Yksi päivä kotona.
Kun Wappu palasi portaan yli, niin häntä pyörrytti. Nyt vasta hän tunsi
kuinka veri oli noussut hänen päähänsä. Lauhkea ilma täällä alhaalla
tuntui hänestä raskaalle ja ahdistavalle verrattuna keveään jää-ilmaan
tuolla ylhäällä; niin se varmaan tuntui linnullekin, joka kulkiessa
iski Wapun olkapäähän kiinni, -- kaikki oli hänelle tuskallista,
kärsimätöintä. Näin saapui hän viimeinkin syntymäsijoilleen. Hänen
täytyi käydä kylän läpi, tullaksensa sen viimeiseen taloon,
ylimystalollisen. Kaikki kyläläiset, jotka juuri olivat lopettaneet
päivällisensä, pistivät päänsä ulos ikkunoista ja osoittivat sormillaan
tyttöä.
-- Kas tuolla käy Kotka-Wappu! Oletko vihdoinkin saanut tulla alas? Ja
kotka on sinulla mukana, ettekö ole paleltuneet yhdessä? Isälläsi ei
ole ollut kiirettä käskeä sinua alas! -- Näytäppäs minkä näköinen olet?
No ruskeaksi ja mustaksi olet tullut kuin schnalzer-paimen! -- Eh, eh!
Oletko nyt käynyt hyvän-sävyiseksi -- niin, niin, sillä lailla käy kun
ei tottele isäänsä!
Näin sateli pilkka-sanoja hänen jälkeensä, niin että hän loi silmänsä
maahan ja häpeän sekä vihan puna lensi hänen otsalleen. Häväistynä,
pilkattuna -- näin ylimys-talollisen ylpeä tytär palasi kotiinsa, ja
miksi kaikki tämä? -- Sammumaton viha leimusi hänestä yhä hurjemmin ja
se oli pahempi kuin suuttumus, sillä suuttumusta voi hillitä, mutta
viha, katkerasta, rääkätystä sydämestä kasvanut viha juurtuu ihmisen
koko olentoon, se on voimattoman koston hiljainen pitkitetty työ.
Äänetönnä Wappu astui sitä mäkeä ylös, mistä ylpeä ylimys-talo näkyi.
Ei kukaan muu kuin kuuro Klettermaier, joka hakkasi puita vajassa,
huomannut hänen tuloansa; kaikki muut olivat ulkotöissä.
-- Jumala siunatkoon sinua: -- lausui hän ja otti lakin päästään
isäntänsä tyttärelle.
Wappu laski maahan taakkansa, tuon painavan Hans'in, ja antoi kättä
vanhukselle.
-- Oletko kuullut Luckard'ista? -- kysyi tämä.
Wappu nyykähytti päätänsä.
-- Niin, niin, -- jatkoi ukko, keskeyttämättä työtään, -- kuu Bincentz
vihaa jotakuta, ei hän malta mieltänsä ennenkun on saanut sen pois
tieltä! Minua hän myös mielellään tahtoisi pois täältä, sillä hän
huomasi että minä pidin Luckard'in puolta, ja hän luulee ettet sinä
voisi olla niin uppiniskainen jos ei sinulla talossa olisi apua. Kun
hän ei muulla tavoin voi puuttua minuun, niin hän nyt antaa minulle
raskaimman työn. Joka päivä pitää minun hakkaaman sylellinen puita. En
kestä sitä kauemmin. Sinä tiedät että olen 68 vuotta vanha, ja tämä on
jo kolmas päivä. Mutta sitä hän juuri tahtoo, voidaksensa sanoa
Stromminger'ille, ett'en enää kelpaa mihinkään, tai pakoittaaksensa
minua menemään itsestäni, kun en jaksa enää. Vaan mihinkä minä tällä
i'ällä menen? Minun täytyy kestää!
Wappu oli synkän näköisenä kuunnellut vanhuksen puhetta. Nyt meni hän
nopeasti talohon, tuodaksensa leipää ja viiniä vanhalle miehelle. Mutta
varastohuone oli lukittu, kelleri samaten. Wappu meni kyökkiin. Hänen
sydäntänsä kirveli -- kyökki oli ollut Luckard'in oikea koto, tuon
vanhuksen _täytyi_ tulla vastaan ja kysyä: -- "kuinka sinun on? -- mitä
sinä tahdot -- mitä minä voin tehdä puolestas?" -- mutta se aika oli
ollut se. Vieras roteva piika istui piisin vieressä kuorien perunoita.
-- Missä ovat avaimet? -- kysyi Wappu.
-- Mitkä avaimet?
-- Varasto-huoneesen ja kelleriin!
Se, jolle hän puhui, katseli häntä hävyttömästi.
-- Ho, ho! siivosti, siivosti -- kuka sinä olet?
-- Sitä sinun sopisi arvata, -- sanoi Wappu ylpeästi, -- minä olen
talon tytär!
-- Hahaa! -- nauroi piika -- korjaa sitten nopeasti luusi kyökistä.
Stromminger on kieltänyt sinua astumasta hänen huoneesensa. Sinä et
kuulu tähän, paikkas' on tuolla ulkona, ymmärrätkös?
Wappu kävi kuolon kalpeaksi. Tälläkö tavalla häntä vastaan-otettiin
isän talossa? Wallhurga Stromminger oli siis talon alhaisimman
palveluspiian käskettävänä? Tarkoitus ei siis ollut ainoastaan
karkoittaa häntä isän läheisyydestä, vaan myöskin kukistaa häntä tällä
häpeällisellä tavalla? Ja tämä tapahtui Wapulle -- Kotka-Wapulle, josta
hänen isänsä kerran suurella ylpeydellä oli lausunut, että tyttö
semmoinen kuin hän oli suuremmasta arvosta kuin kymmenen poikaa!
-- Anna minulle avaimet! -- käski hän ankaralla äänellä.
-- Hahaa -- tämä tulee yhä hauskemmaksi! Stromminger on sanonut että
sinä olet pidettävä karjapiikana -- avaimet eivät voi tulla
kysymykseen, minä olen talon hoitaja enkä anna mitään ulos ilman
isännän käskyä.
-- Avaimet! -- huusi Wappu yhä kiihtyvällä vihalla. Minä _käsken_
sinua!
-- Sinulla ei ole mitään käskemisen valtaa -- tiedätkös sen? Minä olen
Stromminger'in enkä sinun palveluksessa. Ja kyökissä minä olen käskijä,
ymmärrätkös sen? Se on Stromminger'in tahto. Jos hän pitää lapsensa
huonompana meitä palveluspiikoja -- niin hän luultavasti tietää miksi!
Wappu astui aivan likelle piikaa, silmänsä leimusivat, huulensa
vapisivat -- palvelustyttö hämmästyi. Mutta ainoastaan hetken aikaa
epäili Wappu, sitten hänen ylpeytensä otti voiton, -- hänellä ei ollut
mitään tekemistä tuon kurjan palveluspiian kanssa. -- Hän meni ulos.
Hänen suonensa tykyttivät, silmät säkenöivät, rintansa nousi ja
laskeusi hengästyksestä -- se oli liikaa, mitä hän tänä päivänä sai
koettaa. Niinkuin unessa-kulkija hän kävi pihan yli, otti kirveen
vanhuksen kädestä, joka väsymyksestä vapisi ja talutti häntä eräälle
penkille lepäämään. Klettermaier vastusti rehellisesti tätä tuumaa,
eihän hän saanut jättää työtänsä, mutta Wappu viittasi hänelle että hän
tahtoi sitä tehdä hänen sijassansa.
-- Jumala siunatkoon sinua, sinulla on hyvä sydän, sanoi vanha mies ja
vaipui uupuneena penkille. Wappu astui vajaan ja hakkasi noita kovia
puita reippaasti. Niin suuttuneena hän kirvestä heilutti että se joka
lyönnillä tunki syvästi puuhun.
Klettermaier katseli häntä ihaellen; työ kävi häneltä paremmin kuin
mieheltä! Hän iloitsi siitä, hän oli nähnyt Wappua pienestä asti ja
rakasti häntä tavallansa. Silloin näki Wappu kaukana Bincentzin inhotun
haamun ja pysähtyi äkkiä työssänsä. Bincentz ei häntä huomannut. Hän
astui Klettermaier'in takaa tämän säikähtyneen miehen etehen. Wappu
katseli häntä vajasta, jossa hän seisoi. Hän tarttui miehen kaulukseen,
veti hänen pystyyn ja huusi hänen korvaansa:
-- Hoi mies! -- tämäkö on työn tekoa? Laiskuri -- koska hyvänänsä minä
tulen, istut sinä aina kädet ristissä -- nyt olen saanut tarpeeksi!
Kyllä minä autan sinua jaloille, minä! -- Ja polvellansa antoi hän
vanhalle vapisevalle miehelle semmoisen kolauksen, että hän kaatui
kiviselle pihalle.
-- Oi, isäntä, auttakaa minua ylös, -- rukoili renki; mutta Bincentz
oli tarttunut keppiin ja löi häntä:
-- Odotappas vaan -- kohta saat nähdä kuinka laiskoja renkiä autetaan
ylös. Samassa tunsi Bincentz lyönnin päässänsä, niin että hän kiljahti
kovasti ja kaatui taaksepäin.
-- Jesus, mitä se oli, änkkäsi hän ja vaipui alas penkille.
Se oli Kotka-Wappu! -- vastasi hänelle vihasta vapiseva ääni, ja Wappu
seisoi hänen edessänsä kirves kädessä kalpeilla huulilla,
tuijoittavilla silmillä, hengästyneenä, niinkuin hurjasti sykkivä
sydämmensä olisi tahtonut halaista hänen rintaansa. -- Oletko sitä
tuntenut? -- sai hän viimein vaivalla sanotuksi pitkällä välillä --
oletko tuntenut miltä lyönti tuntuu? Rääkkääppäs nyt vanhaa otollista
palvelijaani! Luckard'in olet saanut maan mustaan multaan ja tahtoisit
lähettää Klettermaier raukkaa samaa tietä? Vaan ei, ennenkuin semmoista
kärsin, sytytän kotitaloni tuleen ja savutan sinut ulos, niinkuin
kettujen kanssa tehdään! -- Puhuessaan oli hän auttanut Klettermaier'in
ylös ja taluttanut häntä vajaan: -- Mene sisään Klettermaier ja levähdä
-- käski hän. -- Minä tahdon sen!
Klettermaier totteli, hän tunsi että Wappu tällä hetkellä oli
hallitsija. Vaan ovessa irroitti hän itsensä hänestä ja sanoi,
pudistaen päätään:
-- Mene, Wappu -- sinun ei olisi pitänyt tehdä tuota -- mene katsomaan
kuinka Bincentz'in on laita -- minä luulen että satutit häntä pahasti.
Wappu jätti vanhuksen ja meni taas ulos. Bincentz oli liikkumatoin.
Wappu loi häneen aran silmäyksen. Hän makasi tainnuksissa penkillä.
Verta tippui hiekalle hänen päästänsä. Tehden nopean päätöksen, meni
Wappu kyökkiin ja huusi: -- Tule ulos, ota käsiliina sekä ätikkää ja
auta minua.
-- Joko sinulla taas on jotakin käskettävää -- nauraa hohotti piika
paikasta liikkumatta.
-- Se ei ole minua varten, -- sanoi Wappu synkällä katsannolla ja otti
itse ätikkä-pullon hyllyltä -- Bincentz makaa tuolla ulkona -- minä
olen lyönyt häntä.
-- Jesus Maria! -- huusi piika -- ja sen sijaan että olisi ruvennut
auttamaan Wappua, syöksi hän talon läpi ja yli pihan, huutaen: apua
apua! Wappu on tappanut Bincentz'in!
Pian alkoi tämä huuto kaikilta haaroilta aina kylästä asti ja ihmisiä
riensi paikalle.
Wappu oli sill'aikaa saanut Klettermaier'in avukseen ja hautoi nyt
pyörtynyttä ätikällä ja vedellä. Hän ei ymmärtänyt miksi haava oli niin
pahan-laatuinen. Hän ei ollut lyönyt kirveen terällä, vaan vasaralla,
mutta hän oli tehnyt sen voimalla semmoisella ett'ei hän itse sitä
aavistanutkaan. Kauan pidätetty viha oli tässä lyönnissä ilmautunut,
samaten kuin silloin kun hän puita halkaisi.
-- Mitä on tapahtunut? -- ärjäisi Wapun korvaan ääni, joka saattoi
hänen verensä hyytymään.
Hänen isänsä oli vetänyt itsensä ulos kainalo-sauvansa avulla.
-- Mitä on tapahtunut? -- kuului kymmenkunnista kurkuista yht'aikaa
huudettavan ja piha oli pian väkeä täynnä.
Wappu oli äänetön.
Kumiseva kohina syntyi hänen ympärillään, kaikki pyrkivät esiin
koettamaan ja katsomaan pyörtynyttä.
-- Onko hän kuollut? -- pitääkö hänen kuolla?
-- Kuinka se on tapahtunut? -- kuului toiselta tai toiselta puolelta.
Wappu seisoi siinä niinkuin hän ei olisi kuullut eikä nähnyt ja hoiti
sairasta.
-- Etkö enää osaa puhua? -- ärjäisi isä taas hänelle. -- Wappu mitä
olet tehnyt?
-- Näettehän sen! -- oli hänen lyhyt vastauksensa.
-- Hän tunnustaa sitä! huusivat kaikki hurjasti: Jesus Maria, mikä
hävyttömyys!
-- Sinä hirtehinen! -- huusi Stromminger. -- Tuommoisenako sinä palaat
sieltä ylhäältä isäsi taloon?
Kuullessansa sanat "isäsi taloon" nauroi Wappu katkerasti ja loi
terävän silmäyksen häneen.
-- Ja sinä naurat vielä kaupan päälliseksi! -- huusi Stromminger. Minä
luulin että sinä tekisit parannusta tuolla ylhäällä, vaan tuskin olet
ehtinyt olla neljänneksen tuntia kotona, niin olet jo saanut tämän
onnettomuuden aikaan.
-- Nyt hän liikkuu, -- huusi yksi vaimoista -- hän elää vielä!
-- Kantakaa hänet sisään ja pankaa hänet minun vuoteelleni! -- käski
Stromminger, jättäen sijaa kyökin ovessa, jonka pieleen hän nojautui,
kaksi miestä nosti Bincentz'in ja kantoi hänet sisään.
-- Jos täällä vaan olisi lääkäri? parkuivat naiset, seuraten sairasta
tupaan.
-- Jos meillä ainoastaan olisi Luckard täällä, niin ei olisi hätää
lääkäristä -- arvelivat muutamat miehet -- hän tiesi aina neuvoa.
-- Hän on siis tuotava tänne -- käski Stromminger -- hänen pitää tulla
heti paikalla!
Wappu nauroi taas:
-- Nyt hän olisi hyvä olemassa, vai kuinka Stromminger? Mene nyt ja
ha'e häntä hautausmaalta!
Ihmiset katselivat häntä hämmästyneinä.
-- Onko hän kuollut? -- kysyi Stromminger.
-- Niin on, kolme päivää sitten. Hän kuoli siihen suruun, johonka te
olette syypää. Se on sinulle oikein Stromminger -- ja jos hän tuolla
sisällä kuolee lääkärin puutteesen, niin se on hänellekin oikein -- sen
hänen hyvät työnsä Luckardia kohtaan ansaitsevat!
Nurisemista kuului ympärillä seisovilta -- tämä oli liikaa.
-- Semmoisen ilki-työn jälkeen vielä puhua tuolla lailla katumuksen
sijassa! Sillä lailla ei kukaan ihminen ollut varma hengestään! Ja
Stromminger seisoo vieressä sanaakaan sanomatta? Sepä kaunis isä!
Näin kuului sieltä täältä puhuttavan. Sill'aikaa seisoi Wappu kyökin
ovessa uhkaavaisesti Stromminger'ia katsellen, johonka Wapun nuhde oli
koskenut vasten hänen tahtoansa. Vaan sitten hän hurjistui ja ojentaen
itseänsä kainalosauvan avulla huusi hän ihmis-joukolle:
-- Tahdon näyttää teille minkälainen isä minä olen. Vangitkaa ja
sitokaa häntä!
Niin oikein -- huusivat ihmiset toinen toisensa jälkeen -- sitokaa
häntä, semmoinen kuin hän on pidettävä lukon takana -- oikeuden eteen
pitää hänen mennä -- se murhaaja!
Wappu päästi kamalan huudon kun kuuli sanan "murhaaja" ja meni
kyökkiin.
-- Seisokaa! -- huusi Stromminger -- oikeuteen en salli että tytärtäni
viedään -- luuletteko että sallisin semmoista häpeätä itselleni
tapahtuvan että sanottaisiin ylimystalollisen lapsen olevan
vankihuoneessa? Ettekö paremmin tunne Stromminger'ia? Tarvitseeko minun
kutsua oikeutta avukseni, kurittaakseni pahaa lasta? Stromminger on
mies ja omalla alallansa on hän oma "oikeutensa"! Minä tahdon näyttää
teille mitä Stromminger on, vaikka olen halvautunut. Kelleriin minä
suljen hänet enkä päästä häntä ulos ennenkuin ylpeytensä on masennettu
ja hän, teidän kaiken nähden, on ollut polvillansa minun edessäni! Te
olette kaikki sen kuulleet ja jos minä syön sanani, saatte sanoa minua
raukaksi!
-- Pyhä Jumala, etkö siis enää pidä väliä mistään? -- huudahti Wappu.
-- Ei, ei isä, ei mitään sisäänsulkemista! Jumalan tähden ei mitään
sisäänsulkemista! -- Lähetä minut pois -- -- lähetä minut ylös
Murzoll'ille ja anna minun jäätyä siellä! -- Minä tahdon kärsiä nälkää
-- vilua -- vaan Jumalan avaran taivaan alla; -- jos suljette minut
sisään, niin tapahtuu joku onnettomuus!
-- Ahaa, sinä tahtoisit taas ulos maan-kulkijana elämään, se mielytti
siis sinua enemmän. Eipä niinkään. Tähän asti olen ollut liian hyvä
sinua kohtaan. Nyt jäät lukon taakse kunnes olet kerjännyt armoa
minulta ja Bincentz'ilta.
-- Isä, se ei sovellu minulle -- ennenkuin sen teen, mätänen minä
kellerissa, se sinun pitäisi tietää. Päästä minut ulos, isä, taikka --
minä sanon sen vielä kerran -- tästä syntyy onnettomuus.
-- Nyt olen saanut lörpötyksistä tarpeeksi -- mitä te seisotte siinä?
Mitä te odotatte? Pitääkö minun itse juosta hänen perässään
halvautuneella jalallani? -- Ottakaa hänet kiinni -- mutta varovasti --
sillä se, joka on Stromminger'in sukua, voittaa kymmenen teistä.
Muistakaa se!
Nuoret miehet, joita tämä pilkka oli loukannut, pyrkivät kyökkiin; --
kyllä me autamme häntä -- sanoivat he.
Mutta Wappu seisoi yhdellä hyppäyksellä piisin vieressä ja tempasi
siitä palavia kekäleitä:
-- Joka uskaltaa koskea minuun, sen poltan minä suolineen sorkkineen!
huusi hän ja seisoi siinä, niinkuin yli-enkeli leimuvalla miekallaan.
Kaikki vetäytyivät taaksepäin. -- Hävetkää! -- huusi Stromminger --
teidän kaiken pitäisi toki voittaman yhtä tyttöä. Lyökää kekäleet
seipäillä hänen kädestänsä, -- käski hän, vihasta hehkuen, sillä nyt
oli tullut hänelle kunnian asiaksi kurittaa tytärtänsä koko kylän
nähden. Muutamat juoksivat seipäitä hakemaan -- oli kuin peto-eläin
olisi ollut kaadettava, ja Wappu olikin nyt muuttunut hurjistuneeksi
eläimeksi. Verehtynein silmin, tuskan hiki otsalla, valkoiset hampaat
yhteen purtuna taisteli hän päällekarkaavaa joukkoa vastaan
miettimättä, ajattelematta, niinkuin erämaan peto, sillä hän taisteli
vapautensa eli elämänsä edestä. Nyt he löivät seipäillä kekäleet hänen
käsistään -- hänen ainoat aseensa -- silloin heitti hän ne joukkoon,
jotta tämä huutaen hajosi, ja yhä ottaen uusia kekäleitä piisistä
heitti Wappu tuliset aseensa päälle-karkaajia vastaan. Meteli kiihtyi.
-- Tänne vettä! -- huusi Stromminger, -- tuokaa tänne vettä,
sammuttakaa valkea häneltä!
Jos tämä viimeinen keino tapahtui, olisi Wappu hukassa. Hetki vielä, ja
vesi olisi siellä -- hän joutui epätoivon alaiseksi. Silloin pisti
hänen päähänsä aatos -- kauhea epätoivon synnyttämä aatos -- eikä ollut
miettimisen aikaa, aatos oli todellisuus ennenkuin se oli lopuksikaan
ajateltu -- ja heiluttaen palavaa kekälettä kädessään syöksi hän nuolen
nopeudella joukon läpi ulos pihalle ja heitti voimakkaalla kädellä
kekäleen heinälatoon heinien ja olkien keskelle!
Kauhistuksen huuto.
-- Sammuttakaa nyt, huusi Wappu ja lensi pihan yli portista ulos yhä
kauemmaksi pois, sill'aikaa kun kaikki kiljuen ja huutaen riensivät
sammuttamaan, sillä liekit nousivat jo katosta ylös.
Nousevasta savu-pylväästä lensi rääkyen outo esine ylös katolta,
niinkuin liekistä syntynyt, pari kertaa lensi se korkealla ilmassa
paikan ympäri, vaan sitten samaan suuntaan, johon Wappu oli lähtenyt.
Wappu, joka kuuli suhisevan äänen jälestänsä -- luuli että ajettiin
takaa ja riensi umpimähkään eteenpäin. Yö oli käsissä, vaan pimeys ei
tahtonut tulla -- mielestään oli semmoinen valo hänen ympärillään että
häntä välttämättömästi täytyi nähdä jo kaukaa. Hän nousi korkealle
kalliolle, nähdäksensä tietä myöten -- ja näki sieltä että hänen
takaa-ajajansa tuli ilmassa. -- Wappu oli saavuttanut tarkoituksensa,
ei kukaan enää ajatellut häntä: talon pelastaminen oli vaikea työ ja
kaikki kädet olivat siinä työssä. Nyt kotka oli häntä saavuttanut ja
lensi niin jyrkästi alas hänen päällensä että se melkein oli syöstä
Wappua katolta alas. Wappu painoi uskollisen eläimen rintaansa vasten
ja vaipui uupuneena maahan. Sammuvan silmäyksen loi hän vielä tuleen,
joka etäältä loisti ja lainasi hohteensa vuorien huipuille. Ankarasti,
polttavasti katseli häntä hänen oma tekonsa uhkaavana mahtavana.
Kaikkialta soivat kirkon-kellot ja niiden kolkko ääni lausui aivan
selvästi: Murhapolttaja, murhapolttaja! Vaan tuo kauhea laulu tuuti
hänen tuntonsa uneen -- hänen kiihtynyt sielunsa vaipui lauhkeaan
rauhaan -- hän meni tainnoksiin.