nähtävästi häntä varten varattuun pieneen huoneeseen ja sulki oven. "Se
on tuon toissayönä näkemänne johdosta, sir", hän jatkoi. "Ajattelin,
että oli parasta mainita siitä teille, koskapa te neiti Tressin
hoitajana ette halua häntä häirittävän."
"No, mitä se on?"
"Näittekö te, sir, tuon miehen, joka pani rahat pöydälle?" kysyi
Fowler. "Sen tummakasvoisen veitikan pienine suippoine viiksineen?"
"Minä näin."
"Hän oli täällä eilisiltana. Minulla oli kova urakka, ennenkuin sain
hänet poistumaan. Hän tahtoi tavata herra Kesteveniä. Se oli heti sen
jälkeen kun herra Tress oli matkustanut. Minä -- minä pelkään, sir,
että me saamme tuosta miehestä harmia."
"Miten?" kysyi Hextall.
"Hän sanoi, että Kesteven pakotti hänet antamaan rahat takaisin --
jotka hän vannoi voittaneensa rehellisesti -- jotta neiti Paquita
rauhoittuisi, ja että herra Kesteven lupasi kohdata hänet eilen
puolenpäivän aikaan ja palauttaa rahat. Se on totta, että Kesteven
pisti ne taskuunsa senjälkeen kun te ja hoitajattaret olitte vieneet
neiti Paquitan huoneeseensa -- minä näin hänen ne ottavan ryhtyessäni
järjestelemään huonetta kuntoon. Mutta tuo mies väitti, ettei Kesteven
saapunutkaan kohtauspaikalle. Ja niin hän tuli tänne häntä tapaamaan --
ja kylläpä hän olikin raivoissaan! Kuten jo sanoin, minulla oli kova
työ ennenkuin sain hänet poistumaan. Ja -- hän poistui uhkaillen, sir."
"Kuinka uhkaillen?"
"No, hän uhkasi, että ellei herra Kesteven palauta heti rahoja,
ilmoittaa hän poliisille tuon revolverijutun ja syyttää Paquitaa
henkensä uhkaamisesta. Ja minä en tiedä, sir, missä Kesteven tai herra
Tress ovat."
"Luulin heidän olevan Brightonissa", sanoi Hextall.
"Ei, sir! Minä sanoin Paquitalle niin -- minun oli hänen
rauhoittamisekseen jotakin sanottava. Herra Kesteven matkusti eilen
puolen päivän aikaan ja soitti herra Tressille illalla kello seitsemän
tienoissa, ja herra Tressillä oli pari matkalaukkua valmiina ja hän
matkusti autolla jonnekin, luullakseni, kohtaamaan häntä. Mutta minä
en tiedä missä he ovat. Mitä minun on tehtävä, jos tuo mies tulee
uudelleen, sir?"
"Tunnetteko hänet?" kysyi Hextall.
"En, sir, minä en tunne. Täällä kyllä käypi pelaamassa eräs ryhmä,
mutta hän ei ole kukaan siitä -- hän ei ole ollut milloinkaan täällä
ennen tuota yötä. Minä en tuntenut häntä enemmän kuin tuota toistakaan
miestä -- hänkään ei ole koskaan ennemmin ollut täällä. Herra Kesteven
toi heidät molemmat -- he tulivat kolmisin heti herra ja neiti Tressin
palattua teatterista."
"Ettekö edes tiedä heidän nimiään?"
"En edes sitä, sir. Minä tunnen joukon -- suuren joukon! -- kaupungin
herroja, mutta milloinkaan en ole nähnyt kumpaakaan noista kahdesta --
en milloinkaan."
"Oliko suurempikin rahasumma kysymyksessä?" kysyi Hextall.
Fowler hymyili.
"Ennenkuin Kesteven ne korjasi pois, huomasin useita sadan punnan
pankkiseteleitä joukossa, sir", hän vastasi. "He pelasivat suurilla
panoksilla, sir, hyvin suurilla todellakin -- en koskaan ole nähnyt
sellaista. Tietenkään ei minun sopisi tehdä huomautuksia, mutta minä
vedän omat johtopäätökseni, ja olipa jo aika että herra Tress sai
puolustajan."
"Ketä vastaan!" tiedusti Hextall. Hän vihasi ja inhosi koko tätä
likaista paljastusta ja hän tunsi eräänlaista pahoinvointia
kysellessään -- mutta Paquita oli lähellä ja hänen tytölle antamansa
lupaus oli velvoittavana hänen tietoisuudessaan.
Palvelija irvisti ja heilautti päätään.
"Kesteveniä!" hän virkkoi. "Kesteveniä! Hän on saanut nuoren isäntäni
valtoihinsa ja kynii häntä -- niinkuin te kynisitte kananpoikaa!"
Hextall katsoi jonkun hetken ääneti palvelijaan. Hän tiesi, että tämän
luokan palvelijat olivat täysin tietoisia isäntäväkensä asioista;
Fowler näytti kyllin vanhalta ollakseen monen salaisuuden haltijana.
Puhuessaan Kestevenistä oli hänen nuoreen tohtoriin kohdistuneissa
silmissään ymmärtävä välke, ja Hextall, niin vastenmielistä kuin se
olikin, ei voinut olla varteenottamatta viittausta.
"Kun te kerran olette sanonut noin paljon", hän huomautti, "niin
minä voin yhtä hyvin ilmoittaa teille, että neiti Tress on minulle
valittanut siitä vaikutuksesta, joka Kestevenillä on hänen veljeensä.
Hän näkyy ajattelevan --"
Fowler hieman naurahti.
"Oh, minä tiedän, sir! Minä olen ollut Lynne Courtissa useita kertoja.
Minä säälin neiti Paquitaa sydämeni pohjasta. Oh -- niin!"
"Tiedättekö mitään Kestevenistä?" kysyi Hextall. "Te sanoitte
tuntevanne koko joukon kaupungin herroja. Tunsitteko hänet, kun hän
saapui ensi kerran tänne?"
"Kummallista kyllä, sir -- en! Minä olen aikoinani tuntenut paljonkin
hänen laisiaan -- tiedättehän, sir, sellaisia miehiä, jotka kiintyvät
rikkaisiin nuorukaisiin ja imeytyvät heihin niinkuin iilimadot kunnes
ovat imeneet heidät kuiviin -- haukkoja, kuten heitä nuoruudessani
nimitettiin. Mutta häntä minä en tuntenut -- ja mikä vielä
ihmeellisempi, ei kukaan minun ystävistänikään häntä tuntenut. Me
keskustelimme -- kuten herrojen palvelijat keskustelevat, sir, tokko
kukaan häntä tuntisi -- mutta ei kukaan meistä tunne Kesteveniä. Me
emme voi muistaa häntä. Minulla on ystäviä, jotka tuntevat jokaisen
tuollaisen miehen West Endin hienostokorttelissa, ja minä olen
osoittanut Kestevenin heille; kukaan ei tunne häntä."
Hextall tunsi nyt jo joutuneensa pitkälle asioihin, joten hän rupesi
arastelematta jatkamaan kyselyjään. "Tiedättekö miten ja milloin herra
Tress kohtasi hänet?"
"En varmasti, sir", vastasi Fowler. "Se on -- miten he kohtasivat.
Minä kyllä tiedän, milloin se tapahtui. Herra Tress oli juuri ottanut
minut palvelukseensa: hänellä oli siihen aikaan viime talvena huoneusto
Carlton-hotellissa. Hän matkusti Newburyn esteratsastuskilpailuihin
pariksi päiväksi ja asui Readingissa -- minä en ollut hänen kanssaan,
sillä minä olin ankarasti vilustunut. Sieltä tullessaan hän toi
Kestevenin -- eikä tämä senjälkeen enää hänestä eronnut. Silloin he
siis kohtasivat, sir; mutta miten he kohtasivat tahi kuka heidät
teki tuttaviksi, sitä minä en tiedä. Minä oletan, että he aivan
yksinkertaisesti löysivät toinen toisensa -- kilpa-ajoradalla."
"Rohkenen sanoa, että te voitte vastata kysymykseen, joka mahdollisesti
on hyvin epäsovelias", huomautti Hextall. "Missä tilassa Kesteven oli
tänne saapuessaan? Minä tarkoitan -- miltä hän teistä näytti? Oliko hän
hyvin puettu -- näyttikö hän olevan hyvissä varoissa?"
Palvelija nauroi ivallisesti.
"Hän oli kyllin hyvin puettu, sir", vastasi hän, "mutta se olikin
hänen ainoa pukunsa: ensiluokan villapuku. Se ja soma päällystakki
sekä hyvillä liinavaatteilla ja pukeutumisvälineillä täytetty pieni
matkalaukku -- siinä kaikki mitä tullessaan toi. Mutta", hän lisäsi
silmää iskien, "parin viikon kuluttua oli hänellä jo yllin kyllin --
ainakin enemmän kuin mitä tusinalliseen hänen matkalaukkuunsa olisi
mahtunut!"
"Tarkoitatte -- herra Tressin kustannuksella?" esitti Hextall.
"Aivan niin, sir -- herra Tressin kustannuksella. Minä tietenkin
tiedän, sillä kauppiaat puhuvat. Herra Tress vei hänet kaikkien
hankkijoittensa luokse -- vaattureille, sukkakauppaan, suutarille,
hattuliikkeeseen -- kaikki he lähettivät laskunsa herra Tressille.
Herra siunatkoon, sir!" huudahti Fowler. "Ei kukaan Piccadillyssa
esiintyvä mies ole Kesteveniä paremmin puettu! Oh, hän kerää höyheniä
pesäänsä, siitä ei ole epäilemistäkään! Julkea herra, sir, ja ovela.
Nauttii lasillisesta hyvää viiniä ja tuntee mikä on hyvää, mutta ei
koskaan maista väkijuomia aterioitten väliaikoina, ja aterioidessaankin
varsin kohtuullisesti. Hän ei ole niitä miehiä, jotka heti aamulla
tahtovat konjakkia ja soodavettä tahi samppanjapuolikkaan --
kiinalainen tee tahi hyvä kahvi on hänen merkkinsä. Ovathan miehen
ainoana pääomana hänen aivonsa, sir -- vai mitä?"
"Tarkoitatteko, että Kesteven osaa huolehtia omastaan?" virkkoi Hextall
hymyillen.
"Ei kukaan paremmin, sir. Hänellä on aina järki tallella. Minä olen
huomannut, että kun he aikovat pelata illalla täällä tahi Lynne
Courtissa, niin ei Kesteven nauti väkijuomia edes ruokapöydässä. Ei
missään nimessä! -- hörppäys sitruunamehulla höystettyä kivennäisvettä
on ainoa mitä hän tahtoo."
"Erästä seikkaa minä en oikein käsitä", huomautti Hextall. "Minä en
ymmärrä, minkätähden hän viettelee herra Tressiä juopotteluun."
Fowler pudisti päätänsä.
"Sitä hän ei tee, sir -- se minun on sanominen hänen puolustuksekseen",
vastasi hän vilpittömästi. "Neiti Paquita syyttää häntä siitä, mutta
hän on väärässä. Totuus on se, että herra Tress on joutunut siihen
peliin jo ennenkuin Kesteven esiintyi näyttämölle. Tullessani hänen
palvelukseensa, hän oli jonkun ajan asunut yksin tuossa huoneustossa,
joka hänellä oli Carltonissa, ja minä huomasin, että hän oli ottanut
tavakseen juoda kolmanneksen samppanjaa heti vuoteesta noustuaan. Nyt
hän on jo pitemmällä, sir -- väkevä konjakki ja soodavesisekoitus
on nyt hänen aamujuomansa. Ei! -- se ei ole Kestevenin syy! Minun
mielipiteeni on -- mutta mahdollisesti minulla ei ole oikeutta sen
esittämiseen."
"Sanokaa vain mitä ajattelette", keskeytti Hextall. "Se ei mene
pitemmälle."
"Nähkääs, minä luulen, että Kesteven näkee miten asiat ovat ja paikkaa
kukkaroaan mahdollisimman nopeasti", vastasi palvelija. "Ja siksipä
minä käsitän minkävuoksi hän toissayönä toi nuo kaksi miestä tänne --
ja sitte jätti palauttamatta rahat tummalle miehelle, joka palasi tänne
eilisiltana. Minä tunnen kaikki muut, jotka ovat käyneet täällä, mutta
en noita kahta -- heitä minä en tunne, ja olenpa vakuutettu, että on
olemassa jotakin salaperäistä heissä ja tuossa yössä. Kuulkaahan, mitä
minun on tehtävä, sir, jos tuo mies palaa? Varoitanko minä...?"
Samalla kuului ulko-ovelta ovikellon kilahdus. Fowler pyysi anteeksi ja
meni avaamaan. Hetkistä myöhemmin hän palasi puistellen päätään.
"Tohtori, hän on taas täällä!" kuiskasi hän. "Hän on ovella ja se
toinen mies on hänen seurassaan."
V
KREIKKALAISET HERRAT
Kuullessaan tuon uutisen kuohahti Hextallin sisimmässä. Hän huomasi
joutuneensa epämiellyttävään tilanteeseen. Ilmeisesti oli noilla
miehillä paha mielessä. Ja huoneuston isäntä oli poissa ja hänen
neuvonantajansa hänen seurassaan; Fowler oli sittenkin vain palvelija.
Mutta tuolla, oven tahi parin takana oli sairas.
"No, entä sitten?" hän kysyi katsahtaen palvelijaan.
Fowler vastasi kysymykseen puistelemalla päätään; se ilmaisi
hämmennystä ja avuttomuutta. Selvästi huomasi, että hän kuului
niihin ihmisiin, jotka vaistomaisesti ovat riippuvaisia omaansa
voimakkaammasta tahdosta.
"He eivät poistu minun pyynnöstäni, sir", hän sanoi. "He ilmoittivat
jäävänsä paikoilleen kunnes tapaavat jonkun talonväestä. Minä
ajattelin, että mahdollisesti te puhuttelisitte heitä -- olettehan te
tohtori."
"Missä he ovat?" kysyi Hextall vastenmielisesti. "Salissako?"
"Ei, sir, -- minä en päästänyt heitä sisään. He ovat portailla. Minä
ilmoitin heille, ettei herra Tress ja Kesteven ole kotona, mutta he
eivät uskoneet minua. Mahdollisesti, jos te sanotte -- ah! --" Hän
keskeytti, kun ovikello kilahti uudelleen. "Siellä he ovat, kuten
huomaatte, sir! Jos he alkavat tuon pelin --"
Hextall poistui huoneesta ja astui etuovelle. Hän avasi sen hiljaa ja,
pujahdettuaan ulos, sulki sen perässään. Ulkona odottelevat miehet,
jotka olivat keskikokoisia ja hentovartaloisia, vetäytyivät taaksepäin
hänen ilmaantuessaan ja katsoivat hieman hämillään hänen kookkaaseen
vartaloonsa. Ja toinen mutisi seuralaiselleen pari sanaa:
"Se on tohtori!"
"Kuulkaahan nyt!" sanoi Hextall luonteenomaisella mutkattomuudellaan.
"Teidän on hyväntahtoisesti poistuttava. Minä en salli teidän häiritä
potilastani soitollanne ja kolkutuksillanne. Palvelija on teille
sanonut, etteivät herrat Tress ja Kesteven ole täällä -- he ovat poissa
kotoa. Te olette tietoisia, että neiti Tressiä kohtasi vakava tapaturma
toissayönä -- teidän läsnäollessanne. Hänen lääkärinään --"
Yrmeäkatseinen mies keskeytti hänet hymyillen puolittain epäuskoisesti
ja ivallisesti.
"Tuo kaikki on oikein", hän sanoi huomattavasti muukalaisella
murteella. "Mutta me emme tiedä mitään neiti Tressistä tahi neiti
Kenhyvästä -- me emme tiedä kenenkään täällä asujan nimeä -- neidin,
rouvan tahi herran. Me haemme noita kahta miestä, jotka tapasimme
täällä toissa yönä -- miehen, joka toi meidät tänne, ja sen toisen,
jonka kohtasimme täällä -- nuoren naisen seurassa." Hextall säpsähti
kuullessaan sen ylenkatseellisen äänensävyn, jolla viimeiset sanat oli
lausuttu. Hän punastui ja suoristautui ja loi puhujaan varoittavan
katseen.
"Teidän on parasta käyttää kohteliaampaa äänensävyä", hän huomautti.
Puhuteltu naurahti, näyttäen mustien viiksien alta valkoiset hampaansa,
ja hänen silmiinsä tuli närkästynyt ilme.
"Hyvä on -- aivan niin!" hän virkkoi silmäten toveriinsa. "Jos minä
puhun teille peittelemättömästi, niin vieläkin peittelemättömämmin
voin puhua poliisille -- eikö niin? Me kutsumme poliisin, ellemme saa
hyvitystä täällä, ymmärrättehän? Teitä emme tarkoita loukata -- te
olette lääkäri -- niinpä niin! Mutta -- te ette tiedä kaikkea."
"Minä en voi sallia sairaani häiritsemistä", toisti Hextall, joka ei
osannut muutakaan sanoa. "Minun on pyydettävä teitä poistumaan. Tulkaa
takaisin -- jos teidän täytyy -- kun herra Tress koteutuu."
"Herra Tress? Oh, niin, mutta me emme tunne ketään herra Tressiä",
väitti puhetta johtava samalla kun hänen toverinsa nauroi epäilevästi.
"Ainoa minkä tunnemme on -- tämä huoneusto. Ja mitä meille täällä
tapahtui. Osan te siitä näitte -- lopun. Kuulkaahan!" hän jatkoi
vilkkaammin. "Me selitämme teille, miten asian laita on, niin. Sitten
te ymmärrätte. Me olemme kreikkalaisia herrasmiehiä -- liikealalla
Manchesterissa -- hyvin tunnettuja herrasmiehiä. Me tulimme Lontooseen
hieman huvittelemaan, niinpä niin. Toissailtana söimme päivällistä
Imperial-kahvilassa -- hyvä on. Jouduimme puheisiin -- tiedättehän --
tuon täällä näkemänne vanhemman hienonnäköisen miehen kanssa. Joimme
pari lasillista hänen seurassaan -- hyvin miellyttävä mies, kerrassaan
mukava. Hän esitti, että pelaisimme hieman korttia erään hänen
ystävänsä luona. Hyvä on -- meillä ei ole mitään pientä peliseuraa
vastaan, niinhän? Me tulemme hänen mukanaan tänne ja tapaamme tuon
nuoren miehen ja -- nuoren naisen. Kaikki sujuu alussa hyvin --
nautimme toiset lasilliset -- puhelemme -- peräti miellyttävää -- oh
peräti! Sitten nuori nainen poistuu, ja me ryhdymme pelaamaan. Me
pelaamme jonkun ajan ja minä rupean voittamaan -- täysin rehellisesti
minä voitan. Minä en harjoita petosta -- en! Miksi minä niin tekisin?
-- Minä olen herrasmies; minulla itselläni on kylliksi rahoja -- mutta!
-- minä annan teille nimikorttini, osoittaakseni kuka olen -- ystäväni
antaa myös nimikorttinsa. Kysykää Manchesterissa keltä tahansa tokko he
tuntevat meidän nimemme -- ah, niin!"
Ennenkuin Hextall oli ennättänyt tekemään mitään heitä estääkseen,
veti kumpainenkin esille kauniin nimikorttikotelon ja pakotti hänet
vastaanottamaan erinomaisesti valmistetun ja piirretyn nimikortin.
Hän silmäsi niihin ja luki: Mr. Victor Demetriadi -- Mr. George
Chimbouloglos. Kumpaisenkin kortin kulmaan oli merkitty osoite, joka
viittasi erääseen Manchesterin parhaista asuntokortteleista.
"Nämä! -- kaikki oikein -- niinhän?" jatkoi herra Victor Demetriadi.
"Peräti mukiinmeneviä -- eikö niin? No hyvä, minä kerron teille
edelleen. Me jatkamme pelaamista -- minä voitan enemmän -- minä voitan
kaksitoista sataa puntaa -- niin!"
"Kaksitoista sataa puntaa!" huudahti Hextall.
"Niin, mutta puoli tuntia varemmin minä olin häviöllä viisitoista
sataa!" kivahti Demetriadi. "Silloin ei ollut puhetta petoksesta --
ei! Mutta, nähkääs, me olimme sopineet, että peli lopetettaisiin
täsmällisesti kello kaksi. No, viittä minuuttia vaille kaksi minä
olen voitolla kaksitoista sataa -- ne ovat minun taskussani, koska me
suoritimme häviömme pelin aikana. Silloin tulee tyttö -- tuo nuori
nainen -- revolverin kanssa ja sanoo, että me olemme petkuttaneet hänen
veljeään -- varsinkin minä! -- ja uhkaa ampua -- varsinkin minut -- ja
pitää revolveria päätäni kohti ojennettuna. Oh! -- se oli niin sanottu
suunniteltu kuje! Kujepa tietystikin. Jos minä olisin ollut häviöllä --
jos minun ystäväni Chimbouloglos olisi ollut häviöllä kello kaksi --
mitä?"
"Se ei ainakaan ollut kuje, että minun hoidokkiani ammuttiin",
huomautti Hextall tyynesti.
Nuoret miehet kääntyivät ja katsahtivat toisiinsa. Heidän
silmäyksessään välähti yhteisymmärrys, joka ei jäänyt Hextallilta
huomaamatta. Mutta kumpikaan ei puhunut, ja Hextallin mieleen juolahti
äkkiä kysyä heiltä erästä seikkaa.
"Koska te näitte tapauksen, niin tietänette miten hän sai ampumahaavan?"
Vielä kerran he katsahtivat toisiinsa. Sitten toisen katse näytti
vastaavan toisen kysymykseen, jonka jälkeen vaiti ollut mies puhui.
"Vanhempi miehistä riensi ottamaan häneltä revolveria", sanoi hän
tyynesti ja vähemmän murteellisesti kuin hänen toverinsa. "Nainen
taisteli sen puolesta, jolloin revolveri laukesi. Mutta hän onnistui
sen sittenkin pitämään ja uhkasi sillä meitä kunnes te saavuitte."
Demetriadi nauroi.
"Lorua!" virkkoi hän ivallisesti. "Kaikki tuo kuului juoneen! Sanonpa
teille, että jos minä olisin hävinnyt -- jos minun ystäväni olisi
hävinnyt paljon -- ah, silloin olisi kaikki ollut hyvin. Se oli pelkkää
huijausta -- kaikki tietysti olivat liittolaisia."
"Mikäli minä ymmärrän", sanoi Hextall, joka nyt oli päättänyt selvittää
asian perinpohjin, "kuulutte te suostuneen luovuttamaan rahat sillä
ehdolla, että ne palautettaisiin teille takaisin eilispäivänä. Onko se
niin?"
"On! Vanhempi mies sanoi: 'Pankaa rahat takaisin ja rauhoittakaa
tyttö, ja minä tuon ne teille Imperial-kahvilaan puolen päivän aikaan
-- varmasti!' Ja Chimbouloglos tässä sanoi samoin. Niinpä minä annoin
takaisin. Mutta -- me menemme Imperial-kahvilaan eilen puolen päivän
aikaan ja odotamme -- ei kuulu miestä eikä rahoja! Ei, minut on
puijattu -- johdettu ansaan! Mutta --"
Hän viittasi sormellaan suljettuun oveen Hextallin takana, ja hänen
valkoiset hampaansa välähtivät tummien viiksien varjosta.
"Minä tahdon rahani, jotka olen rehellisesti voittanut, tahi minä
kostan!" hän huudahti. "Minä käännyn poliisiin. Chimbouloglos, hän
sanoo: 'Jätä sikseen -- älä vaivaa itseäsi -- tuo raha ei merkitse
mitään!' Aivan niin -- raha ei merkitse mitään -- minulla on paljon
rahaa -- minä olen hyvin rikas mies. Mutta -- minun kunniani! Minut
tuodaan tänne -- peliluolaan, niinpä niinkin. Minä voitan rahat
rehellisesti ja suorasti, kuten sanotaan -- silloin minua uhataan
revolverilla ja pakotetaan luovuttamaan rahat pois eräällä lupauksella
-- ja miehet livistävät! Mutta -- nainen on täällä -- satimessa! Lorua!
-- Chimbouloglos on mitä rahvaan pojat nimittävät tomppeliksi!"
"Herra Chimbouloglos on hyvin viisas mies", sanoi Hextall. "Minä annan
teille saman neuvon. Ja minä vakuutan, että teillä on väärä käsitys
sisällä olevasta nuoresta naisesta -- kerrassaan väärä!"
"Väärä!" huudahti loukattu. "Mitä! -- Vaikka hän ojentaa revolverin
otsaani ja uhkaa ampua ulos aivoni ellen luovuttaisi rahoja, jotka
rehellisesti voitin? Oh, ei, ei, ei! -- minä en ole hupsu, herra
tohtori -- älkäähän toki!"
Lyhyen hiljaisuuden vallitessa tarkasti tohtori miehiä lähemmin.
Herra George Chimbouloglos näytti hyväluontoiselta ja levolliselta
nuorukaiselta; herra Victor Demetriadi, huolimatta hänen yrmeistä
silmistään, näytti omaavan muutamia hyviä ominaisuuksia. Paquitan
äskettäin hankkima ritari päätti hänen hyväkseen noudattaa
valtioviisautta ja koettaa mitä vetoaminen nuorten miesten
kunniantuntoon vaikuttaisi.
"Minä olen vakuutettu, ettette te, herra Demetriadi, ole hupsu", sanoi
hän, "ja minä olen myöskin varma, että te molemmat olette kunnian
miehiä. Olettakaahan, että minä annan kunniasanani siitä, että te
olette erehtyneet?"
Chimbouloglos nyökkäsi heti hyväksyvästi, mutta Demetriadi haritti
vastaan. "Mutta minähän näin itse!" hän huudahti. "Mitä! -- arveletteko
etten tiedä mikä revolveri on -- minä?"
"Meidän ei sovi seisoa täällä puhelemassa koko päivää", sanoi Hextall.
"Tulkaa minun luokseni hetkiseksi, ja minä luulen voivani selittää
teille asiat -- kaikki paitsi yhtä."
Kreikkalaiset seurasivat häntä vitkastelematta. Ja johdattaessaan heitä
Wimpole-kadulle, mietti Hextall syvästi ihmetellen tämän maailman
ääretöntä pienuutta. Hän oli itse Lancashirestä ja oli suorittanut
lääketieteelliset opintonsa ja sairaalakokeensa Victoria-yliopistossa
Manchesterissa; niin ollen hän tunsi Manchesterin hyvin, joten oli
myös heti huomannut, että noiden kreikkalaisten nimet olivat samoja,
jotka edustivat kahta johtavinta kauppataloa tuon suuren Lancashiren
kaupungin kreikkalaisessa kauppayhdyskunnassa. Nämä olivat nähtävästi
noiden talojen nuorina vesoina saapuneet Lontooseen huvittelemaan --
ja nyt oli herra Victor Demetriadin itserakkaus ja kunniantunto saanut
kolauksen. Paquitan tähden hänen siis oli kreikkalaisille annettava
selitys -- Kestevenin kustannuksella.
Ollen jossakin määrin valtioviisas, puhui Hextall ensin Manchesterista
ja omista suhteistaan siellä -- se johti asian ystävällisemmälle
pohjalle. Sitten, vannottaen heidät säilyttämään kaikki salaisuutenaan
ja vedoten heidän kunniantuntoonsa, hän kertoi heille niin paljon kuin
katsoi tarpeelliseksi. Ja hänen suureksi huojennuksekseen hyväksyi
Demetriadi heti selityksen.
"Oh, siinä tapauksessa!" hän huudahti, levittäen käsiään; "tietenkään
ei minulla ole mitään sanomista, niinpä niin. Ei mitään! Olen
pahoillani nuoren neidin puolesta. Mutta tuo veitikka -- jota te
nimitätte Kesteveniksi, mitä? Ah! Ja --" Hän keskeytti äkisti ja
katsahti toveriinsa. Taas he vaihtoivat puhuvia katseita, kuten Hextall
oli jo kahdesti ennenkin huomannut. Vihdoin Demetriadi sai sanotuksi:
"Mahdollisesti meidän on paras kertoa teille mitä me näimme tahi
luulimme nähneemme. Jotakin, mikä sai meidät --"
Chimbouloglos keskeytti hänet rauhallisesti.
"Minä en ainoastaan luule nähneeni", hän virkkoi. "Minä näin!"
"Kerro sinä hänelle, sitten", kehoitti Demetriadi. "Nähkääpä", hän
lisäsi kääntyen Hextalliin, "minä -- mahdollisesti minä en nähnyt
niin selvästi kuin Chimbouloglos tuona yönä -- minä olin nauttinut
aika runsaasti viiniä, niinpä niinkin. En tosin liiaksi, mutta
kylliksi. Mutta Chimbouloglos ei nauttinut -- hän siis näki selvästi,
ymmärrättehän."
"Mitä te näitte?" kysyi Hextall. Chimbouloglos karisti tuhkan
savukkeestaan ja katsoi miettivästi sen jälkeen. Kun hän sitten katsoi
Hextalliin, oli hänen ilmeensä hyvin vakava ja hän pudisti päätään.
"Sen sanominen on vakava asia", hän vastasi, "enkä minä sitä
sanoisikaan, ellen olisi varma. Mutta kun te kerran kerroitte meille
tietonne tuosta Kestevenistä, niin minäkin kerron teille siitä. Tuo
revolveri ei lauennut vahingossa."
"Mitä!" huudahti Hextall. "Tarkoitatteko --"
"Tarkoitan olevani ehdottomasti varma, että Kesteven laukaisi sen
koettaessaan valloittaa sitä neidiltä", sanoi Chimbouloglos. "Minä
käsitin silloin, että Kesteven aikoi ampua hänet. Olin ihan heidän
takanaan, joten näin Kestevenin käden. Silloin juuri teki neiti
äkillisen liikkeen -- ilman sitä olisi luoti lävistänyt hänen
sydämensä. Siitä olen varma."
"Te voitte luottaa Chimbouloglosiin", huomautti Demetriadi. "Jos hän
sanoo nähneensä, niin hän näki."