Kokko loimusi työntäen tulikielekkeitä ilmaan ja sen ympärillä
tanssittiin. Risto oli löytänyt sopivan piilopaikan itselleen ja
katseli sieltä ilonpitoa. Elina oli tullut hieman myöhästyneenä ja
tanssiin osaa ottamatta katseli riutuvaa kokkoa.
Valkoinen leninki oli hänellä ja tukka sitaistu niskaan. Kun häntä
käytiin tanssiin pyytämässä, ei hän lähtenyt. Hymähti vain ja istui
ajatuksissaan. Joku taas lasketteli sukkeluuksia Särkän ylpeästä
tyttärestä, mutta niille tyttö vain hymyili.
Risto ei malttanut enää, vaan jätti piilopaikkansa.
Kylläpäs tytön silmät suurenivat. Punastuipas, merkitsi Risto
hyvillämielin.
— No siinähän sinä olet, eikä kukaan puhu mitään, etkä itsekään!
— Vastahan minä tulinkin, kävin vain Majamäessä saunomassa.
Kylän tytöt supattelivat: »Tuoko Risto se nyt olikin Särkän tyttären
valittu.» Pojat silmäilivät voittajaa hieman ylimielisesti. Oliko Risto
sitten heitä kaikkia parempi. Useampi heistä oli käynyt koputtelemassa
Elinan ovilla turhaan, ja tämä nyt sitten tulee ja ottaa kuin omansa.
Tanssi oli keskeytynyt, kunnes Risto aloitti sen uudelleen Elinan
kanssa.
* * * * *
Polku kiemurteli lepikkoahojen poikki. Risto eteni hitaasti tyttönsä
kanssa hämärää polkua. Kumpikin tunsi olevansa kuin uuden maailman
kynnyksellä ja odotti milloin ovi aukeneisi siihen suureen ja
salaperäiseen.
Lähellä Särkän tilusten aitaa tuli korkea koivikko. Sen keskellä oli
hiljainen hämärä. Sinikellot ja kurjenpolvet nuokkuivat ruohossa ja
maasta kohosi voimakas yrttien tuoksu.
Tyttö seisahti sanatonna ja jäi kuin kuuntelemaan hiljaisuutta. Poika
seisoi hänen lähellään ja tunsi tytön hiusten ja ihon tuoksun. Se
huumasi nuoren veren ja hän kiersi kätensä tytön ympärille ja puristi
hänet lujaan syleilyyn.
— Elina, Elina, oletko sinä minun?
Tyttö kurotti huulensa pojan suudeltaviksi ja muuta vastausta ei poika
kaivannutkaan.
* * * * *
Särkän pihamaalla ja nurkissa viipyi juhannusyön valo, mutta
pihakamarissa oli hiljainen hämärä. Nuoret menivät pihamaan yli
kamariin, jossa kielon tuoksu lemahteli voimakkaana.
Ei puhuttu mitään. Tyttö jäi seisomaan ikkunapieleen nojaten ja poika
keinussa istuen katseli häntä. Suonet takoivat rajusti. Hän olikin
oikeastaan syleillyt ja suudellut naista ensi kerran, ainakin sillä
tavoin kuin nyt. Ensi otteesta tunsi hän, että tyttö syöpyi kuin ihana
myrkky hänen vereensä.
Poika katseli yhä tyttöä. — Onko hän todellakin noin kaunis. En ole
sitä ennen niin huomannutkaan kuin nyt. Täyteläinen povi ja lantion
kaari, kaula hennosti kaareva ja poski kuin maitoa, vaalean tukan
ympäröimänä. Veri läikähteli nyt niillä maidonvalkoisilla poskilla.
Tyttö kääntyi ja tuli hänen syliinsä. Aurinko nousi. Sen lämpimät
säteet värähtelivät ikkunassa, kukkien lehdillä ja nuorten
kirkastuneilla kasvoilla. Tyttö kurotti uudelleen ja taas uudelleen
huulensa pojan suudeltaviksi.
— Nyt minä tiedän, mitä on antaa koskematon nuoruutensa koskemattomalle
niinkuin sinä olet, virkkoi tyttö.
— Niin minäkin... kun saa antaa kaikki vain sille yhdelle.
Minuutit lipuivat hiljaa ohi. Ulkona puistossa helisi lintujen kuoro.
Aurinkoinen, sadunomainen juhannuspäivä oli alkamassa.
— Vielä tämä päivä ja tuleva yö, ja sitten sinun on mentävä. Minulle
tulee niin ikävä sinua, puheli tyttö. Lupaatko minulle yhden pikkuisen
asian, pyyteli hän.
— Lupaan mitä vain pyydät.
— Se on kyllä niin lapsellista, mutta kuitenkin...
Tyttö veti esiin medaljongin, joka oli hienossa nauhassa hänen
povellaan. Siinä hän oli kantanut äiti-vainajansa kuvaa. Hellävaroen
irroitti nyt tyttö kuvan medaljongista, suuteli sitä ja vei sen
pöydälle.
— Äiti saa luovuttaa nyt sinulle paikkansa. Sinä annat kuvasi tähän ja
minä kannan sitten sitä povellani nukkuessanikin.
Pojan silmät kostuivat. Hän ei tietänyt tätä ennen, että rakkaus olisi
näin suurta ja syvää.
* * * * *
Seuraavana päivänä puhui Risto tästä isälleen. Eihän asialla olisi
ollut niin kiirettä, mutta olihan puhuttava kuitenkin. Ja Ristolla
oli jo pienuudesta pitäen ollut tapana puhua kaikista asioistaan
viivyttelemättä isälleen.
— Se on oikein, että puhuit siitä, sanoi vanha Majamäki pojalleen. —
Nyt minäkin olen rauhallisempi sinun suhteesi, kun tiedän, että sinulla
on täällä tyttö, jota ajattelet. Majamäet ovat aina valinneet sen yhden
ja ainoan ja sen myöskin pitäneet. Seikkailuhalu ei ole koskaan vetänyt
suvun verta sellaiseen, jota olisi saanut jälestäpäin katua. Ja nyt
kun olet saanut semmoisen tytön kuin Elina, niin kai sinussa on miestä
myöskin pitämään hänet.
Risto katseli isäänsä, joka istui siinä kamarinsa pöydän päässä vakavin
ja juhlallisin ilmein. Harmahtavat hiukset oli huolellisesti kammattu
jakaukselle ja vanhanaikuinen verkaliivi oli tiukasti napitettu kiinni.
Tulisikohan enää hänestä noin kunnioitusta herättävää suvun päämiestä,
kuin isä tuossa oli?
— Särkän ukkokin pitää siitä, että sinä otat Elinan. Siellä on kulkenut
yhtämittaa sulhasina kaiken maailman huijareita, komeitakin ja
rikkaita, mutta tyhjin toimin ovat saaneet mennä samaa tietä kuin ovat
tulleetkin. Kiitä vain onneasi, poika, ja koeta säilyttää se.
Risto ihmetteli, ettei tuntenut erikoista ylpeyttä siitä, että oli
saanut Särkän tyttären omakseen. Suurta ja lämmintä mielihyvää vain.
Oli niin kuin luonnollista, että Särkän tytär kuului hänelle. Ei sen
vuoksi, että hänen sukunsa oli vanhaa ja kunnioitettua, vaan siksi,
että heillä oli niin paljon keskinäistä ymmärtämystä, joka kai olisi
paras takuu rakkauden kestävyydestä. —
Majamäki oli iloinen voidessaan puhella poikansa kanssa yhdestä jos
toisestakin. Hän olikin saanut olla puhetoverin puutteessa. Kukapa
jouti kesäisinä päivinä hänen luonaan olemaan, kun sairaus esti
liikkumasta kartanolla ja työmailla. Saarallakin oli emäntätehtävänsä
ja Allia ei huvittanut puhella vakavan isänsä kanssa.
Ukko oli yhä vieläkin harras suojeluskunta-aatteen kannattaja.
Paikkakunnan suojeluskunta olikin kutsunut hänet kunniajäsenekseen ja
siitä tuntui hän olevan mielissään.
Majamäki oli kysellyt pojaltaan kasarmioloista ja hengestä siellä ja
kun Risto kertoi siitä, virkkoi hän:
— Niin, onhan se sotaväki olemassa ja täytyyhän sitä pitää, mutta
niin minusta tuntuu, että suojeluskunnissa meillä sittekin on maan
tuki ja turva. Jos sen asian hyväksi tehtäisiin niin paljon työtä,
kuin sotaväessä, niin meillä olisi puolustuslaitos, jota ei voittaisi
mikään. Ahkerasti ne täälläkin harjottelevat. Meiltäkin ovat jo
kaikki miehet mukana. Harjotus-iltoina lopetetaan työt paria tuntia
aikaisemmin.
Risto tunnusti olevansa samaa mieltä isänsä kanssa ja kertoi
olevan sotapojissakin paljon samanmielisiä. Sen syyn takia olivat
vastenmielisesti kasarmissa.
— Se on väärin tavallaan, että vastenmielisesti... virkkoi Majamäki.
Kun kerran se on lain kautta niin laadittu, niin laki on pidettävä
pyhänä, niinkauan kuin se muuttuu. Vaikkapa asiat ovatkin niin kuin
tässä puhuttiin, niin kapinahenkeä ei ole siltä kannatettava. Ja sekin
semmoinen, vaikkakin omassa mielessään, on kapinoimista.
Ei puhuttu siitä enää. Risto sanoi lähtevänsä käymään Särkässä. Aamulla
varhain pitäisi olla jo kasarmille menossa, eikä sitten enää kerkiäisi.
— Sano terveisiä Särkän ukolle ja pyydä käymään täällä luonani. Onkin
nyt paljon Juhanin kanssa puhuttavaa.
* * * * *
Keskipäivän helteessä nuokkuivat heilimöivät ruispellot kylän
vainioilla. Taloissa oli hiljaista. Visertelevät pääskyparvet
lentelivät vain pihamaitten yllä. Risto vaelteli onnellisissa
mietteissään kylän läpi taloon, jossa tyttö jo kiihkeästi odotti häntä.