Majamäessä oli tehty puhdasta juhannukseksi. Valkoisena hohtelivat
tuvan ja eteisvälikön permannot. Puuttuivat vain koivut pirtin nurkista
ja portailta ja pihlajan kukat seinän raoista.
Rehevät vainiot uneksivat hiljaisessa suvituulessa. Keskikesän henki
ympäröi taloa ja tanhuvia.
Vanha Majamäki istui kamarinsa sängyn laidalla ja poltteli
pitkävartista piippuaan, isän perintökalua. Ikkuna oli auki ja siitä
toi tuuli sisään ruispellon tuoksua. Lupaavana se siinä järveen
viettävällä rinteellä huojahteli tuulen henkäilyjen sitä hyväillessä.
Majamäki oli sairastellut, mutta tunsi nyt jo itsensä virkeämmäksi.
Ehkäpä miehuuden voimat vielä voittaisivat lähentelevän vanhuuden.
Hän olikin jo kuudenkymmenen. Ei ihme, jos voimat joskus loppuivatkin
ja sairaus tavoitteli. Vanhemmiltaan oli hän perinyt heikon
ruumiinrakenteen, joka ei enää tahtonut kestää ankarassa työssä.
Mutta pojalla oli vahva ruumis ja hyvä terveys. Ristosta tulisikin
vankempi suvun jatkaja kuin entisistä Majamäkeläisistä. Pääsisi nyt
vain kotiin sieltä sotapalveluksesta. Joutaisi olla ainoa poika
talon töitä johtamassa ja itse tekemässä. Kunpa vain tulisi miehenä
takaisin. Kuuluvat hurjaa elämää siellä elävän. Liehän noissa kuitenkin
sellaisiakin, jotka pysyvät erossa semmoisesta.
Saara tuli kamariin.
— Minullapa on uutisia. Risto on saanut loman ja tulee ehken tänään
kotiin.
— Mistä sitä kuulit?
— Niemelän poika on tullut eilen kotiin, lomalle hänkin, ja kuuluu
sanoneen.
— Mistä ne nyt sitten ehti tämän matkan päästä tietoja kuljettaa. Hyvä
on. Joutuisi poika iltasaunalle. Sano renkilöille että koivuttavat
Ristonkin kamarin.
— Kyllä siitä nyt huoli pidetään.
* * * * *
Päivä oli jo illoillaan. Risto nojasi kotinsa peltoveräjään ja katseli
vainioita ja taloa niiden keskellä. Majamäki oli kaunis. Ei sitä Elina
suotta kiittänytkään. Eikä sitä ollut jakamassa hänen kanssaan muut
kuin Alli, hänen ainoa siskonsa.
Talosta kuului ääniä. Tytöt siellä lypsytarhassa pölisivät. Äiti kuului
heille jotain huutavan. Miehet palasivat hakatietä pihaan. Ovat kai
olleet viemässä hevosia hakaan. Vieläkö lienee isä sairas?
Pian mennään saunaan ja hänkin tästä joutuu. Mitähän, jos tuota
ruispellon ojaa myöten puikkisi salaa saunaan, riisuisi hissuksiin
ja juoksisi lavoille miesjoukkoon. Saattaisivatpa nostaa aikamoisen
porinan. Miehet pitivät joka-ainoa hänestä ja ikävällä oli erottu.
Ja sitten saunan jälkeen on ehtooateria ja kokoille meno. Sinnekin
voisi mennä salaa.
Saisi katsella kenen kanssa Elina puhelee ja tanssii.
Elina ja tuleva juhannusyö toi sykäyttäviä ajatuksia. Kokoilta saa
palata Elinan kanssa Särkkään ja mennä hiljaisen pihamaan yli aitan
portaille tahi pihakamariin. Kamarin ikkunalla kukkii verenpisara ja
kiertoheinä. Ikkuna on auki ja ulkona valoisa yö, Elina istuu hänen
polvellaan ja hän saa ensikerran suudella hänen punaista, sievää
suutaan. Juhannusyö. Tälläkertaa se on varmaan hänen juhannusöistään
ihmeellisin ja ihanin.
Risto lähti pihaan. Portaissa tomahti Alli häntä vastaan.
— No, siinähän sinä olet!
— Tässähän minä... osasitkos odottaa?
— No jo toki, kun kertoivat, että tulet.
— Kuka kertoi? Kun minä ihan salaa meinasin...
Miehiä tuli tuvasta alusillaan saunaan menossa.
— Katsos poikaa, eikös tullut!
— Jopas vain. Tulehan saunaan.
— Kaupungin likoja huuhtomaan.
Joutui siihen äitikin lämpimästi hymyilemään ja puhtaita vaatteita
tarjoamaan.
Ristoa melkein liikutti vastaanoton lämpimyys. Jokainen oli kai
kaivannut häntä, niin kuin hänkin kotia.
Vanhan Majamäen kasvot kirkastuivat, nähdessään poikansa kotiutuneena.
Kohta nähtiin heidät rinnakkain astuvan pihatietä saunaan.
— Täyden se kasvoi tuo pelto taas rukiin, virkkoi Majamäki pojalleen
kuin nuortuneena silmäillen ruispeltoa siinä polun vierellä.
— Niin näkyy... Hyvältä näyttävät suvitouotkin.
— Kävisitpä suota katsomassa, siellä se on kaura vasta. Ja
ensikertainen heinäkin on nyt jo kuin seinää, olisi siellä sinunkin
mukava olla heinäaikana.
— Kyllähän se... on nyt vain se kurssi käytävä.
— Niin on. Ja kunnialla on käytäväkin. Tulisit vain kunnon miehenä
sieltä takaisin. Majamäet ovat olleet aina kunnian miehiä kaikessa.
Risto ymmärsi hyvin, mitä isänsä tarkoitti. Kerrottiin, että Majamäet
olisivat olleet erilaisia siinäkin, etteivät poikavuosien hurjasteluja
ja liikoja naisseikkailuja suvainneet.
Isä kai odotti hänestä samanlaista suvun jatkajaa, kuin itsekin
oli. Eikä hänellä vielä mitään sellaista ollutkaan, ettei olisi
voinut katsoa isäänsä rehellisesti silmiin. Kasarmilla oli hän hyvin
seikkailuista säilynyt. Olihan hänellä Elina, jota ajatellen voi
välttää kasarmielämän kiusaukset.