Salahanke.
Hypäten häntä kohti, vaikkakin liian myöhään, ehtiäksemme pelastaa
häntä, nostimme englantilaisen kanssa Zibalbayn lattialta sohvaan.
Kurkistellen selkämme takaa huomasi Maya hänen kauheat kasvonsa ja
hänen suustansa valuvan vaahdon.
"Oi, hän on kuollut", hän vaikeroi, "isäni on kuollut, ja hän kuoli
kiroten minut."
"Ei", sanoi englantilainen, "hän ei ole kuollut, sillä hänen sydämensä
sykkii. Tuokaa vettä, Maya."
Puhuteltu totteli, ja kaksi tuntia me yritimme saada häntä tuntoihinsa,
mutta turhaan; henki oli vielä jäljellä, mutta emme saaneet häntä
heräämään horroksestaan. Vihdoin, kun jo olimme väsyneet turhiin
yrityksiimme, avautuivat ovet ja Tikal palasi takaisin.
"Mikä nyt?" hän kysyi, nähtyään Zibalbayn pitkin pituuttaan sohvalla.
"Nukkuuko vanhus?"
"Nukkuu", vastasi englantilainen, "ja luulen, ettei hän enään herää.
Hänen Teille tänään lausumansa sanat ovat toteutumassa, että se, minkä
häneltä anastitte väkivallalla, on kohta oikeuden mukaan Teidän."
"Ei", vastasi Tikal, "oikeuden mukaan on se armollisen neiti Mayan,
vaikkakin se väkivallalla jää yhä minulle, ellei hän luovuta sitä
minulle ehdoin tahdoin. Mutta sanokaahan, miten kaikki on tapahtunut?"
Otin heti kohta sananvuoron peläten englantilaisen puhuvan liian paljon
ja toimittavan itselleen hyvin pikaisen lopun.
"Hän oli väsynyt matkamme rasituksista ja eilispäivän liikutuksesta.
Teidän mentyänne hän alkoi jutella ehdotuksestanne ja sai yhtäkkiä
tämän kohtauksen. Vaan minunhan on vaikeata puhua näistä asioista,
joka olen vain vanki vieraassa maassa; ei ole kaiken lisäksi sopivaa,
että hän, tämän kaupungin entinen päällikkö, kuolee hoitamatta tänne,
sillä kansa voi sanoa Teidän murhanneen hänet. Eikö ole ketään lääkäriä
hoitamaan häntä, sillä me, vailla rohtoja, olemme tehneet kaiken
voitavamme."
"Murhannut hänet! Niin he joka tapauksessa sanovat. Niin, kyllä
lääkärejä löytyy, ja suurin ja taitavin niistä on appeni Mattai.
Lähetän hänet tänne. Mutta eikö Teillä, Maya, ole minulle ennen
lähtöäni mitään sanottavaa?"
Maya, joka istui pöydän ääressä, pää käsien varassa, katsahti häneen ja
sanoi:
"Onko sydämenne kivestä, koska voitte tällaisella hetkellä vaivata
minua? Kun isäni on tointunut tai kuollut, vastaan Teille, mutta en
ennemmin."
"Olkoon niin, armollinen neiti", hän sanoi; "siihen asti odotan. Nyt
minun on lähdettävä, sillä saattaa syntyä hälinää kaupungissa, kun nämä
uutiset tulevat tiedoksi."
Hetki kului, ja Mattai saapui huoneeseen kuppeja ja rohtoja tuovan
miehen seuraamana. Sanaa sanomatta astui hän Zibalbayn luo ja tutki
häntä lampun valossa. Sitten kaatoi hän lääkettä hänen suuhunsa ja
toivoi hänen virkoavan; mutta sairas ei liikahtanut eikä avannut
silmiään.
"Vaikea tapaus", hän sanoi. "Pelkään ettei hän nouse siitä. Miten tämä
kaikki kävi?"
"Tahdotteko tietää?" kysyi Maya, puuttuen puheeseen ensi kertaa.
"Käskekää siis palvelijaanne siirtymään edemmäksi, niin kerron Teille.
Isäni pyörtyi kirottuaan minut raivoissaan."
"Ja miksi hän kirosi Teidät, armollinen neiti?"
"Seuraavasta syystä: Meidän vaeltaessamme erämaita otti serkkuni ja
kihlaajani Tikal itselleen vaimon, Teidän tyttärenne, joka vihittiin
Sydämen Ruhtinattareksi. Mutta tuntuu siltä, Mattai, että vaikka hän
antoikin tyttärellenne aseman ja vallan, hän ei kuitenkaan antanut
hänelle rakkautta, sillä tänä päivänä tuli tuo vävypoikanne isäni luo
ja lupasi meidän kaikkien kuullen päästää hänet takaisin lailliseen
asemaansa, panemaan toimeen suunnitelmiaan, oli ne mitä tahansa, jos
minä suostuisin tulemaan hänen vaimokseen."
"Hänen vaimokseen!" sanoi Mattai hämmästyen. "Miten voisitte Te tulla
hänen vaimokseen, kun hän jo on naimisissa? Voiko sitten olla kahta
Sydämen Ruhtinatarta?"
"Ei", vastasi Maya rauhallisesti, "mutta serkkuni Tikalin suunnitelma
on erota tyttärestänne tai tappaa hänet -- ja samalla Teidätkin, Mattai
-- jotta hän voisi asettaa minut tyttärenne tilalle."
Mattain kuultua tämän hänen silmänsä välähtivät ja hänen partansakin
näytti vapisevan raivosta.
"Ehdottiko hän niin? Uskalsiko hän ehdottaa?" hän sähisi. "Oh! Varokoon
hän vain. Minä hänet nostin, ehkä minä voin hänet painaa alaskin.
Jatkakaa, neiti."
"Hän ehdotti niin, ja isäni suostui tarjoukseen, sillä tietäen Teidän
liittoutuneen häntä vastaan hän vähät välitti Teidän tai perheenne
kunniasta ja turvallisuudesta, Mattai. Mutta vaikka isäni suostui,
kieltäydyin minä, koska en enään halua olla Tikalin kanssa tekemisissä.
Silloin kirosi isäni minut ja kaatui siinä samassa taintuneena
lattialle."
"Ette sano haluavanne mennä naimisiin Tikalin kanssa, neiti.
Haluaisitteko sitte jonkun toisen miehen kanssa?"
"Haluaisin", hän vastasi katsahtaen maahan, "rakastan tätä valkoista
armollista herraa, jota Te kutsutte Meren Pojaksi, ja tahtoisin tulla
hänen vaimokseen", hän jatkoi hetken vaiettuaan, "mutta, Mattai, Tikal
on hyvin ankara, ja saattaa käydä niin, ellei mistään tule apua, että
minä, sensijaan että voisin pelastaa rakastamani miehen ja hänen
ystävänsä hengen sekä omani, joudun Tikalin armottomiin käsiin. Mutta
Tikal pyysi vastaustani ja minä sanoin antavani sen hänelle sitten
kun isäni on joko toipunut tai kuollut. Ehkä Te osaatte sanoa tuon
vastauksen laadun, sillä ypö yksin ja vankina ollen en jaksa vastustaa
Tikalla. Sanokaa nyt, pitääkö kansa minusta niin paljon, että se voi
erottaa Tikalin ja asettaa minut isäni paikalle, jos hän sattuisi
kuolemaan?"
"En osaa sanoa, neiti", hän vastasi lyhyesti, "mutta näinhän Te
miltei pyydätte minua syöksemään itseni ja tyttäreni perikatoon.
Tahdon olla suora Teille. Minä sain Sydämen Neuvoston Tikalin
puolelle ja tarkoitukseni oli saada hänet naimaan tyttäreni, jotta
tyttäreni rakkaus-unelmat ja minun kunnianhimoni täyttyisivät.
Niin, olen keinotellut Nahuan korkealle, sekä hänen takiaan että
itseni takia, sillä luulin pääseväni päällikön jälkeen kaupungin
vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi. Voinko näin ollen peräytyä ja sysätä
syrjään hänet, tyttäreni ja vieläpä itsenikin? Ja jos niin tekisinkin,
mikä olisi kohtaloni tämän jälkeen, joutuessani Teidän käsiinne? Minä
koetan kyllä kostaa Tikalille, joka on suunnitellut niin kamalaa
vääryyttä minulle ja suvulleni, mutta jollain toisella tavalla.
Sanokaa minulle, armollinen neiti, mitä mieluummin toivotte -- tulla
päälliköksi kaupunkiin, mikä on synnyntäoikeutenne, vai päästäkö
naimisiin rakastamanne miehen kanssa?"
"Haluan päästä naimisiin rakastamani miehen kanssa", hän vastasi,
"ja paeta hänen kanssaan pois tästä paikasta niille maille, missä
elää valkoisia miehiä. Toivon myöskin, että ystävälleni ja rakkaani
ystävälle Ignatiolle annettaisiin niin paljon kultaa kuin hän tarvitsee
viedäkseen suunnitelmansa perille tuolla rannikkomaassa. Jos asiat näin
luonnistuvat, saavat Tikal ja Nahua sekä heidän jälkeläisensä minun
puolestani hallita Sydämen Kaupungissa maailman loppuun asti."
"Pyydätte sangen vähän, neiti", sanoi Mattai, "ja kova on silloin onni,
ellen voi toivoanne täyttää. Nyt jätän Teidät, sillä minun täytyy saada
aikaa tuumia; mutta kun Tikal palaa, älkää vastatko hänelle kieltävästi
älkääkä myöntävästi, kunnes olemme jälleen keskustelleet. Ja mitä
teihin tulee, vieraat, muistakaa vaieta, jos henkenne on teille rakas.
Näkemiin."
Kaksi päivää kului jälleen, mikäli voimme päättää meille tuotujen
ateriain luvusta, mutta ei Tikal eikä Mattai palannut luoksemme.
Muita lääkäreitä tuli kyllä katsomaan Zibalbayta, joka nukkui yhä
kuin tukki vuoteessaan, mutta vaikka he mitä yrittivät, ei mikään
auttanut. Toisen päivän yönä olimme hänen vuoteensa ääressä, katsellen
häntä ja keskustellen alakuloisesti, sillä yksinäisyys, pimeys ja
lähestyvän kuoleman pelko olivat murtaneet henkiset voimamme, jotta
englantilaisenkin iloisuus loppui, ja Mayalta katosi rakastettunsa
läsnäolon loihtima hyvinvointi.
"Voi!" sanoi Maya, "olipa se onneton päivä kun tuolla Yucatanin maassa
tapasimme, eikä, hyvä ystävä, mikään lahja olisi voinut olla sen
onnettomampi kuin rakkauteni Teihin, minkä mitättömyyden Te saatte
niin kalliisti maksaa. Onni on ollut kova Teillekin, Ignatio, jonka
unelmat toistamiseen sortuvat naisen takia. Sanokaa nyt, ystävä" --
ja hän tarttui englantilaista käteen -- "eikö olisi parempi lopettaa
koko ilveily ja minun mennä Tikalille? Voisin sopia teidän molempien
puolesta, että saisin ennen hänelle joutumistani nähdä omin silmin
teidän pääsevän turvallisesti vuorten taakse, mukananne niin paljon
omaisuutta, että se riittäisi teille läpi koko elämänne. Eikä Teidän
tarvitsisi olla huolissanne minun takiani tai luulla jättäneenne minut
häpeään, sillä heti mentyänne etsisin minä turvaa toiselta ylimykseltä,
jonka nimi on Kuolema, levätäkseni siksi, kunnes Te jonakin
tulevaisuuden päivänä yhtyisitte minuun."
"Lakatkaa puhumasta tuollaisia, Maya", sanoi englantilainen, vetäen
hänet syliinsä. "Mitä onkin tulossa, kärsikäämme yhdessä, koska elämäni
ilman Teitä -- jos edes voisinkaan olla kyllin halpamielinen ostaakseni
pelastukseni noin kalliista hinnasta -- ei olisi minkään arvoinen.
Parempi olisi minun kuolla Teidän rinnallanne kuin elää yksin. Minun
syyni on, että koskaan tulimmekaan tähän ahdistukseen, sillä jos
olisin hyväksynyt Teidän ehdotuksenne, emme olisi astuneet jalkaamme
Sydämen Kaupunkiin. Mutta uteliaisuus voitti minut, sillä halusin
yhtä hartaasti tänne, kuin täältä nyt jälleen haluan pois; ja jos
olisimmekin kääntyneet takaisin, olisi minun täytynyt jättää Ignatio
yksin. Säilyttäkää rohkeutenne, rakkaani, sillä vaikka isänne onkin
kuolemaisillaan ja vaaramme on suuri, olen minä varma, että pääsemme
pakenemaan näistä komeroista ja elämään toistemme kanssa onnellisina
auringon alla."
Samalla painoi hän suudelman rakkaansa huulille ja hyväili häntä,
kuivaten hänen sinisten silmäinsä kyyneleet.
Samassa nostin katseeni ja näin Mattain seisovan ovessa -- olimme
nimittäin kokoontuneet Zibalbayn huoneeseen -- katsellen kohtausta
uteliaana ja lempein kasvoin.
"Terve", hän sanoi, "suokaa anteeksi, että tulen niin myöhään, mutta
asiani on salainen ja niin ollen paras suorittaa yöllä. Miten on
Zibalbayn laita?"
"Hän elää", minä vastasin; "muuta en osaa sanoa, sillä hän on tunnoton
ja kuolee epäilemättä kohta. Tulkaa itse katsomaan."
Mattai astui vuoteen luo tutkimaan vanhusta, nostaen hänen
silmäluomiaan ja tunnustellen hänen sydäntään.
"Hän ei voi elää kauan", hän sanoi. "No, kuolema on hänelle paras
ystävä. Minun asiani sitten. Kaupungissa vallitsee hämminki
ja kummalliset huhut kiertävät suusta suuhun kansan kesken.
Monet väittävät Tikalin murhanneen Zibalbayn ja pyytävät Teitä,
armollinen neiti, tuotavaksi näkyviin, jotta Teidät nimitettäisiin
ruhtinattareksi. Näin ollen väittivät Tikalin puolueen päälliköt, ettei
hän millään keinoin voisi selviytyä Zibalbayn kuolemasta, joten hänen
olisi paras surmata Teidätkin, armollinen neiti, ja tietysti myös nämä
vieraat ystävänne, jottei syntyisi mitään riitaa oikeuksista. Asia
esitettiin hänelle ankarasti salaisessa kokouksessa tänä iltana, ja
hän suostuikin jo Teidän kuolemantuomioonne, mutta muutti mielensä
ennenkuin sanansaattaja ehti ulos palatsista. Vihdoin näin hänen
sydämensä voittaneen järjen, eikä hän voinut tällä lailla erota Teistä,
armollinen neiti, vaikkakin hän vain sanoi, ettei hän voinut tahria
käsiänsä niin viattoman ja puhtaan verellä. En tahdo kuitenkaan salata
Teiltä, armollinen neiti, enkä Teiltä, vieraat, että vaaranne on suuri,
että elätte tunnin päästä elämänne taitekohdassa."
Sitten hän pysähtyi, ja Maya kysyi matalalla äänellä: "Eikö Teillä ole
suunnitelmaa, miten pelastaisitte meidät, Mattai?"
"Miksi olisi minulla, neiti, suunnitelma, minulla, joka voittaisin niin
paljon Teidän kuolemastanne?"
"En tiedä, vanhus, miksi Teillä olisi sellainen suunnitelma", keskeytti
englantilainen; "mutta minä pyydän että suvaitsisitte keksiä jonkun,
muutoin ette lähde elävänä täältä." Yhdellä hyppäyksellä oli hän
Mattain ja oven välissä ja jatkoi: "Jos meidät surmataan kuin linnut
häkkiin, niin katkeaa Teidän kaulanne ensinnä. Ymmärrättekö?"
"Ymmärrän, Meren Poika", vastasi Mattai peräytyen hiukan, kunnes
englantilaisen tuima katse ja levitetyt kädet saivat hänet pysähtymään.
"Mutta haluaisin Teidätkin saada jotain ymmärtämään, nimittäin sen,
että ellen minä pian palaa, on tuolla ulkona muutamia miehiä, jotka
tulevat minua hakemaan, ja silloin --"
"Silloin he löytävät Teidän raatonne", katkaisi hänet englantilainen,
"ja mitä auttavat Teitä silloin juonenne ja aikeenne, kun olette vain
mitätön tomukasa?"
"Eipä paljon, myönnän", hän vastasi. "Tyttärelleni, jota rakastan
enemmän kuin itseäni, on siitä kuitenkin hyötyä, ja pahassa tapauksessa
olen kyllä siihen tyytyväinen. Mutta älkäähän olko niin kiivas,
valkoinen mies. Minä kysyin, miksi minulla olisi suunnitelma? Enhän
minä sanonut ettei minulla sellaista ole."
"Jos Teillä on, ilmaiskaa se meille empimättä", sanoi englantilainen.
Mattai kumarsi ja vastasi:
"Niinkuin tahdotte; mutta en tiedä, millä silmin armollinen neiti
Maya katselee suunnitelmaani. Ennenkuin sen paljastan, tahdon tehdä
kaikkien tiettäväksi, että löytyy vain yksi vaihtoehto -- että kuolette
kaikki huomispäivänä. Henkenne on minun käsissäni; ja jos minun on niin
tehtävä, pelastaakseni tyttäreni ja itseni, en epäröi surmata teitä."
"Enempää kuin mekään epäröimme ottaa Teidän henkeänne", sanoi vihaisena
englantilainen; "sillä pitäkää mielessänne, ettette pääse astumaan
tämän kynnyksen yli kaulanne katkeamatta, ellette keksi sellaista
suunnitelmaa, jonka me voimme hyväksyä."
Taaskin Mattai kumarsi ja jatkoi:
"Yhdellä keinolla vain on Tikalin onnistunut rauhoittaa kansa,
julistamalla sille, että neiti Maya viedään Sydämen Neuvoston eteen,
Nimettömän jumalan Kaikkein Pyhimpään Vetten Nousuyönä, kun Neuvosto
on lain mukaan oikeutettu ensi kerran siellä istumaan, ja seuraavana
aamuna saatetaan koko kaupungin nähtäväksi. Zibalbayn sanoilla oli
kumma vaikutus kansaan, vaikkakin se hänen puhuessaan huusi alas hänet.
He tahtovat tietää mitä tapahtuu silloin, kun tuo ennustus täyttyy ja
Sydämen tunnusmerkin eronneet puoliskot liitetään yhteen pyhän alttarin
ääressä. Zibalbayn kertoman mukaan uskoivat he jumalan ilmoittavan
tarkoituksensa ja osoittavan, mikä olisi teidän osanne tulevissa
kohtaloissa. Siksipä kansa -- niin! ja moni ylimys sekä Sydämen
Neuvosto -- luulee näkevänsä jonkun merkin tahi ihmeen, kun Päivä ja
Yö yhtyvät. He alkavat luulla Zibalbayn hulluutta Taivaan määräämäksi,
että Taivaan ääni lähetti hänet matkalleenkin."
Mattai mietti hetken ja jatkoi:
"Armollinen neiti, olen vanha, ja monta vuotta olen palvellut
jumalia, uhrannut heille, lähestynyt heitä rukouksin, mutta koskaan
en ole huomannut jumalien vastaavan avunhuutajilleen tai kuullut
kuolemattomien äänien puhuvan ihmislapsille. Jumalia näyttää olevan
niin paljon; niinpä ehkä näillä muukalaisillakin on omansa; siinäpä
ollaan, neiti, että minäkin vanhoilla päivilläni kysyn itseltäni, onko
olemassa muita jumalia kuin ne, jotka ihmismieli on tyhjästä luonut ja
muovaillut oman mielikuvituksensa mukaisiksi. En osaa sanoa, mutta en
luulisi, jos joutuisin niin ankaraan asemaan kuin te olette tänä yönä,
epäileväni puhua näiden mykkien jumalien puolesta."
"Mitä tarkoitatte?" kysyi Maya.
"Tätä: Kun Sydämen eronneet puolikkaat liitetään yhteen määrätyssä
paikassaan alttarin ääressä, pitäisi jumalien, jos niitä ylimalkaan
löytyy, antaman merkin. Minä, joka olen Kaikkein Pyhimmän isäntä,
tiedän, että alttarin päällinen, vanha kuva on ontto. Jos sen jotenkin
saisi auki, saattaisi sieltä löytyä vanha kirjoitus -- jumalien
tätä hetkeä varten valmistama, vanha kirjoitus -- joka olisi kuin
lyhty pimeydessä vaeltavalle. Tai saattaisi käydä niin, ettei mitään
löytyisi. Sattuikin niin, että temppelin vanhoja luetteloja tutkiessani
löysin erään kirjoituksen, ja minusta tuntuu, että teitä kohtaisi suuri
onni, jos tuo kirjoitus olisi kuvan sisällä Vetten Nousuyönä; tässä se
on."
Viittansa kätköstä otti hän pienen, kuvakirjoituksilla naarmutetun
kultalevyn.
"Lukekaa se", sanoi Maya.
Ja Mattai luki:
"Näin sanoo Nimettömän jumalan ääni, jonka hänen profeettansa kuuli
Kaikkein Pyhintä rakennettaessa ja piirsi Kaikkein Pyhimmän tunnuskuvan
sisälle kätkemäänsä kultalevyyn, julistettavaksi sinä kaukaisena
hetkenä, jolloin kadonnut löytyy ja Päivän ja Yön tunnusmerkit
liitetään yhteen. Sinulle se puhuu, kaukaisen tulevan ruhtinaan tytär,
joka kansan nimeä kannat. Kun kansani on vanhaksi käynyt ja sen luku
vähentynyt ja sydämet ovat uupuneet, ota silloin, tytär, puolisoksesi
valkoisen jumalan rodun mies, merenkuohun poika, jonka itse tänne tuot
yli erämaiden. Silloin kansani taas paisuu ja kasvaa vahvaksi ja maa on
sinun lapsesi ja jumalan lapsen oma idästä länteen, pohjasta etelään,
laajemmalti kotkan lentoa auringon nousun ja laskun välillä."
Siihen loppui luku, ja äänettöminä katselimme toinen toisiimme,
ihmetellen tuon vanhan papin ja vehkeilijän rohkeutta ja
kekseliäisyyttä. Maya puuttui silloin puhumaan.
"Olette sepittänyt tämän kirjoituksen, Mattai", hän sanoi kylmästi.
"Toivotte siis, että minä panisin sen tunnuskuvan sisään, sillä
tiedätte Sydämen Avaamisen menoissa säädetyn, salamenojen häväisijää
tahi ketä tahansa valhettelijaa kohtaavan kirouksen. Lyhyesti sanoen,
ellette pelkääkään jumalien kostoa, niin pelkäätte Te Liiton kostoa."
"Puhutte totta, armollinen neiti, pelkään molempia, sillä kuka tietää,
miten Nimetön jumala rankaisee häväisijäänsä. Teidän on kumminkin
valittava -- ja pian, sillä jos kieltäydytte, olette huomenna oppineet
näkemään, tai ehkä -- muistaissani valkoisen herranne sanat -- minä
sanon, me olemme oppineet näkemään, mitä ansioita uskonnolla on."
Silloin kääntyi Maya meidän puoleemme, sanoen:
"Neuvokaa minua, ystävät, sillä en tiedä, mitä vastata. Kansani uskoon
olen kadottanut uskoni, ja teidän uskontoanne pidän parempana. Mutta
tuo teko tuntuu kamalalta, sillä vaikkemmekaan ole Nimettömän jumalan
palvelijoita, olemme kuitenkin Sydämen vanhojen salamenojen veljiä, ja
tämän teon tekemällä me rikkoisimme juhlalliset valamme. Äänestäkäämme
siis, ja sanokaa te vanhimpana ensin mielipiteenne, Ignatio."
"Samantekevä", minä vastasin. "Minä puolestani vastustan juonta.
Kansanne jumalista minä tiedän vähän ja ajattelen vieläkin vähemmän,
mutta olen oman maani Liiton päämies, enkä tahdo toimia sitä vastaan.
Tämän työn tekeminen merkitsisi samaa kuin suurimman valheen
sepittäminen, ja taivaan silmissä on vale synti. Kaikkien on kuoltava,
mutta minä tahdon ottaa loppuni vastaan tahrimatta rikoksilla käsiäni.
Tässä asiassa ovat teidän henkenne yhtä täpärällä kuin minunkin; jos
niin ollen kaksi meistä kolmesta puoltaa tekoa, yhdyn minä heihin.
Mutta jos vain yksi puoltaa, täytyy hänen tyytyä kahden mielipiteeseen."
"Hyvä, olkoon niin", sanoi Maya. "Ja nyt, rakkaani, sanokaahan
valitsetteko kuoleman ja puhtaan omantunnon, vai elämän ja minun
rakkauteni?" Ja hän katsoi englantilaisen kasvoihin ihanin katsein ja
miltei levitti kätensä, kuin olisi tahtonut sulkea hänet syliinsä.
Vaikkei herra Strickland heti vastannutkaan, tiesin minä kumminkin,
nähtyäni kaiken ja kuultuani Mayan sanat, hänen päätöksensä, sillä tuo
rakastunut mies ei voisi vastustaa hänen houkutustaan ja hurmaansa.
Äkkiä englantilainen puhkesi puhumaan, ja puoleksi häpeän puna syöksi
hänen kasvoillensa.
"En osaa valita", hän sanoi. "En pelkää kuolla, jos tarvis vaatii,
mutta en olisi mies, jos valitsisin kuoleman silloin kuin Te
toivoisitte eläväni. Ignation lailla sanon, että tämän kaupungin
jumalat ovat vain kuolleita kuvia minulle, ja siis olemattoman
pettäminen on mahdotonta. En siksi toiseksi tullut Sydämen Veljeksi
omasta tahdostani, vaan onnettomuuden kautta, joten tämä seikka ei
raskauta omaatuntoani. Ollakseni osallinen tässä juonessa, minun täytyy
valhetella, ja sitä en ole tehnyt ennen. Minusta tuntuu, että mies voi
valita elämän ja rakkauden raa'an ja salaperäisen kuoleman sijasta, ja
pitää silti kätensä puhtaana, vaikka hänen onkin kudottava ikävä juoni
päästäkseen tarkoituksensa perille. Mutta tässä, niinkuin jokaisessa
muussakin asiassa, seuraan minä Teidän mieltänne, Maya, ja jos Teidän
mielestänne on parempi kuolla, kuolkaamme silloin, siinä kaikki."
"Ei", hän vastasi intomielin; "minun mielestäni on meidän parempi
elää kaukana tästä onnettomasta kaupungista, ollaksemme onnellisia
toistemme rakkaudesta. Onhan isäni kironnut minut Teidän takianne,
ja sen jälkeen on kaikki jumalien ja ihmisten kirous kevyttä. Vaikka
tekomme olisikin synti, teen sen Teidän takianne ja rakkautenne
takia, sekä senkin tähden, että haluan elää onnellisena, ennenkuin
astun hautaan. Katsokaahan kuolevaa isääni; koko pitkän elämänsä
palveli hän jumalaansa, ja miten auttoi jumala häntä hänen hädässään.
Hänen rukouksensa riittäköön meidän molempien puolesta, sillä minä
en välitä sellaisista kehnoista jumalista, elleivät ne myös ole
minulle hyödyllisiä. Jos aikomuksemme on synti ja kosto seuraisi
sen kantapäillä, kohdatkoon se kansaani, joka tahtoi minut syyttä
murhata; kohdatkoon myös Mattaita, joka ahdisti minua oman hyötynsä
takia; ja ellei siinä kyllin, kohdatkoon se minua itseänikin. Välitän
vähät tulevasta kostosta, jos vain lyhyen vuodenkin saan kutsua Teitä
miehekseni."
"Pahan enteen sanoja", mutisi Mattai väristen, "sanoja, joita vain
nainen voi lausua; mutta samantekevä."
Hänen puhuessaan kuulin minä vuoteessa olijan päästävän heikon
äännähdyksen. Katsahdin huolissani Zibalbayhin ja huomasin, että joko
olin erehtynyt tahi ainakin ettei ääni tullut hänen huuliltaan, sillä
hän virui siinä yhä tunnottomana kuin ruumis.
"Ääntä kuului jostain", sanoin synkästi. "Mitä nyt, Mattai?"
"Seuratkaa minua", hän vastasi; "ja minä näytän Teille salaisen tien
alempana olevaan Kaikkein Pyhimpään. Ei, ei Teidän tarvitse peljätä
jättää häntä, sillä vaikka henki hänessä vielä sykkiikin, on hänen
unensa syvä. Mutta kuulkaahan, missä on taika-esine? Tarvitsemme sitä."
"Minulla on toinen puolikas", minä vastasin; "toinen on Zibalbayn
kaulassa."
"Ottakaa se", hän sanoi käskevästi neiti Mayalle. "Niin, Teidän täytyy!"