Anna rukka! huokaili aina Bergin konsulinna, kun näki Annan menevän
heidän talonsa ohitse etunojassa kiivain askelin jonnekin puuhaan ja
hommaan.
Konsulin kuoleman jälkeen oli rouvan sielu käynyt vielä pehmeämmäksi.
Köyhäin huoneelle ja orpolasten kotoon muisti hän tuon tuostakin
lähettää ryynejä, perunoita ja muita elatustarpeita. Ja kun konsuli oli
jättänyt jälkeensä suuren omaisuuden, niin oli, mistä antaa. Muuten
kulki hän jumalisten rouvain parissa, kävi tiheään kirkossa ja otti
vastaan pappeja kotonaan vieraina.
Myötätuntoisen mielensä käänsi konsulinna Annaakin kohtaan. Tuolla
perällä kartanoa muiden alahuoneiden rinnassa oli suuri leipoma- ja
pesutuparakennus. Konsulinna ehdotti kerran Annalle että hän muuttaisi
asumaan heidän leipomatupaan. Voisihan hän sielläkin silittää vaatteita
ja tehdä ne toimet, mitkä tähänkin asti. Maksutta hän sen Annalle
luovuttaisi asuntohuoneeksi.
Sellaista hyvää ei Anna ollut osannut odottaakaan. Konsulinnan
kyökissään sitä hänelle puhuessa tuli Annan mieleen niin lämmin
kiitollisuus "parempia ihmisiä" kohtaan. Kun Anna purki konsulinnalle
syvän kiitollisuutensa sen hyvän ylitse, mitä se nyt hänelle tarjosi,
neuvoi konsulinna Annaa kiittämään Jumalaa, sillä häneltähän se kaikki
hyvä tuli.
Hymy huulilla silmäsi Anna kyökin akkunasta tuonne perälle kartanoa,
missä leipomatupa oli. Se rakennus oli punaseksi maalattu valkeilla
nurkka- ja akkunalaudoilla. Se oli niin terve ja ehyt huoneus
verrattuna siihen vanhanpiian röttelöön, jossa hän nyt asusti.
Suuret akkunat, joissa olivat puhtaat lasit, näyttivät iloisilta
päivän päästäjiltä ja Anna ennestään tiesi, että siellä sisällä oli
kaikki kunnollista. Ei yhtään hiiren syömää koloa lattiassa, josta
talvella kylmä uhoisi, ei uuni rikki ja halkeillut kuten vanhanpiian
kamarissa, jotta aina sai peljätä, etteihän vain tulipaloa tule, kun
uuniin kovemman valkean sytytti, ei seinät lahot eikä katto vuotava.
Leipomatuvan pehmoista lämpimää Anna oli aina rakastanut ja sellaista
huonetta itselleen toivonut. Ja nyt sitä konsulinna itsestään tarjosi
ja vielä hyyryttä.
Anna ei saattanut olla toista kertaa lausumatta kiitollisuuttaan
konsulinnalle, sillä tämähän oli Annan mielestä jotain tavatonta
hyväntekeväisyyttä. Ja tuo Annan suuri kiitollisuus teki konsulinnan
sydämmelle hyvää, niin hyvää, jotta hän oikein tunsi nautintoa siitä.
Toisellaistahan se oli tuo kuin joku markka kuukaudelta hyyryä hänen
runsassisällyksiseen, tulen kestävään kassakaappiinsa. Ja hänestä oli
hyväkin, että löytyi tuollainen ihminen kuin tuo Anna, jolle hän voi
suunnittaa hyväntekeväisyytensä kärjen. Tästä päivästä alkaen tuli
Anna sellaiseksi suosikiksi konsulinnalle, jollainen tavallisesti
on jokaisella varakkaalla, vanhalla rouvalla, mikä huolehtii
kuolemattomasta sielustaan. Hän oli se nöyrä prisma, joka kuvaavasti
taittoi kaikki konsulinnan hyväntekeväisyyden lämpimät säteet.
Niin muutti Anna Bergiin leipomatupaan asumaan ja alkoi siellä entiset
toimensa. Annasta pian tuli kaikkien muidenkin rouvien suosikki, jotka
kävivät Bergissä. Konsulinna aina puhui heille säälitellen Annasta.
Kertoi, kuinka se on uuttera, ei hae köyhäin hoidolta apua, vaan
koettaa omin neuvoin toimeen tulla. Ja lapsensa aina niin siististi
pukee ja itse puhtaissa kulkee.
Kun näin hakemalla ruvettiin hakemaan Annasta hyviä puolia, niin
löytyihän niitä. Ja ne Annan hyvät puolet saattoivat rouvat hänelle
niin myötätuntoisiksi, että hän tuon tuostakin sai joltakin rouvalta
piian kautta vastaan ottaa kahvipussin, sokuriharkon, ryyninaulan tai
siirappipurkin. Useimmat konsulinnan tuttavat olivat kauppiaisten
rouvia ja sen tähden ne toimittivat Annalle paraasta päästä tuollaisia
lähetyksiä.
Anna kävi aina kotona rouvien luona kiittelemässä ja se se rouvain
mielet Annaan vielä enemmän kiinnitti. Anna puhui ruotsia rouville,
jota hän elämänsä varrella herrastaloissa oli oppinut. Että niissä
Annan kiitollisuuden osotuksissa oli hiukan viekkauttakin, sitä eivät
rouvat jaksaneet huomata, vaan he uskoivat, että tuon alhaisen ihmisen
sydän oli niin perki nöyrä heidän kaikessa armossa osottamilleen
hyväntekeväisyyden teoille.
Pirtissä oli Annalla niin hyvä asua. Se oli suuri huone,
korkeakattoinen ja jotenkin nuori teolleen. Edessä oli pesutupa
eli alakyökki, mikä oli paremmin kylmänpuoleinen, sillä ainoastaan
tarvittaessa siellä pidettiin tulta suurien muuripatojen alla, joita
oli kaksi takkaan muurattuina. Niiden takana oli sellainen salaperäinen
hämärä kuin maalaissaunan lavitsan alla, jotta se etenkin veti Samin
huomion puoleensa.
Sami söi vain siirappivoitaleipiä, kulki arkipäivinäkin kiiltävissä
nappivaatteissa ja polvihousuissa, niitä kun oli saatu niin runsas
varasto rouvilta. Ja kahvin aikana äidin kahvipannusta pisti hän
poskeensa pari täysinäistä kuppia kuin mies ja lämmitti niillä nuoria
suoniaan makean sokurin seassa. Ja niin herrahtavaksi se oli Sami
tullut, että hänellä tapasi olla housun taskuissa valkoinen nenäliina,
jolla hän erityisellä juhlallisuudella niisti valuvaa nenäänsä, milloin
muisti. Bergin piiat ne pakkaisivat Samia sillä pilkkaamaankin, mutta
Sami saattoi piioille tiuskasta tuimasti ja röyhkeästi. Hän ei ollut
piikain orja, vaan kulki sisällä leikkimässä Svean luona ja oli
ruokasalissa jo kuin kotonaan ja väliin tunkeutui isoon saliinkin,
mutta Lotti-neiti häntä sieltä silloin pois ohjasi.
Sami oli rungoltaan aika lailla varttunut: paksupohkeiseksi,
leveäruumiiseksi. Hän oli jo pienennetty kuva isästään, tuosta
Lindmanin Lennart-herrasta. Ja kumman teki, ettei Sami patvinut,
kun olivat hyvät syönnökset, mainio ruokahalu, huolettomat päivät
ja iloinen leikkikumppali. Ei yhtään ikävää niinkuin siellä vanhan
piian huoneessa asuttaessa, vaan yhtenäistä lapsen huoletonta elämää.
Ja ikäisiänsä työmiesten lapsia hän osasi kohdella kuin äkein
herrasperheen jälkeläinen. Se kuuma selkäsauna siellä vanhan piian
talon luona oli juuruttanut hänen sieluunsa ikuisen vihan työkansan
poikia vastaan, joita hän "katurakeiksi" haukkui. Kivi kourassa hän
vahtasi niitä Bergin talon portin suojassa ja kun näki niitä kadulla
kulkevan, lähetti hän kiven heidän jälkeensä semmoista kyytiä, jotta se
hyppiessään katukiviin tulta iski.