Pari päivää joulun jälkeen nähtiin vakavan nuoren miehen menevän
erääseen L:n kirkkoon. Saatuaan paikan hän seurasi jumalanpalvelusta
kiitettävän hartaasti, varsinkin musiikkia. Hän kuunteli sitä niin
tyytyväisenä, että muuan lähellä istuva herrasmies halusi puhutella
huomaavaista vierasta kirkonmenojen jälkeen.
-- Hyvä saarna! Oletteko ennen kuullut meidän pastoriamme? hän
aloitti, kun he yhdessä kulkivat pitkin keskilattiaa, sillä nuori
mies oli viivytellyt kuin ihaillakseen kunnianarvoisaa rakennusta.
-- Ei, en ole ennen kuullut hänen saarnaavan. Olen usein toivonut
näkeväni tämän vanhan kirkon. Teidän kuoronnekin on harvinaisen hyvä,
vastasi vieras katsahtaen lehterille, jonka puoliksi esiinvedettyjen
verhojen takaa näkyi joitakin naisten päähineitä.
-- Paras koko kaupungissa. Me hankimme aina parasta. Monet
tulevat tänne vain kuuntelemaan sitä. Ja vanha herra näytti niin
tyytyväiseltä kuin keruubien ja seraafien kuoro aina laulaisi heidän
urkuparvellaan.
-- Kuka lauloi kontra-alttoa? Hänen soolonsa oli erinomaisen kaunis,
huomautti nuori mies pysähtyen lukemaan seinällä olevaa muistotaulua.
-- Hän on neiti Moore. Hän on ollut täällä vasta vuoden päivät.
Erinomainen nuori nainen; emme tulisi toimeen ilman häntä. Laulaa
loistavasti oratorioissa. Oletteko kuullut häntä?
-- En. Hän on kai kotoisin X:stä, muistan kuulleeni.
-- Niin onkin. Hän on saanut kasvatuksensa eräässä seudun
arvokkaimmassa perheessä, Campbell on heidän nimensä. Jos tulette
X:stä, tunnette varmaan heidät.
-- Olen tavannut heidät.
Ja kumartaen toisilleen hyvästiksi herrat erosivat, sillä nuori
mies huomasi pitkän naisen laskeutuvan kirkonportaita harras ilme
kauniissa silmissään ja virsikirja kädessään.
Vakava nuori mies kiirehti naisen perään, ja juuri kun tämä oli
kääntymässä sivukadulle, hän sanoi:
-- Febe!
Vain yksi sana, mutta se sai aikaan ihmeellisen muutoksen, sillä
harras ilme katosi kuin pyyhkäisten ja tyynet kasvot saivat äkkiä
väriä ja lämpöä, kun nuori nainen kääntyi ja huudahti:
-- Archie!
-- Tänään on vuosi kulunut umpeen. Lupasin tulla silloin. Olitko
unohtanut sen?
-- En. Tiesin että sinä tulet.
-- Ja olet iloinen?
-- Kuinka voisin muutakaan?
-- Älä koetakaan. Mennään tuonne pieneen puistoon, niin saadaan
puhella rauhassa.
Archie veti Feben käden kainaloonsa ja vei hänet kolkkaan, joka
muiden mielestä oli ruma puistikko; keskellä oli laudoilla peitetty
suihkukaivo, joitakin likomärkiä nurmitilkkuja ja kuihtuneita lehtiä,
jotka tanssivat talvituulessa. Mutta heidän mielestään se oli suvinen
paratiisi, ja he kävelivät edestakaisin kalpeassa auringonpaisteessa
aavistamatta lainkaan, että olivat mielenkiintoista nähtävää monille
rouville ja herroille, jotka odottivat kärsimättömästi päivällistään
tai haukottelivat ikävien kirjojensa ääressä sunnuntaitaan viettäen.
-- Joko nyt tulet kotiin, Febe? kysyi Archie hellästi katsoen
tytön maahanluotuja kasvoja ja miettien, miksi kaikki naiset eivät
käyttäneet pientä, mustasta sametista tehtyä päähinettä, jossa oli
tummanpunainen ruusu.
-- En. En ole vielä tehnyt tarpeeksi, aloitti Febe ja huomasi, että
oli vaikea pysyä vuosi sitten tekemässään päätöksessä.
-- Olet jo näyttänyt, että voit hankkia itsellesi toimeentulon ja
ystäviä ja kuuluisan nimen jos tahdot. Sitä ei kukaan voi kieltää, ja
me olemme kaikki ylpeitä sinusta. Mitä vielä pyydät?
-- En oikein tiedä, mutta olen hyvin kunnianhimoinen. Tahdon tulla
kuuluisaksi, tehdä jotain teidän kaikkien hyväksi, uhrata jotain
Rosen puolesta, ja jos voin, myös luopua jostakin teidän tähtenne.
Anna minun vielä odottaa ja tehdä työtä, vastasi Febe niin vakavasti,
että Archie tiesi taivuttelun olevan turhaa.
-- Sinä olet ylpeä! Mutta rakastan sinua vain enemmän sen vuoksi ja
ymmärrän tunteesi. Rose selitti minulle sinun asemasi, enkä ollenkaan
ihmettele, ettet voi unohtaa rakkaitten tätieni epäystävällistä
käyttäytymistä, vaikka he eivät mitään sanoneetkaan. Koetan olla
kärsivällinen, mutta vain yhdellä ehdolla, Febe.
-- Mikä se on?
-- Että saan tulla joskus käymään ja että pidät tätä sormessasi,
sanoi Archie ottaen sormuksen taskustaan ja vetäen Feben lämpimän
käden esiin muhvista.
-- Ei nyt -- ei täällä, penäsi Febe ja katsoi ympärilleen kuin
huomaten äkkiä, etteivät he olleetkaan yksin.
-- Ei meitä kukaan näe, ajattelin kyllä sitä. Ja Archie pysähtyi
juuri suihkukaivon taakse niin, että se peitti heidät kaikkien
näkyvistä, sillä rakennuksia oli vain yhdellä puolen.
Sileä kultasormus solahti paikoilleen. Sitten Febe työnsi toisen
kätensä takaisin muhviin ja toisen entiselle paikalleen Archien
käsivarrelle.
-- Nyt olen varma sinusta, sanoi Archie, kun he taas lähtivät
kävelemään kenenkään aavistamatta, mitä ruman lautahökkelin takana
oli tapahtunut. -- Mac kirjoitti, että kirkossakävijät ihailevat
sinua kovin ja että muutamilla varakkailla vanhoillapojilla näyttää
olevan suunnitelmia vaatimattoman neiti Mooren varalle. Olin hirveän
mustasukkainen. Febe hymyili ja vastasi lyhyesti:
-- Ei sinulla ollut mitään vaaraa. Kuninkaatkaan eivät saisi
käännytetyksi minun mieltäni, tulitpa sinä tai et. Mutta Macin ei
olisi pitänyt kieliä sinulle.
-- Saat hyvitystä siitä. Koska hän kertoi sinun salaisuutesi, minä
kerron hänen. Mac rakastaa Rosea! Archie luuli ällistyttävänsä Feben
uutisellaan.
-- Minä tiedän sen. Febeä nauratti Archien ilmeen nopea muuttuminen,
kun tämä nopeasti kysäisi:
-- Kertoiko Rose sinulle?
-- Ei sanaakaan. Arvasin sen hänen kirjeistään. Aikaisemmin hän puhui
yhtä mittaa Macista, mutta viime aikoina hän ei ole maininnut edes
Macin nimeä. Olen aavistanut mitä vaitiolo merkitsee, enkä kysellyt
mitään.
-- Ovela tyttö! Ja sinäkö uskot, että Rose välittää hänestä?
-- Totta kai välittää. Eikö Mac sanonut sitä?
-- Ei, hän sanoi vain lähtiessään: "Pidä sinä huolta minun Rosestani,
niin minä pidän huolta sinun Febestäsi." Muuta en saanut hänestä
irti, vaikka kuinka koetin.
-- Pieni emäntä! Näyttääkö hän rakastuneelta? kysyi Febe, joka janosi
uutisia, mutta oli liian hienotunteinen kysyäkseen kirjeessä suoraan
asianomaiselta.
-- Herttaisen ujolta. Sitä paitsi hän on juonikas, kuten te tytöt
sanotte. Kun vien hänelle Macin kirjeen, hän koettaa olla muina
miehinä, niin että minun tekee mieleni nauraa ja sanoa, että tiedän
koko asian. Mutta olen totinen ja tyhmän näköinen kuin pöllö
päivällä, ja hän nauttii rauhassa kirjeestään ja luulee, etten huomaa
mitään.
-- Mutta miksi Mac tuli tänne? Hän sanoo tulleensa kuuntelemaan
luentoja ja käykin niillä, mutta varmasti hänellä on muutakin
mielessään. En näe häntä kovin usein, mutta aina tavatessa tuumin,
ettei hän ole sama Mac, josta vuosi sitten erosin. Febe johti Archien
pois puistikosta ja lähti kävelemään kotiovelleen päin, sillä
iltajumalanpalvelus alkoi tunnin päästä.
-- Tiedäthän sinä Macin. En minäkään vielä ymmärrä tätä juttua,
mutta arvaan, että hänellä on päässään jokin tuuma, jota kukaan ei
aavistakaan -- ellei ehkä Alec-setä. Minusta tuntuu, että Don aikoo
kunnostautua jollain yllättävällä tavalla.
Keskustelu kääntyi Macista henkilökohtaisempiin asioihin, ja Archie
oli niin uppoutunut rakentamaan pilvilinnoja, että he kävelivät Feben
asunnon ohi kummankaan huomaamatta.
-- Tuletko sisään? kysyi Febe, kun erehdys oli korjattu ja hän
seisoi kotiportaillaan katsellen saattajaansa, joka tahdikkaasti
oli päästänyt hänen kätensä ennen kuin veti kellonnuorasta, jolloin
viiteen ikkunaan ilmestyi utelias katsoja.
-- En, kiitoksia vain. Tulen iltapäivällä kirkkoon ja illalla
oratorioesitykseen. Minun täytyy lähteä varhain aamulla. Saatan sinut
illalla kotiin niin kuin kerran ennenkin, vastasi Archie.
Sinä iltapäivänä neiti Moore lauloi erinomaisen hyvin, ja
illalla se loisteliaisuus ja voima, jolla hän tulkitsi oratorion
"Inflammatuksen", yllätti hänen parhaat ystävänsäkin.
-- Ellei tuo ole lahjakkuutta, tahtoisin tietää mitä se on? sanoi
nuori mies toiselle, kun he lähtivät pois juuri ennen yleistä
loppuryntäystä.
-- Siinä on lahjakkuutta ja rakkautta, vastasi toinen nuori mies
tietävän näköisenä.
-- Taidat olla oikeassa. En voi viipyä nyt, Febe odottaa. Älä valvo
myöhäiseen, Mac.
Ja serkukset erosivat, toinen kirjoittaakseen puoleen yöhön, toinen
sanomaan jäähyväisiä Febelleen aavistamatta, miten odottamatta
ja menestyksellisesti tämä tulisi ansaitsemaan sukulaistensa
tervetuliaistoivotukset.
20