Rose halusi tasoittaa Feben tietä, siksi hän nousi varhain ja pujahti
Plenty-tädin huoneeseen, ennen kuin vanha neiti oli ehtinyt saada
myssyn päähänsä.
-- Täti kulta, minä kerron sinulle jotain hauskaa, ja sillä aikaa kun
kuuntelet, minä harjaan tukkasi ihan niin kuin haluat, hän aloitti
tietäen mainiosti, että harjaaminen jos mikä tyynnytti tätiä. --
Hyvä on, tyttöseni, asettele se vain nopeasti, sillä nousin vähän
myöhään ja minulla on jo kiire alas, Jane ei osaa muuten asetella
kaikkea kohdalleen. Minua niin kiusaa, jollei suola ole tasaisesti
astioissa, jos teesiivilä on unohtunut tai jollei sedän sanomalehti
ole paikallaan, vastasi Plenty-neiti nopeasti avaten molemmat harmaat
kiehkurat, joita hän käytti kierrettyinä ohimoilleen.
Harjatessaan ohutta tukkaa päälaelta Rose johdatteli taitavasti
puheen asiaansa kuvaillen, kuinka Archie lähetti Febelle kukkia,
kuinka Steve unohti tehtävänsä ja huolehtivainen Archie astui tämän
sijaan. Niin pitkälle hän pääsi onnellisesti, ja Plenty-täti oli
kiinnostunut, myötätuntoinen ja hyväksyi kaiken, mutta kun Rose
lisäsi kuin aivan luonnollisena asiana: -- Sitten kotimatkalla Archie
tunnusti rakastavansa Febeä, irtosivat harmaat hiukset nykäisten
hänen käsistään. Vanha neiti kääntyi kiharat hapsottaen ja huudahti
kauhistustaan peittelemättä:
-- Ei kai sentään vakavissaan, Rose?
-- Kyllä, täti, ihan vakavissaan. Archie ei laske leikkiä sellaisista
asioista.
-- Taivas varjelkoon! Mitä meidän pitää tehdä?
-- Ei mitään! Olemme vain niin iloisia kuin pitääkin ja onnittelemme
Archieta heti, kun hän saa myöntävän vastauksen.
-- Tarkoitatko ettei Febe heti suostunut?
-- Ei hän suostu ollenkaan, ellemme me toivota häntä yhtä
sydämellisesti tervetulleeksi kuin kaikkein hienoimman suvun tytärtä
-- enkä minä ollenkaan moiti häntä siitä.
-- Olen iloinen, että tytöllä on sen verran järkeä. Tietenkään
emme voi tehdä niin, ja minua ihmetyttää, että Archie saattaa noin
oikopäätä unohtaa, mitä on suvulleen velkaa. Anna minulle myssyni,
minun täytyy heti puhua Alecin kanssa. Ja Plenty-täti kietaisi
tarmokkaasti tukkansa pieneksi nupuksi päälaelle.
-- Puhukin, täti, ja muista, että Febe ei ole aavistanutkaan asiaa
kuin vasta ihan hiljattain, ja hän rupesi heti valmistelemaan
poislähtöä, pyyteli Rose.
-- Hänen olisi pitänyt lähteä jo ajat sitten. Sanoin jo Myralle, kun
näin miten kaunis hänestä oli tullut, että saamme vielä ikävyyksiä.
Tässä sitä nyt ollaan, pahemmin ei olisi voinut käydä. Voivoi
sentään, miksei nuorilla ole vähääkään järkeä!
-- Ei kai kenenkään tarvitse asettua vastarintaan, jos Jem-setä ja
Jessie-täti vain suostuvat, ja minusta on tosiaan väärin moittia
Febeä siitä, että hän on sivistynyt, hyvä ja kaunis, kun juuri me
parhaamme mukaan olemme häntä sellaiseksi halunneet.
-- Rose, sinä et vielä käsitä tällaisia asioita, mutta pitäisi sinun
toki tajuta velvollisuutesi sukua kohtaan ja tehdä omasta puolestasi
voitavasi, että nimemme pysyisi samalla tavoin kunniassa kuin se
aina on ollut. Mitä siunattu esiäitimme kreivitär Margret mahtaisi
sanoakaan, jos suvun vanhin vesa ottaisi vaimon köyhäintalosta?
Puhuessaan Plenty-neiti katsahti melkein apua anoen seinällä olevaan
vanhaan muotokuvaan kuin pyytääkseen anteeksi tuolta ankaranenäiseltä
rouvalta, joka tuijotti häneen sinistä kulhonkantta muistuttavan
päähineensä alta.
-- Kreivitär Margret kuoli parisataa vuotta sitten, enkä piittaa
hitustakaan siitä, mitä hän sanoisi, varsinkin kun hän näyttää
kovin ahdasmieliseltä ja pöyhkeältä naiselta. Mutta sen sijaan
välitän paljonkin siitä, mitä neiti Plenty Campbell sanoo; sillä
hän on järkevä, lämminsydäminen, hienotunteinen ja suloinen vanha
neiti, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekään, saati sitten kiltille
ja kuuliaiselle tytölle, joka on ollut minulle kuin sisar. Eihän?
pyyteli Rose hartaasti, tietäen hyvin, että vanhin tädeistä enemmän
tai vähemmän johti kaikkia muita.
Mutta Plenty-neiti sai nyt myssyn päähänsä ja tunsi sen vuoksi
itsensä kahta vertaa vahvemmaksi; niinpä hän asetti sen korkealle
kuin sotakypärän, ravisti päättävästi päätään, oikoi valkoista
tärkättyä esiliinaansa ja seisoi kuin taisteluun lähdössä.
-- Minä teen velvollisuuteni, Rose, ja odotan samaa muilta. Älä puhu
enää asiasta; minun täytyy tutkistella sitä mielessäni. Koko juttu
tuli niin arvaamatta ja se vaatii vakavaa harkintaa.
Tämän epätavallisen juhlavan lausunnon jälkeen hän otti avaimensa
ja asteli tiehensä jättäen veljentyttärensä levottomana pohtimaan,
oliko hänen toimenpiteensä hyödyttänyt vai vahingoittanut asiaa, joka
hänellä oli sydämellään.
Rosea ilahdutti kovin Feben ääni, jonka hän kuuli kirjastohuoneesta;
sillä tyttö oli varma, että kaikki kävisi hyvin, jos vain Alec-setä
oli heidän puolellaan. Mutta pilvet synkkenivät taas, kun kaikki
kokoontuivat aamiaiselle, sillä Feben itkettyneet silmät ja kalpeat
posket eivät näyttäneet rohkaisevilta, ja tohtori istui totisena kuin
tuomari ja vilkaisi silloin tällöin tutkivasti Roseen kuin udellen
kuinka tämä suhtautui uutiseen.
Ateria oli ikävä, vaikka kaikki koettivat keskustella edellisen
illan tapahtumista mahdollisimman innokkaasti. Plenty-täti oli
'tutkistellessaan asiaa mielessään' näköjään päättänyt kaataa kaiken
mihin kosketti ja sai aikaan murheellisen kumouksen teetarjottimella,
Alec-tohtori luki seurasta välittämättä lehteään, Rose pani
kaurapuuroonsa sokerin sijasta suolaa ja söi sitä hajamielisesti
tuntien, että kaikesta oli makeus kadonnut, ja Febe nieleskeltyään
kupillisen teetä ja murenneltuaan vehnäleivän poistui anteeksi
pyytäen ja lujasti päättäen, ettei rupeaisi loukkauskiveksi tälle
rakkaalle perheelle.
Heti kun ovi oli sulkeutunut, Rose työnsi lautasensa syrjään ja
meni tohtorin luo. Hän kurkisti setäänsä sanomalehden takaa niin
huolestuneen näköisenä, että tohtori pani lehden heti pois.
-- Setä, tämä on vakava asia, ja meidän täytyy heti määrätä kantamme,
sillä sinä olet Feben holhooja ja minä hänen sisarensa, aloitti Rose
juhlallisesti. -- Sinä olet saanut useinkin pettyä minun suhteeni,
hän jatkoi, mutta minun ei varmasti koskaan tarvitse pettyä sinun
suhteesi, sillä sinä olet niin viisas ja hyvä, ettet anna ylpeyden
tai järkeilyn häiritä ystävyyttäsi Archieta ja Febeä kohtaan. Ethän
sinä petä heitä?
-- En koskaan! vastasi tohtori ilahduttavan ponnekkaasti.
-- Kiitos, sanoi Rose. -- Jos täti ja sinä olette minun puolellani,
en pelkää ketään.
-- Maltahan, tyttöseni. En aio pettää noita rakastavia, mutta aion
kyllä neuvoa heitä vakavasti harkitsemaan mitä tekevät. Myönnän että
olen pettynyt, sillä Archie on vielä nuori ratkaisemaan tällaisia
asioita, ja Feben elämänura näytti järjestyvän toisella tavoin.
Vanhat ihmiset eivät pidä siitä että heidän suunnitelmansa menevät
kumoon, hän lisäsi kepeämmin, sillä Rosen kasvot synkkenivät setää
kuunnellessa.
-- Vanhojen ihmisten ei tarvitse niin tarkkaan suunnitella nuorten
elämää. Olemme tietysti kiitollisiakin siitä, mutta ei meitä aina
voida sijoittaa kaikkein viisaimmalla ja järkevimmällä tavalla; älkää
pitäkö niin lujasti kiinni pikku järjestelyistänne. Ja Rose näytti
merkillisen miettivältä, hän ei voinut olla epäilemättä, että sedällä
oli suunnitelmia myös hänen suhteensa.
-- Olet ihan oikeassa, ei meidän pitäisi, mutta emme osaa olla
ilmankaan, tunnusti Alec-tohtori syyllisen näköisenä; sitten hän taas
asiaan palaten lisäsi ystävällisesti:
-- Minä olin hyvilläni, että Febe tuli mutkittelematta luokseni
tänä aamuna ja kertoi koko asian, ikään kuin todella olisin hänen
holhoojansa. Hän ei sanonut sitä, mutta kävi selvästi ilmi, että
hän rakastaa Archieta kaikesta sydämestään. Silti hän ehdottaa
järkevästi ja urhoollisesti, että lähtisi heti pois ja lopettaisi
sillä koko asian -- ikään kuin se muka olisi mahdollista, lapsiparka!
Helläsydäminen setä huokasi niin myötätuntoisesti, että se lohdutti
Rosea ja hillitsi hänen kasvavaa harmistumistaan.
-- Et kai sinä ole sitä mieltä, että hänen pitää lähteä?
-- Hän varmaan tahtoo.
-- Me emme saa päästää häntä.
-- Ei meillä ole oikeutta pidättää häntä.
-- Setä kulta, totta kai meillä on! Hänhän on meidän ja me kaikki
rakastamme häntä sydämestämme.
-- Sinä unohdat, että hän on täysikasvuinen, eikä meillä ole mitään
oikeutta häneen. Juuri se, että olemme olleet vuosikausia hänelle
ystävällisiä, velvoittaa meitä. Hänelle on annettava vapaus, ja jos
hän sitten valitsee vapauden Archien sijaan, meidän täytyy päästää
hänet Herran haltuun.
Ennen kuin Rose ehti vastata, puhui Plenty-täti kuin vallanhaltija
konsanaan, sillä vanhanaikaiset tavat olivat hänelle rakkaat.
-- Sukulaisten pitää keskustella asiasta ja ratkaista, mikä nuorille
on parasta. Tietysti he kuuntelevat neuvoa eivätkä tee mitään
ajattelematonta. Minä puolestani olen vain ymmälläni tästä uutisesta
enkä tahdo sitoutua mihinkään, ennen kuin olen tavannut Jessien ja
pojan. Jane, korjaa pöytä ja tuo minulle kuumavesikannu.
Siihen päättyi neuvonpito, ja Rose jätti vanhan neidin tyynnyttämään
mieltään kiillotettavien lusikoitten ja huuhdeltavien kuppien pariin,
itse hän lähti etsimään Febeä, ja tohtori vetäytyi huoneisiinsa
nauraakseen Mac-veljen naittamissuunnitelmien romahtamista.
Campbellit eivät lörpötelleet asioistaan julkisesti, mutta suku
oli hyvin yhtenäinen. Heillä oli jo kauan ollut tapana keskustella
yhdessä kaikesta merkittävästä mitä suvun jäsenille sattui, ja
jokainen lausui mielipiteensä, neuvonsa tai moitteensa tavattoman
suorasukaisesti. Siksi ensimmäinen kosinta herätti suurta huomiota
varsinkin tätien piirissä; he olivat levottomia kuin parvi
lintuemoja, joiden poikaset alkavat lähteä pesästä. Nuo kelpo naiset
istuivat loputtomiin yhdessä nyökytellen ihmeissään myssyjään ja
harkiten asiaa ja sen kantavuutta joka puolelta päätymättä koskaan
yksimieliseen ratkaisuun.
Pojat suhtautuivat asiaan paljon tyynemmin. Mac oli ainoa, joka
asettui lujasti Archien puolelle, Charlien mielestä Päälliköltä olisi
odottanut viisaampaa menettelyä ja hän nimitti Febeä seireeniksi,
joka oli lumonnut viisaan nuorukaisen. Steve oli kauhistunut ja piti
pitkiä esitelmiä velvollisuuksista yhteiskuntaa kohtaan, vanhan nimen
kunnioittamisesta ja erisäätyisten avioliittojen vahingollisuudesta,
vaikka hän koko ajan salaa tunsi myötätuntoa Archieta kohtaan,
koska oli itse varsin ihastunut Kitty Vaniin. Will ja Geordie,
joilla pahaksi onneksi oli juuri lomaa, pitivät asiaa 'vitsikkäänä
kepposena', ja pikku Jamie oli saattaa vanhimman veljensä
sekapäiseksi utelemalla tarkkaan 'mimmoiselta silloin tuntuu, kun
ihminen rakastuu'.
Mac-sedän kauhistus oli niin hullunkurinen, että se piti
Alec-tohtoria hyvällä tuulella, sillä vain hän tiesi kuinka miesparka
murehti pienen salajuonensa epäonnistumista.
-- En ikinä enää puutu tällaisiin asioihin, ja nuo pojanveijarit
saavat naida kenen tahtovat. Olen valmis mihin tahansa; jos Steve
tuo miniäksi pesumatamin tyttären ja Mac karkaa sievän sisäkkömme
kanssa, toivotan vain siunausta lapsikullille ja alistun, sillä totta
tosiaan, muuta tehtäväähän nykyajan vanhemmilla ei enää ole.
Tämän purkauksen jälkeen poloinen Mac-setä pesi kätensä koko jutusta
ja hautautui konttoriinsa siksi aikaa kun myrsky raivosi.
Tähän aikaan Archie olisi kai mielellään toistanut Rosen lapsellisen
toivomuksen, ettei hänellä olisi ihan niin monta tätiä, sillä
sukulaisten kielet pitelivät pahoin hänen lemmentarinaansa. Archie
toivoi olevansa autiolla saarella, missä hän rauhassa saisi kosia
ja voittaa lemmittynsä. Mutta Feben lähtöpäätös oli vankkumaton, ja
Rosen oli pakko myöntää, ettei hän pystynyt noin vain taivuttamaan
toisia omalle kannalleen.
Archien äiti, joka oli toivonut Rosea tyttärekseen -- ei toki rahojen
vuoksi, vaan siksi että rakasti tyttöä hellästi -- kätki tosin
pettymyksensä ja lausui Feben niin lämpimästi tervetulleeksi kuin
suinkin taisi. Mutta tyttö tajusi vaistollaan asian todellisen laidan
ja pysyi päätöksessään yhä itsepintaisemmin.
Jane-täti nimitti koko juttua haaveelliseksi hullutukseksi ja neuvoi
ankaria toimenpiteitä -- "ystävällisesti, mutta lujasti, Jessie".
Clara-tätiä hirvitti, mitä ihmiset sanoisivat, jos yksi 'meidän
pojistamme' naisi 'ei kenenkään tyttären'. Myra-täti säesti tällaisia
käsityksiä maalailemalla Feben tuntemattomat sukulaiset sysimustiksi
ja lausumalla lisäksi pöyristyttäviä ennustuksia, että näitä
huonomaineisia ihmisiä ilmestyisi näkyviin parvittain sinä hetkenä,
jona tyttö pääsisi hyviin naimisiin.
Kuvitelmat vaikuttivat niin voimakkaasti Plenty-tätiinkin, että hän
kävi kuuroksi kaikille suopeille tunteilleen ja peräytyen siunatun
esiäitinsä, kreivitär Margretin, suojiin kieltäytyi antamasta
siunaustaan millekään kihlaukselle, jos se vain tuottaisi häpeää
tahrattomalle nimelle, joka oli hänen ylpeytensä.
Asiassa ei siis päästy sen pitemmälle. Archie kieltäytyi lujasti
kuuntelemasta ketään muuta kuin Febeä, ja yhtä lujasti Febe toisti
kieltonsa lohtunaan puoleksi tiedostamaton toive, että ajan
mittaan, hänen hankittuaan nimeä itselleen, kohtalo ehkä kääntyisi
suopeammaksi.
Niinpä Febe joulun jälkeen pakkasi matka-arkkunsa. Taskut täynnä
suosituskirjeitä, jotka saattaisivat auttaa eteenpäin, hän lähti
koettamaan siipiään rohkean näköisenä, mutta raskain mielin.
-- Kirjoita usein ja kerro mitä sinulle tapahtuu. Muista että minä
en ole tyytyväinen ennen kuin tulet taas takaisin, kuiskasi Rose
riippuen Febessä kiinni viimeiseen asti.
-- Kyllä hän tuleekin; vuoden päästä tuon hänet kotiin jos Jumala
suo, sanoi Archie lujasti.
Alec-tohtorin käsipuolessa Febe meni portaita alas.
-- Muista että olet aina tervetullut joukkoomme niin kauan kuin
minä olen täällä. Jumala siunatkoon sinua, tyttöseni, tohtori sanoi
suudellen isällisesti lähtijää.
-- Minä muistan sen, vastasi Febe lämpimästi. Eikä hän koskaan sitä
unohtanutkaan.
9