Ihmisiä virtaili tänään tanttein kouluhuoneissa, sillä nyt oli
tutkintopäivä. Akkunat oli avattu ilmanvaihdon takia ja huoneissa
vallitsi terve, raitis ilma. Kesäinen tuoksu hajahti jo ulkona, sillä
oli toukokuun loppupäiviä. Lapset olivat tavallista juhlallisemmissa
pukineissa ja opettajat olivat mustissa leningeissä. Lasten vanhempia
ja holhoojia oli tullut kuuntelemaan ja niiden joukossa oli Annakin.
Muutamassa loukossa hän seisoi ja kuunteli tarkkuudella. Anna teki
havainnoita itsekseen, miten mikin Samin luokkatoveri osasi ja oliko
Sami muita huonompi. Hän oli aina, miksikä sitte, peljännyt, ettei se
Sami siellä koulussa taida mitään. Väliin oikein vaivaksi paneutui
hänessä tuo pelko ja vaikka Sami lukikin kotona, teki hänen mieli
hopittaa poikaa kahta uutterammin lukemaan. Sami oli nyt viime luokalla
ja ulos pääsemäisillään tanttein koulusta.
Anna teki itsekseen sen huomion, ett'ei Sami heikoimpia oppilaita ole.
Vastaukset olivat varmat ja oikeat eikä koskaan joutunut Sami kiini.
Toista oli Svean kanssa, joka myös nyt oli viime luokalla. Hän ei ollut
koskaan varma vastauksissaan eikä väliin tiennyt mitään. Mutta kun
opettajatar häntä onkimalla onki, sanoi itse ensin puoleksi, niin jo
lopuksi tuli välttävä vastaus.
Konsulinna istui tuolla peräseinällä muiden rouvien kanssa heitä varta
vasten asetetuilla tuoleilla. Anna loukossaan seisoi puolikasvaneiden
poikien ja tyttöjen, oppilaiden varttuneempien siskojen, takana. Hän
oli hyvillään tästäkin asemastaan ja nautti Samin hyvistä vastauksista.
Oli niin hyvä hänen mielestään, ett'ei Sami tyhmyydellään ja
taitamattomuudellaan pilannut tätä vallasväen oppilaitosta. Sitä hän
oli aina peljännyt, se pelko hänessä väliin vaivaksi paneutunut, mutta
nyt hän huomasi että turhaa hän olikin huolehtinut.
Monta pilkkaa ja naurua oli Sami saanut koulussa ollessaan sulattaa
tovereiltaan, mutta hän oli ne niellyt karvaudessaan. Tuo toisten
ynseys sai hänet suurempaan lukuhaluun ja opettajattaretkin, mitkä
ensi alussa olivat hänelle tylyjä, tulivat suopeammiksi, kun näkivät,
että Sami oli uuttera ja taisi hyvin läksynsä. Ja se laukkurettelö oli
aina tuoreena Samin muistossa ja lannisti hänet koko ensimmäiseksi
lukukaudeksi. Hän aristeli muita, istui väliajatkin yksinään
pulpetissaan tai valmisteli läksynsä Strömin Uunon kanssa. Se
kykyräraukka -- hän ei ollut jaksanut seurata Samia, vaan oli nyt
luokkaa alempana -- oli ainoa täällä, joka piti hänestä. Ja tuskin
olisi Samikaan ollut niin alttiiksiantava Uunolle, jos ei hän myös
olisi pitänyt Uunosta. He kiintyivät toisiinsa, kärsivät muiden pilkkaa
ja Uuno antoi aina Samille makeista eväistään, joilla hänen rakas
mammansa poikaansa kouluun evästi. Sami kävi Uunon kotonakin ja söi
sielläkin kuin talon kasvatti.
Mutta hyvinpä nyt tutkinnossa kävikin Samille. Ei yhtään kysymystä
mennyt sivu. Konsulinna kuunteli häntä ihmetellen ja mietti, että
Annalla on teräväpäinen poika.
Kun kysely ja tutkistelu oli pidetty, alettiin jakaumaan
lukukausi-todistuksia. Ja silloin vasta Anna hämmästyi, kun ensimmäisen
todistuksen sai Sami. Hänen ruumiinsa läpi valahti sellainen riemun
tunne, jotta hän tunsi huuliaan ja sormenpäitään hermokkaasti nykkivän
ja hän piti, että kaikki katsoivat häneen.
Johtajatar antaessaan todistuksen Samille näytti pitävän sen
jonkinlaisena armonosotuksena, että hän ensin antoi Samille. Hän
hymyili, mutta se hymy ei ollut aivan samallaista kuin muille
lapsille. Siinä oli jotain suopeaa teeskentelyä seotettuna hienoon
ylenkatseeseen. Vääryyttä ei hänen omatuntonsa sallinut hänen tehdä,
sillä hän oli papin leski ja sentähden antoi hän ensiksi todistuksen
Samille, vaikka siellä joukossa oli monta paljon, paljon mieluisempaa
kultasilmää.
Sveakin sai päästötodistuksen. Rukouksella loppui tämä juhlallinen
toimitus.
Svea sai konsulinnan käskystä kutsua kaikki nyt läpipäässeet
luokkatoverit heille illalla leikkimään ja viettämään heidän yhteistä
juhlaa. Itse konsulinna pyysi sinne tulemaan opettajattaria, jotka
siihen myös suostuivat.
Illalla ne sitten olivat pienet lasten pidot Bergissä. Siellä oli
sieviä kymmenvuotiaita tyttöjä, puettuina monenmoisiin pukuihin, joissa
he oikein hehkuivat sorjuuttaan, samanikäisiä poikia, joiden miehuus
vielä pukeutui polvihousuihin ja nappikenkiin sekä joku vanhempi
rouvasihminen. Lapset leikkivät, hyppivät piiritanssia, lauloivat ja
olivat iloisia. Samikin siellä oli muiden joukossa ja hänen rintansa
oli täynnä itsetuntoa päivän onnesta, jotta hän oli rohkeampi ja nautti
ympäristöstään. Anna oli laittanut hänelle tutkinnoksi uuden puvun ja
se aivan somasti täytti Samin ruumiin täyteläiset jäsenet.
Rouvat juodessaan teetä joutuivat puhumaan Samista. Konsulinna sen
puheen alkoi, sillä hänkin oli hiukan hyvillään, että Sami oli noin
hyvin koulussa menestynyt. Hänhän se oli pojan sinne laittanut ja
maksanut sen edestä lukukausirahat. Johtajatar alkoi heti selittämään,
ett'ei raha ja vaivannäkö Samin tähden ole mennyt polusta. Sami on
teräväpäinen poika ja sääli, että hän oli niin köyhän vaimon poika. Jos
hän olisi jonkun virkamiehen tai kauppiaan lapsi, niin hänestä voisi
tulla jotain yli jokapäiväisyyden menevää. Hänellä on kyllä hyvä pää.
Sitte katsoivat rouvat Samia hänen huomaamattaan ja he pitivät, että
on pojassa jotain herrasmaailmallista. Konsulinna alkoi ensin leikillä
puhumaan, että kyllä Samista pappi tulisi, jos poika lyseoon joutuisi.
Toiset säestivät, että kyllä pojasta se tulisi ja muistelivat, että
onhan ennenkin autettu hyväpäisiä työkansan poikia papeiksi. Jussi
Jokinenkinhan, joka nyt on kappalaisena, kävi koulun aivan hyväin
ihmisten avulla. Kulki koulussa ollessaan syömässä herrastaloissa
ja yksi ja toinen rouva antoi hänelle vanhoja vaatteita. Sitte
ylioppilaana oli kotiopettajana useita vuosia jollain suurella
maanomistajalla Etelä-Suomessa. Ansaitsi siellä, luki sitte Helsingissä
ja nyt on pappina. Ja muuta monta on samallaista.
Niin jutteli muuan rouva, jonka kyökissä Jussi Jokinen oli monta
ateriaa syönyt ja jonka herran vanhoja housuja hän myös oli monet
hiudille pannut. Konsulinnakin innostui rouvan selityksestä ja puhui,
että mutta mitähän olisikaan, jos Sami laitettaisiin kaupungin lyseoon.
Se oli kyllä ruotsinkielinen, mutta paremminhan Sami nyt voipikin lukea
ruotsiksi, kun on saanut alkuperusteet ruotsinkielellä.
Siinä puheltiin, tuumittiin ja innostuttiin tuon isättömän lapsen
vastaisen elämän historian kehittelemisessä. Sami tuolla leikki
panttia herraslasten joukossa eikä tiennyt, että rouvat olivat saaneet
hänestä kokonaisen illan puheenaineen. Ja tuon pojan vastaisuuden
suunnittelemisessa oli nyt rouvain mielestä jotain uutuutta, rohkeutta
ja samalla lähimmäisen rakkautta, jotta se elosti rouvat ja loi
heidän puheeseensa vilkkautta, mitä ei ollut jokaisessa heidän
kahvikalaasissaan.
Lopputulokseksi saatiin se, että konsulinna, joka oli aivan tuttu
lyseon rehtorin kanssa, puhuu hänelle pojasta ja jos Sami pääsee
köyhäin kustannuksella vapaaoppilaaksi kouluun niinkuin luultava on,
niin laitetaan poika sinne. Itse kukin rouvista lupasi muistaa poikaa
koulussa olon aikana ruualla ja vaatteella, jott'ei Annalle hänestä ole
kulunkeja. Rouvat tyhjensivät teekuppinsa ja asia oli päätetty.
Piiat tulivat noutamaan lapsia kotiin, sillä ilta oli jo kulunut siihen
määrään, jolloin tuollaisten vierasten kestit loppuvat. Rouvatkin
alkoivat hommata poislähtöä. Samia jokainen hyvästeli erityisellä
ystävyydellä ja johtajatar kehotti häntä olemaan yhtä uutteran ja
kiltin kuin tähänkin asti, niin kyllä hän menestyy, sillä Jumala pitää
huolen siivoista lapsista.