Viimeinkin.
Tästä päivästä oli vaikea tulla toimeen Wapun kanssa. Yöt kuljeskeli
hän ympäri ulkona, päivällä taas hänen äkkinäisyytensä oli rajaton, hän
työskenteli lakkaamatta aamusta iltaan ja vaati että kaikki muutkin
tekisivät samoin, eivätkä siihen kaikki pystyneet. Gellner-Bincenz sai
nyt välistä tulla häntä tervehtimään, hän aina tiesi mitä likiseuduilla
tapahtui -- ja Wappu oli yht'äkkiä tullut hyvin uuteliaaksi. Niin pian
kuin Bincenz tämän huomasi, otti hän varsinaiseksi toimeksensa aina
hankkia Wapulle uutisia. Niin Wappu vähitellen tottui taas näkemään
häntä joka päivä. Ja Bincenz huomasi pian että Wappu halukkaammin kuuli
uutisia Sölden'istä ja Zwiefelstein'istä kuin muualta, ja viekas kun
oli arvasi hän pian mikä syynä siihen. Hän toi kaikenlaisia uutisia
Joosepin ja Asran kanssakäymisestä, joka saattoi Wappua sisälliseen
raivoon. Mutta Bincenz ei ollut mitään huomaavinansa ja oli viisas
kyllä olla puhumatta rakkaudestansa -- jotta Wappu tuli siitä asiasta
levolliseksi. Vaan Jooseppi oli Bincenz'in mustasukkaisuuden esineenä.
Tämä Hagenbach oli hänen elämänsä kirous. Ei ollut mitään kunniaa,
jot'ei hän edeltäpäin ollut anastanut, ei mitään urhotyötä, jota hän ei
olisi ehtinyt toimittaa ennen Bincenz'ia, ei mitään kilpailua
ampumisessa tai keilien heittämisessä, jossa hän ei olisi voittanut --
ja nyt ryösti hän päälliseksi häneltä Wapun sydämen, joka ehkä olisi
viimein taipunut hänen alituiseen kosimiseensa, jos ei Jooseppia olisi
ollut! Miksi Herra Jumala toisia niin rikastuttaa ja jättää toiset niin
köyhiksi? nurrisi Bincenz ja riutui sisällisesti samoin kuin Wappukin.
Jos molemmat olisivat yhdistäneet huolensa ja tuskansa, niin sillä
olisi voitu Oetz-laakson hävittää.
Eräänä iltana, heinänteon aikana, oli Wappu auttamassa suurten vaunujen
täyttämisessä. Kuorma oli valmis ja nyt oli vaan laskettava sen päälle
tuo suuri poikkipuu, mutta heiniä oli niin korkealle, ett'eivät rengit
saaneet sitä sinne. Kun se oli puoleksi nostettu, antoivat sen pudota
jälleen ja nauroivat ja tekivät kuria, silloin Wapun kärsivällisyys
loppui. -- Pois te kelvottomat! -- käski hän, nousi vaunuille ja sysäsi
rengit toisen sinne, toisen tänne. Sitten kiinnitti hän nuoran ja nosti
puun ylös, tarttui siihen molemmilla Ympyriäisillä käsivarsillaan ja
asetti sen paikoilleen.
Kummastuksen huuto pääsi jokaisen huulilta. Tytöt nauroivat miehille,
jotka eivät saaneet aikaan yhtä paljon kuin tyttö, ja miehet raapivat
korvantaustaa, arvellen ett'ei ylimystalon emännän laita ollut oikea,
vaan että piru itse oli pelissä.
Wappu seisoi vaunuilla ja katseli laskevaa aurinkoa punaisessa
iltaruskossa. Hänen katsantonsa oli ylpeä. Tässä silmänräpäyksessä oli
hänestä taas selvää ett'ei ollut hänellä vertaistansa, ja voimansa
tunteessa olisi hän tahtonut taistella koko maailman kanssa.
Silloin tuli Bincenz ja huusi hänelle:
-- Wappu, sinä näytät Potiphar'in ruhtinattarelle elefantin selässä.
Jos Jooseppi olisi sinua semmoisena nähnyt, ei hän varmaankaan olisi
voinut olla niin kylmäkiskoinen!
Wappu kävi tuli-punaiseksi tästä pistossanasta ja hyppäsi alas
vaunuilta.
-- Pyydän sua säästämään tuommoisia leikkilauseita, sanoi hän tultuansa
alas.
-- Ei, ei, sanoi Bincenz: en tarkoittanut pahaa -- vaan sinä olit niin
ihana kun siinä seisoit -- ja nuo sanat lensivät suustani, vaan ei se
enää tapahdu.
He astuivat äänettöminä toinen toisensa rinnalla.
-- Mitä maailmasta kuuluu, kysyi Wappu viimein tapansa mukaan.
-- Ei paljoa! -- sanoi Bincenz, -- kerrotaanpa vaan että Hagenbacher
Pietarin ja Paavalin päivänä Sölden'issä menee tanssiin palvelus-piian
Asran kanssa. Minä olen kuullut sen siltä, joka Imst'istä oli tuonut
Asralle Joosepin maksamat kengät ja silkkiliinan!
Wappu puri hampaansa yhteen eikä sanaakaan sanonut, mutta Bincenz kyllä
huomasi mitä hän tunsi.
-- Tiedätkö mitä? -- sanoi Bincenz -- meilläkin on huvit
Pietarin-Paavalin päivänä, ja jos ylimystalon emäntä tahtoisi olla
muassa, tulisi siitä juhla, josta likellä ja kaukana puhuttaisiin --
tule kerran minun kanssani tanssiin!
Wappu heitti päätänsä taaksepäin ja sanoi katkerasti:
-- Niin, minulla onkin vasta halu tanssimaan, minulla!
-- Tule! -- sanoi Bincenz, -- tee se kuitenkin, vaikkapa ainoastaan
ihmisten tähden!
-- Niistä minä en paljon huoli -- nauroi Wappu ylenkatseella.
-- Mutta malta, ihmiset puhuvat -- hän vaikeni.
Wappu seisahtui ja katseli terävästi Bincenz'iin.
-- _Mitä_ he puhuvat?
Bincenz pelästyi Wapun katseesta.
-- Minä tarkoitin vaan että he sanovat sinulla olevan salaisen surun.
Emäntäpiika kertoo että sinä olet ulkona öisin ja kuljeskelet sinne
tänne kuin rauhatoin henki. Ja sitten ihmiset arvelevat että sinä,
jolla on kaikki, mitä sydän haluttaa ja kosijoita niin monta kuin
santaa meressä -- kun sinä et kuitenkaan ole tyytyväinen, niin syy
siihen on joku sydämen-suru -- jonka lisäksi tulee tuo juttu
Kristuksen-ruumiin juhlasta.
-- No hyvä! Jatka! sanoi Wappu kolkosti.
-- Sen jutun johdosta ihmiset ovat keksineet että Jooseppi on ainoa
nuorukainen koko Oetz-laaksossa, jota sinä tahtoisit -- vaan ett'ei hän
tahdo tarttua koukkuun!
Salamantapaisesti iski hän silmäyksen Wappuun näitä sanoja lausuessa.
Ne olivatkin sattuneet. Hänen täytyi seisahtua kallistamaan päätänsä
puuta vasten, niin hirveästi hänen ohimoissaan kolkutti.
-- Jos se on totta, -- jos _sitä_ sanotaan minusta, -- änkytti hän,
vaan hän ei lopettanut lausettansa, hänen ajatuksensa kävivät
epäselviksi.
Vincenz antoi hänelle hengittämisen aikaa; hän tiesi kyllä miltä se
tuntui, sillä hän tunsi hänen ylpeytensä. Hetken perästä sanoi hän:
-- Näetkös, sentähden arvelen että tekisit hyvin jos tulisit tanssiin
minun kanssani. Se olisi parhain keino sulkea ihmisten suut.
Wappu ojensi itseänsä.
-- Minä en mene tanssiin kenenkään kanssa, jolle en tahtoisi mennä
vaimoksi -- tiedä se!
-- Minä tiedän vaan että sinun sijassasi minä ennemmin menisin
Gellner-Vincenz'ille kuin tulisin vanhaksi piiaksi Hagenbacher'in tähden
-- ärsytti Bincenz vielä.
Wappu katseli häntä taas inhoituksella.
-- Ett'et väsy, vaikka tiedät tuon kaiken hyödyttömäksi!
-- Wappu, minä kysyn sinulta viimeisen kerran etkö voisi tottua siihen
ajatukseen, että ottaisit minut mieheksesi?
-- En koskaan -- en koskaan -- ennemmin kuolema -- sanoi Wappu.
Bincenz'in keltaisiin kasvoihin ilmautui valkoisia pilkkuja, hän oli
melkein kotkan näköinen, kun hän sivultapäin Wappua katseli kuin
turvatointa saalista:
-- Se on ikävää, Wappu, vaan minun täytyy siis sanoa sulle jotakin,
jonka mieluummin olisin jättänyt sanomatta. Nyt sinä pakoitat minua
siihen! Minä olen antanut sinulle yhden vuoden aikaa, nyt se pitää
tapahtuman!
Hän otti esille kirjoituksen taskustansa. -- On pian vuosi siitä kun
isäsi kuoli, ja jos et vuoden kuluessa ota minua, niin olet menettänyt
ylimystalon.
Wappu katseli häntä suurin silmin.
Hän näytti paperin. -- Se on isäsi testamentti, jossa hän määrää että
jos et sinä vuoden kuluessa hänen kuolemansa jälkeen ota minua
mieheksesi, niin ylimystalo, maat ja kaikki on minun, ja sinä saat
ainoastaan laillisen perintösi. Silloin on loppu ylpeän ylimystalon
emännän käsissä! Vielä ei kukaan tiedä tästä. Sinä voit vielä miettiä
asiaa -- ja minä arvelen että sinä kuitenkin mieluummin suostut siihen,
kuin että minä menen oikeuden edessä testamenttia vahvistamaan!
Wappu mittasi Bincenz'iä ainoalla kylmällä katseella kiireestä
kantapäähän ja sanoi sitten aivan tyynesti:
-- Oi sinä kurja raukka -- siis luulit Kotka-Wapun menevän tuohon
verkkoon? Se on juuri teidän tapaan, isäni ja sun, vaan ei kumpikaan
minua tuntenut. Mitä minä huolin omaisuudesta ja rahoista -- mitä minä
tahdon, sitä en voi niillä ostaa ja sentähden en myös niistä huoli.
Maanantaina panen kapineeni kokoon ja lähden taas täältä, sillä sinun
vieraasi minä en tahdo olla -- ei tuntiakaan. -- Vaikka minun on
ylimystaloa sääli, jossa olen maailmaan tullut -- niin en kuitenkaan
ole ollut onnellisempi ylimystalon emäntänä, kuin milloin paimensin
karjaa, ja vieraaksi tunsin itseni täällä, niinkuin sielläkin.
Sentähden on parasta että lähden matkalle niin pian kuin mahdollista.
Hän kääntyi tyynesti kartanoon päin. Silloin joutui Bincenz äärettömään
tuskaan. Hän lankesi polvillensa Wapun etehen ja syleili hänen
jalkojansa.
-- Tätä minä en tahtonut -- sinä et saa lähteä pois, älä tee sitä
Jumalan tähden, mitä minä ylimystalosta huolin -- minä tarkoitin vaan
-- oi Jumalani -- tahtoohan kaikkia koettaa! -- Hän piti toisella
kädellään Wapusta kiinni ja toisella vei hän paperin hampaittensa
väliin ja repi sen rikki: -- Kas siinä, siinä; sinulla on se paperipala
-- minä en huoli ylimystalosta jos sinä et ole siellä -- tuolla --
tuolla -- ja tuuli vei paperipalaset ympäri. -- Minä en tahdo mitään,
en niin mitään -- vaan älä lähde pois täältä!
Wappu katseli häntä hämmästyneenä. -- Se on ikävä, Bincenz -- vaan minä
en kuitenkaan voi sinua auttaa, yhtä vähän kuin kukaan voi auttaa
minua! Ota sinä ylimystalo, isäni on määrännyt sen sinulle, ja sen
pituinen se, vaikka olet hävittänyt paperin -- minä en tahdo lahjoja
sinulta! -- Tämä ilettääkin jo minua -- mitä minä odottaisin? Ihmiset
eivät kelpaa minulle enkä minä ihmisille. Minä otan Hanselini ja lähden
taas vuorille -- siellä olen kotona. Vaan jos saan pyytää jotakin
sinulta, niin se on se, että siksi kun minä olen poissa olet
kertomatta, ett'ei ylimystalo enää ole minun -- sillä tiedä -- minä en
kärsi tulla naurun alaiseksi! Se -- se saattaa minut raivoon! Ajattele
heidän ilkkumistaan ja pilkkaansa jos saisivat kuulla että ylpeän
Strommingerin Wapun täytyy lähteä talostaan ja tiluksiltaan kuin köyhä
palkkapiika -- sitä minä en voisi kärsiä ja elää. Anna minun lähteä
täältä ylimystalon emäntänä!
-- Wappu! -- huusi Bincenz, -- jos sen todellakin teet, niin minä
lähden kanssasi! Sinä et voi estää minua saattamasta sinua minne menet
-- maantiet ovat vapaat -- kuka hyvänsä saa käydä niillä!
Wappu katseli häntä kauhistuneena, seisoen vavisten hänen edessänsä, ja
hänestä tuntui, kuin paha henki olisi tarttunut hänen kantapäihinsä:
-- Mitä tästä tulee, sanoi hän neuvotonna itsekseen.
Samassa tuli sanansaattaja Sölden'istä suoraan Wapun luo ravintolasta,
suuri kukkasvihko hatussa ja juhlapuvussa, kuin hää-kutsuja.
-- Hän tulee kutsumaan sinua Joosepin ja Asran häihin -- nauroi Bincenz
kamalasti.
Wappu kompastui johonkin, hän haparoi Bincenzia, ja tämä tarttui
nopeasti Wappuun ja kannatti häntä.
Vaan sanansaattaja tuli heiluttaen hattuansa Wapun luo:
-- Jumalan rauhaa, ylimystalon emäntä! Jooseppi Hagenbacher lähettää
ystävällisesti kutsumaan sinua tanssiin Pietarin ja Paavalin päivänä.
Jos sinulla ei ole mitään sitä vastaan, niin hän päivällis-aikana tulee
noutamaan sinua "Hirvelle"! Minun pitäisi saada vastaus!
Jos taivas olisi auennut Wapulle -- ja helvetti Bincenz'ille -- niin
olisi tuntunut juuri kuin nyt!
Siis koko juttu Asrasta ei ollut totta, Jooseppi tuli Wapun luo -- hän
tuli viiden vuoden tuskan ja surun jälkeen -- viimeinkin, viimeinkin!
Sana oli sanottu -- tuuli vei sen riemulla eteenpäin, kaiku kertoi
sen, valkoiset jäätiöt hymyilivät sille ilta-auringon hohteessa: --
Karhu-Jooseppi ja Kotka-Wappu tanssiin! -- Ihmiset niitulla näyttivät
riemuitsevan, heinävaunut tanssivan eteenpäin, kotka katolla heilutti
ilosta siipiänsä -- että vihdoinkin ne, jotka kuuluivat yhteen,
joutuivat yhteen!
Iloa kaikille: jättiläisten suku herätetään taas eloon tässä
pariskunnassa.
Jalosti hymyten kuin ruhtinatar myrttikruunu päässä kumarsi Wappu ja
sanoi melkein ujosti sanansaattajalle, että hän odotti Jooseppia.
Ja Bincenz kallisti päätänsä puuta vasten siinä vieressä, vaaleana,
mykkänä entisyyden haamuna.
Wappu katsahti säälien häneen; nyt hän ei enää ollut peloittava --
Wappu oli haavoittamatoin, ei kukaan voinut hänelle enää tehdä mitään!
Hän riensi kotia ja ihmiset katselivat häntä kummastellen, niin
autuaalle hän näytti.
Vaan hän ei kärsinyt olla huoneissa; hän otti rahoja mukaansa ja jakeli
siitä, mitä tiesi olevan omansa, sillä ylimystalon oli hän päättänyt
jättää Bincenz'ille, -- hän oli kuitenkin niin rikas että voi hankkia
Joosepille ja kaikille ympärillänsä hauskan elämän, sillä hänen
laillinen osansa Stromminger'in perinnöstä oli suuri jo sekin. Nyt
hänen täytyi tehdä kaikille hyvää -- hän ei voinut yksinään kantaa tätä
ennen tuntematonta, rajatonta onnea.
Nuo kaksi päivää ennen Pietarin-Paavalin juhlaa olivat ikäänkuin satu
koko kylälle.
Kuka olisi tuntenut tuota synkkää, kovaa Kotka-Wappua tässä onnen
kirkastamassa neidossa, joka kulki ympäri kuin näkymättömäin siipien
kannattamana. Tämän ainoan auringonsäteen tämä kukkanen vaan oli
tarvinnut tointuaksensa rakeista ja pakkasesta. Tässä poljetussa
sydämessä asui ääretöin voima -- voima rakastaa ja vihata, iloita ja
vastustaa. Kaikki hänen ympärillänsä hengittivät vapaammin, oli
niinkuin lumous olisi ollut poistettu, kuin synkkyyden henki olisi
Wapusta luopunut, sillä se oli painanut kaikkia kuin ukkosen pilvi.
-- Missä on niin onnellinen ihminen kuin minä, kaikkein täytyy iloita!
-- sanoi hän, ja kaikki tiesivät että Wappu oli noin muuttunut
sentähden, että Jooseppi oli kutsunut häntä tanssiin -- joka oli sama
kuin kosiminen. Miksi hän kieltäisi sitä, jota kumminkin tiedettäisiin
muutamain päiväin kuluttua! Miksi hän kieltäisi rakastavansa Jooseppia
sydämellisesti, ansaitsihan hän sitä ylitse kaikkien, ja Jooseppi myös
rakasti Wappua, muuten hän ei olisi tullut häntä pyytämään tanssiin.
Wappu oli onnellinen kun sai näyttää millä mielellä oli. Kun kohtasi
lapsen, otti hän sen käsivarrelleen ja kertoi, että Karhu-Jooseppi
Pietarin-Paavalin päivänä tulisi tänne, hän, joka oli voittanut suuren
karhun ja pelastanut "Lampaan" isännän pienen Liisan pahan sonnin
vallasta; silloin heidän oikein piti avata silmänsä ja katsoa kuinka
kaunis, kuinka suuri hän oli -- semmoista ihmistä he eivät koskaan
ennen olleet nähneet eikä semmoista maailmassa toista ollutkaan kuin
Jooseppi!
Ja lapset kuuntelivat ällistyneinä ja leikkivät sitten päiväkausia
karhua ja Karhu-Jooseppia. Wappu uhkasi leikillisesti Hanselia ja sanoi:
-- Muista että menettelet siivosti kun Jooseppi tulee, muuten paha
perii! -- Ja Klettermaier, ja etevämmät palvelijat saivat uusia
juhlavaatteita, he tiesivät kyllä miksi, ja Wappu salli heidän antaa
tietonsa ilmi eikä suuttunut siitä.
Sitten istui hän taas hiljaa huoneessansa ja ajatteli tuntikausia
kuinka se oli tapahtunut, että Jooseppi näin äkkiä oli mieltänsä
muuttanut; mutta kuinka hyvänsä hän aatteli, ei hän voinut käsittää
tätä suurta, sanomatointa onnea, joka niin täydellisenä, rikastuttavana
oli tullut hänen osaksensa, eikä hän enää katsellut vihalla, vaan
kiitollisuudella pyhiänsä; hän kiitti heitä onnestansa. Kun hän katseli
korttia, joita oli naulannut vuoteensa yli, nauroi hän ja sanoi: -- No
mitä nyt tiedätte? Eikö totta, ette mitään tietäneet!
Ja kuin sidotut henget, joita ei mikään lumoussana vapahda, katsoivat
tulevaisuuden salaisuudet häneen noista mykistä merkistä. Jos Luckard
olisi elänyt, hän kyllä olisi nähnyt mitä kortit vastasivat Wapulle --
vaan nyt ne olivat mykät kuin merkki-kirjoitus, jonka selitys on
hukkunut. Kuinka Luckard olisi iloinnut jos nyt olisi elänyt! Wappu
olisi tahtonut nukkua Pietarin-Paavalin päivään saakka, ett'ei aika
olisi niin pitkä. Vaan sitä ei ollut toivomistakaan, hän ei voinut
päivällä eikä yöllä ummistaa silmiänsä levottomuudesta, hänen täytyi
aina laskea: -- Vielä niin ja niin monta tuntia -- vielä niin ja niin
monta!
Vihdoin oli päivä tullut. Syötyänsä meni Wappu ylös huoneesensa
pukeumaan, pesi ja kampasi itseänsä loppumatta. Hän oli taas nainen --
tyttö! Taas seisoi hän peilin edessä ja katsoi oliko hän kaunis,
mielyttäisikö Jooseppia. Ja taas oli hän tuottanut itselleen entistä
komeammat hopeakoristukset sekä hius-neuloja filigrammi-työtä [hienoa
hopea-työtä]; rasiat seisoivat pöydällä ja niistä otti hän vyön, joka
oli riippuvilla koristuksilla varustettu, ja tuo hieno hopea oli yhtä
valkoinen, kuin hänen hohtavan valkoiset liinaiset paitahihansa, ja vyö
helisi kuin hopeiset hää-kellot. Ruusunpunaisista ikkuna-kartineista
oli valaistus huoneessa punertava, jotta tuon komean naisen kasvot
ujosti, suloisesti rusoittuivat. Kun oli puettu, otti hän kirstusta
raskaan hopeoitun merivaahto-piipun, jonka kaltaista ei mikään
talonpoika täällä omistanut. Se oli oikein komea piippu, vaan hän
punnitsi ja koetti sitä kauvan kädessään, olisiko tarpeeksi hyvä
Joosepille. Ja vielä otti hän jotakin kirstusta, hitaasti, ujosti, ja
katseli oveen päin oliko oikein lukittu: se oli pieni ympyriäinen
rasia, jonka sisällä oli -- sormus! Hän vavahti sitä ulosottaessaan, ja
kyyneleitä kimalsi hänen silmissänsä äärettömästä ilosta ja
kiitollisuudesta. Hän pani kädet ristiin ja kätki sormuksen niihin ja
notkisti polvensa, pitkän ajan kuluttua rukoillen tämän sormuksen
eteen, joka ijäksi häneen sitoisi rakastetun miehen. Eikä hän enää
kuullut silkkihameen ylpeää kohisemista eikä hopeakorujen helisemistä;
hän rukoili hartaasti, innollisesti -- hän lähestyi Jumalan sydäntä
kiitollisen lapsen hellyydellä, jonka hartahin toivo on täytetty.
-- Emäntä ei tänä päivänä tulekaan puetuksi, sanoivat palvelijat siellä
ulkona, kun ei Wappu koskaan tullut.
Talonpojat menivät jo "Hirvelle". Jokainen, jolla oli jalat ja
sunnuntainuttu, lähti liikkeelle, sillä koko kylä odotti
uuteliaisuudella tuota suurta tapausta, jolloin ylimystalon emäntä
menisi tanssiin Hagenbacher'in kanssa. Tiellä vilisi ihmisiä, ja
"Hirven" isäntä ei ollut säästänyt vaivaa eikä rahoja ja oli tuottanut
Imst'istä soittajiakin.
Talouden-hoitaja seisoi ylisten ikkunassa, katsellen sitä tietä, jota
myöten Jooseppi tulisi.
Wappu seisoi valmiiksi puettuna kamarissaan, hänen sydämensä tykytti
kuin vasaralla olisi kolkuttanut, poskensa hohtivat ja kätensä olivat
jääkylmät; hän painoi valkoista nenäliinaa, jonka kädessään piti,
sydäntä vasten: se oli äitinsä morsiusliina.
Taskuun oli hän kätkenyt piipun ja Joosepin sormuksen. Näin odotti hän
liikkumatoinna, ja tämä odottaminen oli varmaankin vaikein tehtävä,
minkä eläissänsä oli saanut osakseen.
-- He tulevat -- he tulevat! -- huusi talouden-hoitaja alas; --
Jooseppi ja koko joukko muita poikia, Zwiefelstein'istä ja Sölden'istä
-- ja "Lampaan" isäntä Zwiefelstein'istä -- siinä on koko pitkä rivi!
Kaikki talossa riensivät esille, Wapun huoneesen kuului jo tulevien
askeleita. Silloin Wappu astui ulos ja häntä nähdessään kaikki
huudahtivat ihastunein: ah!
Samassa tuli saattojoukko pihaan, Jooseppi ensimäiseksi.
Wappu meni hänelle vastaan ujosti ja kuitenkin morsiamen jaloudella,
joka on ylpeä sulhasestaan -- ylpeä olla semmoisen miehen valitsema.
-- Jooseppi -- oletko täällä?! -- sanoi hän ja hänen äänensä kuului
niin lempeälle ja suloiselle, kuin ei milloinkaan ennen.
Ja Jooseppi katseli häntä oudosti, melkein arasti ja loi silmänsä
maahan. -- Wappu säpsähti -- oliko se tarkoituksella vai sattumaltako?
Jooseppi oli pannut sulan hatussaan ylösalasin, niinkuin nuoret miehet
tekevät kun etsivät riitaa, vaan tänä päivänä se varmaankin oli
satunnaista!
Kaikki seisoivat ympärillä ja katselivat häntä -- hänen mieltänsä
ahdisti eikä hän voinut enää sanoa mitään -- Jooseppikin oli ääneti.
Wappu katseli häntä liikutettuna sumuisin silmin, vaan Jooseppi vältti
niitä: -- hän oli arvattavasti hämillänsä niinkuin Wappukin!
-- Tule! -- sanoi hän viimeinkin, antaen hänelle kättä. Wappu laski
kätensä Joosepin kätehen ja he kävivät äänetöinnä "Hirvelle" päin.
Vieraat ja kaikki palvelijat seurasivat.
Usein tapahtuu, että päivä näyttää pimeälle sille, joka juuri on
aurinkoon katsellut, niin Wapullekin tapahtui että keskellä onnea hänen
sielussaan oli pimeä. -- Hän ei ymmärtänyt miten oli, hän oli niinkuin
houreissa eikä käsittänyt itseänsä. Kaikki oli niin peräti toisellaista
kuin hän oli ajatellut.
Kun he tulivat "Hirvelle", vastaanotti heitä kaikuva "ländler", ja
Wappu kuuli kuinka takana olevat sanoivat, ett'eivät koskaan olleet
kauniimpaa pariskuntaa nähneet.
Hän huomasi vasta nyt kuinka monta vierasta oli tullut Joosepin kanssa
ja että kaikki hyljätyt kosijat olivat niitten joukossa. Vielä kerran
Wappu itsekseen teki vertauksia heidän ja Joosepin välillä, eikä
epäilemistäkään ett'ei kukaan niistä ollut verrattava Jooseppiin
kauneudessa tai pulskuudessa. Hän oli ruhtinas talonpoikien parissa,
aivan toisellaista ihmissukua kuin ne, jotka seisoivat hänen
vieressänsä. Ja hän katseli hiljaisella ihastuksella tuota korkeata
vartaloa leveästä rinnasta alas hienoihin valkoisiin polviin ja
jalkoihin asti. Pitihän jokaisen, joka tällaisena häntä näki, ymmärtää
että Wappu tahtoi omakseen häntä eikä ketään toista.
Kun Wappu katsoi ylös, näki hän kaksi pistävää mustaa silmää, jotka
tikarein tapaisina olivat Jooseppiin luodut, ne oli Bincenz'in, joka
seisoi joukossa, -- ja lähellä häntä näki Wappu toisetkin surumieliset
kasvot, -- Benedikt Klotz'in, joka miettivästi katseli häntä. Kun Wappu
kulki hänen ohitse, otti Benedikt Wapun käsivarresta kiinni ja
kuiskasi:
-- Ole varoillasi Wappu, -- heillä on vehkeitä sinun suhteesi -- en
tiedä miten on, mutta minä aavistan pahaa.
Wappu nosti vähän olkapäitään. Kuka hänelle pahaa tekisi kun Jooseppi
oli hänen kanssansa!
Valmistettiin tanssiin, Wapun ja Joosepin vuoro oli ensimäinen, kaikki
tahtoivat nähdä heidän tanssivan toinen toisensa kanssa. Ei mitään
paria vielä oltu niin kateudella katseltu, kuin näitä ihania olentoja.
Mutta nyt Jooseppi laski Wapun irti ja astui melkein juhlallisesti
hänen eteensä:
-- Wappu, -- sanoi hän ääneen, ja soitanto lakkasi "Lampaan" isännän
viittauksesta, joka seisoi heidän takanansa: -- Minä toivon että sinä
ennenkuin tanssi alkaa annat minulle sen suudelman, jota kaikki kosijat
ovat turhaan anoneet?
Wappu punastui ja sanoi hiljaa:
-- Mutta ei kuitenkaan täällä, Jooseppi, kaikkein ihmisten nähden!
-- Juuri täällä _kaikkein ihmisten nähden_ -- kertoi Jooseppi.
Hetken aikaa Wappu taisteli toivonsa ja ujoutensa kanssa. Suudella
miestä kaikkein ihmisten edessä oli hänen naiselliselle, ylpeälle
mielelleen vaikea toimitus. Vaan siinä hän seisoi hänen edessänsä, tuo
armas lemmitty mies, se hetki -- josta hän ilolla olisi antanut vuosia
elämästänsä, niin koko elämänsä -- oli siinä -- ja pitäisikö hänen
kieltää tätä pyyntöä muutamain katsojain tähden, jotka eivät suinkaan
voineet hänelle mitään tehdä jos hän sulhastansa suutelisi. Hän käänsi
kauniit kasvonsa Jooseppia kohti, jonka silmät hetken katselivat noita
ruusu-huulia, jotka hänen huuliansa lähestyivät, vaan sitten lykkäsi
hän Wappua hiljaa luotansa ja sanoi:
-- Ei, ei niin! Ei rehellinen metsämies koskaan petoa ammu muuten kuin
juoksusta tai lennosta! Minä tahdon _taistelussa voittaa_ tuon
suudelman, lahjaksi en sitä tahdo! Ja jos minä olisin tyttö kuin sinä,
niin minä en antaisi sitä niin helposti! Varjele itseäsi, Wappu, äläkä
tee sitä helpommaksi minulle kuin noille toisille, muuten kunnia ei ole
suuri minulle!
Leimuava häpeän puna peitti Wapun kasvot. Hän olisi tahtonut vaipua
maan alle! Oliko hän sitten peräti unohtanut mitä kunniansa vaati,
koska kosijansa täytyi muistuttaa häntä siitä, hänen silmiensä edessä
pimeni, oli niinkuin veri-aaltoja olisi syössyt yhteen hänen päänsä
yli. Ja nostaen päätänsä ojensi hän itseänsä ja mittasi Jooseppia
leimuavalla silmäyksellä.
-- Oikein, -- huusi hän, sinä saat taistella. -- Sinunkin pitää tietää
kuka Kotka-Wappu on. Katso nyt itseäsi josko saat suudelman vai ei!
Hän oli tukehtua. Hän heitti pois kaulaliinansa ja seisoi siinä
hopealla tikatussa sametti-liivissään ja valkoisissa paitahihoissa, ja
Jooseppi katseli hämmästyneenä tuota kaunista paljastettua kaulaa:
-- Ihana sinä olet -- yhtä ihana, kuin pahakin, --- mutisi hän ja
karkasi hänen kimppuunsa niinkuin metsästäjä otuksen päälle, jolle
tahtoo antaa hirvenkaari-lyönnin, ja laski väkevän käsivartensa Wapun
kaulaan.
Vaan hän ei tuntenut Kotka-Wappua. Voimakkaan tempauksen jälkeen oli
Wappu vapaa ja ilkkuva nauru kaikui niiltä, joille oli yhtä huonosti
käynyt, ja se saattoi Joosepin raivoon. Nyt tarttui hän rautakourillaan
tytön vyötäiseen, vaan Wappu antoi hänelle lyönnin sydäntä vasten, niin
että hän päästi huudon ja peräytyi. Uusi nauru! Tällä kolauksella,
jonka vaikutuksen hän tunsi, oli Wappu aina pelastanut itsensä
päällekarkaajilta, sillä sitä he eivät kestäneet. Mutta Jooseppi ei
huolinut tuskasta ja syöksi vimmastuneena tyttöä vastaan, tarttui hänen
käsivarsiinsa molemmin käsin ja koetti lähestyä hänen suutansa tällä
tavalla, vaan samassa kääntyi Wappu sivulle päin, ja nyt syttyi kiivas
kilpailu sinne ja tänne, edes ja takaisin. Kuoleman hiljaisuus
vallitsi, jota vaan silloin tällöin katkaisi Joosepin päästämä kirous.
Wappu kääntelihe, vääntelihe kuin käärme Joosepin kourissa, ett'ei hän
koskaan saanut koskea Wapun suuta. Tämä ei enää näyttänyt rakkauden
kiistalle, vaan taistelulle elämän ja kuoleman vaiheella. Kolme kertaa
oli Jooseppi heittänyt Wapun maahan, kolme kertaa oli hän jälleen
noussut; hän nosti Wapun syliinsä, vaan tämä käänteli aina itseänsä
niin, ett'ei Jooseppi koskaan huulia saavuttanut. Nuo hienot hihat
riippuivat repaleina, hopeakoristukset olivat menneet palasiksi.
Yht'äkkiä riisti Wappu itsensä irti ja pakeni ovelle päin, Jooseppi
saavutti hänet ja syleili häntä kuin myrsky. Se oli vihasta palava
syleily. Hänen kuuma hengähdyksensä ympäröi Wappua. Wappu makasi
Joosepin rinnalla, hän tunsi Joosepin sydämen omaa sydäntänsä vastaan
tykyttävän; silloin voima jätti hänet, hän laskeusi polvilleen Joosepin
eteen, ja sanoi tuskasta, häpeästä ja rakkaudesta menehtyen:
-- Tässä olen!
-- Ah! -- syvä huokaus tunkeusi Joosepin rinnasta. -- Te olette kaikki
sen nähneet? -- kysyi hän ääneen -- kumartui alas ja painoi suutelon
Wapun kuumille, vapiseville huulille.
Hurraa-huuto kuului jokaisen huulilta. Sitten nosti Jooseppi Wapun
ylös, ja hän vaipui melkein tunnotoinna Joosepin rinnalle.
-- Pysy siinä! -- sanoi hän ankarasti ja astui askeleen taaksepäin --
enempää ei tarvita, tuohon yhteen suudelmaan minä tyydyn. Sinä olet nyt
nähnyt että minä voitan sinut -- ja enempää en tahdo!
Wappu tuijotti Jooseppiin niinkuin ei olisi kuullut oikein -- hän kävi
kuolon kalpeaksi.
-- Jooseppi, -- änkytti hän, -- miksi sitten tulit?
-- Luulitko että tulin sinua kosimaan? -- sanoi hän; ei kauan aikaa
sitten juhlakulun aikana sanoit sinä kaikkein kuullen, että Asra
oli mun kultani, kun oli niin helppo häntä voittaa -- ja että
Karhu-Joosepilla ei ollut uskallusta puuttua Kotka-Wappuun. Voitko
todellakin uskoa, että mies, jolle kunnia on kallis, kärsisi semmoista
vääryyttä kunniallista tyttöä vastaan? Minä olen ainoastaan tahtonut
näyttää sinulle, että yhtä hyvin uskallan puuttua sinuun kuin karhuun
tai johonkin muuhun petoon, ja suudelman, jonka sinulta voitin, vien
minä Asralle sovinnoksi siitä vääryydestä, jota hän on saanut kärsiä
sinulta! Muista tätä toinen kerta kun ylpeys pyytää sinua riivata!
Toivon että nyt olet viimeisen kerran solvaissut köyhiä kunniallisia
tyttöjä -- nyt olet kerran itse saanut tuntea miltä tuntuu tulla
julkisesti pilkatuksi!
Kaikuva nauru seurasi Joosepin puhetta. Vaan hän ei hyväksynyt tätä
riemua:
-- Te olette nähneet että olen pitänyt sanani, ja nyt minä menen
Zwiefelstein'iin Asraa rauhoittamaan, sillä se hyvä ihminen itki kun
aioin tehdä tämän kepposen ylimystalon emännälle! Jumalan rauhaa
kaikille!
Hän meni ja kaikki häntä seurasivat; tämä leikki oli ollut niin
oivallinen! Karhu-Jooseppi, sepä vasta oli aika poika! Hän oli
näyttänyt ylimystalon emännälle kuka oli hänen mestarinsa!
-- Se teki hänelle hyvää, tuolle ylpeälle ylimystalon emännälle!
-- Pitäköön hyvänänsä!
-- Jooseppi, tämä oli kelvollisin työsi!
-- Kun tämä tulee tunnetuksi, ei kukaan enää häntä tahdo.
Näin hyljätyt kosijat ilkkuivat Joosepin ympärillä ja seurasivat häntä
nauraen ja jutellen.
Tanssi-paikka oli tyhjä -- ainoastaan kaksi oli jäänyt Wapun luo:
Bincenz ja Benedikt. Wappu seisoi vielä samassa paikassa eikä
liikahtanut. Oli kuin hän ei olisi ollut hengissä.
Bincenz katseli häntä käsivarret ristissä. Benedikt tuli hänen luoksensa
ja tarttui hiljaa hänen käsivarteensa:
-- Wappu -- älä ota sitä niin sydämeesi -- me olemme vielä jälellä ja
me tahdomme hankkia sinulle hyvitystä. Wappu! puhu toki -- mitä meidän
pitää tehdä -- me olemme kaikkiin taipuvaiset, sano vaan mitä tahdot!
Silloin Wappu liikahti ja hänen suuret silmänsä loistivat kamalasti
kuolonkalpeista kasvoista. Hän avasi ja sulki huuliansa pari kertaa,
sanat pyrkivät suusta, mutta henkeä näytti häneltä puuttuvan. Viimein
tuli niinkuin sisimmästä sisuksesta kiljuntana sanat:
-- _Kuolleena_ minä tahdon hänet!
Benedikt hämmästyi:
-- Wappu -- Jumala sinua varjelkoon.
Bincenz lähestyi säkenöitsevin silmin. -- Wappu onko se todellakin
tahtosi?
-- Verinen tahtoni! -- Hän kohotti kättänsä ikäänkuin valantekoon, käsi
oli jäykkä ja kynnet siniset kuin kuolleen.
-- Joka laskee hänet kuolleena Asran jalkojen juurelle -- se on oleva
mieheni niin totta kuin olen Walburga Stromminger!