häntä nujerrettuna sitoessaan häntä? Puoli tuntia kestäneet
epätoivoiset ponnistukset todistivat heille, etteivät he sitä
jaksaneet, ja Mbonga, joka kaikkien hyvien hallitsijoiden tavoin oli
kierrellyt turvaisilla paikoilla takalistolla, käski yhden miehistään
raivaamaan itselleen tien temmellykseen ja keihästämään uhrin.
Asteittain läheni sotilas päämääräänsä kamppailussa myllertävien
miesten lomitse.
Hän seisoi keihäs kohotettuna päänsä yli, odottaen tilaisuutta,
jolloin apinamiehen ruumiista paljastuisi joku kohta niin, että hän
voisi iskeä siihen aseensa pelkäämättä satuttavansa ketään
mustaihoista. Yhä lähemmäksi hän siirtyi, tarkkaillen kiemurtelevien
ja painiskelevien taistelijoiden liikkeitä. Apinamiehen murina sai
hänet tuntemaan kylmiä väreitä pitkin selkäpiitä ja liikkumaan
varovasti, ettei hän heittäisi harhaan ensimmäisellä kerralla ja
joutuisi itse noiden armottomien hampaiden ja valtavien kourien
hyökkäykselle alttiiksi.
Vihdoin hän löysi suojattoman kohdan. Hän nosti keihäänsä korkeammalle
ja jännitti lihaksiaan, jotka pullistuivat hänen kiiltävän mustan
ihonsa alla, mutta samassa kuului viidakosta aivan suojapaalutuksen
takaa kumeata räiskettä. Keihästä pitelevä käsi pysähtyi, ja neekeri
loi pikaisen silmäyksen melun suuntaan, samoin kuin tekivät kaikki
muutkin mustaihoiset, jotka eivät olleet mukana apinamiestä
kukistamassa.
Nuotioiden hohteessa he näkivät tavattoman ison ruhon kohoavan
aitauksen yli. He näkivät paalutuksen pullistuvan ja notkuvan
sisäänpäin. He näkivät sen murtuvan ikäänkuin se olisi ollut oljista
rakennettu, ja hetkistä myöhemmin syöksyi Tantor, norsu, tömisten
heitä kohti.
Mustat pakenivat oikealle ja vasemmalle, kiljuen kauhuissaan. Jotkut
Tarzania vastaan rimpuilevat rykelmän laitamilla häärivät miehet
kuulivat sen ja lähtivät ajoissa pakoon, mutta puoli tusinaa heistä
oli joutunut siinä määrin taistelun herättämän verenhimon valtoihin,
etteivät huomanneet isohampaisen urosnorsun lähestymistä.
Näiden kimppuun Tantor hyökkäsi, pärskyen raivoissaan. Hän pysähtyi
heidän kohdalleen, hänen herkkätuntoinen kärsänsä pujottautui heidän
lomitseen ja löysi heidän altaan Tarzanin verissään, mutta vielä
taistelevana.
Eräs sotilas vilkaisi ylöspäin mylläkästä. Hänen yläpuolellaan kohosi
paksunahkaisen jättiläisen valtava ruumis, ja otuksen pienet silmät
kiiluivat ilkeästi ja kaamean peloittavasti tulien valossa. Sotilas
kirkaisi, mutta samassa kietoutui taipuisa kärsä hänen ympärilleen,
kohotti hänet korkealle maasta ja sinkosi hänet kauaksi pakenevan
parven jälkeen.
Neekerin toisensa jälkeen Tantor kiskoi irti apinamiehen ruumiista,
heittäen heidät oikealle ja vasemmalle, minne he jäivät virumaani joko
ähkyen tai aivan hiljaa, riippuen siitä, tuliko kuolema hitaasti vaiko
heti paikalla.
Jonkun matkan päässä Mbonga järjesti sotilaitaan. Hänen, ahnaat
silmänsä olivat havainneet norsun mahtavat torahampaat. Kun pahin,
pakokauhu tasaantui, yllytti hän miehiään ahdistamaan Tantoria
vankoilla norsukeihäillään. Mutta kun he tulivat, heilautti
Tantor Tarzanin leveälle päälaelleen, kääntyi ympäri ja juosta
hölkytti viidakkoon laajasta repeämästä, jonka hän oli tehnyt
suojapaalutukseen.
Norsunmetsästäjät lienevät oikeassa väittäessään, ettei tämä eläin ole
tehnyt sellaista palvelusta ihmisille, mutta Tantorista Tarzan ei
ollut ihminen -- hän oli saman viidakon eläintoveri.
Ja niin kävi, että Tantor, norsu, maksoi kiitollisuudenvelkansa
Apinain Tarzanille, lujittaen yhä kiinteämmäksi sitä ystävyyttä, joka
oli vallinnut heidän välillään siitä alkaen, kun Tarzan pienenä,
ruskeana poikasena ratsasti Tantorin leveässä selässä kuutamoisessa
viidakossa päiväntasaajan tähtien tuikkiessa.
KOLMAS LUKU
Taistelu balusta
Tika oli tullut äidiksi. Apinain Tarzanin mieltä se kiinnitti
tavattomasti, todellisesti paljon enemmän kuin Taugin, isän, mieltä.
Tarzan piti hyvin paljon Tikasta. Eivät edes tulevan äitiyden huolet
olleet tyyten tukahduttaneet nuoruudenaikaista hilpeyttä, vaan Tika
oli pysynyt hyväluontoisena kisatoverina sellaisessakin iässä, jolloin
Kertshakin heimon muut naaraat olivat muuttuneet varttuneiden tapaan
juron arvokkaiksi. Hän tunsi vieläkin lapsellista riemua alkeellisista
leikeistä, hippasilla- ja piilosillaolosta, jotka Tarzanin tuottelias
ihmisjärki oli kehittänyt.
Hippasillaoleminen puiden latvoissa on kiihoittavan innostavaa
ajanvietettä. Tarzan nautti siitä, mutta hänen lapsuutensa aikaiset
nuoret koiraat olivat aikoja sitten hylänneet moiset lapselliset
kujeet. Tika oli kuitenkin aina ollut valmis leikkimään, hyljeksien
sitä vasta vähän ennen pienokaisen tuloa. Mutta kun hänen esikoisensa
syntymäaika läheni, niin Tikakin muuttui.
Ilmeinen muutos hämmästytti ja loukkasi Tarzania äärettömästi. Eräänä
aamuna hän näki Tikan kyyröttävän alhaalla riippuvalla oksalla,
painaen hyvin lujasti rintaansa vasten jotakin -- jotakin hyvin
pientä, joka kiemurteli ja sätkytteli. Tarzan lähestyi; hänet oli
vallannut uteliaisuus, yhteinen ominaisuus kaikille olennoille, joiden
aivot ovat kehittyneet mikroskooppista tasoa korkeammalle.
Tika muljautti silmiään häneen päin ja puristi vääntelehtivää
pienokaista vielä tiukemmin itseään vasten. Tarzan meni lähemmäksi.
Tika vetäytyi poispäin ja paljasti torahampaansa. Tarzan oli ymmällä.
Koko heidän yhdessäoloaikanaan ei Tika ollut kertaakaan paljastanut
hänelle hampaitaan muutoin kuin leikillä; mutta tällä kertaa hän ei
näyttänyt leikkisältä. Tarzan työnsi ruskeat sormensa tuuheaan,
mustaan tukkaansa, kallisti päänsä sivulle ja tuijotti hölmistyneenä.
Sitten hän siirtyi hiukan lähemmäksi, kurottaen kaulaansa nähdäkseen
paremmin Tikan sylissä olevan olion.
Naaraksen hampaat upposivat hänen kyynärvarteensa, ennenkuin hän ehti
vetäistä kättään pois, ja Tika ajoi lyhyen matkan häntä takaa hänen
suinpäin paetessaan puita myöten; mutta pienokaistaan kantava Tika ei
kyennyt saavuttamaan apinamiestä. Tarzan pysähtyi turvallisen
välimatkan päähän ja kääntyi katselemaan entistä leikkikumppaniaan
salaamatta ällistystään. Mitä kummaa oli tapahtunut, mikä oli voinut
tuolla tavoin muuttaa lauhkean Tikan? Tämä oli niin hyvin peittänyt
käsivarsillaan olevan olion, ettei Tarzan ollut vielä voinut saada
selville, mikä se oikeastaan oli; mutta kun naaras nyt lakkasi
ajamasta häntä takaa, näki hän sen. Kivustaan ja harmistaan huolimatta
Tarzan hymyili, sillä hän oli aikaisemmin nähnyt nuoria apinaäitejä.
Muutaman, päivän kuluttua ei Tika enää olisi noin epäluuloinen. Mutta
sittenkin Tarzan oli loukkaantunut; juuri Tika ainakaan ei menetellyt
oikein pelätessään häntä. Eikä hän missään nimessä tahtoisi tehdä
pahaa hänelle eikä hänen _balulleen_, mikä on apinain nimitys
lapselle.
Ja vaikka hänen haavoittunutta käsivarttaan kivisti ja hänen
ylpeytensä oli saanut kolauksen, heräsi hänessä vieläkin voimakkaampi
halu päästä läheltä tarkastamaan Taugin vastasyntynyttä poikaa.
Kenties ihmettelette, että Apinain Tarzan, mahtava taistelija, lähti
pakoon väistääkseen naaraksen ärhäkkää hyökkäystä, ja että hän epäröi,
ennenkuin palasi tyydyttämään uteliaisuuttaan, vaikka hän olisi
helposti kyennyt voittamaan vastasyntyneen pienokaisen heikontuneen
äidin; mutta teidän ei tarvitse ihmetellä. Jos olisitte apina, niin
tietäisitte, ettei uros muutoin kuin hulluuden puuskassa käy naaraan
kimppuun paitsi lempeästi häntä kurittaakseen; poikkeuksena oli
silloin tällöin jotkut yksilöt, jollaisista löydämme esimerkkejä
omankin lajimme keskuudessa ja jotka nauttivat parempien puoliskojensa
pieksämisestä, koska nämä sattuvat olemaan pienempiä ja heikompia kuin
he.
Tarzan meni jälleen nuorta äitiä kohti -- varovasti ja peräytymistie
aina selvänä. Taaskin Tika murisi äkäisesti. Tarzan nuhteli häntä:
"Apinain Tarzan ei tahdo vahingoittaa Tikan balua. Anna minun katsoa
sitä!"
"Mene tiehesi!" komensi Tika. "Mene tiehesi, tai minä tapan sinut!"
"Anna minun katsoa!" tiukkasi Tarzan.
"Mene tiehesi!" toisti naarasapina. "Tuossa tulee Taug. Hän ajaa sinut
pois. Taug tappaa sinut. Tämä on Taugin balu."
Raju murina aivan hänen takanaan ilmaisi Tarzanille, että Taug oli
lähellä ja että uros oli kuullut puolisonsa varoitukset ja uhkaukset,
tullen nyt hänen avukseen.
Taug samoin kuin Tikakin oli ollut Tarzanin kisatovereita, niin kauan
kuin uros oli ollut siksi nuori, että oli halunnut leikkiä. Kerran oli
Tarzan pelastanut Taugin hengen; mutta apinan muisti ei ole kovinkaan
pitkä, eikä kiitollisuus ole isyyden tai äitiyden vaistoa
voimakkaampi. Tarzan ja Taug olivat kerran mitelleet voimiaan, ja
Tarzan oli selviytynyt voittajana. Sen seikan Taug aivan varmasti
vielä muisti; mutta sittenkin hän saattaisi kernaasti antautua uuden
tappion vaaraan esikoisensa tähden -- jos hän sattuisi olemaan
oikealla tuulella.
Kamalasta ärinästään päättäen, joka nyt kävi voimakkaammaksi ja
syvemmäksi, hän tuntui olevan juuri sellaisella päällä. Tarzan ei
tosin lainkaan pelännyt Taugia, eivätkä viidakon kirjoittamattomat
lait vaatineet häntä kaihtamaan tappelua ainakaan uroksen kanssa,
jollei hän halunnut sitä puhtaasti henkilökohtaisista syistä. Mutta
Tarzan piti Taugista. Hänellä ei ollut vihankaunaa Taugia vastaan, ja
hänen ihmisjärkensä sanoi hänelle -- mitä apinan järki ei ikinä olisi
kyennyt päättelemään -- ettei Taugin käyttäytyminen ollut missään
mielessä vihan ilmaisu. Se oli vain uroksen vaistomaista, pakottavaa
intoa suojella jälkeläistään ja puolisoaan.
Tarzan ei lainkaan halunnut otella Taugin kanssa, ja toisaalta ei
hänen englantilaisilta esi-isiltä perittyä luontoaan miellyttänyt
pakenemisen ajatus; mutta kun urosapina hyökkäsi, hyppäsi Tarzan
ketterästi syrjään, ja näin rohkaistuneena Taug pyörsi ympäri ja
syöksyi uudelleen hurjasti käsiksi. Kenties muisto Tarzanilta
aikaisemmin saadusta löylytyksestä kannusti häntä. Kenties se seikka,
että Tika istui lähellä katselemassa, kiihoitti häntä voittamaan
apinamiehen Tikan näkyvissä, sillä viidakon kaikkien uroseläinten
rinnassa väijyy voimakkaana itserakkaus, joka ilmenee siitä, että he
suorittavat rohkeita tekoja, jos toisen sukupuolen jäseniä on
katsomassa.
Apinamiehen kupeella heilui hänen pitkä ruohoköytensä -- entinen lelu,
nykyinen ase -- ja kun Taug hyökkäsi toistamiseen, huiskautti Tarzan,
nuorakimpun päänsä yli ja irroitti kätevästi juoksusilmukan, samalla
kun hän jälleen vikkelästi väisti kömpelöä petoa. Ennenkuin apina
ennätti uudelleen kääntyä, oli Tarzan paennut korkealle metsän
ylätasanteen oksille.
Nyt Taug yltyi todelliseen raivoon ja seurasi häntä. Tika tirkisteli
ylöspäin nähdäkseen heidät. Oli vaikea sanoa, huvittiko kamppailu
häntä. Taug ei kyennyt kiipeämään niin ripeästi kuin Tarzan, joten
viimemainittu pääsi kiinni joutumatta yläoksille, jonne raskas apina
ei uskaltanut ajaa häntä takaa. Sillä Tarzan pysähtyi katselemaan
alaspäin vastustajansa, irvistellen hänelle ja huudellen hänelle
kaikkia mahdollisia valionimityksiä, joita hänen kekseliäisiin
ihmisaivoihinsa juolahti. Kun hän sitten oli ärsyttänyt Taugin niin
rajun vimmaiseksi, että kookas uros suorastaan hyppi allaan notkuvalla
oksalla, heilautti Tarzan äkkiä kättään, laajeneva silmukka suhahti
nopeasti alaspäin, osui Taugin ympärille, pudoten hänen polviinsa
saakka, ja kiivas nykäys tiukkasi sen lujalle apinan karvaisten
jalkojen ympärille.
Hidasälyisenä oivalsi Taug liian myöhään kiusanhenkensä aikeet. Hän
yritti kömpiä karkuun, mutta, apinamies kiskaisi nuorasta hirvittävän
ankarasti, niin että Taug tipahti oksaltaan, ja hetkistä myöhemmin
riippui apina pää alaspäin viidentoista metrin korkeudella ilmassa,
mölisten kamalasti.
Tarzan kiinnitti nuoran vankkaan oksaan ja laskeutui aivan lähelle
Taugia.
"Taug", hän sanoi, "sinä olet yhtä typerä kuin Buto, sarvikuono. Nyt
saat riippua siinä, kunnes saat hieman järkeä paksuun kalloosi. Saat
riippua ja katsella, sillä aikaa kun minä menen puhuttelemaan Tikaa."
Taug riehui ja uhkaili, mutta Tarzan vain irvisteli hänelle,
joustavasti laskeutuessaan alaoksille. Siellä hän taaskin lähestyi
Tikaa, mutta sai tervetuliaisikseen jälleen hampaiden paljastamista ja
uhkaavia ärähdyksiä. Hän koetti suostutella Tikaa, vetosi
ystävällisiin aikeisiin ja kurotti kaulaansa nähdäkseen Tikan balun;
mutta naarasapinaa oli mahdoton saada uskomaan, ettei hänen
tarkoituksensa ollut vahingoittaa pienokaista. Hänen äitiytensä oli
vielä niin nuori, että järki oli heikompi vaistoa.
Tajuten, kuinka hyödytöntä hänen oli koettaa päästä käsiksi Tarzaniin
kurittaakseen häntä, pyrki Tika pakoon. Hän pudottautui maahan ja
lönkytti pienen aukeaman poikki, jonka laitamilla heimon apinat olivat
hajallaan, joko leväten tai etsien ravintoa, ja silloin Tarzan taukosi
yrittämästä taivuttaa häntä eikä enää pyrkinyt tarkastamaan balua
läheltä. Apinamies olisi tahtonut saada pikkuolennon käsiinsä. Jo
pelkkä sen näkeminen herätti hänen rinnassaan omituisen kaipauksen
tunteen. Hän olisi halunnut syleillä ja hyväillä omituista, pientä
apinan alkua. Se oli Tikan balu, ja Tarzanin nuori sydän oli kerran
sykähdellyt rakkaudesta Tikaa kohtaan.
Mutta nyt kiinnitti Taugin ääni hänen huomionsa toisaalle. Apinan
suusta pursuneet uhkaukset olivat muuttuneet rukouksiksi. Yhä
tiukkeneva silmukka esti verenkiertoa hänen jaloissaan -- hänelle tuli
tuska. Useita apinoita istui lähellä häntä hyvin huvitettuna hänen
tukalasta tilastaan. He lausuivat hänestä epäkohteliaita huomautuksia,
sillä kukin heistä oli saanut tuntea Taugin valtavien käsien painoa ja
hänen vankkojen leukojensa voimaa. Nyt he nauttivat kostosta.
Kun Tika näki, että Tarzan oli palannut puiden luokse, seisahtui hän
keskelle aukeamaa ja istuutui sinne vaalimaan baluaan, luoden
epäluuloisia katseita ympärilleen. Balun syntymä muutti äkkiä Tikan
huolettoman maailman lukemattomain vihollisten asuttamaksi. Hän piti
leppymättömänä vihamiehenään Tarzania, joka siihen saakka oli aina
ollut hänen paras ystävänsä. Jopa vanha Mumga-parkakin, joka oli
puolisokea ja melkein hampaaton ja joka oli kärsivällisesti etsimässä
toukkia kaatuneen puunrungon alta, oli hänestä ilkeä haltia, joka
janosi pienten balujen verta.
Ja samalla kun Tika epäluuloisesti varoi vaaraa, mistä vaara ei
uhannut, jäi häneltä huomaamatta myrkyllinen kellanvihreä silmäpari,
joka hievahtamatta tähysteli häntä aukeaman vastaisella puolella
kasvavan pensasryhmän takaa.
Vatsan kuristessa nälästä tuijotti Shita, pantteri, ahnaasti noin
lähellä olevaan himoittavaan lihaan, mutta taempana olevien isojen
urosapinoiden näkeminen pani sen empimään.
Oi, jospa naaras baluineen tulisi vain hiukankin lähemmäksi! Vikkelä
hyppy, ja peto olisi tavoittanut heidät ja poistunut saaliineen,
ennenkuin urokset ehtisivät sitä estää.
Shitan kellanruskean hännän pää liikkui pienin, suonenvedontapaisin
nytkäyksin, ja sen alaleuka riippui alhaalla, niin että punainen kieli
ja keltaiset hampaat olivat näkyvissä. Mutta tätä kaikkea ei nähnyt
Tika eikä kukaan muukaan hänen ympärillään ravintoa etsivistä tai
lepäävistä apinoista.
Kuullessaan, kuinka urokset syytivät herjauksia avuttomalle Taugille,
kiipesi Tarzan sukkelasti heidän keskelleen. Yksi apina siirtyi
parhaillaan lähemmäksi kurottautuen mahdollisimman kauas ulottuakseen
riippuvaan Taugiin. Hän oli yltynyt vimmoihinsa muistaessaan viimeistä
kertaa, jolloin Taug oli pehmittänyt häntä, ja nyt hän oli kärkäs
kostamaan. Kun hän vain saisi kiinni heiluvasta apinasta, niin pian
hän olisi vetänyt sen hampaittensa ulottuville. Tarzan näki sen ja
julmistui. Hän piti rehellisestä taistelusta, mutta tämän apinan
aikoma teko inhoitti häntä. Jo oli karvainen käsi kouraissut kiinni
avuttomasta Taugista, kun Tarzan hyppäsi samalle oksalle, jolla
hätyyttävä apina oli, äkäisesti muristen paheksumistaan ja yhdellä
töykkäyksellä pyyhkäisten hänet paikaltaan.
Yllätyksestä vimmastunut uros horjahti sivulle, huitoen rajusti
ympärilleen saadakseen tukea, ja nopealla liikkeellä hänen sitten
onnistui suunnata putoamisensa toista, joitakuita metrejä alempana
olevaa oksaa kohti. Siihen hän sai tartutuksi, kipusi nopeasti sille
ja alkoi heti kavuta ylöspäin kostaakseen Tarzanille, mutta
apinamiehellä oli muuta tehtävää eikä hän sietänyt häiritä itseään.
Hän selitti parhaillaan Taugille, kuinka pohjattoman syvä
viimeksimainitun tietämättömyys oli, ja todisteli hänelle, kuinka
suurempi ja mahtavampi Apinain Tarzan oli kuin Taug tai kuka muu apina
hyvänsä.
Jonkun ajan kuluttua hän kyllä päästäisi Taugin irti, mutta ei ennen
kuin tämä täysin tuntisi oman huonommuutensa. Samassa lähestyi
hurjistunut uros alhaalta käsin, ja heti muuttui Tarzan
hyvänluontoisesta, kiusoittelevasta nuorukaisesta äriseväksi hurjaksi
pedoksi. Hänen tukkansa pörhistyi; hänen ylähuulensa vetäytyi
taaksepäin, jotta hänen taisteluhampaansa paljastuisivat ja olisivat
valmiit iskemään. Hän ei odottanut toisen saapumista, sillä hyökkääjän
ulkonäössä tai äänessä oli jotakin, mikä sytytti apinamiehessä
sotaisen, vastustamattoman taisteluvimman. Päästäen karjaisun, jossa
ei ollut lainkaan ihmisäänen sointua, Tarzan hyppäsi suoraan kiinni
ahdistajansa kurkkuun.
Hänen syöksynsä rajuus ja ruumiinsa paino ja vauhti paiskasivat
taaksepäin apinan, joka suistui puun lehväisten oksien välitse
alaspäin, hapuillen käsillään tukea. He putosivat neljä tai viisi
metriä, Tarzanin hampaat vastustajan kurkussa, ja heidät pysähdytti
jäykkä oksa. Uros satutti nivusensa poikkipäin oksaan, heilui siinä
hetkisen, apinamies yhä tarrautuneena hänen rintaansa, ja luiskahti
sitten maata kohti.
Tarzan oli tuntenut allaan olevan ruumiin velttonevan heti sen
jälkeen, kun se oli ankarasti tärähtänyt oksaan, ja kun toinen
lopullisesti suistui jälleen putoamaan maahan, tarttui hän kädellään
ajoissa kiinni välttyäkseen itse tipahtamasta, samalla kun apina kiiti
kuin kivi puun juurelle.
Tarzan katsahti hetkisen äskeisen vastustajansa elotonta ruhoa,
oikaisihe sitten täyteen mittaansa, pullisti laajaa rintaansa, iski
siihen nyrkillään ja kajautti voittoisan urosapinan kaamean huudon.
Jopa Shita, pantteri, joka oli kyyristynyt hyppäämään pienen aukeaman
reunalla, liikahti peloissaan, kun valtavan äänen kammottava kaiku
kiiri viidakossa. Shita vilkaisi hermostuneena kummallekin sivulleen,
ikäänkuin varmistuakseen siitä, että pakotie oli avoinna.
"Minä olen Apinain Tarzan", kerskasi apinamies, "mahtava metsästäjä,
mahtava taistelija! Ei kukaan koko viidakossa ole niin suuri kuin
Tarzan."
Sitten hän lähti takaisin Taugin luokse. Tika oli tarkannut puussa
sattuneita kohtauksia. Olipa hän laskenut kalliin balunsa pehmeään
ruohikkoon ja tullut vähän lähemmäksi, nähdäkseen paremmin kaikki,
mitä ylhäällä oksilla tapahtui. Vieläkö hän sydämensä sisimmässä
sopukassa kunnioitti sileäihoista Tarzania? Pullistuiko hänen villi
rintansa ylpeydestä, kun hän näki Tarzanin voittavan apinan? Sitä
saatte kysyä Tikalta.
Ja Shita, pantteri, huomasi naarasapinan jättäneen poikansa yksin
ruohikkoon. Se liikutti taaskin häntäänsä, ikäänkuin tämä hännän
pieksämistä muistuttava liike, jonka se uskalsi sallia itselleen,
kenties kiihoittaisi sen sillä hetkellä lamautunutta rohkeutta, sillä
sen hermot olivat vielä voittoisan apinamiehen kiljaisun lumoissa.
Kuluisi useita minuutteja, ennenkuin se saisi sisunsa nousemaan siksi
paljon, että hyökkäisi jättiläiskokoisten apinain näkyviin.
Ja Shitan kootessa voimiaan ehti Tarzan Taugin luokse, kiipesi sitten
ylemmäksi sille kohdalle, mihin ruohoköyden pää oli kiinnitetty,
irroitti sen ja laski apinaa hitaasti alaspäin, heilauttaen häntä,
kunnes hapuilevat kädet ylettyivät oksaan.
Ripeästi Taug veti itsensä turvalliseen asentoon ja pudisti silmukan
irti. Hänen raivosta mielipuolisessa sydämessään ei ollut tilaa
kiitollisuudelle apinamiestä kohtaan. Hän muisti vain, että Tarzan oli
tuottanut hänelle tämän tuskallisen häväistyksen. Hän tahtoi kostaa,
mutta juuri tällä hetkellä olivat hänen jalkansa niin turrat ja hänen
päänsä niin sekava, että hänen oli pakko jättää kostonhimonsa
tyydyttäminen toistaiseksi.
Tarzan vyyhtesi köyttään, samalla kun luennoi Taugille sitä, kuinka
turhaa tämän oli ryhtyä mittelemään vähäisiä voimiaan, sekä
ruumiillisia että henkisiä, etevämpien kanssa. Tika oli tullut aivan
puun alle ja tirkisteli ylöspäin. Shita ryömii äänettömästi eteenpäin,
vatsa maata hipoen. Seuraavalla hetkellä se olisi päässyt pois
pensaikosta ja olisi valmis ripeään hyökkäykseen ja nopeaan
peräytymiseen, mikä lopettaisi Tikan balun lyhyen olemassaolon.
Silloin sattui Tarzan vilkaisemaan aukeaman poikki. Heti loppui hänen
hyväntahtoinen naljailunsa ja pöyhkeäsanainen kerskailunsa.
Äänettömästi ja nopeasti hän syöksyi alaspäin maata kohti. Kun Tika
näki hänen tulevan, arveli hän apinamiehen pyrkivän käsiksi häneen tai
hänen baluunsa ja pöyhisti karvojaan ja valmistautui tappeluun. Mutta
Tarzan riensi hänen ohitseen, ja kun Tika seurasi häntä katseellaan,
huomasi hän, mikä oli syynä nuorukaisen äkilliseen laskeutumiseen ja
kiivaaseen juoksuun aukeaman yli. Shita, pantteri, oli nyt täysin
näkyvissä hiipimässä hitaasti pientä, sätkyttelevää balua kohti, joka
makasi ruohikossa monen metrin päässä.
Tika päästi kimakan, säikähtyneen ja varoittavan kirkaisun, lähtien
kiitämään apinamiehen jäljessä. Shita huomasi Tarzanin lähestyvän.
Naarasapinan pentu oli juuri sen edessä, ja peto luuli tämän toisen
aikovan riistää siltä saaliin. Kiukkuisesti murahtaen se hyökkäsi.
Tikan huudon varoittamana Taug kiipesi kömpelösti alaspäin puolisoaan
auttamaan. Useita muita äriseviä ja karjuvia koiraita keräytyi
aukeamaa kohti, mutta he olivat kaikki paljon kauempana balusta ja
pantterista kuin Apinain Tarzan, joten Shita ja apinamies saapuivat
Tikan pienokaisen luokse melkein yhtäaikaisesti; siinä he seisoivat
sen kahden puolen hampaat irvessä ja äristen toisilleen pienen olennon
ylitse.
Shita ei uskaltanut käydä kiinni baluun, sillä silloin saisi apinamies
tilaisuuden hyökätä; ja samasta syystä Tarzania epäilytti siepata
pantterin saalista pois vaaralliselta kohdalta, sillä jos hän olisi
kumartunut niin tekemään, olisi iso peto samalla hetkellä ollut hänen
niskassaan. Niinpä he seisoivat liikkumatta, sillä aikaa kun Tika
saapui aukeaman ylitse, kävellen hitaanpuoleisesti lähestyessään
pantteria, sillä tuskinpa edes hänen äidinrakkautensakaan jaksoi
voittaa hänen tätä lajinsa luonnollista vihollista kohtaan
vaistomaisesti tuntemaansa pelkoa.
Hänen jäljessään tuli Taug, usein pysähtyen ja pitäen kovaa meteliä,
ja hänen takanaan saapui muita uroksia, hurjasti äristen ja päästellen
kaameita taistelukarjaisujaan. Shitan kellanvihreät silmät tuijottivat
Tarzaniin, peloittavasti välkkyen, ja Tarzanin sivuitse ne loivat
lyhyitä vilkaisuja Kertshakin apinoihin, jotka myös olivat tulossa sen
kimppuun. Varovaisuus vaati petoa kääntymään pakoon, mutta nälkä ja
niin kovin lähellä oleva, houkutteleva suupala kiihoittivat taas
jäämään paikalleen. Shita ojensi käpälänsä Tikan baluun päin, mutta
samassa Apinain Tarzan päästi villin kurkkuäänen ja loikkasi sitä
vastaan.