista päivää kului, ja lapsivuoteestaan noussut Maya istui
miehensä ja minun kanssa, kamarineitsyen pidellessä sylissään nukkuvaa
lasta takanamme, kun joukko Neuvoston herroja pyysi saada keskustella
äidin kanssa. He astuivat sisälle ja puhemies, Lordi Dimas, teki
kumarruksen ja esitti asiansa:
"Sydämen Ruhtinatar, olemme tulleet luoksenne Neuvoston ja kansan
puolesta, iloitsemaan kanssanne suuresta onnestanne ja esittämään
muutamia asioita Teille. Joitakuita kuukausia on kansa jo ollut
kyllästynyt Tikalin sortoon ja mielivaltaisuuksiin, Tikalin, joka
vastoin maan lakeja on tuominnut kuolemaan monta sortonsa vastustajaa.
Mutta eilen sai kaiken lisäksi Neuvosto kuulla erään hänen katalien
töidensä käskyläisen tunnustuksen, että hän on aikonut murhata
miehenne, lapsenne ja Lordi Ignation."
"Tosiaanko", sanoi Maya, "ja miksi puuttui minun nimeni tuosta
luettelosta?"
"Armollinen rouva, emme tiedä", hän sanoi, "mutta tuntuu siltä
kuin salaliittolaisten olisi ollut määrä vangita Teidät elävänä ja
piiloittaa jonnekin Tikalin huoneisiin."
Silloin hypähti englantilainen seisaalleen ja vannoi kostavansa
Tikalille.
"Ei, herra", sanoi Dimas, "hänen persoonansa on pyhä eikä Teidän sovi
siihen koskea, eikä Teidän enään tarvitse peljätä häntä, sillä hänen
liittolaisiaan ja häntä itseään vartioidaan yötä päivää. Eikä Tikal
tule kauvan pysymään Sydämen kaupungin päällikkönä, sillä Neuvosto on
pitänyt salaisen kokouksen, johon teitä ei ole kutsuttu, ja päättänyt
erottaa hänet rauhattomuuksiensa takia sekä kansan toivomuksesta."
"Voidaanko päällikkö erottaa?" kysyi Maya.
"Voidaan, armollinen rouva, jos hän on rikkonut lakeja, sillä eikö
isäännekin erotettu juuri samaisesti syystä? Eikä Tikal ole päässyt
tuohon paikkaan syntynsä perustuksella, vaan hänet on valittu. Te
olette oikea Zibalbayn perijä, Sydämen Ruhtinatar."
"Saattaa niin olla", Maya vastasi tyynesti, "mutta olen luopunut
oikeudestani, enkä halua peruuttaa sanaani."
"Jos Te olette luopunut", sanoi Dimas, "on yksi, jolle se kuuluu." Ja
hän osotti nukkuvaa lasta. "Tuossa on Ennustuksen Lapsi, kansan toivo,
ja hänet aioimme korottaa hallitsijaksemme, asettaen Teidät ja miehenne
holhoamaan häntä, kunnes hän tulee täysi-ikäiseksi."
"Ei", sanoi Maya, "sillä silloin kohdistuu Tikalin raivo häneen ja
hänet surmataan -- joko julkisesti tai salaa."
"Mahdotonta, armollinen rouva, sillä samalla kuin hänet nimitetään,
pannaan Tikal lukkojen taakse, missä hän saa olla elämänsä loppuun
asti."
"Ja milloin tämä tapahtuisi?" kysyi englantilainen.
"Huomenna, iltapäivällä, pyramiidin huipulla, jotta lapsi voitaisiin
nimittää kaikkein Pyhimmässä tästä kolmen päivän päähän, Vetten
Nousuyönä."
"Onhan mieletöntä kruunata pieni lapsi, enkä minä, enempää kuin
miehenikään, halua tätä huomaavaisuutta", sanoi Maya. "Jos Tikal
erotetaan rikostensa takia, saakoon joku korkea ylimys hänen paikkansa,
kunnes lapsi on varttunut, voidakseen ottaa hallituksen vastaan."
"Vaikkakin Te ja miehenne voitte käskeä meitä tulevaisuudessa", vastasi
Dimas ankarasti, "täytyy Teidän siihen asti totella, armollinen rouva,
sillä Neuvoston ääni on ylempi ja se seuraa näkymättömän johtajansa,
Taivaan Sydämen, tahtoa. Neuvosto on päättänyt, että Taivassyntyinen
lapsi, jonka maallisia vanhempia te olette, ottaisi oman oikeutensa."
"Niinkuin tahdotte", sanoi Maya huokaisten; ja lähetystö poistui.
Tuona iltana olimme englantilainen ja minä erään ylimyksen talossa
pidetyssä juhlassa, mistä me palasimme melko myöhään. Päästettyämme
henkivartijamme menemään minä astelin hänen kanssaan aina hänen
yksityishuoneustonsa ovelle asti, aikoen jättää hänet siihen; mutta hän
pyysi minua astumaan sisään, pohtiakseen kanssani päivän tapahtumia ja
tätä lapsen kohta tapahtuvaa kruunausta.
Suostuin siihen, ja kuljettuamme ensimäisen huoneen läpi saavuimme
toiseen, jonka takana sijaitsivat hänen makuuhuoneensa. Pysähdyimme
avonaisen ikkunan ääreen ja minä vedin lampun lähemmäksi, koska halusin
tupakoida, eikä minulla ollut tulta. Siinä samassa olin kuulevinani
jotakin ja kuulostin tarkemmin, sillä tuntui kuin olisin vankkojen
makuuhuoneen ovien läpi kuullut naisen avunhuutoa. Tempasin ne auki ja
syöksyin sisään eteisen läpi, huutaen mennessäni herra Stricklandia
seuraamaan.
En saapunut liian varhain, sillä makuuhuoneessa kohtasi minua kumma
näky. Vuoteen vieressä oli kehto, ja sen ääressä kamppaili kaksi
naista. Toisella heistä -- minä tunsin hänet Nahuaksi, Tikalin vaimoksi
-- oli kädessään kupariveitsi, ja toinen, Maya, piteli häntä takaapäin
käsistä ja vyötäisiltä kiinni, jottei hän, kaikista ponnisteluistaan
huolimatta, päässyt lyömään veitsellään. Nahua oli näistä naisista
sitäpaitsi raskaampi ja vahvempi, ja vaikka hitaastikin, hän kuitenkin
läheni kehtoa. Saapuessani huoneeseen sai hän riuhtaistuksi irti oikean
kätensä ja oli juuri iskemäisillään lasta veitsellään.
Tähän päättyi hänen yrityksensä, sillä minä tartuin häntä vyötäisiltä
kiinni ja heitin hänet taaksepäin, jotta hän kaatui hervottomana
lattialle, pudottaen veitsensä ja yrittäen kiirehtiä pakoon. Hän olikin
siinä samassa jaloillaan ja ryntäsi ovea kohti, missä herra Strickland
kohtasi ja otti kiinni hänet.