Steven kihlaus herätti suvun kesken paljon hälinää, tällä kertaa
mieluista, sillä kukaan ei asettunut vastustamaan liittoa. Nuoren
parin taival näytti alkavan hyvissä merkeissä, ja he lupasivat
poistaa ainoan esteen avioliittonsa tieltä vanhenemalla ja
viisastumalla niin pian kuin suinkin.
Ellei Steve olisi ollut niin vilpittömän onnellinen, hänen
käytöksensä olisi ollut sietämätöntä, sillä hän kohteli valtavalla
ylemmyydellä koko ihmiskuntaa ja eritoten veljiään ja vanhempia
serkkujaan.
-- Katsos, näin sitä pitää menetellä, hän selitti seisten kädet
selän takana takkavalkean edessä Clara-tädin biljardihuoneessa pari
päivää tanssiaisten jälkeen. -- Ei tyhmyyksiä, ei viivyttelyjä, ei
perhekohtauksia eikä traagista eroa. Teet valintasi osoittaen hyvää
makua ja arvostelukykyä, olet sitten miellyttävä hintaan mihin
hyvänsä, ja kun käy päivänselväksi, että rakastettu suutelisi vaikka
maata jalkaisi alla, silloin esität kysymyksesi kuin mies, ja -- asia
on selvä.
-- Varsin helppoa tehdä noin, kun tyttö on Kittyn kaltainen, ei
kaikennäköisiä riivattuja mielipiteitä eikä jalkakamppia heti
paikalla, jos kaikki ei suju ihan nuottien mukaan, mutisi Charlie
napsautellen palloja sinne tänne mielensä kevennykseksi. Hän oli tänä
iltana oikein pahalla tuulella, sillä aika tuntui kuluvan matelemalla
nykyään, kun hän oli luopunut entisestä seurastaan.
-- Sinun pitäisi mukautua noihin mielipiteisiin, sillä niitä on
kaikilla naisilla, ja siinä tarvitaan luovimistaitoa. Kittylläkin on,
mutta minä kohtelen hänen oikkujaan kunnioittavasti, pidän oman pääni
milloin voin, ja kun en voi, myönnän mukisematta, ja me sovimme kuin
kaksi...
--... aasia, pisti Charlie myrkyllisesti, mutta Steve täydensi
lauseensa tyynen arvokkaasti "järkevää olentoa" ja voitti pelin.
-- Sinä, Steve, olet aina ollut onnenpoika. En minä kadehdi
hiukkaakaan sinun onneasi, mutta kohtalo ei ole aina oikein
tasapuolinen, sanoi Archie tukahduttaen kateellisen huokauksen;
vaikka hän harvoin valitti, hänen oli vaikeaa tyynin mielin verrata
toisiinsa omia ja serkkunsa tulevaisuudenkuvia.
"Sen miehen mieli kirkas on, mi aina
vain luottaa, toivoo; raukka masentuu",
lainaili Mac Euripidesta loikoessaan sohvalla ankaran päivätyön
jälkeen.
-- Taisi olla antiikinaikaisia suosikkejasi? Hän oli viisas
miekkonen, mutta yhtä hyviä neuvoja voisi saada likempääkin,
huomautti Steve, joka sillä hetkellä olisi voinut vaikka taputtaa
Platonia olalle, niin häntä pöyhistytti se, että oli mennyt kihloihin
ensimmäisenä koko joukosta.
-- Älähän nuolaise, ennen kuin tipahtaa, Keikari. Kitty on jo
pettänyt kaksi miestä ja voi kai hyvin pettää kolmannenkin, heitti
Charlie kyynisesti.
-- Älä pelkää, Steve, hoida vain oma osasi kunnolla. Kittyssä on
ainesta hyväksi pikku naiseksi ja hän on todistanut sen valitsemalla
sinut eikä niitä muita. Et sinä mikään Salomo ole, mutta et vielä
turmeltunutkaan, ja Kitty oli kyllin järkevä oivaltamaan sen, sanoi
Mac rohkaisevasti nurkastaan, sillä hän oli veljensä kanssa Van
Tasselin kohtauksen jälkeen paremmissa väleissä kuin koskaan.
-- Aivan niin, yhtyi Steve ja oli kuin ilmetty kukonpoika seisoessaan
takkamatolla kädet takinliepeitten alla keinutellen itseään päkiöiden
varassa.
-- No, nyt sinä olet jo taputtanut kumpaakin päälaelle, etkö tuhlaa
vähän myötätuntoa minullekin. Minä tarvitsen rohkaisua, sillä jos
ikinä on miesparka syntynyt onnettomien tähtien alla, niin ainakin
minä, mutisi Charlie nojaten tyytymättömän näköisenä leukaansa
biljardikeppiin.
-- Tosiaan! Kyllä minä voin tehdä mieliksesi, ja kuin Charlien
sanojen johdattamana Mac esitti yhä selällään maaten mielikohtiaan
Beaumontin ja Fletcherin runoudesta.
"On kukin seppä omansa; ja voi
mies, jota kunto kruunaa, aateloi
uhmata ain valtaa kohtalon,
ja hälle kaikki onnistuva on.
Meitä työmme enkeleinä seuraavat
kuin varjot, tummat tahi valkeat."
-- Riivatun pahoja enkeleitä ovatkin, jupisi Charlie synkästi. Hänen
serkkunsa eivät tienneet mitä uudenvuodenyönä oli tapahtunut, mutta
he epäilivät, että jotain oli hullusti, sillä Charlie murjotti eikä
Rose ihmetellyt hänen pitkää poissaoloaan, vaikka oli muuten yhtä
herttainen kuin ennenkin. Nyt Steve, joka oli utelias kuin harakka,
päätti käyttää otollista tilaisuutta hyväkseen ja kysyi Charlielta:
-- Mikä sinua oikein vaivaa, Prinssi? Sinä olet niin harvoin pahalla
tuulella, että se on meistä vallan outoa. Pientä kinaa Rosen kanssa,
vai?
-- Älä kysele turhia, poikaseni, mutta paina mieleesi: mitä parempia
naiset ovat, sitä vähemmän heillä on järkeä päässään. Heidän
mielestään meidän pitäisi olla, jollei vallan samanlaisia pyhimyksiä
kuin he itse, niin ainakin miehiä, joita 'kunto kruunaa ja aateloi',
ja se on kohtuuton vaatimus tässä syntisessä maailmassa, sanoi
Charlie hyvillään myötätunnosta.
-- Ei se ole kohtuuton, sanoi Mac varmasti.
-- Mitä sinä siitä tietäisit? aloitti Charlie vastaväitteestä
närkästyneenä.
-- No hiukan sentään, lisäsi Mac nousten istualleen tukka julmasti
harillaan. -- Mehän tässä järjettömiä olemme, jos vaadimme naisia
elämään pyhimysten tavoin ja pitämään sitten suurena kunniana, kun
tarjoamme heille törkyisen sydämemme. Jollei rakkaus sokaisisi heitä,
he huomaisivat ilman muuta, miten kierolla tavalla me käytämme heitä
hyväksemme, eivätkä ollenkaan suostuisi mokomiin kauppoihin.
-- Voi himskatti, filosofiahan käy vallan pontevaksi. Pian hän rupeaa
saarnaamaan meille naisten oikeuksista, saattepa nähdä, huudahti
Steve ihan ällistyneenä.
-- Olen jo ruvennut kuten näet, ja hyvää se teille tekee! sanoi Mac
tyynesti heittäytyen jälleen pitkäkseen.
-- Mutta katsohan, ukkoseni, sinä väittelet väärällä puolella,
keskeytti Archie, joka oli samaa mieltä, mutta tunsi että oli
seistävä sanojensa takana hinnalla millä hyvänsä.
-- Puolella ei ole väliä, mutta koeta pysyä oikealla milloin vain
voit. Älä tuijota, Steve, minähän sanoin että aion tutkia tätä
asiaa, ja minä olen jo tutkinut. Te luulette, että olen hautautunut
kirjoihin, mutta minä katselen mitä ympärilläni tapahtuu tarkemmin
kuin arvaattekaan, ja voin sanoa edistyneeni tällä alalla aivan niin
nopeasti kuin on tarpeenkin.
-- Täydellisyyden tielläkö? kysyi Charlie sekä huvittuneena että
kiinnostuneena, sillä hän kunnioitti Macia enemmän kuin tahtoi
itselleenkään tunnustaa.
-- Niin juuri.
-- Mistä aiot aloittaa?
-- Koetan tehdä kaikessa parhaani, oleskella hyvässä seurassa,
pitäytyä kaikkeen hyvään ja kehittää itseäni niin viisaasti kuin
osaan.
Macin viimeisten, tyynen tarmokkaiden sanojen jälkeen syntyi hetken
hiljaisuus. Charlie tutkisteli miettiväisenä mattoa; Archie oli
hajamielisenä kohennellut tulta, ja nyt hän vilkaisi Maciin kuin
kiittäen, ja Steve alkoi tuumia, voisiko hänkin hiukan kehittää
itseään Kittyn tähden. Mutta hiljaisuutta kesti vain minuutin verran,
sitten Charlie kysyi kuin ohimennen, biljardikeppiään pyöritellen.
-- Aiotko ihan täydellisyyden huipulle, ennen kuin puhuttelet ihanaa
pyhimystä vai pyydätkö häntä ojentamaan kätensä, vaikka huipulle
vielä olisikin matkaa?
-- Koska suunnitelmani toteuttaminen vaatii koko ihmisiän, joudun
luultavasti pyytämään kädenojennusta jo ennen huipulle pääsyäni.
Mutta en odota pyhimystä, sillä sellaiseksi ei minusta itsestänikään
ole, vaan ihmistä, joka on valmis auttamaan minua niin kuin minäkin
häntä, niin että me voimme yhdessä edistyä ja saavuttaa päämäärämme
tulevassa elämässä ellemme ehdi sitä täällä.
Pari päivää tämän biljardihuoneessa sattuneen keskustelun jälkeen
Kitty tuli käymään Rosen luona.
-- Tahtoisin puhella vakavasti kanssasi eräästä asiasta, johon ensi
kertaa elämässäni kiinnitän huomiota, Kitty aloitti juhlallisesti ja
riisui hansikkaansa kuin tarttuakseen asiaan lujin käsin.
-- Puhu pois, äläkä pane pahaksesi, vaikka jätkänkin työtäni,
tahtoisin saada tämän puuhan tänään selväksi, vastasi Rose pitkä
pensseli kädessään ja isot sakset vieressään.
-- Sinä se olet aina ahkera! Mitä tästä tulee? Anna minun auttaa,
puhunkin vikkelämmin kun teen jotakin. Se kyllä tuntui mahdottomalta,
sillä Kittyn kieli papatti aina kuin papupata.
-- Kuvakirjoja pikkulapsille sairaalaan. Mukavaa työtä,
eikö sinustakin? Leikkaa sinä kuvat, minä liimaan ne näihin
iloisenvärisiin kangaspalasiin. Sidotaan sitten muutamia lehtiä
nauhalla yhteen, ja kirja on valmis.
-- Sehän on hienoa! Kuinka ihmeessä saat ajan riittämään kaikkeen?
kysyi Kitty ja leikkasi touhuissaan isosta arkista liikuttavaa kuvaa,
jossa punapäinen sinipyrstöinen lintuemo tarjosi matoa poikaselleen.
-- Minulla on nykyään runsaasti aikaa, kun en käy enää niin
paljon vieraisilla. Kutsuihinhan menee aina kaksi päivää, toinen
valmisteluihin ja toinen lepäämiseen!
-- Ihmisistä on kummallista, kun sinä niin yhtäkkiä luovuit
seuraelämästä. Sanovat että sinä olet tullut jumaliseksi ja että se
johtuu omituisesta kasvatuksestasi. Minä pidän aina sinun puoliasi ja
sanon, että on vahinko, kun muut eivät saa yhtä järkevää kasvatusta,
sillä minä en tunne ketään, joka olisi yhtä mallikelpoinen kuin sinä.
-- Kiitoksia! Voit samalla sanoa ihmisille, että jätin huvittelun,
koska terveys on minusta arvokkaampi. Mutta en ole luopunut kaikesta,
Kit. Käyn konserteissa ja iltapäivätilaisuuksissa ja pidän hauskaa
kotona, kuten tiedät. Katsos, täytyy kehittyä ja valmistua ottamaan
vastaan elämän vakavakin puoli, koskaan ei tiedä milloin se tulee,
sanoi Rose miettivästi ja liimasi oravan ylösalaisin punaiseen
kangaspalaan.
-- Ajattele, juuri samaa Stevekin sanoo. Sinä vai Mac, kumpi sen on
saanut aikaan? kysyi Kitty liikutellen ahkerasti saksiaan.
-- En ainakaan minä, sillä olen viime aikoina lakannut läksyttämästä
poikia. He ovat jo niin isoja etteivät pidä siitä. Minä taisinkin
olla aika väsyttävä.
-- No, sitten Stevekin on 'tullut jumaliseksi'. Ja merkillisintä on,
että minä pidän siitä. Et saa nauraa, se on ihan totta, ja minäkin
tahtoisin valmistautua elämän vakavaan puoleen, kuten sinä sanot.
Kuvittele, Steve sanoo, ettei hän ole läheskään kyllin hyvä minulle.
Kitty oli niin hämmästyneen ja tyytyväisen ja ylpeän näköinen,
ettei Rosen suinkaan tehnyt mieli nauraa hänen äkilliselle
vakavuudenpuuskalleen, vaan hän sanoi lämpimästi:
-- Sitä on hauska kuulla; se osoittaa, että hän rakastaa sinua
oikealla tavalla.
-- Onko sinun mielestäsi muitakin kuin yksi tapa?
-- On varmaan, koska jotkut ihmiset tulevat rakastuttuaan paljon
paremmiksi, toiset taas eivät. Etkö ole huomannut sitä?
-- Ei, en ole koskaan huomannut. Tietysti tiedän, että toisten
avioliitto on onnellinen ja toisten ei, mutta en ole ajatellut sitä
sen enempää.
-- Minäpä olen. Olen viime aikoina ollut oikein kiinnostunut tästä
asiasta, ja olen jutellut siitä Jessie-tädin ja sedän kanssa.
-- Varjelkoon! Puhutko sinä heidän kanssaan semmoisista?
-- Totta kai, miksi en? Heiltä saan aina kunnollisen vastauksen.
-- Se on varmaan mukavaa, mutta minulla ei ole keneltä kysyisin.
Isällä on aina kiire, ja äiti sanoo vain: "Älä vaivaa päätäsi
sellaisilla." Kuinka avioliitto sitten onnistuu? Se on minusta
mielenkiintoista, sillä tahtoisin, että omastani tulisi kaikin puolin
täydellinen.
-- Olen pohtinut kovasti asiaa ja tullut siihen tulokseen, että
setä on oikeassa. Ei ole aina hyvä mennä naimisiin vain siksi, että
rakastaa toista, aloitti Rose koettaen valaista asiaa Kittylle
paljastamatta omaa salaisuuttaan.
-- Ei tietenkään, jos toinen on ihan varaton tai sitten kehno
ihminen. Mutta toisaalta en käsitä mitä muuta siinä tarvitaan, kysyi
Kitty kummissaan.
-- Täytyy pysähtyä harkitsemaan, onko rakkaus viisasta, onko se
hyödyksi molemmille ja onko se kestävää, sillä tiedäthän, että
sen pitäisi jatkua halki elämän, ja on tosiaan surullista, jos se
loppuukin kesken.
-- Voi, minua ihan karmii ajatella sellaisia, sillä suunnitelmani
eivät juuri ulotu hääpäivää pitemmälle. Mutta kun menin ensimmäisen
kerran kihloihin -- sinä et tunne häntä, se tapahtui heti lähtösi
jälkeen ja minä olin vasta kuudentoista -- joku sanoi ilkeästi, että
minulla oli 'kiire naimisiin ja paljon aikaa katua'. Silloin koetin
kuvitella, millaista olisi elää vuodesta toiseen Gustavin kanssa,
hänellä oli sivumennen sanoen hirveän kiivas luonne, ja lopulta purin
kihlauksen. Perästäpäin olen kiittänyt onneani.
-- Se oli viisasta. Toivon että teet niin uudestaankin, jos ajan
mittaan huomaat, että Steve ja sinä ette luota toisiinne ja kunnioita
toisianne.
-- Älä rupea juhlalliseksi, Rose. Minua pyörryttää, kun ajattelen
elinikää ja kunnioittamista ja kaikkea tuollaista. Se on niin outoa,
en osaa ajatella semmoista.
-- Mutta sinun täytyy. Älä ota ratkaisevaa askelta selvittämättä
itsellesi, oletko valmis siihen.
-- Mietitkö sinä kaikkea tuollaista? kysyi Kitty ravistaen
hartioitaan aivan kuin velvollisuus ei oikein sopisi niille.
-- Toisinaan täytyy, näetkös. Onko sinulla muita huolia? kysyi Rose
haluten kääntää keskustelun pois itsestään.
-- On. Minä haluaisin ruveta kehittämään itseäni niin kuin Stevekin.
Miten pääsisin alkuun? Eikö minun pitäisi lukea jotain arvokasta? Ja
Kitty katseli täysinäistä kirjahyllyä kuin arvioiden, olisiko siellä
mitään kyllin laveata ja kuivaa ollakseen 'arvokasta'.
-- Sehän on mainio tuuma, etsitään sinulle luettavaa. Mitä sinä
tunnet eniten tarvitsevasi?
-- Kai vähän joka lajia, sillä minun päässäni ei todella tunnu olevan
kuin pätkiä sieltä täältä. Valitse sinä minulle muutamia kirjoja.
Minun pitäisi saada 'vakavia katsantotapoja' ja 'lujia periaatteita'.
Niistä Steve puhui.
Rosen oli vaikea olla nauramatta. Kitty oli niin hauskasti tosissaan
ja kuitenkin niin tuiki tietämätön siitä, mistä aloittaisi kipeästi
kaipaamansa itsekasvatuksen.
-- Jessie-täti voi auttaa niissä asioissa sinua paremmin kuin minä.
Tai Jane-täti, hänellä on lujia mielipiteitä, usko pois, sanoi Rose
koettaen hillitä naurunhaluaan.
-- Taivaan vallat! En ikinä uskaltaisi hiiskua sanaakaan semmoisesta
Mac-sedän rouvalle. Minä pelkään häntä hirveästi. En käsitä kuinka
tulen toimeen sitten kun hänestä tulee anoppini! huudahti Kitty
kauhistuneena.
-- Ei hän ole läheskään niin ankara kuin miltä näyttää, ja jos menet
rohkeasti hänen luokseen, saat nähdä, kuinka järkevä ja avulias hän
on.
-- Hän on varmasti suorasukaisin nainen jonka koskaan olen nähnyt,
ja täsmällisin. En ikinä unohda, kuinka hytisin, kun Steve vei minut
ensimmäisen kerran hänen luokseen. Minä pukeuduin yksinkertaisimpiin
vaatteisiini, kiersin tukkani nöyrään nuppuun ja koetin esiintyä
vakavana ja hillittynä. Mutta Steve nauroi minulle ja sanoi, että
olin kuin sievä nunna, ja siksi en osannut pysyä niin vakavana kuin
toivoin. Steven äiti oli tietysti hyvin ystävällinen, mutta hänellä
on niin terävät silmät, että hän tuntui katsovan lävitseni ja
näkevän, että hattunauhani oli nuppineulalla kiinni, että kengästäni
oli nappi poissa ja etten harjaa tukkaani kymmentä minuuttia joka
ilta, sanoi Kitty pelokkaan kunnioituksen vallassa.
-- Mutta hän pitää sinusta, ja setä myös. Älä sinä huoli Jane-tädin
silmistä, katso suoraan häneen, niin näet miten kilteiksi ne voivat
tulla.
-- Yritän tosissani, ja kiitoksia kun et tee minusta pilaa. Minä
tiedän olevani aikamoinen hanhi, mutta viime aikoina olen alkanut
tuntea, että minusta voi tulla jotain, jos saan oikeata apua. Menen
huomenna tervehtimään Jessie-tätiä, häntä en pelkää hiukkaakaan. Älä
viitsi kertoa kenellekään; ihmiset pitäisivät tällaista kummallisena,
enkä voi sietää, että minulle nauretaan.
Rose lupasi, ja molemmat jatkoivat hetken ääneti työtään; sitten
Kitty kysyi arasti:
-- Koetatteko sinä ja Charlie myös tätä tapaa? Sen jälkeen kun sinä
lakkasit käymästä kutsuissa, hänkin on pysytellyt poissa, emmekä
ymmärrä mitä se merkitsee.
-- Hänellä on ollut viime aikoina omien sanojensa mukaan 'innoitus',
hän on pannut pystyyn ateljeen ja tekee värikynäluonnoksia meistä
kaikista. Jos hän vain viimeistelisi työnsä, ne olisivat oikein
hyviä, mutta hän tahtoo kokeilla monenlaista yhtä haavaa. Vien sinut
joskus sinne, hän piirtää ehkä muotokuvan sinusta Stevelle. Hän tapaa
ihmeellisen hyvin näköisyyden.
-- Ihmiset sanovat, että te olette kihloissa, mutta minä olen
väittänyt vastaan. Kai minä sen tietäisin jos te olisitte.
-- Emme me ole.
-- Olen iloinen siitä, sillä pelkään tosiaan, ettei Charliella ole
lujat periaatteet, vaikka hän on hurmaava poika eikä häntä voi torua.
Ethän pahastu, vaikka puhunkin näin, lisäsi Kitty, kun Rose ei heti
vastannut.
-- En tietenkään, sinähän olet nyt yksi meistä, ja voin puhua sinulle
suoraan. Eräässä suhteessa voit varmaan olla Stevelle suureksi
avuksi. Olit aivan oikeassa siinä, mitä sanoit Charliesta, hänen
periaatteistaan ja viehätyksestään. Steve ihailee häntä tavattomasti
ja on pikkupojasta asti aina mielellään matkinut hänen käytöstään.
Tuo jäljittely ei ole aivan vaaratonta. Näytä sinä Stevelle
luottavasi siihen, että hän pysyy kunnollisena, ja auta häntä.
-- Tietenkin. Ja kun hänestä on tullut täydellinen, Charlie matkii
ehkä häntä. Minulla tuntuukin olevan paljon tehtävää.
-- Meillä kaikilla on paljon tehtävää. Sinä ehkä luulet, ettei Febe
nyt tee mitään Archien hyväksi. Mutta kyllä hän tekee, hän kirjoittaa
kerrassaan loistavia kirjeitä, ne kannustavat Archieta ja saavat
meidät kaikki rakastamaan ja ihailemaan Febeä entistä enemmän.
-- Miten hän menestyy? kysyi Kitty, sillä vaikka nimittikin itseään
hanheksi, hän oli kyllin hienotunteinen huomatakseen, ettei Rose
välittänyt puhua Charliesta.
-- Mainiosti. Muistathan että hän lauloi täällä kirkkokuorossa, ja
se oli hänelle hyvä suositus. Hän sai erinomaisen paikan L:n uudessa
kirkossa ja saa sieltä hyvän palkan; hänellä on jo säästöjäkin. Ei
pelkoakaan, ettei Febe menestyisi, hän on niin taitava ja tarmokas.
Toisinaan toivon, että voisin karata hänen luokseen ja ryhtyä työhön
minäkin.
-- Niin, Rose. Meillä rikkailla tytöillä on omat vaikeutemme niin
kuin köyhilläkin, meitä ei vain kukaan sääli, huokasi Kitty. --
Kukaan ei tiedä, kuinka paljon joskus kärsin asioista, joita en voi
muille kertoa. Eikä kukaan välitä osoittaa myötätuntoa tytölle, jolla
on hyvät vaatteet ja paljon kosijoita. Annabel sanoi aina ennen, että
hän kadehti minua enemmän kuin ketään muuta koko maailmassa, mutta
ei hän enää kadehdi, kun ihastui pieneen kiinalaiseensa. Voitko sinä
käsittää, kuinka hän saattoi rakastua Funiin.
Ja tytöt alkoivat lörpötellä. Vakava keskustelu jäi sillä kertaa
siihen, mutta kun Kitty viimein lähti, hänellä oli pieni hyödyllinen
kirja muhvissaan, päättäväinen ilme kasvoillaan ja niin mainioita
itsekasvatussuunnitelmia pikku päässään, että näytti siltä kuin
hänestä ja Stevestä tulisi aikakautensa ihannepariskunta.
14