Isälle takaisin.
Wapun kamarissa ja Wapun vuoteella makaa Jooseppi hengettömänä. Hänen
ympärillänsä vallitsee hiljaisuus, Wappu on lähettänyt kaikki ulos, hän
on polvillansa sängyn edessä, hän on kätkenyt kasvonsa käsihin ja
rukoilee:
-- Herra Jumalani, Jumalani anna hänen elää -- ota minulta kaikki,
mutta anna hänen elää! Enhän tahdo häneltä mitään, tahdonhan jättää
hänet Asralle -- älä vaan anna hänen kuolla!
Ja sitten nousee hän taas, panee raittiita vesikääreitä hänen päänsä
päällä, josta veri vuotaa haavasta, ja rinnalle, jota kallio on
loukannut ja heittäytyy hänen päällensä, ikäänkuin hän ruumillaan olisi
tahtonut sulkea niitä porttia, josta elon voimaa lähtee pois. -- Oi
sinä armas Jooseppi -- sinä Jooseppi parka, niin murrettuna, niin
lyötynä -- O mikä synti, mikä synti! Wappu, Wappu mitä olet tehnyt --
etkö ennemmin olisi pitänyt pistää veitsen omaan rintaasi, että
ennemmin olisi pitänyt antaa hänen viettää häitä Asran kanssa, kuin
nähdä hänen kuolevan siinä kuin lammas, jota teurastaja on huonosti
pistänyt?
Näin valitti hän Jooseppia sitoessansa ja vihasi itseänsä samalla
hurjuudella kuin hän ennen oli muita vihannut. Jos hän olisi voinut,
niin hän olisi omin käsin repinyt sydämen povestansa hullussa hurjassa
katumuksessa. Silloin ovi hiljaa avattiin, Wappu katseli kummastellen
ylös, sillä hän oli kieltänyt kaikkia lähenemästä itseänsä. Se oli
pastori Heiligkreuz'istä! Wappu seisoi siinä ikäänkuin tuomarinsa
edessä, kalpeana vapisevana koko olennossaan.
-- Jumala olkoon kiitetty! -- huudahti vanha mies, -- siinä hän onkin!
-- Hän astui sängyn viereen, tutki Joosepin haavoja -- voi sinä mies
raukka, minkä näköinen sinä olet!
Wappu puri hampaitansa yhteen, ett'ei huutaisi tuskissansa.
-- Kuinka saitte hänet jälleen ylös? -- kysyi kirkkoherra, mutta Wappu
ei voinut vastata.
-- No, Herra olkoon kiitetty, että armossansa esti pahinta
tapahtumasta, -- jatkoi vanha herra. Ehkä hän taas tointuu ja silloin
sinulla ei ainakaan ole mitään murhaa omallatunnollasi, vaikka aikomus
ikuisen tuomarin edessä on yhtä suuri synti kuin itse rikostyö.
Wappu tahtoi puhua.
-- Minä tiedän kaikki -- vastasi vanha herra ankarasti. -- Bincenz oli
pako-retkellänsä minun luonani ja on kaikki tunnustanut sinun
rakkaudestasi ja hänen mustasukkaisuudestansa. Vaan minä olen kieltänyt
häneltä anteeksi saamisen ja lähettänyt hänet paavilaiseen sotajoukkoon
ansaitsemaan Jumalalta anteeksi-saamista hyvillä töillä pyhän isän
hyödyksi, taikka kuolemallaan rikostansa maksamaan.
-- Mutta mitä, -- mitä minun on tekeminen sinun kanssasi Wappu? Hän
katsoi Wappuun niinkuin olisi tahtonut katsoa hänen lävitse viisailla
silmillänsä. Silloin Wappu löi molemmat kätensä kasvojensa eteen ja
huusi ääneen:
-- O, teidän korkea-arvoisuutenne -- minä olen niin kauheasti
rangaistu, ett'ei kukaan ihminen enää voi minua ankarammin rangaista.
Siinä makaa hän, joka maailmassa oli mulle kallein -- ja minun täytyy
sanoa, että itse olen syypää siihen. Löytyykö suurempaa kurjuutta?
Tarvitaanko enempää?
Hengellinen nyykkäsi:
-- Niin pitkälle olet siis päässyt -- sinusta on tullut kova aine,
jolla ihmisiä tapetaan! -- On käynyt niin kuin minä ennustin, sinä et
ole antanut Jumalan veitsen itseäsi muodostaa ja nyt Herra sinut hylkää
ja antaa sinun palaa katumuksen kiiras-tulessa!
-- Niin, teidän korkea-arvoisuutenne, niin se on -- mutta minä tiedän
veden, joka tulen sammuttaa! Jos Jooseppi kuolee, niin minä heittäyn
Acheen. Silloin kaikki on loppunut.
-- Voi sinua! Luuletko sen liekin olevan sitä laatua, että mikään
maallinen vesi voisi sitä sammuttaa? Luuletko todellakin voivasi tappaa
sielun samalla kuin tuon maallisen ruumiin. Se on palava ijankaikkisen
katumuksen liekissä, vaikka kaikki meret sinua peittäisi!
-- Mitä minun siis on tekeminen? -- kysyi Wappu synkästi -- mitä muuta
minä voin tehdä kuin kuolla?
-- Elää ja kärsiä on parempi kuin kuolla.
Wappu pudisti päätänsä, hänen tummat silmänsä katsoivat tyhjään.
-- En voi sitä -- sen minä tunnen -- en voi elää, onnelliset neidot
tuuppavat minua alas -- kaikki on käynyt niinkuin he unessa minua
uhkasivat: siinä makaa Jooseppi muserrettuna ja rikki lyötynä, ja minun
täytyy häntä seurata, niin on päätetty ja niin täytyy tapahtua; ei
kukaan ihminen voi sitä vastustaa.
-- Wappu, Wappu! -- sanoi kirkkoherra ja löi kauhistuneena kätensä
yhteen. -- Mitä sinä puhut! Onnelliset neidot! Taivaan tähden elämmekö
siis pimeässä pakanuudessa, jolloin ihmiset vielä luulivat että pahat
henget pitivät peliänsä heidän kanssaan? Minä tahdon sinulle ilmoittaa,
mitkä ovat onnelliset neidot -- ne ovat omat himosi! Jos olisit oppinut
hillitsemään rajua luontoasi, niin Jooseppi ei olisi joutunut surman
suuhun. On varsin mukava syyttää pahoja henkiä omista vioistansa.
Sentähden Jumala on ilmautunut, että hän opettaisi meitä ymmärtämään,
että pahuus asuu meissä itsessämme ja että se on siinä voitettava. Jos
me voitamme itsemme, niin voitamme myös ne salaiset voimat, jotka
surmasivat muinaisuuden jättiläisiäkin, sillä kaikkine voimineen niillä
ei ollut siveellistä voimaa. Ja kaikkine voiminesi olet sinäkin
ainoastaan kurja raukka, kun et voi tehdä samaa, kuin yksinkertainen
Herran palvelijatar, joka ankarassa luostari-elämässä joka päivä uhraa
rakkahimmat toiveensa Jumalan alttarilla ja siinä kiittää itseänsä
autuaaksi! Jos sinussa olisi rahtuakaan sitä suuruutta, niin et enää
pelkäisi onnellisia neitoja, ja tyhjät unelmasi eivät silloin määräisi
kohtaloasi, vaan oma selvä tahtosi! Ajatteleppas vähän eiköhän se olisi
suurempaa -- jalompaa?
Wappu nojautui ovenpieltä vastaan, oli niinkuin äskenherännyt suuri
aatos olisi häntä kohottanut.
-- Niin! sanoi hän lyhyesti ja vakaasti ja laski käsivartensa ristiin
rinnan yli. -- Teidän korkea-arvoisuutenne on oikeassa. -- Minä
ymmärrän tarkoituksenne ja tahdon koettaa.
-- Minä tahdon koettaa, -- kertoi vanha herra, -- sen olet ennenkin
kerran sanonut mulle, mutta et ole pitänyt sanaasi.
-- Tällä kertaa sen pidän, korkea-arvoisuutenne! -- sanoi Wappu, ja
hengellinen ihmetteli itsekseen hänen katsantoaan kuin lausui näitä
muutamia sanoja.
-- Mitä takeita minulla on siitä? kysyi hän.
Wappu laski kätensä Joosepin haavoitetulle rinnalle ja silmistänsä
putosi kaksi suurta vesi-helmeä. -- Ei mikään sanoilla sanottu lupaus
olisi voinut enempää sanoa. Viisas pappi oli ääneti, hän tiesi ett'ei
enempää tarvittu!
Haavoitettu kääntyi vuoteella ja lausui muutamia epäselviä sanoja.
Wappu pani kylmemmän kääreen hänen päähänsä, hän avasi puoleksi
silmänsä, mutta sulki ne pian jälleen ja vaipui kuoleman kaltaiseen
uneen. -- Jos nyt lääkäri vihdoinkin tulisi! -- sanoi Wappu ja istui
jakkaralle sängyn viereen? -- Paljonko kello lienee? -- Pappi katseli
kelloansa:
-- Koska lähetit häntä hakemaan?
-- Varhain k:lo viisi.
-- Siis hän ei vielä voi olla täällä. Kello on vasta kymmenen ja
Sölden'ille on ainakin kolmen tunnin matka.
-- Vasta kymmenen! -- kertoi Wappu itsekseen ja hengellinen sääli häntä
kun istui siinä niin hiljaa, kädet ristissä helmassaan, sill'aikaa kuin
tuskastunut sydämensä sykki niin, että melkein kuului.
Pappi kumartui kipeän yli ja koetti hänen päätään ja käsiään. --
Minusta sinä voisit rauhoittua, Wappu, tämä ei ole kuolevaisen
näköinen.
Wappu istui liikkumatonna ja katseli eteensä: -- Kun lääkäri tulee ja
sanoo, että hän voi jäädä elohon, niin en muuta enää maailmassa toivo.
-- Se on oikein ajateltu, Wappu, sen minä mielelläni kuulen! -- kiitti
pappi. Ja nyt kerro minulle myöskin, kuinka Joosepin pelastuminen on
tapahtunut -- se lyhentää meille ajan siksi että lääkäri tulee.
-- Siitä ei ole paljon kertomista! -- vastasi Wappu lyhyesti.
-- Onhan se aina kaunis työ, joka tuottaa suurta kunniaa Sonneplattenin
miehille! -- arveli hengellinen; -- etkö sinä siis ollut läsnä?
-- Olin tietysti!
-- No, älä siis ole niin harvapuheinen. Tänne tullessani en puhunut
kenenkään kanssa, enkä tiedä asiasta mitään. Kuka on hänet siis ylös
tuonut?
-- Minä!
-- Jumala auttakoon! sinä Wappu, sinä itse? -- huusi vanha herra ja
töllisteli kummastuneena Wappuun.
-- Niin -- minä!
-- Mutta millä lailla sait sen toimeen?
-- He laskivat minut nuoralla alas ja siellä minä hänet löysin kallion
ja yhden puun väliltä. Jos tuota puuta ei olisi ollut, niin hän olisi
pudonnut Acheen, eikä kukaan ihminen enään olisi saanut häntä elävänä
sieltä.
-- Mutta lapsi, onhan tuo suuri työ! -- sanoi vanha herra innoissaan.
-- No niin -- sanoi Wappu tyynesti, mutta katkerasti. -- Koska olin
syöksyttänyt hänet sinne, sain tietysti tuoda hänet sieltä myöskin.
-- Sinä olet oikeassa, se on ainoastaan kohtuullista -- sanoi pappi,
joka tuskin sai liikutuksensa salatuksi. -- Mutta se on kuitenkin
hyvityksen työ, joka poistaa osan rangaistuksesta kurjalta sielultasi.
-- Se ei merkitse mitään! -- sanoi Wappu pudistaen päätänsä. Jos hän
kuolee, niin minä olen hänet tappanut.
-- Se on totta, mutta sinä olet antanut elämän elämästä -- sinä olet
pannut oman henkesi alttiiksi pelastaaksesi hänen -- sinä olet,
voimiesi mukaan, parantanut mitä rikkonut olet -- lopun meidän täytyy
jättää Jumalan käteen!
Syvä huokaus tunkeusi Wapun rinnasta, hän ei tuntenut sitä lohdutusta,
jonka papin sanat sisälsivät. -- Lopun meidän täytyy jättää Jumalan
käteen! -- kertoi hän raskaalla sydämellä.
Hengellinen katseli häntä mielihyvällä. Jumala ei voinut hyljätä tätä
sielua, vaikka hänen syntinsä oli suuri. Vanha kuin oli -- ei hän ollut
nähnyt hänen vertaistansa hyvässä eikä pahassa. Hän katseli sairasta,
joka horroksissaan uhkaavaisesti puristi nyrkiksi kättään. Se melkein
suututti häntä, että tämä halveksi ihaninta mitä maailma voi miehelle
tarjota: semmoista rakkautta, että se kovuudellansa teki kovaksi
sydämen, joka oli niin jaloksi luotu ja oli mahdollinen niin suureen
alttiiksi antamiseen. -- Sinä tuhma talonpoika! -- mutisi hän
hampaittensa välissä.
Wappu katseli häntä kummastellen, hän ei ollut sitä ymmärtänyt.
Koputettiin ovea ja lääkäri astui sisään.
Wappu vapisi niin, että hänen täytyi pitää sängyn laidasta kiinni. Tämä
oli se mies, jonka huulilta hän saisi kuulla tuomionsa. Joukko ihmisiä
tunki myös sisään saadaksensa kuulla mitä hän sanoisi, mutta hän näytti
heitä lyhyesti pois. -- Täällä ei ole paikkaa uteliaille, sairas
tarvitsee syvintä rauhaa! -- sanoi hän ankarasti ja lukitsi oven.
Ylimalkaan hän ei paljoa puhunut. Kun hän otti pois kääreen sairaan
päästä mörisi hän vaan hampaissaan: -- Tässä on taas rikos
kysymyksessä!
Wappu seisoi vieressä kalpeana ja jäykkänä kuin pylväs, pappi
tahallansa ei häntä katsellut, hän pelkäsi, että Wappu jollakin lailla
antaisi itsensä ilmi. Tutkiminen alkoi, pelkääväinen hiljaisuus
vallitsi huoneessa. Wappu seisoi ikkunalla, kasvot pois käännetyt,
sill'aikaa kuin lääkäri tutki haavoitettua ruumista. Wappu oli nostanut
jotakin lattialta ja piti sitä yhteen painetuissa käsissään, hän painoi
huulensa siihen ikäänkuin suutelemaan, se oli pää ristiin-naulitun
Vapahtajan kuvasta, jonka oli yöllä rikki paiskannut.
-- Anteeksi -- anteeksi rukoili hän kalpeana kuolemantuskassa. --
Armahda minua -- en sitä ansaitse -- mutta anna armosi olla rikostani
suurempi!
-- Ei mikään haava kuolettava, -- sanoi lääkäri nyt kuivalla tavallaan
-- tuolla miehellä mahtaa olla Mammuth'in tapainen luu-rakennus.
Wapun voima oli lopussa, kauan jännitetty jousi katkesi ja nyyhkyttäen
syöksi hän polvilleen sängyn viereen, kätkien kasvonsa Joosepin
tyynyihin, --- O kiitos Jumalalle! -- kiitos Jumalalle!
-- Mikä häntä vaivaa -- kysyi lääkäri. Kirkkoherra antoi hänelle
viittauksen, jonka ymmärsi.
-- Rauhoittukaa, emäntä, ja auttakaa minua siteitä tekemään -- sanoi
hän.
Wappu nousi heti ylös, pyyhki kyyneleet silmistänsä ja rupesi
auttamaan. Pappi katseli salaisella ilolla kuinka hän auttoi lääkäriä
niin tarkasti ja varovasti kuin laupiuden-sisar. Hän ei vavissut, ei
itkenyt enää, se oli rauhallinen toiminta, todellinen rakkauden työ.
Sitä tehdessä oli katsantonsa niin kirkastettu, kirkastettu
surumielisyydessä, -- pappi tunsi hänet tuskin samaksi.
-- Siitä _tulee_ vielä -- siitä tulee! -- sanoi hän onnellisna
itselleen, niin kuin puutarhuri, joka näkee kuihtumaisillaan olevan
lemmikki-kasvin saavan uusia vesoja. Kun side oli päälle pantu ja
lääkäri oli antanut määräyksiänsä meni hän ulos kirkkoherran kanssa ja
Wappu jäi yksinään Joosepin luo. Hän istui jakkaralle vuoteen viereen
ja nojasi käsivarret polviinsa. Jooseppi hengitti nyt tyynesti ja
tasaisesti, hänen kätensä lepäsi peitteellä aivan likellä Wappua, hän
olisi voinut sitä suudella liikahtamatta paikaltaan. Vaan hän ei enää
saisi koskea Joosepin sormeenkaan. Jos hän olisi maannut siinä
kuolleena eli kuolevana, olisi Wappu peitellyt häntä suudelmilla,
niinkuin äsken kun luuli hänen kuolleeksi -- kuolleena Jooseppi olisi
ollut hänen omansa, vaan elävään Jooseppiin hänellä ei ollut mitään
oikeutta. Siten oli hän Wapulle kuollut samalla hetkellä kuin lääkäri
oli ilmoittanut, että hän tulisi elämään ja hän hautasi Joosepin
silloin, kuolon tuska sydämessään, vaikka hän vastaanotti ilmoituksen
hänen ylösnousemisestaan kuin vapahtamisen sanoman! Näin istui hän
kauan, katsellen Joosepin kauniita kalpeita kasvoja -- hän kärsi niin
paljon kuin ihmissydän voi kärsiä, mutta kärsivällisyydellä. Hän ei
huokaillut, hän ei valittanut, hän ei puristanut nyrkkiin kättänsä
niin kuin varhemmin murhe-raivossa -- hän oli tällä hetkellä vaikeinta
oppinut: hän oli oppinut kärsimään. Mikä oikeus hänellä syyllisellä
vielä olisi ollut valittaa -- mitä parempaa oli hän ansainnut? Kuinka
hän olisi uskaltanut vieläkin pyytää Jooseppia itselleen -- hän, joka
melkein oli hänen murhaajansa -- kuinka hän enää olisi uskaltanut
nostaa silmänsä Jooseppiin? Ei, hän ei tahtonut enää valittaa: Hyvä
Jumala anna minun kärsiä niin paljon kuin vaadit, -- sillä ei mikään
rangaistus ole liian suuri minun kaltaiselleni! rukoili hän ja laski
nöyrästi kasvonsa käsihin.
Silloin ovi heitettiin auki ja huutaen Jooseppi, mun Jooseppini! --
syöksi eräs tyttö sisälle Wapun ohitse ja heitti itsensä itkien
Joosepin yli. Se oli Asra. Wappu hyppäsi ylös niinkuin käärme olisi
häntä pistänyt -- hetken aikaa kesti sisällinen taistelu viimeinen,
vaikein. Hän tarttui käsillään kiinni itseensä ikäänkuin hän olisi
tahtonut pidättää itseensä juoksemasta tytön päälle repimään sitä pois
vuoteelta ja Joosepilta. Näin seisoi hän vähän aikaa, Asran itkiessä
Joosepin rinnalla, sitten putosivat käsivartensa niinkuin hermottomina
alas ja otsallansa oli kylmää hikeä. Mitä hän siis tahtoi? Olihan
Asralla oikeus siihen!
-- Asra, -- sanoi hän hiljaa, -- jos Jooseppi on sulle rakas, niin
rauhoitu ja ole ääneti äläkä tee niin paljon melua -- tohtori on
sanonut että hän tarvitsee rauhaa!
-- Kuka voi olla ääneti, jolla on sydän rinnassa ja näkee pojan
tuommoisena tuossa makaavan? -- valitti Asra. -- Sinun on hyvä puhua ja
rauhoittua, sinä et rakasta häntä niinkuin minä. Jooseppi on kaikki
mulle -- jos hän kuolee, olen ihan yksinäni maailmassa. O Jooseppi,
armas Jooseppi, herää, katsele minua -- yhden kerran vaan -- sano
ainoastaan yksi ainoa sana -- ja hän ravisteli Jooseppia.
Joosepin suusta kuului epäselvää ääntä, hän puhui muutamia
ymmärtämättömiä sanoja.
Silloin Wappu astui likemmäksi ja otti Asrasta kiinni, hän oli tyyni ja
hänen kalpeissa kasvoissaan ei huomattu mitään liikutusta.
-- Nyt tahdon sinulle jotakin sanoa Asra! Jooseppi makaa täällä minun
hoidettavanani ja minä olen edesvastauksessa siitä, että kaikki
tapahtuu niinkuin tohtori määräsi ja se on _minun_ talossani missä sinä
olet ja jos et tee niinkuin minä sanon, jätät Joosepin rauhaan,
niinkuin tohtori tahtoo, niin minä käytän emännyys-oikeuttani ja
lähetän sinut pois kunnes olet tullut sen verran järjelliseksi, että
voit jatkaa Joosepin hoitamista -- silloin -- hänen äänensä vapisi --
silloin jätän hänet sinulle!
-- Oi kuinka paha sinä olet -- huusi Asra innoissansa -- sinä tahdot
näyttää minulle ovea sentähden, että Joosepin tähden itken? Luuletko
kaikilla ihmisillä olevan yhtä kovan sydämen kuin sinulla, että
voisivat katsella tätä kurjuutta niinkuin pölkky? Päästä irti
käsivarteni! Minulla on suurempi oikeus Jooseppiin kuin sinulla ja jos
et tahdo kuulla minun itkuani, niin otan Jooseppini pois ja annan
kantaa hänet kotiin luokseni, siellä saan ainakin itkeä niin paljon
kuin tahdon! Minä olen ainoastaan köyhä palvelus-tyttö, mutta vaikka
sitten koko elinaikani saisin ilmaiseksi palvella, niin mieluisammin
hoidan häntä omassa pienessä huoneessani kuin annan sinun näyttää ovea
minulle -- sinä ylpeä ylimystalon-emäntä!
Wappu laski Asran käden irti ja seisoi hänen edessänsä kalpeilla
kasvoillansa, mykkä suu osoitti hänen syvää sisällistä tuskaansa ja
Asra loi silmänsä alas häpeissään, niinkuin hän olisi arvannut, että
teki vääryyttä Wapulle.
-- Asra -- sanoi Wappu, -- sinun ei tarvitsisi vihata minua, en sitä
sinulta ansaitse, sillä sinulle olen tuonut hänet syvyydestä ylös --
enkä minulle, ja sinun edestäsi on hän elävä eikä minun! Katsos Asra,
vielä hetki sitten olisin ennemmin sinut kuristanut kuin olisin
sallinut sinun jäädä hänen sänkynsä viereen, -- mutta nyt on kaikki
muserrettu; joka oli kovaa minusta -- rohkeuteni, ylpeyteni -- ja
sydämeni! -- kuiskasi hän hiljaa itsekseen. -- Ja sentähden jätän
vapaaehtoisesti sijaa sinulle, sillä hän rakastaa sinua ja minusta hän ei
tahdo tietää. Sinun ei tarvitse kantaa pois sairasta poikaa täältä. Jää
sinä rauhassa hänen luokseen -- minä menen ennemmin itse! Kaikissa
tapauksissa olisin mennyt! Te voitte jäädä tänne ylimystaloon niin
kauan kuin te tahdotte -- kyllä minä kaikki sovitan asianomaisten
kanssa. Minä _tahdon_ pitää huolta teistä, sillä te olette molemmat
köyhät, ettekä voi mennä naimiseen ilman mitään. Silloin on Jooseppi
ehkä kerran siunaava Kotka-Wappua.
-- Wappu -- Wappu -- huusi Asra, -- Jesus, mitä sinä ajattelet? Minä
pyydän sinua -- o Jooseppi -- Jooseppi! jos minä vaan saisin puhua!
-- Älä huoli, -- sanoi Wappu kieltäen -- ole ääneti Joosepin tähden --
ole ääneti! anna minun rauhassa mennä matkaani -- äläkä kiusaa minua.
Minun täytyy pois, älä minua pidätä! Yhtä vaan minä pyydän siitä, mitä
minä sinun edestäsi teen: hoida häntä hyvin. Tottahan sinä lupaat
minulle sen, että rauhassa voin mennä?
-- Wappu, -- pyysi Asra, älä mene! Jesus, mitä Jooseppi on sanova kun
hän kuulee, että me olemme karkoittaneet sinut omasta talostasi?!
-- Säästä kaikkia sanoja, Asra, sanoi Wappu ankarasti, -- kun kerran
olen jotakin sanonut niin se on sanottu, tulkoon mitä tahansa!
Hän meni kirstulle ja otti siitä liinasia ja muita vaatteita, sitoi ne
kokoon ja heitti selkäänsä. Sitten otti hän laatikosta palttina-pakan.
-- Kas tässä Asra, -- sanoi hän -- on vanhaa hienoa palttinaa, jota
tarvitset kääreitä varten ja tässä paksumpaa nöyhtäksi. Tohtori
tarvitsee sitä illalla kun palaa. Kas tässä on saksit, leikkaa sormen
levyisiä palstoja. Tee se tarkasti, kuuletko? Ja joka neljännestunti
sinun pitää panna uusia kääreitä hänen päähänsä, että kuumuus häviää.
Eikö totta, voinhan luottaa siihen, ett'et mitään laiminlyö?
Ajatteleppas jos minä olisin tuonut hänet ylös syvyydestä ja sinä --
sinä laiminlöisit hänen hoitonsa -- täällä vuoteensa vieressä! Muista
että hänellä pitää olla korkea pään-alus, ett'ei veri saa nousta päähän
-- pöyhi vähän päästä hänen tyynyjänsä. Nyt luulen kaikki sanoneeni --
en tiedä muuta. Oi hyvä Jumala, sinä et voi häntä niin kääntää ja
nostaa, kuin minä -- sinulla ei ole voimia siihen! Ota Klettermaier
avuksi -- hän on hyvä. Ja siis minä uskon hänet sinulle, -- polvensa
vapisivat, äänensä värisi, hän taisi tuskin pitää nyyttiä kiinni, jota
hän kantoi, vielä viimeisen silmäyksen loi hän sairaasen: -- Jumalan
haltuun! -- Ja hän oli ulkona ovesta.
Siellä ulkona puhui kirkkoherra Klettermaier'in kanssa.
Wappu astui heidän luoksensa. -- Klettermaier -- huusi hän tämän
korvaan, -- mene ja auta Asraa Jooseppia hoitamaan. Asra on siellä
minun sijassani. Jooseppi jää ylimystaloon ja minä lähden pois. Teidän
pitää kaikki katsoa Jooseppia ylimystalon isännäksi ja totella häntä
niinkuin minua, kunnes palaan, ja voi teitä jos hänen täytyy teistä
valittaa! Anna kaikille palvelijoille tieto tästä!
Klettermaier oli häntä ymmärtänyt ja pudisti päätänsä, mutta kysyä ei
hän uskaltanut.
-- Jääkää hyvästi emäntä -- sanoi hän, -- tulkaa pian takaisin!
-- En koskaan! sanoi Wappu hiljaa.
Klettermaier meni sisään. Wappu jäi seisomaan kirkkoherran eteen ja
kesti hänen tutkivia silmäyksiänsä.
-- Nyt minulla ei enää ole mitään, johon sydämeni on kiintynyt, paitsi
kotkaa, -- sanoi hän väsyneenä, -- mutta sitä en anna pois, -- sen
pitää seurata minua. Tule Hansel, -- kutsui hän lintua, joka pörrösenä
ja laiskana istui aidalla. Se lensi haparoi hänen luo:
-- Nyt sinun täytyy oppia lentämään jälleen, Hansel, nyt aloitamme taas
matkaamme.
-- Wappu -- sanoi pappi huolistuneena -- Mitä sinä aiot.
-- Teidän korkea-arvoisuutenne -- minun täytyy pois -- _Asra_ on
siellä! Tottahan te ymmärrätte etten voi jäädä tänne? Tahdonhan tehdä
mitä hyvänsä, vaikka koko elämäni -- köyhänä kulkea mieron tietä ja
hänelle jättää kaikki, kaikki -- mutta nähdä kuinka hän Asraa hyvänä
pitää -- ainoastaan sitä -- sitä _en voi_! Hän puri hampaita yhteen,
pidättääksensä kyyneleitään.
-- Ja sinä tahdot todellakin hänelle jättää talot ja tilukset? Tiedätkö
myös mitä teet, lapseni?
-- Ylimystalo ei enää ole minun, korkea-arvoisuutenne -- eilisestä minä
tiedän, että se on Vincenz'in, jos hän sitä vaatii. Mutta minun
omaisuuteni, mitä minulla on paitsi sitä, on oleva Joosepin. Jos
Jooseppi minun kauttani tulee rammaksi tai vaivaiseksi eikä enää voi
ansaita leipäänsä -- niin se minun velvollisuuteni pitää huolta hänestä.
-- Kuinka, onko se mahdollista, että isäsi on tehnyt sinut
perinnöttömäksi?
-- Mitä minä huolin talosta ja kodista? Se koto, joka on minun, on aina
valmiina! -- sanoi Wappu.
-- Lapseni -- sanoi pappi huolissaan, -- minä toivon ettet tee mitään
pahaa itsellesi.
-- En, korkea-arvoisuutenne -- en nyt enää! Nyt ymmärrän kuinka
oikeassa te olette kaikissa olleet ja ett'ei ylpeydellä saa mitään
Herralta Jumalalta. Ehkä Jumala, nähdessään minun rehelisen
katumukseni, armahtaa minua ja kerran antaa kurjalle sielulleni rauhan!
-- No siunattu olkoon se hetki, kuinka katkera lieneekin ollut, joka
musersi kovuutesi! Nyt, Wappu, olet todellisesti suuri! Mutta mihinkä
menet, lapseni? Jos tahdot johonkin laupiuden luostariin niin minä vien
sinut Carmelitinunnille?
-- Ei, korkea-arvoisuutenne, se ei sovellu Kotka-Wapulle. En voi
sulkeutua muurien sisäpuolelle ja luostarikammioihin -- vapaana Jumalan
avaran taivaan alla tahdon kuolla, niinkuin olen elänytkin. -- Voisin
melkein saada päähäni, ett'ei Jumala pääsisi paksujen muurien
sisäpuolelle. Rukoilla tahdon yhtä hyvin kuin kirkossa ja katua, mutta
minä tahdon vuoria ja pilviä ympärilläni ja tuulen suhinaa, muuten en
kestä! Eikö niin, te ymmärrätte sitä?
-- Ymmärrän, Wappu; olisi hullutusta pakoittaa sinua johonkin. Mutta
mihinkä kuljet?
-- Minä palaan isä Murzoll'in luo -- se on kuitenkin ainoa kotini!
-- Tee se, jota et voi olla tekemättä, sanoi pappi. -- Jumalan nimessä,
lapseni! Huoletoinna näen sinun lähtevän, sillä mihin hyvänänsä nyt
kuljet -- kuljet takaisin isäsi luo!