luottamuksellisesti kahden hoitajattaren kanssa ja luvattuaan
Paquitalle palata seuraavana päivänä, hän ohjasi autonsa Lontoota
kohden. Tuntia myöhemmin, hiljaa ajaessaan Epsomin esikaupunkikatua
pitkin ja silmäillessään äsken ostamaansa iltalehteä, kuuli hän
itseään huudettavan nimeltä ja, silmätessään ylös, näki Fowlerin, joka
ajoi autossaan vastakkaiseen suuntaan. Palvelija selitti merkeillä
haluavansa puhua ja seisauttaen autonsa astui ulos, jolloin Hextall
kiiruhti liittymään häneen. He kävelivät tien sivuun.
"Minä olen matkalla Lynne Courtiin, sir", sanoi Fowler. "Minä sain
tämän sähkösanoman pari tuntia sitten."
Hän veti esille sähkösanoman ja antoi sen Hextallille, joka heti
huomasi, että se oli lähetetty Folkestonesta. Se oli osoitettu
Fowlerille Queen-Anne-kadun asuntoon ja sisälsi:
"Ottakaa heti Rolls-Royce vajasta, ajakaa Lynne Courtiin ja
odottakaa siellä kunnes tulen.
DARRELL TRESS."
"Näettekö mistä se on lähetetty, sir?" sanoi Fowler osoittaen
postimerkkiin. "Minä oletan heidän olleen merimatkalla Boulognessa,
koettaen sikäläistä kasinoa. He tulevat Lynne Courtiin jolloinkin tänä
iltana."
Hextall tuijotti sähkösanomaan näkemättä sen sanoja. Hänen ajatuksensa
olivat toisaalla. Hän harkitsi tokko hänen olisi kerrottava Fowlerille,
mitä Ronnie Tress oli ilmoittanut sisarelleen. Hän toivoi, että Smith
tahi edes Styler olisi ollut saapuvilla.
"Kuulkaahan nyt, Fowler", sanoi hän äkkiä. "Teihin on luotettu
melkoisesti ja teihin tullaan luottamaan enemmän. Minä en tiedä, mitä
herra Smithin sihteeri järjesteli teidän kanssanne eilen illalla --"
"Ankarasti meidän välinen asia -- toistaiseksi, sir", sanoi Fowler.
"Aivan niin. Aikomukseni oli jatkaa -- mutta minä uskon teidän olevan
tietoisen, että tämä on tahi tulee olemaan vakava tehtävä, joten
jokaisen tähän kuuluvan on pidettävä silmänsä auki -- nuoren väen
hyväksi, jota te palvelette. Ymmärrättehän?"
"Oivallisesti, sir -- ei kukaan paremmin. Minä teen parhaani, tohtori
Hextall. Luottakaa minuun."
"Hyvä! Lynne Courtissa minä äsken kuulin jotakin, joka tekee
levottomaksi", jatkoi Hextall. "Mahdollisesti se ei merkitse mitään
-- mutta saattaa myös merkitä paljonkin. Minä uskon sen teille." Hän
kertoi palvelijalle, mitä poika oli nähnyt. Ja kuullessaan mainittavan
neiti Brockin nimen, Fowler väläytti silmiään ja hymyili ymmärtävästi.
"Ah, aivan niin, sir!" hän huudahti. "Minua ei tuo tieto hämmästytä.
Olen nähnyt ennenkin Kestevenin ja tuon kotiopettajattaren
keskustelevan kaikessa rauhassa. Tuollaisessa suuressa talossa, sir,
jossa on viljalti soppia ja nurkkia ja jossa kuljeskellaan kaikkina
aikoina -- asioilla ja muuten -- joutuu tutustumaan kummallisiin
asioihin. Oh, niin -- minä en ole hämmästynyt! Mutta se osoittaa, että
Kesteven on käynyt siellä salaisesti senjälkeen kun hän ja isäntä
jättivät Queen-Anne-kadun."
"Nähtävästi", myönsi Hextall. Hän ei voinut keksiä mitään asiallista
sanottavaa, mutta joku vaisto sai hänet pidättämään Fowleria. "No",
jatkoi hän lyhyen äänettömyyden kuluttua, "en voi muistaa mitään
sanottavaa, Fowler. Pitäkää silmät auki -- tutkikaa kaikkea mitä voitte
-- ja sähköttäkää heti kun minua tarvitaan. Minä katson, mitä sillä
aikaa voimme tehdä."
"Hyvä on, sir; luottakaa minuun", vastasi Fowler. "Jos ilmenee jotakin
epäilyttävää, niin kyllä lähetän tiedon heti."
Hextall tervehti, palasi vaunulleen ja jatkoi matkaansa. Ennenkuin
hän pääsi Lontooseen, halusi hän useamman kerran käskeä ohjaajaa
kääntämään takaisin Lynne Courtiin. Hän olisi voinut helposti
selittää takaisintulonsa, ja silloin hän olisi ollut paikalla Darrell
Tressin ja tämän seuralaisen palatessa illalla, kuten he varmasti
tekisivät. Mutta hän pelkäsi herättävänsä liikaa hälinää ja Kestevenin
epäluuloja; sitäpaitsi, olihan Paquitalla kykenevät henkivartijat.
Hän siis lopultakin päätyi kotiinsa aprikoiden, mikä tulisi olemaan
seuraava kehitysaste tässä omituisessa salaisuudessa, johon hänet oli
vedetty niin äkkiä ja ihmeellisellä tavalla. Hän olisi mielellään
vaihtanut ajatuksia John Smithin kanssa, ja pari kertaa soittikin tälle
puhelimella -- kerran Smithin huoneustoon Adelphi-rakennusryhmässä ja
kerran hänen kerhoonsa. Mutta Smith ei ollut kotona eikä kerhossakaan,
eikä hän saanut mitään tietoja.
Sinä yönä erään potilaan tilan paheneminen sai Hextallin valvomaan
kello kolmeen asti; tästä johtuen hän seuraavana aamuna heräsi
tavallista myöhemmin. Hän heräsi makuuhuoneensa oven ulkopuolelta
kuuluviin ääniin; hetkistä myöhemmin, kovan koputuksen jälkeen, ovi
aukeni ja sisään astui John Smith. Ja kädessään kantoi Smith kahta
sähkösanomaa.
"Sinun palvelijattaresi otti tämän vastaan minun saapuessani ovellesi",
sanoi hän lyhyellä tavallaan, samalla ojentaen vaaleankeltaisen
kirjekuoren Hextallille. "Niinpä minä toin sen sinulle. Luehan --
minulla on verrattain hyvä aavistus sen sisällöstä."
Puolinukuksissa repäisi Hextall kuoren auki ja luki. Sähkösanoma oli
lähetetty kylän toimistosta kello kahdeksan. Ja se sisälsi:
"Kesteven löydettiin varhain tänä aamuna täältä kuoliaaksi
ammuttuna. FOWLER."
Mutisten hämmästyksestä lykkäsi Hextall sähkösanoman Smithille. Mutta
Smith silmäsi siihen miltei välinpitämättömästi.
"Fowlerilta -- tietenkin", hän sanoi. "Aivan niin! Ammuttu kuoliaaksi?
Aivan niin -- mutta kuinka? Mutta katso nyt minun sähkösanomaani,
Hextall. Tämä on hoitajatar Palliserilta. Hän, kuten huomaat, on
täsmällisempi tiedonannoissaan. Katso!"
Smith ojensi toisen sähkösanoman, ja Hextall, joka nyt oli
täydellisesti valveilla, luki sen sisällön yhdellä silmäyksellä.
"Kesteven murhattiin viime yön kuluessa Lynne Courtin kuusistossa."
VIII
SELVÄ MURHA
Hextall viskasi sähkösanomat takaisin Smithille ja hyppäsi vuoteeltaan.
Nyt hän oli jo täydellisesti valveilla ja hänen aivonsa ponnistautuivat
kiivaasti pohtimaan näiden merkillisten uutisten esille asettamaa
pulmaa. Syntyvien ajatusten ja tunteiden joukosta pakottautui yksi
järkähtämätön vakaumus esille.
"Minun on mentävä heti Lynne Courtiin!" sanoi hän ryhtyessään
pukeutumaan. "Se on varma!"
"Entä sinun päivätyösi?" huomautti Smith. "Sekin on otettava huomioon."
"Minä tiedän. Onneksi minä voin ilman vaikeutta saada apua eräältä
lääkäriltä tässä vieressä. Taivaan nimessä, Smith! mikä tavaton
yllätys! Luultavasti sinun Palliserisi tietää, mitä hän kirjoittaa?"
"Jos hoitajatar Palliser sanoo, että Kesteven on murhattu, on hän
murhattu", vastasi Smith. "Hän tarkoitti painostaa sitä asiaa minulle,
ettei tarvitsisi epäillä kuolemaa itsemurhasta tahi tapaturmasta
johtuneeksi. Hän on viisas nainen ja hän pääsee asioista selville
parissa minuutissa. Seuraavana tehtävänä on Kestevenin murhaajan
selville saaminen. Kuulehan -- minä lähden mukaasi."
"Hyvä -- hyvä!" huudahti Hextall kiirehtien pukeutumistaan. "Sehän on
suuri huojennus."
"Niin on myöskin Styler -- joka on ulkona autossa. Ja kun meistä
kumpikaan ei ole saanut aamiaista, niin minä pistäydyn ilmoittamassa
palvelijallesi, että me aterioimme yhdessä kiireesti. Meidän on
päästävä Lynne Courtiin mahdollisimman pian."
Jäätyään yksin tulvahti Hextallin mieleen muisto, joka nostatti kauhun
väreet hänen ruumiissaan. Hän muisti Paquitan sanat, jotka hän oli
lausunut kaikella vakavuudella, istuessaan nojatuolissa ja purkaessaan
huoliaan hänelle.
_"Minä olen monasti joutunut kiusaukseen ampua hänet! -- Minä olisin
kerran sen voinut tehdä, eikä kukaan olisi sitä koskaan tietänyt!"_
Oliko eilis-iltana mahdollisesti tapahtunut jotakin sellaista, joka
olisi saattanut tytön epätoivoon; oliko hän epätoivoissaan ehkä
tappanut miehen, joka oli aiheuttanut niin paljon harmia? Niin saattoi
olla -- ja kuitenkin sitä oletusta vastusti tosiasia, että Hextall
oli hänet jättänyt tarkan valvonnan ja huolenpidon alaiseksi; näytti
siis mahdottomalta, että hän voisi tehdä mitään noiden kahden naisen
tietämättä, jotka hän oli jättänyt tytöstä huolehtimaan. Hän muisteli
uudestaan Fowlerin sähkösanoman sisältöä. "Löydetty ammuttuna täältä",
ilmoitti Fowler. "Murhattu Lynne Courtin kuusistossa", sanoi hoitajatar
Palliser täsmällisemmin. Se siis oli ulkona, poissa talosta. Sen
jälkeen Hextall tunsi itsensä iloisemmaksi -- hän ei voinut pitää
todenmukaisena, että Paquita olisi voinut karata hoitajattariltaan ulos
yöllä. Kuitenkin painosti häntä Lynne Courtiin mennessä raskas huoli,
ja hän oli pakotettu itselleen tunnustamaan mielenkiintonsa Paquitaan
johtuvan siitä epäilemättömästä tosiasiasta, että hän oli korviaan
myöten häneen rakastunut.
Kukaan kolmesta ei matkalla paljoakaan puhunut ennenkuin he saivat
näkyviinsä korkealla kuusimetsäisellä mäenrinteellä seisovan Lynne
Courtin. Kun he kääntyivät kylään mäen juurella, nykäisi Smith
autonkuljettajaa.
"Katsohan", sanoi hän Hextallille. "Styler ja minä emme ainakaan
halua tulla sinun mukanasi taloon. Minä tunnen tämän paikkakunnan --
täällä on maantien varrella hyvä majatalo -- me poistumme sen luona ja
odotamme tapahtumain kehitystä. Ajakaa _Lynnen Vaakunaan_", jatkoi hän
kääntyen ohjaajaan. "Me pysähdymme sinne."
Majatalon edustalla he näkivät Fowlerin puhumassa virkapukuiselle
poliisikomisariukselle. Nähtyään Hextallin astui hän nopeasti esille ja
avasi vaunun oven.
"Iloitsen, että tulitte, sir", sanoi hän. "Minä juuri nyt lähetin
teille toisen sähkösanoman -- neiti Tressiltä. Hän pyysi teitä tulemaan
tänne."
"Voiko neiti Tress hyvin?" kysyi Hextall.
"Kyllä, sir -- tietenkin poissa suunniltaan. Kaikki ovat suunniltaan.
Minä myös samalla lähetin sähkösanoman herra Tressiltä hänen
lainopilliselle neuvonantajilleen. Siinä pyydetään jotakuta heistä heti
saapumaan tänne ja tuomaan etsivä mukanaan. Mutta, niinkuin minä jo
sanoin tälle komisariukselle, minä luulen, että tarvitaan koko lauma
etsiviä tämän jutun selvittämiseen!"
"Hextall", sanoi Smith, "meidän lienee paras mennä majataloon ja
kuulla mitä Fowlerilla on kerrottavaa. Mahdollisesti komisarius tulee
mukanamme? No nyt", jatkoi hän hetkistä myöhemmin, kun oli sijoituttu
yksityishuoneeseen, "ehkä te, Fowler, kerrotte meille tapahtuman
tärkeimmät tosiasiat. Oletan teidän ne tuntevan?"
Fowler, joka oli vaihtanut muutaman sanan Stylerin kanssa kahden
kesken, loi Smithiin kunnioittavan katseen.
"Niin, minä tiedän mitä tapahtui, sir", rastasi hän. "Minä tunnen ne
ulkonaiset seikat, joita te ehkä nimitätte tosiasioiksi, sir. Mutta
niiden ohella on paljon muuta, sir!"
"Kertokaa meille selvät tosiasiat, olkaa hyvä", sanoi Smith.
"Hyvä on, sir, se kävi näin", vastasi Fowler. "Minä saavuin Lynne
Courtiin kello seitsemän tienoissa eilen illalla, odottamaan herra
Tressin kotiin palaamista. Hän saapui kello kymmenen. Herra Kesteven
oli hänen seurassaan. He olivat ajaneet autolla Brightonista;
ohjaajalta minä sain kuulla, että he olivat aterioineet siellä hotelli
Metropolissa. Ja he toivat herra Tickellin mukanaan."
"Kuka", kysyi Smith, "on herra Tickell?"
"Herra Maurice Tickell, sir. Minä en voi määritellä -- tarkemmin.
Hän on herra, joka on vieraillut herra Tressin huoneustossa
Queen-Anne-kadulla, mutta täällä hänen en luule koskaan olleen."
Komisarius liitti sanasen. "Hän ei ole ollut", virkkoi hän. "Sen
tosiasian minä sain tietää isännöitsijältä. Tämä oli ensimmäinen kerta,
kun herra Tickell vieraili Lynne Courtissa."
Smith viittasi Fowleria jatkamaan.
"Niin, sir", jatkoi Fowler pudistaen päätään, "herra Tress oli
nähtävästi aterioinut melko ylellisesti -- ymmärrättehän? Minä
saatoin hänet heti vuoteeseen. Hän oli aina tuossa tilanteessa
helposti hoidettavissa, sir -- hän ei milloinkaan: riitele tahi melua
-- ja kun huomasin hänen nukahtaneen, ilmoitin minä neiti Tressin
hoitajattarille, että hän oli saapunut -- arvelin parhaimmaksi antaa
neiti Tressille siitä tiedon."
"Ilmoittivatko he hänelle?" kysyi Hextall.
"Kyllä, sir; hoitajatar Palliser ilmoitti hänelle. Ja myöskin,
että herra Kesteven ja Tickell olivat talossa; minä arvelin, että
oli parasta antaa hänen tietää kaikki. Minä odotin hänen huoneensa
ulkopuolella hoitajatar Palliserin ilmoittaessa hänelle. Hoitajatar
Palliser sanoi neidin rauhoittuneen kuultuaan herra Tressin nukkuvan.
Sitten minä poistuin. Herra Mountain -- se on isännöitsijä -- kertoi
minulle noiden toisten menneen biljardihuoneeseen, johon heille oli
viety voileipiä ja viskiä ja soodavettä. Minä katsahdin sisälle --
omaksi huvikseni. He pelasivat pyramidia."
"Kumpikin selvinä?" kysyi Smith.
Fowler katsoi Hextalliin merkitsevästi hymyillen.
"Minä en ole nähnyt heitä koskaan muunlaisina, sir", vastasi hän.
"Herra Kesteven oli liian viisas edes vieteltäväksi juoppouteen,
enkä minä ole nähnyt herra Tickellinkään juovan juuri paljoa. Ei;
he vain huvittivat itseään ja söivät välillä voileipiä. Ja he
olivat edelleen siellä biljardihuoneessa, mutta ei enää pelaten,
vaan istuen ja tupakoiden, kun herra Mountain liikkui tavallisella
iltatarkastuksellaan. Herra Kesteven sanoi hänelle, ettei hänen
tarvitsisi odottaa, sillä hän kyllä sammuttaisi valot. Sellaista oli
tapahtunut usein ennenkin -- hänellä oli tapana istua myöhään ylhäällä
-- niin Kestevenillä oli, täällä ja kaupungissa. Niinpä Mountain meni
vuoteeseen. Ja kun hän oli noussut ylös aamulla -- kello kuusi --
tapasi hän biljardihuoneen valot yhä palamassa, ja yksi nurmikolle päin
aukeavista oviakkunoista oli auki --"
"Kokonaan auki -- vai vähän raollaan?" kysyi Smith.
"Se oli vähän raollaan, sir. Minä näin sen itse muutamia minuutteja
myöhemmin, sillä Mountain huomautti minulle siitä. Minä olin noussut
tavallista aikaisemmin ja käynyt katsomassa herra Tressiä, joka
nukkui sikeästi, jonka jälkeen menin alas saamaan kupin aamuteetä,
kun Mountain kutsui minut biljardihuoneeseen ja näytti minulle
ikkunaa. Hän on hieman levoton sellaisissa asioissa. Seisoessamme
tuon akkunan ääressä viittasi yksi puutarhureista kentän toiselta
puolelta kuusiston laidalta meille. Me saatoimme eroittaa, että hän oli
jostakin kuohuksissaan, ja heti kun hän oli viitannut meille läksi hän
juoksemaan luoksemme, ja me menimme häntä vastaan. Hän asuu eräässä
majassa puiston laidassa aivan tämän kylän ulkopuolella ja saapuu joka
aamu työhönsä kuusikkoon. Me saatoimme nähdä, että jokin asia sai hänet
hätäilemään, ja hän purkikin sen esille meitä lähestyessään. 'Tuolla
edempänä kuusikossa makaa eräs herra kuolleena!' sanoi hän. 'Se on
herra Kesteven. Ja hänen kasvoillaan on verta!' Silloin Mountain ja
minä kiirehdimme miehen seurassa, ja hän vei meidät suoraan paikalle
-- pienelle aukeamalle, missä oli yksinkertainen istuin. Kesteven
makasi sen vieressä, ja hän oli varmasti kuollut, kylmä ja kankea.
Me huomasimme heti kuinka hänet oli murhattu -- ammuttu ohimon läpi.
Silloin me ryhdyimme asianmukaisiin toimiin."
"Minkä luontoisiin?" kysyi Smith. "Mountain lähetti puutarhurin
noutamaan kylästä poliisia ja lääkäriä, ja hän jäi ruumiin luokse siksi
ajaksi kun minä menin taloon kertomaan asiasta herra Tressille ja herra
Tickellille", vastasi Fowler. "Kun minä oletin herra Tressin tuohon
aikaan aamulla olevan hieman uneliaan, menin ensiksi herra Tickellin
huoneeseen. Mutta hän ei ollut siellä!"
Poliisikomisarius, joka oli seurannut Fowlerin kertomusta hyväksyvän
näköisenä, rykäisi, puisteli päätään ja hymyili. Oli ilmeistä, että
hän oli vetänyt omat johtopäätöksensä juuri tuosta palvelijan äsken
mainitsemasta tosiasiasta.
"Hän ei ollut siellä", kertoi Fowler, "ja, hänen vuoteessaan ei
oltu maattu. Mutta minä huomasin yhden asian -- en voinut olla sitä
huomaamatta. Hän oli peseytynyt ja ajellut partansa ennenkuin hän oli
lähtenyt!"
"Peseytynyt -- ajellut partansa!" huudahti Smith. "Mitä -- yölläkö?"
"Yöllä tahi varhain aamulla, sir, milloin se lienee tapahtunutkin",
vastasi Fowler. "Hän oli tullessaan tuonut vain pienen matkalaukun, ja
se virui siellä hänen huoneessaan avattuna. Hänen parranajovehkeensä
olivat pukeutumispöydällä, eikä hän edes ollut vaivaantunut pyyhkimään
partaveistään. Tuon kaiken minä huomasin yhdellä silmäyksellä, kuten te
mahdollisesti määrittelisitte, sir, ja minä suljin ja lukitsin oven ja
--"
"Toivottavasti ei kukaan ole käynyt siellä sen jälkeen?" sanoi Smith.
Poliisikomisarius näytti avainta. "Sitä ei ole tehty, sir", huomautti
hän juhlallisesti. "Minä olen huolehtinut siitä. Se on siinä kunnossa,
mihin Fowler sen jätti."
"Jatkakaa, Fowler", määräsi Smith, "Mitä te sitte teitte?"
"Minä herätin lakeijat, sir, ja menimme takaisin kuusistoon; olin
nimittäin päättänyt, etten herättäisi herra Tressiä toistaiseksi.
Mennessäni ohitse tuli hoitajatar Palliser neiti Tressin huoneesta,
jolloin minä kerroin hänelle, mitä oli tapahtunut. Hän tuli kuusistoon
seurassamme. Tietenkin me katselimme ympärillemme, mutta me emme
koskeneet mihinkään, kunnes lääkäri ja poliisi saapui. Kun he hetkistä
myöhemmin tulivat, ottivat he asian johdon huolekseen. Ja minä rohkenen
sanoa", lopetti Fowler katsahtaen seuralaisiinsa, "komisarius osaa
teille kertoa lopun paremmin kuin minä".
Kuulijat kääntyivät äänettöminä komisariukseen, jolloin tämän olento
muuttui tärkeännäköiseksi.
"Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kerron teille, herrat, mikä
jo on yhteistä omaisuutta", huomautti hän. "Mutta tietysti minä en
voi, asian tällä asteella ollen sanoa, mitkä minun omat vaikutelmani
ja johtopäätökseni ovat, vaikkakin minä saatan niihin viitata. Me
löysimme ruumiin siitä paikasta ja siinä asennossa, kuin herra Fowler
tässä jo ilmoitti, ja lääkäri sanoi olettavansa, että mies oli ollut
kuolleena jo muutaman tunnin. Aluksi me epäilimme sitä itsemurhaksi,
mutta pian huomasimme, ettei niin voinut olla, koska lähettyviltä ei
löytynyt asetta. Ihminen ei voi ampua itseään ja vapautua revolverista.
Sitäpaitsi tämä mies oli saanut surmansa silmänräpäyksessä. Me toimimme
ruumiin sieltä pois, käskin aidata köydellä aukeaman ja jätimme miehen
vartijaksi. Sitten me lääkärin kanssa tarkastimme ruumiin. Hän voi
teille ilmoittaa, mitä hän löysi; minä kerron teille, mitä minä löysin.
Minä en löytänyt mitään. Ei jälkeäkään mistään -- paitsi nenäliinaa ja
kynsisaksia."
"No?" huomautti Smith tyynesti. "Entä sitten?"
Komisarius näytti pahastuneelta, kun hänen draamallinen ilmoituksensa
ei tehnyt mitään vaikutusta.
"Siellä ei oikeastaan ollut mitään, mikäli asia koskee ruumista",
vastasi hän hieman nyreissään. "Sitten saapui eräs lakeijoista
ilmoittamaan minulle, että yksi herra Tressille kuuluvista
polkupyöristä oli kadonnut yöllä. Ja tietenkin minä silloin näin, miten
asiat olivat. Luonnollisesti! Ja siitä seurasi, että me toimitimme
herra Tickellin perään hälytyksen. Ennen iltaa luulemme saavamme hänet
käsiimme."
"Ah!" huudahti Smith nousten tuoliltaan. "Te arvelette, että Tickell on
murhaaja?"
"Niin minä teen!" vastasi komisarius äreästi. "Hänet me toimitamme
silmukkaan!"
Smith nyökäytti päätään levollisesti. Sitten hän viittasi Hextallia ja
Styleriä seuraamaan itseään ulos.
IX
SAIPPUAKUPPI
Lakimies meni edellä kylän raitille ja kääntyi Lynne Courtin portille
päin. Hän oli ilmeisesti syvissä aatoksissa, eikä kumpikaan hänen
kumppaneistaan häirinnyt häntä, mutta äkkiä hän pyörähti heidän
puoleensa.
"Hextall!" lausui hän. "Kaikkein ensiksi meidän on päästävä varmalle
pohjalle. Nyt täytyy nuoren Tressin jo varmasti olla selvinnyt
humalastaan. Lähdetään taloon Sinun on mentävä hänen puheilleen ja
kerrottava hänelle, että sait tiedon tapahtumasta, ja kun lisäksi olit
huolissasi hänen sisarensa terveydentilasta, kiiruhdit tänne ja toit
mukanasi erään ystäväsi, josta saattaa olla hyötyä. Sillä välin te,
Styler -- mutta tulkaahan tänne, annan teille ohjeet."
Hän vei sihteerinsä syrjään ja piti hänen kanssaan lyhyen neuvottelun,
jonka jälkeen Styler kääntyi palaamaan majataloon. Smith tuli takaisin
Hextallin luokse, ja yhdessä he ripeästi astelivat kuusikon lävitse
Lynne Courtille.
Darrell Tress ehätti heitä vastaan pengermälle. Smith silmäili häntä
arvostelevasti ja jupisi nopeasti seuralaiselleen:
"Tämän miekkosen kasvoista on helppo lukea. Heikko -- hyvänluontoinen
-- hyvin helposti johdettavissa -- luonnollisesti perin riippuvainen
muista ihmisistä. Hän on kovin hyvillään tulostamme -- arvaa meidän
ottavan vastuunalaisuuden hänen hartioiltaan. Tunnen tämänkaltaiset
nuorukaiset, ja se, että joku ampui tänä aamuna kuulan Kestevenin
kalloon, oli -- tekisi mieleni väittää -- hänen tähänastisen
elämänuransa oivallisin tapaus. Hextall, meidän on koetettava kääntää
tämä mies uudelle ladulle ja tehdä hänestä yhteiskunnan kunnollinen
jäsen."
Näkyi varsin selvästi, että Darrell oli hyvillään ja että hänen
mielensä keventyi, kun hän näki Hextallin. Hän pudisti vieraan kättä
tarpeellista lämpimämmin ja lausui hänet tervetulleeksi samalla tavoin
kuin haaksirikkoutunut tervehtii pelastajaansa.
"Oi, olenpa totisesti kovin kiitollinen siitä, että tulitte, tohtori!"
puhkesi hän muitta mutkitta puhumaan ilmeisesti aavistamattakaan, mikä
Hextallin oli sinne tuonut. "On niin lohdullista, kun täällä on joku
-- lähetin noutamaan asianajajaani ja pyysin häntä tuomaan muassaan
etsivän, mutta he eivät voi ehtiä tänne ihan heti. Täkäläiset poliisit
ovat tietystikin käyneet käsiksi asiaan, mutta --"
"Tässä on ystäväni herra John Smith Middle Templestä", esitteli
Hextall, vetäen Smithiä eteenpäin. "Herra Smithin mieltä kiinnittävät
tällaiset jutut, ja hänestä saattaa teille olla hyötyä."
Darrell pudisti Smithin kättä yhtä ylenpalttisen sydämellisesti.
"Olette tavattoman ystävällinen", ylisteli hän. "Olen teille äärettömän
kiitollinen. Me talonväki olemme luonnollisesti kaikki ihan sekaisin,
mutta poliisit ovat jo sentään lähettäneet eri puolille ympäristöön
kuulutuksia siitä Tickell-heittiöstä, joten --"
"Luuletteko Kestevenin ampujaksi Tickelliä?" pisti Smith väliin.
"Johan toki! Varmasti luulen!" vastasi Darrell. "Kukapa muu sitten?
Nähkääs, en tiedä Tickellistä tuskin mitään -- olen tavannut hänet
vain kilpa-ajoissa ja muissa sentapaisissa tilaisuuksissa --
Kesteven esitteli hänet minulle -- ja joitakuita kertoja hän on
ollut asunnossani pelaamassa korttia. Olenpa taitanut olla suunnaton
aasi, ymmärrättehän, tällaisissa asioissa mutta nyt sain järkyttävän
läksytyksen, jumaliste! ja nyt teen käännöksen, totisesti teen, lempo
soikoon! ja parannan tapani ja muuta semmoista, ymmärrättehän. Ja
kuulkaahan, en ole vielä kertonut sitä poliisille, mutta tiedättekö,
Kestevenillä oli eilen illalla taskussaan koko joukko rahaa --
tukuittain! -- ja minulle mainittiin, että kun hänen taskunsa tänä
aamuna tutkittiin, olivat ne tyhjät, hitto vieköön -- tyhjät! Nähkääs,
Hextall, olimme Boulognessa päivän tai pari, Kesteven ja minä, ja
meillä oli vietävänmoinen onni -- tavaton! -- ja toimme sieltä
aika lailla rahaa, ja eilen illalla olivat sekä minun että hänen
omat voittonsa Kestevenillä -- totisesti! -- hänellä lienee ollut
viisi- tai kuusituhatta puntaa seteleinä, Ranskan ja Englannin. Ja
Tickelliin yhdyimme Brightonissa, jonne jäimme syömään päivällistä, ja
hän lähti mukaamme tänne, ja hitto soikoon, se lurjus tappoi kunnon
Kesteven-poloisen niiden rahojen tähden, sen voisin vannoa! Mutta hän
ei ole voinut ennättää varsin pitkälle, vai mitä? Ja varmasti joku
nappaa hänet kiinni. Mutta ettekö halua lähteä katsomaan sitä paikkaa,
missä hän teki tekonsa, hiisi vieköön! -- senkin kunnoton koira!"