X.

Seuraavana aamuna ei Sami mennyt kouluun. Anna kävi konsulinnan

puheilla. Konsulinna neuvoi Annaa menemään johtajattaren luo ja taki

tilaa tiedustamaan, miten asian laita on. Anna lähti pääkyyryssä nopein

askelin johtajattaren puheille. Tämä oli perin pohjin tutkinut asian ja

saanut tulokseksi, että Fellmanin Joria kohtaan Sami oli ollut aivan

raaka ja julma. Samin käytös sitte häntä itseään kohtaan oli ollut

sellaista, jollaista ainoastaan rahvaan tyhmä lapsi voipi osottaa.

Ensi ehto Samin takaisin kouluun pääsemiseen on, että Sami kaikkien

oppilaitten kuullen pyytää anteeksi johtajattarelta ja toinen, että

Sami kahden kesken pyytää anteeksi Jorilta.

Anna ymmärsi, että Samin täytyi nöyrtyä, jos mieli takaisin päästä

kouluun. Johtajatar oli muun muassa sanonut, ett'ei hän enää ollenkaan

ottaisi Samia toisten lasten joukkoon, sillä Anna on pojan huonosti

kasvattanut, mutta kun konsulinna on pojan toimittanut kouluun hänen

luokseen ja maksaa sen edestä, niin konsulinnan vuoksi hän ei viitsi

olla Samia ottamatta, jos vain Sami pyytää anteeksi niinkuin hän oli

määrännyt.

Niiden tietojen kanssa Anna lähti matkaansa ja tuli konsulinnan luo

selvittäen hänelle johtajattaren puheet. -- Kyllä Sami on kovasti

vikapää asiaan. Ja niin kovasti sitte lyönyt Joria! Jorilla olleet

kasvot turvoksissa ja nenä vuotanut verta. Jorin mamma oli peljännyt

kuumeen poikaan tulevan. Kyllä Sami on vallaton! -- Vallatonhan se on!

säesti Anna aivan myöntävästi ja itsekseen oikein kauhistui, että Sami

on noin peitonnut raatimiehen poikaa.

Anna mietti, ett'ei hän muuten saa Samia kouluun kuin kovalla

ankaruudella sentähden päätti hän heti ottaa asian aivan

hellittämättömältä kannalta.

-- Sinun pitää paikalla mennä kouluun pyytämään anteeksi pastuurskalta

ja Fellmanin Jorilta! komensi Anna Samia tullessaan pirttiin, missä

Sami appoi sisäänsä räätileipää kahvin kanssa.

-- En minä mene enää koskaan sinne! vastasi Sami, mutta samalla hiukan

aristui äidin kovaa katsetta.

-- Sepähän tässä nähdään! vastasi Anna lujasti ja rupesi hakemaan

piiskoja.

Samin silmät paloivat ulos, mutta äiti oli tuossa niin oven pielessä,

jotta ei ollut hyvä päästä karkuun. Hän pökäsi tyhjän taikinapurtilon

taakse piiloon.

-- Vai lymyilet sinä tässä! Se nyt on sillä lailla, Sami, että jos

et sinä tottele hyvää sanaa, niin vitsoja saat, jotta tunnet vielä

huomennakin.

Sami alkoi itkeä vollottamaan purtilon takana. Mutta Anna meni hänen

tykönsä vitsat kädessä ja hänen kasvoissaan ja liikkeissään oli lujaa

päättäväisyyttä, mikä uhkasi puhjeta toimintaan.

-- Äiti, hyvä äiti! Älkää piiskatko! rukoili Sami. Anna tarttui poikaa

tukasta.

-- Menetkö vai etkö? kysyi Anna ja seurasi ensimmäinen lyönti.

-- Rakas äiti, älkää piiskatko! kirkui Sami valittavalla äänellä.

-- Menetkö vai etkö? Seurasi taas pari lyöntiä.

-- Minä menen... minä menen... menen... menen...! huusi Sami, kun Anna

alkoi tiheämpään lyömään.

Anna hellitti. Sami itkeä märsysi vielä, mutta Anna komensi häntä

vaikenemaan. Tuli syvä hiljaisuus hetkeksi huoneeseen. Kuului vain

piiskojen rapinaa, kun Anna niitä asetti oven päälle.

-- Laittaudu, ja paikalla matkaan! käski Anna Samia.

Sami tuli esiin keskilattialle. Anna alkoi pukea häntä parempaan asuun

ja kun se oli tehty, lähtivät he yhdessä koululle. Lapsilla oli siellä

juuri välitunti. Kuului sellainen moniääninen surina luokkahuoneista

ja silloin tällöin kajahti joku korkeampi ääni. Sitte oli taas pörinää

kuin ampiaispesässä, tasaista, yhtenäistä kuin kiehuvan padan ääni.

Anna nousi Samin kanssa johtajattaren oman asunnon portaita. Yksin

käydessään oli hän puhutellut johtajatarta luokkahuoneiden puolella.

Nuo portaat olivat suuressa lasiverannassa päärakennuksen edessä. Ne

tekivät hiukan kierroksen ja olivat maalatut ja puhtaat. Ohkainen,

kapea, punaraitainen pumpulimatto peitti keskiosan portaita ja oli

aina itsekuhunkin rappuseen kiinnitetty rottinkisauvoilla, jotta se ei

pääsisi juoksemaan rynkkyihin.

He tulivat eteiseen, mikä oli pimeänpuoleinen ja synkkä. Hattuja,

laukkuja, nuttuja oli eteisen nauloissa. Peilikin siinä oli kammoineen

ja harjoineen seinällä, mutta enempi hämärässä paikassa.

Vaan ei ollut ristin sielua kuuluvissa, ei näkyvissä. Minne päin tästä

nyt kääntyisi? Mutta jo kuului ääni, kimakka ja ulvova. Se oli koira,

mikä vainuili vieraan olevan eteisessä. Keskimmäistä ovea avattiin. Se

oli valosa ja suuri huone ja sen ovella seisoi tuossa neiti, pulleva

ja punaposkinen. Hänen takanaan koira ärähteli ja aina väliin katsoi

silmiin neitiä ja hänestä siirsi uhkaavasti silmänsä vieraisiin. Neiti

oli pastuurskan vanhin tytär. Anna kysyi pastuurskaa. Mutta sillä

välin oli koira, pienonen villakoira, tullut jo likemmäksi ja nuuski

ja tutkaili Samin pohkeita. Sami arkana seisoi eikä se hetki ollut

kaukana, jolloin hän päästäisi älän, sillä häntä niin kovasti pelotti.

Vaan ennenkuin Sami kerkesi sitä tehdä, olivat Anna ja Sami pastuurskan

puheilla.

Pastuurska joi kahveaan ja näytti olevan hyvällä tuulella. Kun hän näki

Annan ja Samin, sanoi hän heti aluksi:

-- Vai sieltä se rikoksellinen tulee.

-- Niin, vastasi Anna ja myhäili, kun näki pastuurskankin niin tekevän.

-- No kadutko sinä nyt käytöstäsi? kysyi pastuurska Samilta. Sami

ymmärsi, että rikkoutuisi koko hetken sopusointu, ellei hän vastaisi

myöntävästi, ja hän sanoi jotenkin anovasti:

-- Kadun.

-- Se hyvä, että sinä o'ot nöyrä.

Samassa nousi johtajatar ylös. Hän käski Annan poikineen tulla hänen

jälessään. He menivät sisähuoneiden kautta luokkahuoneisiin. Sami ei

rohjennut silmäillä muualle kuin lattiaan.

Johtajatar kokosi kaikki lapset samaan huoneeseen, siihen, missä

rukoukset pidettiin ja missä ensi luokka oleili. Hänen mielestään oli

Samin rikoksella niin suuri arvo, että hän oikein juhlallisesti tahtoi

painaa kaikkein mieleen sen pahuuden seuraukset. Hänelle oli uskottu

kaupungin hienon väen lasten kasvatus, niin hänkö sallisi koulussaan

harjoitettavan sellaista pahetta kuin tappelua! Ei koskaan -- ei!

Samilla veret hehkuivat poskilla ja hänellä oli kuuma olla.

Johtajatar kutsui hänet pöydän tykö ja siellä sai Sami tehdä ääneen

anteeksipyynnön. Lapset ja Anna kuuntelivat päältä. Sitte käskettiin

Sami ja Jori kahden kesken johtajattaren huoneeseen, minne ei saanut

muita tulla kuin hän itse.

Jorin kasvoilla oli hienoa, ilkkuvaa ivaa, mutta veri Samin poskista

oli jo noussut hiusrajaan asti. Vaan anteeksipyynnön hän teki Jorille,

sillä johtajatar sai hänet kokonaan nöyrtymään, kun puhui lempeällä

äänellä heidän välistään. Ja Sami pääsi taas pulpettiinsa entiselle

paikalleen, kun oli nuo anteeksipyynnöt tehnyt.

Anna lähti kotiinsa ja oli hyvillään, että entäpä se Sami silti vielä

koulussa hyvinkin toimeen tulee. Hän meni katua, josta tie hieman

pisti viteeseen nisupuotiin. Anna poikkesi ostamaan vehnäisiä, sillä

kannattihan antaa Samille toppakahvia, kun hän koulusta tulee.

Peräkartanon ylioppilas · 第 12 / 24 题