Itse kullakin ijällä ovat huolensa ja raskautensa. Lapsuus, ijän
ensimmäiset vuodet, on vain päiväpaisteista, leutoa säätä, mikä ei
tunne kesän ukkosilmoja eikä syksyn rakeita. Se hengittää terveillä
keuhkoilla, maistelee ruokia vereväposkisena ja löytää iloa
tyhjästäkin. Paratiisi ei ole siitä kaukana, mutta se on väärällä
puolella. Vaan tässäkin ikäasteessa löytyy yksi oka, minkä kulttuuri
on keksinyt. Ja se oka pistää usein kovin kipeästi lapsen sydämmeen ja
panee sen, jos ei juuri verta, niin ainakin vettä vuotamaan. Kuinka
monta kyyneltä onkaan aapiskirja puristanut suruttomalta lapsuudelta!
Sami oli päässyt siihen ikään, jolloin sivistynyt yhteiskunta vaatii
pohjakerroksiltaanko lukemisen taitoa, jos ei muuta varten, niin
ainakin sitä varten, että ne pystyvät viljelemään meidän uskonoppimme
taivaista lahjaa, raamattua.
Annassa vallitsi syvä ja järkähtämätön kunnioitus tätä vaatimusta
kohtaan ja monesti hän jo oli tuntenut huolta, että Samia olisi
ohjattava luvulle. Mutta itsellään hänellä ei tahtonut olla
aikaa ensimmäisten alkeiden antamiseen ja sitä paitsi hän epäili
kykeneväisyyttäänkin siihen. Yhtenä sunnuntaina hän kuitenkin päätti
tehdä ensimmäisen kokeen, ja tekikin, mutta aivan onnistumatta.
Jo puhkasi Anna kerran tämän surunsa konsulinnallekin. Se otti heti
asian vakavalta kannalta. Mutta muisteli sitte toisakseen, että
hänenkin vanhemmat lapsensa ensi alussa olivat olleet taipumattomia.
Hän neuvoi, ettei Annan pitäisi tuota asiaa kovin surra, sillä kyllä
Samikin vielä halustuu, kunhan näkee, ett'ei hän siitä mihinkään pääse.
Sitte konsulinna jäi mietteisiin hetkeksi.
Yht'äkkiä kysyi hän Annalta, tajuaako Sami ruotsia. Anna selvitti
vastaukseksi, että kyllä hän on kokenut väliin Samille puhua sitä,
mutta Sami ei taivu puhumaan. Mutta ymmärtää kyllä, hän luulee.
-- No sitte Sami saa alkaa opetella lukemaan Svean kanssa. Ehkä onkin
Svealle hauskempi, että on kumppali. Svealle tulee kotiopettajatar ensi
kuun alussa.
-- Konsulinna on aina minulle niin hyvä...
Mutta mahtaneekohan se opettajatar ruveta Samia opettamaan?
-- Kyllä hän, kun minä käsken... Hän on merikapteeni Engman-vainajan
tytär.
Anna taas sydämmestään kiitteli konsulinnaa. Mutta konsulinna vastasi,
ett'ei hän muuta kiitosta pyydä kuin että Anna opettaa Samia maata
pannessaan rukoilemaan hänenkin edestään, sillä lapsen rukous on
puhtain ja hartain ja taivainen isä sen parhaiten kuulee. Mutta tuo
pyyntö kalskahti Annasta oudolle, sillä hän tunsi Saminsa rukoukset.
Vitsan avulla hän sai väliin Samin lukemaan "Isä meidän" -- siinä
kaikki.
Samin tähänastinen kesän vietto oli ollut niin rentoa lähellä asuvan
kauppiaan pojan seurassa. Pari kertaa päivässä kilmuilivat he Bergin
alahuoneiden katot, kävivät aina välihuviksi kiikkumassa tallin
vinnin orressa riippuvassa nuorakiikussa, ajoivat kivi kourassa
kartanolla näyttäyvät kulkukissat huoneiden kivijalan alle ja tuon
tuostakin hätyyttelivät rahvaan lapsia. Kauppiaan poika, Ebbi Ask, oli
vuotta vanhempi Samia ja ollut jo koulussa yhden vuoden, mutta pantu
sieltä pois pahankurisuutensa takia. He olivat varsinkin halukkaita
itkettämään muuatta tyttöä, samanikuistaan kuin he itse, joka kuletti
kahvia isälleen lähellä olevalle työpaikalle. Ebbi koetti sitä saada
suudella, kun ei aikaisempia ihmisiä näkynyt.
Tämän Ebin koulussa varttui Samistakin vallaton vekara. Ja
vallattomuudellaan oli Sami saanut itselleen yhtenäisen vihamiehen
Lotti-neidistä, mikä suoraan inhosi Samia ja usein, kun näki kartanolla
Svean Samin parissa, käski Svean sieltä pois. Kasvoiltaan oli Sami
aivan pronssinkarvainen, kun oli niin ahvoitunut, ja jalat olivat
rohettuneet lämmön ja veden liikanaisesta vuorovaikutuksesta, sillä
kenkiä ei hän kesäsydännä olisi suurin surmin pitänyt. Ainoa työ, mitä
Sami toimitti ja mikä oli hänen erikoisvirkansa konsulinnan käskystä,
oli ruohon nyhtäminen trottoaarilta Bergin talon kohdalta. Taloa oli
pitkälti, siis pitkälti myös katua. Monesti Sami itkeä märsysi, kun
piti olla tuolla ruohon nyhdännässä poikkinainen pöytäveitsi apunaan,
vaikka eihän se kivinen katu suuria kasvanut. Siellä kadulla oli niin
kuuma ja ikävä yksin olla ja kerran sitte muuan katurakki antoi niin
lämpimän löylyn, kun Sami ei kerjennyt pakoon päästä, jotta hänellä
korvat kuumina suhisivat.
Sami ei ottanut uskoaksensa Annan ensimmäistä kertomusta, että hän
saisi alkaa Bergissä opetella yhdessä Svean kanssa lukemisen alkeita
Engmanin ryökynän johdolla. Mutta kun Anna kuun ensimmäisen päivän
aamuna otti esiin samettivaatteet ja puhtaan kaulustan, niin arvasi
Sami, että totta on, mitä äiti on sanonut. Hänen siis pitäisi ruveta
lukemaan yhdessä Svean kanssa. Samin mieltä karvasteli, sillä hän
kaipposi yhtä paljon aapista kuin kotiopettajatarta, Engmanin ryökynää.
Että se olisi yhtä tyly kuin Lotti-ryökynäkin, siitä oli Sami varma,
sillä kaikki nuoret ryökynät olivat hänelle tylyjä.
Kun hän oli pesty, pää sileäksi kammattu, vaatteet napitettu ja
kengät jalkoihin asetettu, oli hän valmis opettajattaren eteen
vietäväksi. Mutta Samista itsestään oli tämä jotain raskasta, painavaa
ja painustavaa. Puku tuntui raskaalta ja kankealta. Jalkoja poltti
kengissä kuumana kesäpäivänä ja musta vaatteus imi kaiken auringon
lämmön sisäänsä, jotta ruumis hivostui. Ja sitte täytyi olla niin
siivosti, etteivät pukimet ryvöttyisi ja kaulusta kurtistuisi.
Nyt se Engmanin ryökynä tuli. Sami näki sen pirtin akkunasta ja
ilmoitti äidillekin. Verannan ovesta se meni sisälle, josta Sami ei
vielä ollut koskaan uskaltanut mennä. Se jo yksin herätti Samissa
suurta kunnioitusta ryökynää kohtaan.
Hetken takaa lähti Anna Samin kanssa ja meni kyökin ovesta. Siellä
sisällä salissa olivat konsulinna ja neiti puhelussa. Rouva antoi
vähäisiä viittauksia Svean luonteesta neidille ja esitti hänelle tuon
pienen tytön ominaisuuksia pääpiirteissään. Lyödä sitä ei saisi missään
tapauksessa eikä juuri sen mieltäkään pahottaa, sillä lääkäri on
sanonut, että lapsessa on vähän verta.
Samassa tuli Sveakin siihen. Neiti alkoi tekemään lähempää tuttavuutta
Svean kanssa. Hän nosti hänet syliinsä ja suuteli häntä, nauroi
ja hyväili häntä. Teki laulaen kierroksen huoneen lattialla Sveaa
taluttaen ja käski Svean puhutella häntä "tant-Emmiksi".
Konsulinna puikahti kyökkiin katsomaan, eikö kahvi olisi valmista
tarjottavaksi neidille. Siellä tapasi hän Annan ja Samin.
-- Jasso täällä on Anna ja Sami. Tulepas Sami tänne sisälle!
Anna työnsi Samia menemään ja konsulinnan jälessä hän meni sisälle,
mutta äiti jäi kyökkiin.
-- Täällä olisi myös muuan oppilas, puhui konsulinna hymyillen neidille.
Neiti katsoi Samia terävästi ja Sami neitiä ja sen pukua. Neidillä oli
väljä kesäpuku, mikä oli liian vaalea hänen tummalle ahavoituneelle
iholleen. Toisella silmällään hän katsoi karsaaseen, jotta siitä
silmästä lähtevä katse oli kokoon puristettu ja ikäänkuin suunnattu
vain yhteen pisteeseen.
-- Hän on meidän kartanopirtissä asuvan vaimon poika, lisäsi konsulinna
selvitykseksi neidin kysyvälle katseelle.
-- Vai niin.
-- Sami! Etkö sinä ymmärrä tervehtiä neitiä? sanoi konsulinna pojalle,
joka ujosteli ja nypläili nuttunsa nappia. Sami meni paiskaamaan
kättä ja reksautti päätään kaulanikamista muka kumarrukseksi. Neiti
ojensi Samille kylmästi kätensä, sillä poika näytti tekevän häneen
vastenmielisen vaikutuksen.
-- Tuleeko hän minun oppilaaksi? kysyi neiti, miettien että konsulinna
laskee vain leikkiä hänelle.
-- Kyllä jos neiti suostuu. Hän ymmärtää ruotsia. Minä lupasin hänen
äidilleen, että hän saa alkaa opetella yhdessä Svean kanssa. Mutta
tuleeko neidille liiaksi vaivaa?
-- Ei mitenkään, kun konsulinna niin tahtoo...
Konsulinna tarttui Samia olkapäästä ja vei hänet äidin luo kyökkiin.
Siellä sanoi hän Annalle, ettei hän vielä ensimmäisenä päivänä viitsi
vaivata neitiä. Hän on tullut nyt vain tutustumaan oppilaisiinsa,
mutta huomenna alkaa opetus. Käski sitte piian laittaa kahvia sisälle
tuotavaksi.