Niin oli päätetty, että Annan pitää tulla kuvernöörin pitoihin
valmistelijaksi ja lopullisesti tarjoojaksi. Anna oli käynyt
Lindmanilla ja oli ollut rouvien mielestä silloin, he olivat siellä
pitoja puuhaamassa, sillä ne juuri vietettiin kauppaneuvoksen talossa,
ollut yhtä sievä kuin ennenkin, vaikka he kauppaneuvoksettaren
huomautuksen johdosta oikein hakemalla hakivat Annasta epähienoutta.
Kasvot nyt tosin olivat Annalla kalvakammat kuin ennen, mutta siten oli
hän tullut rouvien mielestä herraskomiammaksi. Ennen hänen kasvoissaan
olikin ollut liiaksi verevyyttä -- niin rouvat sanoivat.
Samille oli Anna saanut hoitajaksi muutaman työmiehen vaimon
naapurista. Mutta Samin hoito oli häneltä poikkipuoleista, kun hän
kulki kahden maan väliä: oman asuntonsa ja Annan kodon. Kun Sami
heräsi, alkoi hän itkemään ja itki niin kauvan, kunnes uupui ja nukkui.
Yösydäntä oli Anna vain kotonaan. Pitojen pölläkässä kului häneltä niin
aika, ettei hän tiennyt päivästä muuta kuin aamun ja illan. Hän juoksi
leipureilla ja kondiitoreissa, kävi kaupungin useimmat viinipuodit,
haki, olisiko jo jossain talossa kevään aukomia ruusuntupusseja.
Sitte laitteli ruokia, koristeli tarjottimia ja järjesteli niihin
leivokset, sanalla sanoen hänen aistinsa ja makunsa täytyi ensin käydä
tekemässä tarkastusta kaupungin ylellisyystavaroista ennenkuin ne
tuotiin arvostelevan areopaagin, rouvajoukon, eteen. Rajaton luottamus
oli rouvilla tässä suhteessa Annaan, sillä he tunsivat hänen aistinsa
mallikelpoiseksi.
Väliin vain näitä Annan homman huumaamia hetkiä raskautti nuoren
herran, Samin isän, näkeminen. Se paremmin karttoi häntä nyt, ei sanaa
vaihtanut, ja varsinkin, kun Anna oli kauppaneuvoksettaren parissa,
oli se ärtynen, jos sattui tulemaan samaan. Kahta ahkerammin kulki nyt
nuori herra ulkona koirineen kuin ennen pitkissä, kiiltovartisissa
saappaissa ja koiraparia taluttaen. Häntä sanottiin tylsämieliseksi,
mikä ei pystynyt mihinkään. Ei hän viettänyt iloista ravintolaelämää
kuin useimmat kaupungin nuoret herrat, vaan oleskeli tavallisesti
yksinään ulkona ja huoneessaan. Koirista hän piti ja hevosista ja
rakasteli pukeutua hieman muodeista irtautuvasti. Hänen pitkät,
laihat, hiukan kesakoiset kasvonsa olivat kuivat ja silmät tyhjät.
Kaupungin nuorten vallasnaisten parissa pidettiin hän pilkkana eikä
nuori herrakaan heistä välittänyt. Hän oli umpimielinen ja salvattu
koko olemukselleen eikä häntä ulkoapäin näyttäneet tunteet lämmittävän
eikä intohimot polttavan, vaan hän näytti sellaiselta, ettei hän
yhtään osaa nauttia elämästä eikä ympäristöstään. Siksi kai ei
kauppaneuvoksettarellekaan yhtään johtunut mieleen, että Anna olisi
saanut Samia hänen pojalleen, Lennart-herralle.
Mutta jonkunlaista kunnioitusta oli Annassa tätä idioottia
kohtaan, sellaista, jollaista palvelija aina tuntee isäntäväkeensä
herrasmaailmassa. Ja tämä palvelijan kypsymätön arvottamisen tunne se
oli suuressa määrässä saanut Annan myöntymään nuoren herran raaoille
tavotteluille.
Pidot pidettiin, loistavat ja suuret kuin ikään sopi kaupungin
hienostolle. Valikoitu se joukko oli, joka pääsi juhlistamaan
kuvernöörin tulijaiskestejä. Kaupungin utelijas väestö kulki akkunain
takaa katselemassa ulkopuolellekin häikäiseviä pitoja. Eivätkä ne
olleetkaan mitään varjokuvia akkunanverhoissa, joita sieltä näkyi
kadulle katsojain silmiin, vaan täyteläisiä, vereviä, nuorentuneita
kaupungin herroja ja ompelijattarien luomia rouvasihmisiä. Koko tämä
maailma kokonaisena ja ehyenä näkyi kadulle alastomain akkunain läpi ja
valon säteilevä häie tunkeutui kauvas ympäristöön.
Illan kuluessa varmistui Anna varmistumistaan käytöksessään. Kun
vieraita oli alkanut tulla, oli häntä painanut raskaus, että ehkä
jotkut rouvasihmiset, jotka eivät olleet pitoja puuhaamassa, katsovat
häntä hyvinkin karsaalla silmällä ja että olisi ollut parasta olla
tänne tulematta. Mutta nyt eivät rouvat joutaneet välittämään mitään
karvasta ja katkeraa, vaan hymy ja hyvät tuulet paistoivat jokaisen
naamasta. Ja Annakin unhotti Saminsa ja nykyisyytensä. Hän vajosi
puuhaan ja hommaan, antautui koko sielullaan kiini kesteihin, jotta
kaikki hyvin kävisi. Hänen näppärä käytöksensä, särvi runkonsa,
musta vaatteuksensa, suuri, valkoinen vyöliina edessä ja lumenmoinen
kalpeutensa tekivät miellyttävän vaikutuksen ja synnynnäinen hymy valoi
kiillon koko olennolle.
Kesteissä muuten oli Anna kuin kotonaan. Hänen vahvin puolensa ne
olivat. Hän osasi oikein sulaumalla sulata kaikkiin valmistuspuuhiin
ja sitte itse kesteissä hän ikäänkuin palveli intohimoaan, mikä aina
kaipaili suurta ja komeaa. Illanpitkään hän jo punaposkisena hikoili,
mutta väsynyt -- sitä hän ei tehnyt koskaan.
Yksinään oli Sami saanut olla yönsä, sillä vaimo oli käynyt vain
illalla imettämässä. Oltuaan aamulla hetken unen horroksissa Lindmanin
kyökissä piikain sohvalla oli Anna, vaikka tuntuikin vastenmieliseltä,
ravistanut itsestään unen tähteet ja kiiruhtanut Samia katsomaan. Ja
siellähän se kotona poika nukkui rauhassa kuin enkelin suojaamana.
Anna imetti Samin, sai hänet uudestaan uneen ja kiiruhti takaisin
Lindmanille, sillä järjestys oli saatava takaisin kauppaneuvoksen
talossa, ja rouva oli tähän Annaa erityisesti pyytänyt.
Tanssittaessa oli ohkaista pölyä kokoontunut joka paikkaan loistavassa
salissa, viiniä oli valunut huoneiden pöytäliinoille ja tupakanporoa
oli jokaisessa sopivassa kolossa, makeisten jätteitä siellä täällä
ja sikaarin ja paperossinpäitä tuhka-astiat täynnä. Kaikki tämä oli
korjattava, puhdistettava ja pestävä.
Itse herrasväki nukkui koko aamupäivän päivälliselle asti.
Kauppaneuvoksetar virkistävästä unesta herättyään hymyili ja myhäili
unen tähteet silmissään. Hän nautti emännän onnea, joka vastikään on
pitänyt loistavat pidot ja niissä täydellisesti onnistunut. Hän oli
hetkeksi kiinnittänyt ympäristönsä huomion itseensä ja vielä kauvan
jälestäpäin juteltaisiin pidoista, jotka, vaikka kyllä yhteisellä
kustannuksella, oli pidetty hänen talossaan. Hänhän se kuitenkin oli
antanut värityksen koko hommalle.
Annalle oli kauppaneuvoksetar varsinkin hyvä ja jutteli hänelle
erikoistapauksia eiliseltä illalta ja yöltä. Sitte illalla, kun
kaikki alkoi olla jälleen kunnossa, kääntyi hän kahvia juodessaan
osaa ottavasti puhumaan Annan tulevaisuudesta ja toimeentulosta.
Hän esitteli useamman laatuisia neuvoja ja toimia. Yksi niistä
Annaa erityisesti miellytti: hän voisi alkaa silittämään herrasväen
liinavaatteita. Sitä tointa voisi hän tehdä kotonaan ja samalla hoitaa
Samia. Anna oli aivan oppinut vaatteiden silittäjä ja kauppaneuvoksetar
lupasi hankkia hänelle työtä. Aina kun olisi pitoja, esittäisi rouva
Annaa muille rouville tarjoojaksi.
Annan sydän ilosta sykähti, sillä nuo toimethan hänelle hyvin
sopisivat. Ja tienaamaan sitä täytyi ruveta, sillä ei ne entiset
säästöt vuosiksi riittäneet. Eiväthän ne ihmiset vielä olleet Annaa
hyljänneet... Kauppaneuvoksetarkin lupasi hakea Samille vanhoja
vaatteita ja muuta semmoista.