tapauksissa", vakuutti Smith. "Ja kuten jo huomautin, olemme
tekemisissä vain yhden syyllisen kanssa. Tässä nuorassa on paljon
säikeitä tässä kudoksessa paljon poimuja ja käänteitä, mutta asteettain
löydämme muutamien päitä ja anomme toisten solmuja. Yhdestä asiasta
olen varsin varma -- näiden murhien vaikutin osoittautuu hyvin
yllättäväksi. Ja epäämättömän varmasti voin nyt jo vakuuttaa sinulle
sen, ettei se millään tavoin ole ystäviesi Tressien yhteydessä. Darrel
ja Paquita Tress ovat ihan satunnaisia lisiä -- pelkkiä korsia, jotka
sula sattuma on imenyt tähän pyörteeseen. Minä tiedän sen! Tiedän sen
vakuutan. Juuri senvuoksi odotan rauhallisena, että poliisit ehkä
alkavat syyttää neiti Paquitaa. Se olisi hänestä vastenmielistä; se
merkitsisi, että häntä pidettäisiin Brixtonissa muutamia päiviä, mutta
--"
Samassa astui huoneeseen Hextallin sisäkkö, ja Smith nousi pystyyn,
ennenkuin hän ehti virkkaa mitään.
"Tulitteko käskemään minua puhelimeen?" kysyi hän. "Ahaa, niin
arvelinkin. Suo anteeksi, Hextall! Viivyn vain minuutin -- soittaja on
luultavasti Styler."
Hän oli niin varma olettamuksensa paikkansapitäväisyydestä, että
hän heti tiedusti Styleriltä sähkösanomaa. Styler vastasi ihan yhtä
lakoonisesti:
"Se saapui -- juuri äsken!"
"Tuokaa se tänne heti!" komensi Smith. Hän palasi Hextallin luokse,
vaipui jälleen nojatuoliinsa ja alkoi jatkaa katkennutta esitystään.
"Olisi epämieluista Paquitalle", toisti hän, "jos hänet vangittaisiin
ja häntä syytettäisiin Kestevenin kuoleman aiheuttamisesta; se olisi
epämieluista hänen veljelleen, epämieluista kaikille. Mutta", puhui
hän edelleen, "sellaisia ikävyyksiä on joskus mahdoton torjua; joka
tapauksessa Paquitaan kohdistetun syytöksen täytyy romahtaa; ja se,
että yleisön huomio kiintyy juttuun, saattaa mahdollisesti edistää
todellisen syyllisen kiinnijoutumista."
"Minä toivoisin, että se saataisiin aikaan jollakin muulla tavoin",
murahti Hextall jurosti. "Tahtoisin pitää neiti Tressin erillään siitä.
Minusta on tavatonta, etteivät poliisit kykene tekemään mitään! Miksi
he tuhlaavat niin paljon aikaa udellakseen minulta kaikenlaista eivätkä
etsi sitä miestä, joka nähtiin neiti Brockin seurassa? Minkä tähden he
eivät --"
"Rakas ystävä!" keskeytti Smith nauraen. "Sinä et ymmärrä poliisiemme
menettelytapoja. Minä arvasin, miten kävisi, heti kun kuulin Waltersin
lörpötelleen, Viralliset poliisimme pitävät aina selvistä asioista.
Ja käsitäthän, on epäilemättä selvää, että neiti Paquita Tress oli
revolveri muassaan Kestevenin läheisyydessä murhan aikana ja sentähden
--"
"Sentähden he heti unohtavat, että neiti Brock on viimeksi nähty
elävänä oudon miehen seurassa, jonka löytämiseksi he eivät näy tehneen
mitään!" huudahti Hextall katkerasti.
"No, no, ethän sinä tiedä, mitä he ovat tehneet ja parhaillaan
tekevät!" tyynnytti Smith. "Ethän oikein tiedä sitäkään, mitä minä
puuhaan ja mitä olen puuhannut."
"Mieluummin haluaisin tietää sen kuin sen, mitä ne toiset ajavat
takaa", vastasi Hextall. "Otaksuttavasti sinulla on syviä juonia --
mutta minä olen kauhean huolissani, Smith -- kauhean!"
"Kas niin", virkkoi Smith, kun Styler samassa saapui huoneeseen,
"tässä tulee jotakin, mistä ehkä saat vähän tietoja -- se on yli
viidentuhannen kilometrin päästä saapunut sanoma, Hextall. Ja se
saattanee tuntua sinusta merkityksettömältä -- mutta minusta sillä ehkä
on suuri merkitys -- nimittäin luettuani sen."
Hän avasi hitaasti Stylerin ojentaman kuoren ja levitti yhtä
verkkaisesti sen sisältämän arkin. Siinä ainakin oli vastaus. Hän luki
sen ääneti ja miettivästi.
"Smith, Pumppu-piha, Lontoo.
Sain sähkösanomanne ja rahalähetyksenne Polbeckin ja Brinen
välityksellä. Kysymyksessä oleva mies teki itsemurhan Cayennessa
kolme viikkoa sitten. Oli tuomittu Pariisissa kuusi vuotta sitten
Spencer Eilisin nimellä. Oli minulle tuttu Charleston Legettenä,
Amerikan kansalaisena. Jos asia on sanomalehdissämme selostetun
Kesteven-jutun yhteydessä, voin antaa tärkeitä tietoja.
Sähköttäkää seuraavalla osoitteella, ja tarvittaessa voin lähteä
seuraavassa laivassa Englantiin.
_Sam Edwards, Georgetown_."
Smith otti silmälasit nenältään ja ojensi mitään virkkamatta
sähkösanoman Stylerille. Hän tarkkaili, kun Styler luki sen, ja
kehoitti sitten antamaan sen Hextallille. Tämä luki sen, antoi sen
takaisin Smithille ja pudisti päätään.
"En luonnollisestikaan tiedä, mitä se merkitsee", sanoi hän. "Te sen
kaiketi tiedätte. Mutta tärkeämpää minusta onkin, auttaako tuo teitä?
Onko se luonut lisävalaistusta --"
Hän katkaisi lauseensa, kun sisäkkö astui taaskin huoneeseen -- tällä
kertaa tuoden käyntikortin. Vilkaistuaan siihen Hextall kääntyi Smithin
puoleen, päästäen puolittain tukahdutetun kiukkuisen huudahduksen.
"Siellä on taaskin joku poliisi!" jupisi hän. "Kirottua --"
"Rakas naapuri, anna heti opastaa tämä mies sisälle", kehoitti Smith.
"Tietysti -- tietysti! Hän epäilemättä luulee olevansa ylettömän
kohtelias sinua kohtaan vaivautuessaan niin paljon -- et tiedä, kuinka
miellyttäviä poliisimme voivat olla, jos haluavat. Anna hänen tulla
sisälle heti!"
Mies, joka astui huoneeseen -- toinen niistä, jotka olivat käyneet
Darrell Tressin asunnossa edellisenä iltapäivänä -- oli tosiaankin
varsin miellyttävä ja herttainen. Hän tervehti Smithiä ja Styleriä
huulillaan kohtelias, hyväntuulinen hymy ja kääntyi anteeksipyytävästi
Hextallin puoleen.
"Te ajattelette, etten ikinä lakkaa teitä vaivaamasta, tohtori",
alkoi hän istuutuessaan. "Mutta asia on niin, että arvelin parhaaksi
ilmoittaa teille, miten juttu sujuu. Minua peloittaa, että nuoren
neidin on annettava jonkunlainen selitys, jos hän voi."
"Suoraan puhuen", virkkoi Hextall hieman ärtyneesti, "tarkoitatte, että
hänet vangitaan? Paras sanoa se suoraan."
Etsivä katsahti Smithiin ja hymyili jälleen.
"No niin, jos pidätte suorasta puheesta, sir -- kyllä", vastasi hän.
"Otaksuttavasti huomenaamulla. Nähkääs, häntä vastaan on riittävästi
todistuksia sitä varten. Hämmästynette, hyvät herrat, mutta asia on
niin, että kamaripalvelija on kielinyt!"
"Kamaripalvelija? Fowlerko?" huudahti Hextall.
"Juuri hän, tohtori, Fowler", myönsi etsivä tyynesti. "Hän kävi
osastolla tänä iltana -- selittäen, ettei hän enää suostunut pitämään
asioita salassa. Hän kertoi siitä herra Tressin asunnossa sattuneesta
tapahtumasta, jota varten teidät kutsuttiin. Ja ymmärrät tehän, sir,
jos neiti oli valmis käyttämään revolveriaan sinä iltana, niin minkä
tähden --"
Taaskin sisäkkö avasi oven -- tällä kertaa päästäen sisälle vieraan,
jolla ilmeisesti oli hyvin kiire. Heti hänet nähtyään Hextall ja
Smith ponnahtivat pystyyn. Tulija oli Victor Demetriadi hilpeänä,
hyväntuulisena, ja heti huomasi, että hänellä oli kiihdyttäviä uutisia.
Hän astui käsi ojossa Hextallin luokse, hymyillen leveästi.
"Hyvää iltaa -- kuinka voitte -- hyvin?" huudahti hän. "Oh, niin!
Pistäydyin tänne kertomaan teille hyvän uutisen. Luultavasti ystäväni
Chimbouloglos ja minä olemme -- niin! -- miten sanotte -- tavoittaneet
sen miehen, joka tappoi Kestevenin ja pienen kotiopettajatarrukan --
niin; kyllä!"
XXIX
CAFÉ NOIR
Neljä miestä, jotka seisoivat huoneessa, erilaisissa, hämmästystä
kuvaavissa asennoissa, tuijottivat Victor Demetriadiin, ikäänkuin
hän olisi ollut suoraan siniseltä taivaalta laipion läpi singahtanut
ukonnuoli. Hetkisen vallitsi kuoleman hiljaisuus; sitten Smith astui
askeleen tulokkaaseen päin, joka edelleenkin hymyili ryhmälle ikäänkuin
perin mielissään tekemästään vaikutuksesta.
"Te -- mitä?" virkkoi Smith. "Mitä?" Demetriadi heilautti kättään,
tehden kuvaavan liikkeen.
"Niin kyllä!" huudahti hän. "Te olette -- vai mitä? -- ällistyneet?
Ette lainkaan -- kun selitän sen teille, eikö niin?"
"Selittäkää sitten Jumalan tähden!" pyysi Smith. Hän loi
Hextalliin kysyvän silmäyksen. "Tietystikin toinen kreikkalaisista
herrasmiehistänne?" mutisi hän. "Armias taivas -- millainen tilanne!"
"Herra Demetriadi", vastasi Hextall. "Istukaa, herra Demetriadi! Onko
teillä jotakin meille ilmoitettavaa?"
Demetriadi istuutui ja otti esille savukekotelonsa.
"Sallitteko?" kysyi hän. "Niin, kyllä minulla on. Tulin luoksenne,
tohtori, suoraa päätä -- no? Nämä herrat -- ovat kai ystäviänne?"
"Olette tavannut minut aikaisemmin", pisti Smith äkkiä väliin, "vaikka
ette muista. Kohtasin teidät ja Chimbouloglosin Manchesterissa viime
talvena -- herra Porrin luona."
"Niinkö?" huudahti Demetriadi. "Ahaa, nyt muistan -- te olette Smith
-- ettekö olekin? Muistan silmälasinne -- luonnollisesti. Voitte kai
hyvin?"
"Voin koko paljon paremmin saatuani tietää, mitä olette tullut
kertomaan meille", vastasi Smith. "Väititte Chimbouloglosin kanssa
tavanneenne Kestevenin ja neiti Brockin murhaajan --"
"Niin kyllä, niin, luulemme olevamme oikeassa", sanoi Demetriadi
hilpeästi. "Se ei ole varmaa, käsitättehän, mutta hyvin todennäköistä.
Kerron teille, mitä tiedämme -- ja olemme nähneet, vai mitä? Nähkääs,
tohtori", jatkoi hän kääntyen Hextallin puoleen, "silloin kun puhelimme
kanssanne tuolla kadunkulman takana olevassa huoneistossa sattuneen
pikku jutun jälkeen, emme me, Chimbouloglos ja minä, kertoneet teille
kaikkea. Emme hiiskuneet mitään siitä, missä ensi kerran kohtasimme
Kestevenin ja miten tutustuimme häneen -- emmehän?"
"Kyllä, kyllä siitä mainitsitte", vastasi Hextall. "Kerroitte
tavanneenne hänet Café Imperialissa ja joutuneenne puheisiin hänen
kanssaan."
"Vai -- niin! -- mutta siinä ei ollut kaikki!" huudahti Demetriadi.
"Nähkääs, Chimbouloglos ja minä söimme sinä iltana hyvin myöhään
päivällistä Café Imperialissa -- tämä Kesteven oli myöskin
päivällisellä, viereisessä pöydässä. No niin, hänen syödessään tulee
hänen puheilleen toinen mies -- myöskin hyvännäköinen, hieno mies -- ja
he puhelevat paljon. Toinen mies -- hän ei syönyt -- nautti ryypyn tai
pari, poltti sikaarin, ja koko ajan hän ja Kesteven puhelivat paljon
hiljaa, ymmärrättehän. Vihdoin hän poistui, tämä toinen mies, poistui
koko kahvilasta. Ja jollakin tavoin -- en muista miten -- Chimbouloglos
ja minä jouduimme keskustelemaan Kestevenin kanssa, ymmärrättehän --
jollakin tavoin aloimme seurustella ystävysten tapaan. Ja loppujen
lopuksi hän pyysi meitä siihen pieneen korttipeliin."
Smith vilkaisi New Scotland Yardin mieheen.
"Herra Demetriadi", huomautti hän, "tarkoittaa herra Tressin
asunnossa sattunutta kohtausta, josta Fowler, kamaripalvelija, on
hyväntahtoisuudessaan käynyt kielimässä. Herra Demetriadi on toinen
siellä olleista herrasmiehistä."
"Niin kyllä, minä olin siellä!" vahvisti Demetriadi hihittäen. "Juuri
minuthan piti ampua petollisen pelaamisen tähden -- hohhoo! Mutta
sen kaiken unohdamme nyt -- ei se mitään ole! Mutta Kesteveniä me
emme unohda, Chimbouloglos ja minä. Ja nähtyämme sanomalehdistä
selostuksen ajattelimme paljon -- aika paljon. Juuri silloin kuitenkin
poistuimme Lontoosta -- lähdimme muutamiksi päiviksi Brightoniin --
huvittelemaan. Eikä meillä Brightonissa ollessamme ollut lainkaan
aikaa ajatella murhia -- siellä pidetään hauskaa, vai mitä? Mutta
tuonnottain palasimme tänne ja saman päivän iltana menimme syömään
päivällistä Chimbouloglosin sedän herra Antonio Chimbouloglosin luokse
Park-Lanen varrella -- hän on hyvin rikas mies, tämä vanha Antonio --
tunnetteko hänet? Niin -- innokas taulujen kokoilija ja niin edelleen.
No niin, vanha Antonio tarjosi meille erittäin hyvän päivällisen ja
näytti tauluja, mutta me -- ymmärrättehän -- ikävystyimme hiukan
siihen ja halusimme nähdä jotakin eloisampaa. Niinpä toivotimme herra
Antoniolle hyvää yötä vähää vaille kymmenen ja selitimme lähtevämme
hotelliimme. Ja sitten astelimme Park Lanea pitkin käsikoukkua, aikoen
jonnekin, missä on hupaisempaa. Ja juuri silloin näimme miehen, josta
puhuin teille -- sen miehen, joka keskusteli Kestevenin kanssa Café
Imperialissa. Käsitättekö?"
"Missä nimenomaan näitte tämän miehen?" tiedusti Smith.
"Sanon sen teille. Upper Grosvenor-kadun kulmassa -- hän tuli sitä
katua pitkin. Ja", lisäsi Demetriadi huulillaan merkitsevä hymy, joka
paljasti hänen mustien viiksien takaa välkkyvät valkeat hampaansa, "hän
ei ollut yksin".
"Eikö yksin? Kuka sitten oli hänen seurassaan?" kysyi Smith.
Demetriadi viskasi pois savukkeensa ja näpsäytti sormiaan. "Sanon sen!"
kehaisi hän painokkaasti. "Neiti Brock."
Smith vilkaisi muiden kolmen kasvoihin, joista kaikista kuvastui
kiihkeä jännitys. Sitten hän kääntyi kreikkalaisen puoleen tekeytyen
epäilevän näköiseksi.
"No, olkaahan toki!" virkkoi hän. "Mistä tiedätte, että se oli neiti
Brock?"
"Emme tietäneet sitä -- silloin", tunnusti Demetriadi. "Silloin
tiesimme vain sen, että mies oli sama kuin se, jonka näimme Kestevenin
seurassa Café Imperialissa -- hänestä emme voineet erehtyä! Ja nainen
oli nuori,-- hento, pieni, sievä, vaaleatukkainen. Kun seuraavana
päivänä luimme sanomalehtiä, silloin tiesimme, että hän oli pieni
kotiopettajatar -- neiti Brock. Niin juuri!"
Kaikki neljä kuuntelijaa istuivat äänettöminä minuutin tai pari. Sitten
etsivä tiedusti rauhallisesti:
"Mitä he tekivät, herra Demetriadi?"
"He vain kävelivät ja puhelivat -- kävelivät aika ripeästi", vastasi
kreikkalainen. "He sivuuttivat meidät kadunkulmassa olevan lampun
kohdalla ja menivät edelleen."
"Panitteko merkille, mihin suuntaan?" kysyi etsivä.
"Kyllä -- kerron sen teille. He menivät kadun poikki Stanhope-portille
-- niinhän sitä nimitätte -- ja sitten puistoon", vastasi Demetriadi.
"Oletteko siitä varma?"
"Kyllä, ihan varma. Me tarkkailimme heitä. Huomautin Chimbouloglosille:
'Tuo on sama miekkonen, joka oli murhatun Kestevenin seurassa.'
Ja Chimbouloglos vastasi: 'Kyllä näin hänet.' Niin, siitä ei ole
epäilyksen hiventäkään! Minulla on nopea -- miten sanottekaan --
huomiokyky."
"No?" äänsi Smith vähän aikaa kestäneen äänettömyyden jälkeen. "Entä
sitten?"
"Niin, entä sitten? -- juuri niin", vastasi Demetriadi taaskin
hymyillen. "Nyt alkaa sukkela kohta -- vai mitä? Seuraavana päivänä
kuulimme Hyde-puistossa tapahtuneesta murhasta -- luimme siitä
sanomalehdistä. Luimme kuvauksen nuoresta naisesta. Katsoimme
toisiimme. Sanoimme: 'Se on sama nuori nainen, jonka eilenillalla
näimme sen miehen seurassa!' Minä sanoin niin -- Chimbouloglos sanoi
niin myöskin. Molemmat sanoimme: 'Se on epäilemätöntä. Emme ole, kuten
te sanotte, pölkkypäitä -- emme vainkaan!' Sitten sanoimme -- jos vielä
kerran näemme sen miehen, jonkun toisen kerran, vai mitä?"
"Juuri niin!" huudahti Smith. "Jos!"
Kreikkalainen purskahti nauramaan ja heilutti uutta, juuri kotelostaan
ottamaansa savuketta.
"Niin!" äänsi hän. "Me näimme hänet. Näemme hänet nytkin -- ainakin
Chimbouloglos näkee! Niin -- kyllä!"
"Näkee? Chimbouloglos? Missä?" tiedusti Smith. "Taivaan tähden, mies,
älkää kujeilko tällaisessa asiassa!"
Demetriadi viritti tyynesti savukkeensa ja viskasi tulitikun pois,
heilauttaen taaskin kättään.
"Kaikki on hyvin", vakuutti hän varmasti. "Älkää hätäilkö.
Chimbouloglosilla on kaksi silmää kasvoissaan ja kaksi takaraivossaan.
Asia on näin: tänään me menimme päivälliselle Café Noiriin --
tunnettehan Café Noirin? Äskettäin avattu ravintola. Hauska paikka --
muistuttaa enemmän Pariisia kuin Lontoota, kuten tiedätte -- niin. Ja
meidän lopettaessamme tuli se mies syömään päivällistään: Käsitättehän
--"
Smith, joka oli laskenut hattunsa ja päällystakkinsa syrjään tullessaan
Hextallin huoneeseen, liikahti sitä tuolia kohti, jolle hän oli ne
heittänyt.
"Hyvä Jumala!" jupisi hän hiljaa. "Lähdetään!" huudahti hän sitten.
"Mennään kaikki sinne niin nopeasti kuin päästään -- tuhlaamme --
olemme tuhlanneet -- aikaa. Tulkaa kaikki!"
"Ei ole hätää, ei hätää!" tyynnytti Demetriadi yhäti järkkymättömän
kylmäverisenä. "Älkää olko levoton, hyvä herra Smith. Kuuntelimme, kun
hän tilasi ateriansa -- kuluu runsas tunti, ennenkuin se on lopussa.
Nyt ei ole vielä puolta tuntia siitä, kun lähdin sieltä ja kiiruhdin
tänne, ja Chimbouloglos väijyy sitä miestä niinkuin kissa hiirtä. Jos
se mies lähtee, seuraa Chimbouloglos -- jos hän menee minne ikinä
tahansa, menee George Chimbouloglos sinne myöskin. Kaikki hyvin!"
"Parasta on myöskin olla hiukan varovainen, sir", huomautti Styler.
"Meidän kaikkien neljän ei sopisi marssia yhdessä sinne sisälle. Ja
vielä yksi asia." Hän loi etsivään viekkaan katseen. "Hän saattaisi
tuntea teidät", lisäsi hän. "Se ei kelpaisi, käsitättehän?"
"En usko hänen tuntevan minua", väitti etsivä. "Yhtä kaikki on
sanoissanne paljon perää. Enkä minäkään neuvoisi meitä kaikkia menemään
sinne. Se ei ole hyväksi. Ja", jatkoi hän, silmäillen Styleriä
arvostelevasti, "jos kukaan kykenee seuraamaan jälkiä, niin luulisin
teidän kykenevän. Sallikaa minun tehdä ehdotus, sir", lisäsi hän,
kääntyen Smithin puoleen. "Voimme kaikki keskittyä tämän Café Noirin
luokse -- minä tiedän, missä se on -- mutta menemme erikseen emmekä
mene sisälle -- paitsi tätä teidän apulaistanne, jollaiseksi hänet
otaksun. Menköön herra Demetriadi takaisin -- seuratkoon herra Styler
ihan hänen kintereillään. Herra Styler voi tilata jotakin, ja hän
saa pian selville, kuka mies on -- herra Demetriadi antaa hänelle
vihjauksen. Miehen lähtiessä seuratkoon herra Styler häntä. Me muut
voimme olla tähyilemässä kadulla -- joka tapauksessa näemme miehen
vilahdukselta ja voimme pitää herra Stylerin näkyvissämme."
Viisihenkinen seurue jakautui kahteen osaan. Styler ja kreikkalainen
lähtivät samalla ajurilla; Hextall, Smith ja etsivä seurasivat
toisella. Oxford-sirkuksen luona Styler ja hänen kumppaninsa
laskeutuivat maahan ja lähtivät kävelemään pitkin sivukatua, jonka
varrella Café Noirin nimellä tunnettu uusi laitos oli äskettäin
avannut ovensa. Ennenkuin he saapuivat sinne, nykäisi Demetriadi, joka
ilmeisesti nautti seikkailuistaan suuresti, Styleriä hihasta.
"Ja nyt", kuiskasi hän, "teemme sotasuunnitelmamme, vai mitä? Minä
menen sisälle ja liityn ystäväni seuraan -- niinkö? Istumme pikku
pöydässä jokseenkin lähellä ovea -- mies on vastaisella puolella.
Te tulette sisään myöhemmin -- sijoitutte meidän kanssamme samalle
seinämälle -- katsotte huoneen poikki ja näette hänet -- hän on iso
mies, näyttää siltä kuin olisi ollut sotilaana -- viikset kierretyt
ylöspäin, ymmärrättehän?"
"Selvä on", vakuutti Styler. "Kyllä minä hänet näen, hyvä herra. Ja
kun hän lähtee, katsahdan teihin, ja jos olen oikeassa, katsahdatte te
minuun, ja sitten seuraan häntä. Ja jos te lähdette seuraamaan, niin
muistakaa olla varovaisia! Älkää seuratko häntä, vaan minua! Minä olen
tottunut heidän temppuihinsa -- ollut mukana aina viisitoistavuotiaasta
saakka."
Kreikkalainen nyökkäsi ja astui pian ravintolan ovesta sisälle. Styler
meni jälessä vasta muutamien minuuttien kuluttua. Sitten hänkin
tekeytyi huolettomaksi, asteli verkalleen uuteen liikkeeseen, vilkaisi
ylimalkaisesti ympärilleen ja istuutui sellaisen pöydän ääreen, joka
oli lähellä Demetriadin ja Chimbouloglosin istumapaikkaa. Hetkisen hän
käytti tilatakseen jotakin sellaista, mitä voitiin tarjota viipymättä.
Tarjoilijan poistuttua hänen luotaan hän katsahti naapureihinsa
näennäisen välinpitämättömästi. Ja suoraan hänen kohdallaan oli
Demetriadin kuvaama mies, huolettomasti lukien iltalehteä polttaessaan
sikaariaan ja ryyppiessään kahviaan.
Styler ei tuntenut tätä miestä. Hän tunsi suuren joukon West Endin
hämäriä olentoja, mutta tämä mies oli hänelle uppo-outo. Hän oivalsi
heti, että hänen olisi voinut sanoa vastaavan sitä kuvausta, jonka
poliisit olivat saaneet Laburnum-pengermän palvelijattarelta ja
neiti Brockia ja hänen kumppaniaan Upper Grosvenor-kadun kulmaan
kyydinneeltä ajurilta. Mutta samalla hän näki, että mies oli jotensakin
tavallisen mallinen -- kookas, vanhuuden puolelle kallistuva,
sotilaallisen näköinen, hyvin puettu, ihmiskunnan täysikarvainen
kaupunkilaisedustaja. Saattoiko hän olla se mies, jota poliisit
jo väijyivät? Olisiko hän siinä tapauksessa uskaltanut näyttäytyä
ravintolassa, johon sen uutuus ja omalaatuisuus juuri silloin
houkuttelivat ihmisiä suurissa joukoin? Hän olisi saattanut ajatella,
mietti Styler, olisi saattanut sen tehdä, että pelkkä rohkeus takaisi
hänen turvallisuutensa. Runsaan puolituntisen kuluttua saapumisestaan
Styler seurasi pitkää tuntematonta Café Norista ja asteli hänen
jälessään Oxford-kadulle. Minuutin kuluttua siitä, kun hän oli
lähtenyt ravintolasta, hän sivuutti Hextallin, sitten etsivät ja
vihdoin Smithin. Stylerin kasvot olivat ilmeettömät kuin kiviseinän
hänen mennessään heidän ohitseen, mutta hänen onnistui nykäistä heistä
kutakin verkkaisesti edetessään vainuttavansa jälessä.
XXX
VALAISTU IKKUNA
Kookas tuntematon asteli verkkaisesti Oxford-sirkuksen suuntaan,
rauhallisesti tupruttaen uutta sikaria, jonka hän oli ottanut
täysinäisestä kotelosta juuri ravintolasta lähtiessään. Hänen
liikkeensä, hänen koko sävynsä ja käyttäytymisensä alkoivat
arveluttaa Styleriä -- ne eivät totisesti olleet samanlaisia kuin
vainotun miehen, eivät sellaisen miehen, joka tietää, että häntä joku
epäilee, että hänestä on ollut kuvaus sanomalehdessä ja että sen
seurauksena välttämättä on hänen vangitsemisensa tai hänen vapautensa
häiritseminen. Kun tarkkaili häntä hänen kävellessään iltatungoksessa,
heräsi katselijassa ajatus, että hän tunsi olonsa vapaaksi ja
riippumattomaksi -- hän ei esiintynyt pälyillen eikä piileksien, hänen
käyttäytymisensä ei antanut aihetta luulla, että häntä peloitti toisten
huomio. Oxford-sirkuksen kaakkoisnurkalla hän seisahtui rauhallisesti,
katseli ympärilleen, vilkaisi läheisyydessä olevaan kelloon, veti
oman taskukellonsa esiin ja vertasi sitä isoon seinäkelloon, osti
sanomalehtipojalta iltalehden ja kääntyi Langham-torille päin. Perin
omituinen veitikka, ajatteli Styler pysytellessään visusti perässä --
ja epäilemättä kummallinen tämä ajo johon he kaikki olivat ryhtyneet!
Stylerin jälessä seuraavien kolmen miehen eteneminen keskeytyi
äkkiä. Etsivä oli edellä, Smithin ja Hextallin astellessa näennäisen
huolettomina muutamia metrejä jälempänä, ja hänen luokseen tuli
mies, jonka ulkoasu oli hyvin samanlainen kuin hänenkin, veti hänet
ihmisvilinästä katukiveyksen reunalle ja vaihtoi hänen kanssaan
muutamia sanoja. Pian kääntyi etsivä katselemaan kumppaneitaan ja
viittasi terävästi Smithiä ja Hextallia lähestymään. Smith huomasi heti
jotakin tapahtuneen ja riensi hänen luokseen.
"Työtoverini", sanoi etsivä, osoittaen tulokasta. "Hän kertoi juuri
äsken, että neiti Tress saatetaan vangita milloin tahansa -- tänä
iltana hyvin luultavasti. Siinä tapauksessa --"
"Siinä tapauksessa", keskeytti Smith ottaen tilanteen johdon käsiinsä
ja puhuen ponnekkaan jyrkästi, "täytyy sinun, Hextall, palata Tressin
asuntoon heti! Lähde -- tässä paikassa! Sinun on oltava saapuvilla. Ja
kuulkaahan", jatkoi hän, kääntyen etsivän puoleen ja samalla luoden
huolestuneen katseen loittonevaan Styleriin, "menkää te tohtori
Hextallin kanssa -- menettehän? Jos teikäläisiä saapuisi sinne, Tressin
huoneistoon, selittäkää, ettei ole tietoja -- koettakaa taivuttaa
heidät --"
"Minä menen, herra Smith, mutta jos sinne lainkaan tullaan tänä yönä,
en kykene tekemään paljoa, jos mitään", virkkoi etsivä. "Tiedättehän --"