Kuink' kauniit on nää nimet, aivan toista
kuin kirkkokirjan tuherrukset muut!
Sulhasen puustavit ens-rivin täyttää,
pystyssä, vaikka hoikkana kuin kuuset;
sen alla morsiamen kirjoitus
niin onpi hieno, hentokainen kuin
jasmiinikukat hänen tarhassansa.
_Crabbe_.
Pyhän Juudan päiväksi, niinkuin jo sanottu, ei ollut Ravenswoodilta
tullut mitään tietoja eikä kirjettä; mutta sen sijaan saapui Bucklaw
uskotun ystävänsä Craigengeltin kanssa. He tulivat jo aikaisin aamulla
vahvistamaan aiottua kauppaa sopimuskirjan allekirjoittamisella.
Tämä sopimuskirja oli huolellisesti kokoonpantu herra Ashtonin oman
valvonnan alaisena; ja oli päätetty, että neiti Ashtonin heikon
terveyden tähden, niin ainakin sanottiin, tässä tilaisuudessa, jolloin
paperit olivat allekirjoitettavat, ei saisi olla läsnä ketään muuta
paitsi ne, joita asia lähimmin koski. Samoin myös oli päätetty, että
vihkiminen oli toimitettava neljäntenä päivänä sopimuskirjan
allekirjoittamisen jäljestä; se pykälä oli rouva Ashtonin päästä
kotoisin, siksi, että Lucylla olisi niin vähän kuin suinkin aikaa
peräytyä ja ruveta jälleen vastahakoiseksi. Sangen vähän näytti sentään
olevan syytä semmoiseen pelkoon. Lucy kuunteli kaikkia näitä päätöksiä:
toivottomuuden tyynellä välinpitämättömyydellä tai pikemmin sillä
tylsyydellä, joka oli hänen sydämensä liiallisen ahdistuksen ja
hämmästyksen seurauksena. Niin vähän tarkka silmä kuin Bucklaw'n ei
hänen käytöksessään huomannut suuresti muuta kuin tavallista ujoutta
nuoressa neidossa, joka, sitä ei hänkään kuitenkaan voinut olla
näkemättä, totteli ystäväinsä tahtoa tässä asiassa tuntematta rakkautta
sulhasta kohtaan.
Kun Bucklaw oli toimittanut tervehdyksensä, sai neiti Ashton vähäksi
aikaa jäädä yksikseen; sillä hänen äitinsä tahtoi, että allekirjoitus
tapahtuisi keskipäivällä, jotta avioliitto tulisi onnelliseksi.
Lucy antoi pukea ylleen mitä hänen seuralaisensa tahtoivat, ja hänen
pukunsa oli siis sangen komea. Hänen leninkinsä oli valkeaa silkkiä,
Brysselin pitseillä reunustettu, ja hiukset olivat koristetut
ylenpalttisesti jalokivillä, joiden loisto näytti hyvin
eriskummalliselta Lucyn kasvojen kalpeuden ja rauhattomien silmien
himmeyden rinnalla.
Tuskin hän olikaan vielä valmiiksi puettu, niin Henrik tuli jo
noutamaan halutonta morsianta juhlasaliin, jossa kaikki oli varustettu
sopimuskirjan allekirjoittamista varten.
"Kuulepas, siskoseni", virkkoi poika, "olen sentään iloinen siitä, että
otit Bucklaw'n etkä tuota Ravenswoodia, joka näyttää aivan
espanjalaiselta suurelta herralta, joka on tullut meiltä leikkaamaan
kaulaa poikki ja polkemaan ruumiitamme jaloin. Ja iloinen olen, että
avara meri tänä päivänä on meidän välillämme, sillä en koskaan voi
unohtaa, kuinka minä pelästyin, kun näin hänet ensi kerran ja luulin
vanhan ritari Malisiuksen kuvan astuneen ulos kehyksistään. Sanopas
minulle totuus, etkö sinäkin ole hyvin iloinen siitä, että pääset
hänestä?"
"Älä kysele semmoisia, Henrik kulta", vastasi hänen onneton sisarensa;
"ei ole monta asiaa tässä maailmassa, joka nyt enää voi saattaa minut
iloiseksi tai surulliseksi."
"No niinhän nuoret morsiamet aina puhelevat", sanoi Henrik. "Älä siis
ole niin synkkämielinen, Lucyseni, sillä toista virttä varmaan laulat
vuoden kuluttua, -- ja minähän nyt saan olla sulhaspoikana ja ratsastaa
sinun edelläsi kirkolle; ja kaikki meidän sukulaiset ja ystävät ja
kaikki Bucklaw'laiset seuraavat sitten jäljessä ratsain ja rivittäin --
ja minä vedän ylleni purppuranpunaisen, kullalla ommellun nutun ja
sulkatupsuhatun ja saan miekkavyön, jossa on kaksi reunusta, toinen
kullasta, toinen Espanjan pitseistä, ja sitten saan tikarin miekan
sijasta -- oikeastaan olisi miekka enemmän mieleni mukainen, mutta isä
ei tahdo siitä kuulla puhuttavankaan. Kaikki vaatteeni ja paljon muita
tavaroita tulee tänä iltana Edinburghista Gilbert ukon kanssa
kuormamuulien selässä -- ja minä tuon sitten ne tänne ja näytän
sinulle, heti kun ne ovat tulleet."
Pojan lörpötys keskeytyi tähän, sillä rouva Ashton, jota tyttären
viipyminen huolestutti, tuli häntä noutamaan. Mitä suloisimmasti
hymyillen hän otti Lucyn käsivarren kainaloonsa ja talutti hänet
saliin, jossa häntä jo odotettiin.
Muita ei ollut läsnä kuin herra Ashton ja eversti Douglas Ashton --
jälkimmäinen täydessä juhla-univormussaan -- Bucklaw sulhaspuvussa ja
Craigengelt, joka suojelijansa kukkaron avulla oli saanut upiuudet
vaatteet kiireestä kantapäähän asti ja oli ylt'yleensä koruompeluilla
peitetty. Viimeksi tuli vielä herra Bide-the-Bent; sillä
oikeauskoisissa presbyteriläis-perheissä pidettiin papin läsnäoloa
välttämättömän tarpeellisena kaikissa juhlallisemmissa tilaisuuksissa.
Viiniä ja muita virvokkeita tuotiin sille pöydälle, jolle sopimuskirjat
olivat jo levitetyt allekirjoittamista varten.
Mutta ennenkuin vielä käytiin toimeen tai virvokkeiden nauttimiseen,
kehoitti pastori Bide-the-Bent, herra Ashtonin viitattua, läsnäolevia
hänen kanssaan yhtymään lyhyeen rukoukseen, jolla hän aikoi anoa
siunausta näiden korkea-arvoisten henkilöiden väliselle liitolle.
Aikakautensa ja virkansa suorapuheisuudella, joka salli selvin
viittauksin vedota yksityisiin ihmisiin, hän sitten rukoili, että
toisen asianomaisen sydän saisi parannusta palkinnoksi hänen
alistumisestaan vanhempiensa tahtoon; ja että tämä morsian, kun hän oli
täyttänyt lapsenvelvollisuutensa Jumalan käskyn mukaan kunnioittamalla
isäänsä ja äitiänsä, saisi siitä luvatun siunauksen, pitkän elämän
täällä maan päällä ja sitten autuaan osan paremmassa maailmassa. Vielä
hän rukoili, että sulhanen luopuisi niistä turhuuksista, jotka
eksyttävät nuorison jalat oikealta tiedon tieltä; että häntä ei enää
huvittaisi oleskella turhanpäiväisten, joutavien kumppanien,
pilkkaajien, peuhaajien ja yöhön myöhään pikarin ääressä istujien
kanssa (tässä paikassa Bucklaw vilkaisi Craigengeltiin) ja että hän
luopuisi semmoisesta seurasta, joka viepi harhateille. Sopiva rukous
herra ja rouva Ashtoninkin puolesta lopetti viimein tämän esirukouksen,
joka siis tarkoitti kaikkia läsnäolevia, paitsi Craigengeltiä, joka
arvoisan kirkkoherran mielestä jo taisi olla aivan auttamattomasti
kadotuksen oma.
Nyt käytiin päivän toimeen. Herra Ashton allekirjoitti sopimuskirjan
lakimiehen tavallisella juhlallisuudella ja tarkkuudella; hänen
poikansa teki samoin soturin huolettomuudella; ja Bucklaw, piirrettyään
nimensä kaikkiin paikkoihin niin kiireesti kuin vain Craigengelt sai
sivut käännetyksi, pyyhki lopuksi kynänsä kapteenin uuteen
pitsikaulukseen.
Nyt oli neiti Ashtonin vuoro kirjoittaa nimensä, ja hänen valpas
äitinsä talutti hänet pöydän ääreen sitä varten. Ensiyrityksellään hän
koetti kirjoittaa musteettomalla kynällä; ja kun se seikka huomattiin,
yritti hän useamman kerran kastella kynää siihen aitohopeiseen
musteastiaan, joka seisoi pöydällä. Mutta aina valpas rouva Ashton
auttoi tätä vajanaisuutta. Olen tuon turmiollisen sopimuskirjan nähnyt
omin silmin, ja niissä selvissä kirjaimissa, joilla nimi Lucy Ashton
joka sivulle on kirjoitettu, näkyy vain yhdessä ainoassa kohdassa aivan
pieni värähdys, osoittaen minkälaisessa mielentilassa hän oli
kirjoittaessansa. Mutta viimeinen allekirjoitus on keskeneräinen,
musteella tahrattu. Sillä juuri kun hän kirjoitti sitä, kuului
laukkaavan hevosen kavioiden kopinaa lähenevän portilla, sitten
astuntaa ulkokäytävää myöten, ja ääni, joka käskevästi ajoi
vastustelevat palvelijat pois tieltä. Kynä putosi Lucyn käsistä ja hän
huudahti heikolla äänellä: "Hän on tullut! Hän on tullut!"