PRINSSI LUMOAVA

Vanha hansikas virui unohdettuna lattialla, ja Rose istui

mietteissään, kunnes eteishallista kuului nopeita askelia ja lähestyi

laulunhyräily:

"Ja poika se katuja kaupungin

niin reimasti kulki kun

näki ikkunasta hän neitosen,

joka rinnan sai hehkuhun."

Kun laulu taukosi ja ovelta kuului naputusta, lauloi Rose:

"Niin nopsasti nousi hän portaita

ja kolkutti ovea hän.

Ah, tarvis ei kahdesti kolkuttaa:

pääs luokse hän ystävän."

-- Hyvää huomenta, Rosamunda. Tässä ovat kirjeesi ja tässä nöyrin

palvelijasi valmiina mihin ikinä tarvitset, tervehti Charlie

astuessaan sisään hyväntuulisena kuten tavallisesti.

-- Kiitoksia, mutta minulla ei ole mitään toimitettavaa, paitsi jos

pistät vastaukset postiin, mikäli niin tarvitaan. Saanhan lukea nämä

heti? Rose ryhtyikin avaamaan kirjeitä, joita Prinssi heitti hänen

syliinsä kouran täyden.

-- Haa, mi näky silmissäni kirveltää? huudahti Charlie osoittaen

hansikasta; kuten useat taitavat harrastelijanäyttelijät hänkin

sirotteli kernaasti dramaattisia kohtauksia jokapäiväiseen

elämänmenoonsa.

-- Setä jätti sen tänne.

-- Hyv' on; jo luulin kilpailijan täällä käyneen. Charlie nosti

hansikkaan lattialta ja pisti sen huvikseen uunin reunustaa

koristavan Psykhe-patsaan päähän hyräillen jatkoa äskeiseen lauluun:

"Ja neidon hän istutti polvelleen

tuo reima ja rohkea mies:

miten tyttöjä tapa on miellyttää,

hyvin seikan sen hän ties."

Rose luki kirjeitään, mutta ajatteli koko ajan sedän kanssa käymäänsä

keskustelua ja muutakin, jonka vastatullut toi hänen mieleensä.

Näinä kolmena kuukautena kotiintulon jälkeen oli tämä serkku enemmän

kuin muut ollut hänen lähettyvillään, sillä hän näytti olevan

ainoa, jolla oli aikaa 'leikkiä Rosen kanssa', kuten ennen vanhaan

sanottiin. Muut pojat olivat kaikki töissään, jopa pikku Jamiekin;

suuri osa hänen leikkihetkistään kului nyt urhokkaissa taisteluissa

latinan kieliopin kanssa, joka oli hänen nuoren elämänsä kiusanhenki.

Tohtorilla oli paljon asioita huolehdittavanaan pitkän poissaolon

jälkeen; Febe ahersi musiikin maailmoissa ja Plenty-täti johti

pontevasti taloudenhoitoa. Siksi lankesi vallan luonnostaan, että

Charlie toi Rosen kirjeet, toimitti hänen asioitaan, kertoili pikku

uutisia ja tarinoi hänen kanssaan. Charlie opetti Rosea piirustamaan,

ratsasti ja lauloi hänen kanssaan ja vei hänet kutsuihin kuin se

olisi ollut luonnostaan lankeavaa. Clara-täti oli joka paikassa

'esiliinana'.

Jonkin aikaa se oli oikein hauskaa, mutta vähitellen Rose alkoi

toivoa, että Charlie ryhtyisi vakavasti johonkin eikä pitäisi

elämäntehtävänään vetelehtimistä hänen seurassaan. Suku oli tottunut

Charlien tapoihin ja pojatkin elivät sen herttaisen harhaluulon

vallassa, että Prinssillä oli oikeus aina saada paras osa kaikesta;

heille hän oli yhä Prinssi, serkussarjan kukka, joka kerran tuottaisi

perheen nimelle kunniaa. Ei kukaan tiennyt oikein millä tavoin,

sillä vaikka hän oli hyvin lahjakas, ei hänellä ollut mitään

erikoistaipumuksia.

Rose oivalsi sen ja hänellä oli palava halu innostaa etevää

serkkua johonkin mielekkääseen puuhaan, jolla tämä saavuttaisi

sekä kunnioitusta että ihailua. Mutta Rose sai todeta sen peräti

vaikeaksi, sillä vaikka Charlie kuunteli moitteita hyväntuulisesti ja

tunnusti laiminlyöntinsä ihailtavan vilpittömästi, hänellä oli aina

valmiina jokin vastaväite, syy tai puolustelu, jolla hän viidessä

minuutissa kumosi Rosen puheet.

Viime aikoina Rose oli huomannut, että Charlie oli alkanut pitää

hänen aikaansa ja ajatuksiaan yksityisomaisuutenaan. Tämä kiusasi

tyttöä, ja hänen mieleensä johtui, että Charlie kenties käsitti

väärin hänen mielenkiintonsa. Ehkä Clara-tätikin esitti asiat

väärässä valossa ja laskelmoi sen varaan, että oli pyytänyt Rosea

käyttämään vaikutusvaltaansa Charliehen. Rosea huoletti tämä,

hän tunsi olevansa kuin satimessa, sillä vaikka hän itselleen

tunnustikin, että Charlie oli miellyttävin serkuista, hän ei toki

halunnut tällä tavoin alistua toisen hallittavaksi.

Tällaiset ajatukset häilyivät hänen mielessään, kun hän luki

kirjeitä, ja hänen tahtomattaan ne sävyttivät heidän keskusteluaan.

-- Nämä ovat vain kutsukirjeitä enkä voi nyt ruveta vastaamaan

niihin, muuten en saa tätä työtä ikinä valmiiksi, hän sanoi jatkaen

joululahjojen paketoimista.

-- Anna minun auttaa. Sinä teet paketit ja minä kirjoitan osoitteet.

Käytä sihteeriä, niin näet miten paljon apua siitä on, ehdotteli

Charlie.

-- Tämän teen kyllä itse, mutta voit vastata kirjeisiin jos haluat.

Kohtelias kielto kaikille paitsi parille kolmelle. Lue nimet ääneen,

niin sanon kenelle.

-- Sinun sanasi on minun lakini. Kuka voisi nyt sanoa minua

joutavaksi tyhjäntoimittajaksi? Charlie istui ilomielin

kirjoituspöydän ääreen. -- Järjestys on ilo silmälle, mutta en näe

missään kirjepaperia, hän lisäsi avaten pöydän kannen ja tarkasteli

sen sisällystä kiinnostuneena.

-- Oikeanpuoleisessa laatikossa on; tavallisiin kirjeisiin

sinipunertavaa, jossa on nimikirjaimet, ja liikekirjeisiin tavallista

paperia, vastasi Rose koettaen ratkaista antaisiko pitsinenäliinan

Emmalle vai Annabelille.

-- Sinä luottavainen sielu! Entä jos avaan väärän laatikon ja tutkin

nuoren sydämesi salaisuudet? jatkoi uusi sihteeri penkoen hienoa

kirjepaperia miesten tavoin vähääkään välittämättä järjestyksestä.

-- Ei minulla niitä olekaan, vastasi Rose vakavasti.

-- Mitä kummaa, etteikö mitään epätoivon töherryksiä, ei yhtään

rakasta kuvaa, ei kuihtunutta kukkasta tai muuta sellaista. Sitä en

voi uskoa, serkkuseni, ja Charlie ravisti epäillen päätään.

-- Jos olisikin, en ainakaan näyttäisi niitä sinulle, senkin nenäkäs

poika! Joitakin pieniä muistoja on tuon pöydän laatikossa, mutta ei

mitään kovin tunteellista tai mielenkiintoista.

-- Katselisinpa niitä mielelläni! Mutta enhän uskalla edes pyytää,

sanoi Charlie tirkistellen puoliavoimen kannen takaa kovin

suostutellen.

-- Saat toki jos tahdot, mutta koet pettymyksen, herra Pitkänokka.

Vedä auki vasen alalaatikko, jossa on avain suulla.

-- "Oi suuri hetki, sua väristen ma kaihoon." Ja lausuen muuatta

näytelmää Charlie avasi lukon ja veti laatikon auki suurellisin elein.

-- Seitsemän hiuskiharaa laatikossa, kaikki vaaleita, tässä

oljenkarvainen, tässä ruskeanpunertava, tässä kullankellervä ja tässä

ihana keltainen, ihan kuin Shakespearen näytelmissä. Ne ovat hyvin

tutunnäköisiä ja luulenpa tuntevani päätkin, joita ne ovat kattaneet.

-- Niin, te annoitte kukin kiharan hiuksistanne kun lähdin matkalle,

ja minä kuljetin niitä ympäri maailmaa juuri tuossa rasiassa.

-- Olisit ottanut päätkin mukaan! Tässä on reipas merenvahainen

jumalankuva, jolla on kultainen rengas selässään ja sulotuoksuinen

hengitys, jatkoi Charlie vetäen syvään henkeään hajuvesipullo nenän

edessä.

-- Setä toi sen minulle kauan sitten, ja minä pidän siitä kovasti.

-- Tämä vasta on epäilyttävän näköinen: miehen sormus, jonka kiveen

on hiottu lootuskukka, ja kirje vieressä. Minua vapisuttaa kysyä:

kuka, milloin ja missä?

-- Muuan herrasmies syntymäpäivänäni Kalkuttassa.

-- Uskallan taas hengittää, hän oli taattoni.

-- Älä ole noin mieletön! Tietenkin hän. Stephen-setä piristi

parhaansa mukaan vierailuani. Sinun pitäisi mennä kuuliaisena poikana

tervehtimään häntä eikä laiskotella täällä.

-- Tuota samaa Mac-setä aina jauhaa minulle, mutta minäpäs en aio

antaa torumisella pelotella itseäni orjantyöhön, ennen kuin olen

ensin nauttinut vapaudestani, mutisi Charlie uhmaavasti.

-- Sinä saatat mennä vapaudessa niin pitkälle, ettet osaa enää

takaisin, vastasi Rose vakavasti.

-- Ei hätää mitään, kun sinä huolehdit minusta, niin kuin näyt

luvanneen tehdä tässä kirjeessä saamistasi kiitoksista päätellen.

Isäntäparka! Olisi tosiaan hauska tavata häntä, siitä on jo neljä

vuotta kun hän viimeksi kävi kotona, ja hän on tainnut rikastua aika

lailla.

Jo aikoja sitten Rose oli huomannut, että vaimon kiintymys

seuraelämään teki kodin Stephen-sedälle niin vastenmieliseksi, että

hän mieluummin pysytteli maanpaossa perustellen jatkuvaa poissaoloaan

liikeasioilla. Tyttö ajatteli tätä katsellessaan Charlieta, kun tämä

käänteli sormusta kasvoillaan vakava ilme, joka sopi hänelle, ja

pitäen hetkeä soveliaana Rose virkkoi:

-- Kyllä hän on menestynyt hyvin. Charlie, ajattele tässä asiassa

enemmän velvollisuuksiasi kuin huviasi, sitä et koskaan kadu.

-- Tahdotko sinä että lähden? Prinssi kysyi nopeasti.

-- Minun mielestäni sinun pitäisi mennä.

-- Ja minun mielestäni sinä olisit vielä paljon viehättävämpi, ellet

aina hätäilisi siitä, mikä on oikein ja mikä väärin! Alec-setä on

syöttänyt sinut täyteen noita merkillisiä käsityksiään.

-- Ja siitä olen iloinen! huudahti Rose lämpimästi; mutta sitten hän

hillitsi itsensä ja sanoi alistuvasti huoaten: -- Tiedäthän: nainen

toivoo aina, että mies josta hän pitää olisi kunnollinen. Siksi

naiset tahtomattaankin koettavat kasvattaa miehiä.

-- Niin, ja meidän pitäisi olla oikeata enkelijoukkoa. Mutta varmasti

nuo rakkaat sielut eivät pitäisi meistä muutoksen jälkeen läheskään

yhtä paljon, vai mitä arvelet? kysyi Charlie kiusoittavasti hymyillen.

-- Ehkäpä eivät. Mutta sinä et pysy asiassa. Etkö aio matkustaa?

ahdisti Rose taitamattomasti.

-- En, en aio.

Se oli kyllin selvä vastaus, ja sitä seurasi kiusallinen vaitiolo,

jonka aikana Rose veti solmun turhan kireälle ja Charlie penkoi

pöytälaatikkoa turhan pontevasti.

-- Kas, täällä on vanha esine, jonka annoin sinulle aikoja sitten!

hän huudahti mielissään näyttäen haalistuneessa nauhassa riippuvaa

pientä akaattisydäntä. -- Annatko takaisin tämän kivisen sydämen,

niin annan sinulle elävän? hän kysyi puoliksi tosissaan, puoliksi

piloillaan; tuo pieni koriste herätti liikuttavia muistoja.

-- En huoli, vastasi Rose töykeästi suuttuneena kysymyksen

loukkaavasta ja julkeasta sävystä.

Charlie nolostui hetkeksi, mutta hänen oli helppo saattaa

luontaisella hilpeydellään toiset ja itsensä hyvälle tuulelle.

-- Nyt olemme kuitit; jätetään se asia ja puhutaan muusta, hän

sanoi vastustamattoman sävyisästi, pistäen tyynesti pienen sydämen

taskuunsa ja aikoen sulkea laatikon. Mutta jokin pisti hänen

silmäänsä ja hän huudahti: -- Mikäs tämä on? siepaten valokuvan, joka

pisti esiin ulkomaalaisin postimerkein varustetun kirjepinon alta.

-- Voi, en muistanut, että se oli siellä, sanoi Rose hätäisesti.

-- Kuka tämä mies on? tiukkasi Charlie silmäillen otsa rypyssä

kuvankauniita kasvoja.

-- Se on lordi Gilbert Murry, joka matkusti pitkin Niiliä meidän

kanssamme; hän oli mainio metsästäjä ja ampui krokotiileja ja muita

pieniä eläimiä, kuten kerroin kirjeissäni, vastasi Rose hilpeästi,

vaikka kuvan löytyminen sillä hetkellä olikin kiusallista, sillä tämä

oli juuri niitä töin tuskin vältettyjä.

-- Eivätkä ne vielä ole syöneet häntä, ainakaan tuosta kirjepinosta

päätellen, tuumi Charlie kateellisesti.

-- Toivottavasti eivät. Hänen sisarensa ei ainakaan maininnut

sellaista viime kirjeessään.

-- Ahaa, hänkö sinulle kirjoittaa? Sisaret ovat joskus hyvin

vaarallisia. Ja Charlie silmäili kirjepinoa epäluuloisesti.

-- Tämä on ainakin hyvin mukava, sillä hän kertoo niin tarkkaan

veljensä häistä, ettei kukaan muu viitsisi nähdä moista vaivaa.

-- Vai niin, jos tuo mies on naimisissa, veisaan viis hänestä.

Luulin jo keksineeni, miksi sinä olet niin kovasydäminen. Mutta

ellei sinulla olekaan ketään salaista epäjumalaa, olen taas yhtä

ymmällä. Ja Charlie työnsi takaisin laatikkoon kuvan, joka ei enää

kiinnostanut häntä.

-- Minä olen kovasydäminen siksi, että olen vaativainen, enkä ole

toistaiseksi löytänyt ketään mieleistäni.

-- Etkö ainoatakaan?

-- En ainoatakaan. Rose lisäsi totuudenmukaisesti: -- Minun sankarini

ovat vanhanaikaisia, näetkös.

-- Tekopyhiä miehiä -- tiedän kyllä tyypin, josta te kiltit tytöt

pidätte, ivaili Charlie.

-- Sitten minä en olekaan kiltti tyttö, sillä minä en pidä

tekopyhistä miehistä. Minä tahdon todellisen herrasmiehen sanan

parhaassa merkityksessä, ja voin kyllä odottaa, sillä olen nähnyt

yhden sellaisen ja tiedän että muitakin on.

-- Älä hiidessä! Tunnenko minä hänet? kysyi Charlie.

-- Taidatpa tuntea, vastasi Rose pahankurinen pilkahdus silmissään.

-- Lyönpä vetoa, että se on Pem. Hän on hienoin mies, jonka tunnen.

-- Kaikkea vielä! Paljon parempi kuin herra Pemberton ja monta vuotta

vanhempi! sanoi Rose niin kunnioittavasti, että Charlie oli yhtä

ällistynyt kuin levoton.

-- Varmaan joku hengenmies. Te hurskaat ihmiset ihailette aina

mielellänne pappeja. Mutta kaikki tutut ovat naimisissa.

-- Hän ei ole.

-- Sano toki hänen nimensä! Minä kärsin odotuksen tuskia!

-- Alexander Campbell.

-- Setäkö? Voi himskatti, se oli suuri helpotus. Jos siis löydät

hänenlaisensa nuoren pyhimyksen, niin aiot ottaa hänet? tiukkasi

Charlie huvittuneena.

-- Jos löydän miehen, joka on puoleksikaan niin rehti ja hyvä kuin

setä, menen ylpeänä naimisiin hänen kanssaan, jos hän vain kosii,

vastasi Rose varmasti.

-- Naisilla on käsittämättömiä mielipiteitä! Ja Charlie nojasi

hetkisen leukaa kättään vasten harkitakseen naisväen sokeutta.

Rose sitoi sillä välin ahkerasti kääröjään toivoen, ettei olisi ollut

liian ankara, sillä oli vaikea läksyttää Charlieta, vaikka tämä

näytti toisinaan pitävän siitä ja tuli vapaaehtoisesti ripitettäväksi

tietäen hyvin, että naiset antavat ilomielin anteeksi, kun syntiset

ovat hänen kaltaisiaan.

-- Tulee postiaika, ennen kuin joudut valmiiksi, sanoi Rose hetken

päästä, sillä hiljaisuus oli ikävämpää kuin Charlien rupattelu.

Charlie ymmärsi viittauksen ja kirjoitti nopeasti muutamia kirjeitä

parhaan taitonsa mukaan. Tultuaan liikekirjeeseen hän silmäili sitä

hämmästyneenä:

-- Mitä tämä merkitsee? Lasku korjauksista ynnä muusta

Buffum-nimiseltä mieheltä?

-- Älä siitä välitä, hoidan sen kyllä itse.

-- Kaikki sinun asiasi kiinnostavat minua, ja vaikka luulet minun

olevan täysi pölkkypää liikeasioissa, saat nähdä että ymmärrän niitä,

jos panet minut kokeeseen.

-- Lasku koskee vain vanhoja kaupunkitalojani. Niitä korjataan

sellaisiksi, että huoneet voi vuokrata yksitellen.

-- Aiot siis tehdä niistä vuokrakasarmeja? Ei hullumpaa, sellaiset

ovat kai hyvin kannattavia.

-- Sitä juuri en aio tehdä. Vaikka saisin miljoona dollaria, en

tahtoisi omalletunnolleni mitään nykyajan vuokrakasarmin kaltaista,

vastasi Rose päättävästi.

-- Mitä sinä niistä tiedät muuta kuin että niissä asuu köyhiä ihmisiä

ja omistajat rikastuvat vuokrilla?

-- Tiedänpä yhtä ja toista, sillä olen nähnyt paljonkin niitä sekä

täällä että ulkomailla. Meidän matkamme ei ollut pelkkää huvittelua.

Setä oli kiinnostunut sairaaloista ja vankiloista, ja toisinaan

minä olin niissäkin hänen mukanaan. Mutta ennen kaikkea katselin

lastentarhoja, orpokoteja ja sentapaisia laitoksia ja kävin monissa

työläiskodeissa. Et arvaa, kuinka tehokas vaikutus sellaisilla

käynneillä on, ja miten iloinen olen siitä, että minulla on varoja

lievittää hiukan maailman kurjuutta.

-- Mutta tyttökulta, ei sinun pidä heittää järveen koko omaisuuttasi

koettamalla ruokkia ja hoitaa ja vaatettaa jokaista viheliäistä

olentoa, jonka näet. Tietysti annat avustusta, jokaisenhan tulisi

tehdä niin, mutta älä herran tähden rupea hosumaan niin kuin

muutamat naiset. Älä ihmeessä heittäydy niin vietävän vakavaksi

ja käytännölliseksi ja armeliaaksi, ettei kukaan saa olla sinulta

rauhassa, vastusti Charlie kauhistuen moista tulevaisuudenkuvaa.

-- Sinä voit tehdä niin kuin haluat. Minä aion auttaa ihmisiä

niin paljon kuin voin ja ottaa oppia kaikkein vakavimmilta,

käytännöllisimmiltä ja armeliaimmilta ihmisiltä, joita tunnen; ellet

sinä hyväksy sitä, voit sanoa irti tuttavuutemme, vastasi Rose

painottaen noita Charlien halveksimia sanoja päättäväisenä kuten aina

puolustaessaan mielipiteitään.

-- Sinulle nauretaan.

-- Siihen olen tottunut.

-- Ihmiset arvostelevat ja karttavat sinua.

-- Eivät ne, joiden mielipiteille annan arvoa.

-- Naisten ei pitäisi pistää nokkaansa sellaisiin paikkoihin.

-- Minulle on opetettu, että heidän pitää.

-- Niin, ja saat vielä jonkin kauhean taudin ja menetät kauneutesi,

mihinkäs silloin joudut? jatkoi Charlie arvellen taltuttavansa sillä

nuoren ihmisystävän.

Mutta se ei auttanut, sillä Rose vastasi silmät kirkastuen, kun hän

muisti keskustelunsa Alec-sedän kanssa:

-- Ei se hauskaa olisi, mutta olisi siitäkin yksi ilo. Kun olisin

kadottanut kauneuteni ja antanut pois rahani, tietäisin ketkä ovat

todellisia ystäviäni.

Charlie pureskeli hetkisen vaiti kynänvartta ja kysyi sitten nöyrästi:

-- Saisinko kunnioittavasti tiedustella, mistä uudistuksista oikein

on kysymys vanhoissa taloissa, joita niiden hyväntahtoinen omistaja

korjauttaa?

-- Aion vain järjestää niihin kodikkaita asuntoja köyhille,

yksinäisille naisille. Hehän eivät voi maksaa paljon, mutta kärsivät

joutuessaan asumaan meluisissa, likaisissa ja täyteen ahdetuissa

vuokrakasarmeissa. Minä voin auttaa ainakin muutamia ja aion koettaa.

-- Sallitaanko minun nöyrimmin kysyä, saavatko nämä köyhät

kunnialliset naiset vuokratta nauttia palatsin suojaa?

-- Niin ensiksi ajattelin, mutta setä arveli, että olisi viisaampaa

antaa heidän maksaa pientä vuokraa, niin he tuntevat itsensä

riippumattomiksi. Vuokrarahan käytän talojen kunnossapitoon tai autan

sillä muita samanlaisessa asemassa olevia naisia, sanoi Rose eikä

ollut kuulevinaan serkkunsa ivaa.

-- Älä toivokaan kiitollisuutta, sillä sitä et saa etkä muutenkaan

paljon iloa koko tuosta naisjoukosta, jonka otat niskoillesi; ja

saatpas nähdä, että kun on jo myöhäistä, kyllästyt kaikkeen ja

toivot, että olisit tehnyt kuten muutkin ihmiset.

-- Kiitoksia ilahduttavista ennustuksista, mutta aion uskaltaa. Rose

näytti niin lannistumattomalta, että Charlieta ärsytti ja hän ampui

varsin huolettomasti viimeisen laukauksensa:

-- No, yhden asian ainakin tiedän: ikinä et pääse naimisiin, jos aiot

jatkaa tuollaisia hullutuksia, ja totisesti, sinä tarvitset kyllä

jonkun pitämään itseäsi aisoissa ja omaisuuttasi koossa!

Rosella oli kiivas luonne, vaikka hän harvoin antoi sille valtaa.

Mutta nyt se leimahti hetkeksi ilmi. Varsinkin viimeiset sanat olivat

onnettomat, sillä Clara-täti oli useammin kuin kerran käyttänyt niitä

puhuessaan pennittömistä kosijoista. Rose oli pettynyt serkkunsa

suhteen, häntä suututti, että hänen suunnitelmilleen naurettiin, ja

viimeiset sanat ärsyttivät häntä.

-- En tahdokaan mennä naimisiin, jos minun sen vuoksi täytyy luopua

vapaudestani tehdä niin kuin minusta on oikein, ja menen ennen vaikka

vaivaistaloon kuin pidän 'omaisuuttani koossa' niin itsekkäästi kuin

sinä tarkoitat.

Siinä kaikki, mutta Charlie huomasi menneensä liian pitkälle ja

kiirehti sovittamaan asiaa. Niinpä hän kääntyen takanaan olevan

pianon ääreen lauloi parastaan pannen sievän vanhan laulun

"Jos joudut myrskyn valtoihin",

painottaen erityisen hartaasti hellää vakuutusta

"sua, sorja, suojelen",

ja lopetti juhlallisesti:

"Sä timantti mun kruunussain,

jos vain oot, kuningatar."

Charlie ei tosiaan ollut turhaan kulkenut trubaduurina.

Anteeksipyyntö otettiin suopeasti hymyillen vastaan ja Rose sanoi

suoraan:

-- Suo anteeksi että kiivastuin, mutta sinä olet aina valmis

härnäämään, ja minä olen tänään hiukan huonolla tuulella. Valvominen

ei tee minulle hyvää.

-- Sitten voit tuskin tulla rouva Hopen kutsuihin huomisiltana, sanoi

Charlie tarttuen viimeiseen kirjeeseen ilmeisesti pahoilla mielin,

mikä oli hyvin imartelevaa.

-- Minun täytyy, sillä kutsut on järjestetty minun takiani, mutta

voin tulla aikaisin kotiin ja korvata entiset valvomiset. Minä kärsin

omasta ärtyisyydestäni. Ja Rose hieroi otsaansa, sillä hänen päätään

oli alkanut särkeä.

-- Mutta kotiljonki, jota minun pitää johtaa, alkaa myöhään, ja minä

luotan sinuun. Viivy nyt tämä kerta minun mielikseni, pyyteli Charlie.

-- En voi, lupasin sedälle olla kohtuullinen huvitteluissani ja minun

täytyy pitää sanani. Olen nyt oikein hyvässä kunnossa, ja olisi

mieletöntä tulla ehdoin tahdoin sairaaksi -- puhumattakaan valvomisen

vaikutuksesta kauneuteen, josta sinä hyväntahtoisesti huolehdit.

-- Mutta hauskuus alkaa vasta illallisen jälkeen. Siellä on varmasti

ihastuttavaa ja pidämme oikein hauskaa niin kuin viime viikollakin

Emman luona.

-- Sellaisesta en ainakaan välitä, ihan hävettää, kun muistan

millaista meteliä siellä pidettiin ja miten totisen näköinen setä

oli, kun hän avasi minulle oven kolmen tienoissa aamulla. Olin ihan

uupunut, puku repaleina, päätä särki ja jalkoja väsytti niin että

saatoin tuskin seistä, eikä viiden tunnin hyörinästä ollut muuta

tulosta kuin muutama taskuntäysi makeisia, joitakin tekokukkia ja

silkkipaperisia narrinmyssyjä. Setä käski minun pistää sellaisen

päähäni ja mennä nukkumaan, sillä olin sen näköinen kuin olisin

ollut naamiaisissa. En tahdo enää ikinä kuulla hänen puhuvan niin

enkä halua näyttäytyä aamun sarastaessa yhtä kurjassa kunnossa kuin

silloin.

-- Eihän sinulla mitään hätää ollut, ei äitikään mitään puhunut, ja

minä toin teidät molemmat kotiin ennen päivänkoittoa. Älä välitä

sedästä, hän on aika pikkumainen tuollaisissa asioissa; meillähän oli

oikein hauskaa eikä siitä ollut mitään hankalia seurauksia.

-- Olipahan joka ainoalla! Clara-täti ei ole vieläkään päässyt

kylmettymisestään, minä nukuin koko seuraavan päivän, ja sinä olit

kuin haamu oltuasi kai viikkokausia joka ainoa ilta huvittelemassa.

-- Oh pötyä, niinhän kaikki ovat huvikauden aikana, pian sinäkin

siihen menoon totut.

-- Niin, mutta minä en haluakaan tottua, sillä se tulee lopulta liian

kalliiksi. En tahdo tottua siihen, että miehet jotka ovat juoneet

liiaksi viiniä, pyörittelevät minua kuumassa huoneessa, että päivä

muutetaan yöksi, tuhlataan aikaa, jonka voisi käyttää paremminkin,

enkä halua tulla naiseksi, joka ei voi enää elää ilman kiihdykettä.

Kieltämättä siinä on paljon hauskaakin, mutta älä koeta saada minua

kiintymään liikaa huvitteluun. Auta minua vastustamaan sitä, minkä

tiedän vahingolliseksi, äläkä viitsi nauraa niille hyville tavoille,

joita setä hartaasti on koettanut opettaa minulle.

Rosen vetoomus oli vilpitön, ja Charlie tiesi, että tyttö oli

oikeassa, mutta hänen oli aina vaikea luopua sellaisesta, minkä oli

ottanut sydämelleen, olipa asia kuinka vähäpätöinen tahansa. Niinpä

kun Rose katsahti Charliehen toivoen vilpittömästi voivansa pelastaa

sekä tämän että itsensä vaarallisesta pyörteestä, Charlie kohautti

olkapäitään ja vastasi lyhyesti:

-- Kuten tahdot. Saatan sinut kotiin niin aikaisin kuin haluat, ja

Effie Waring voi tulla sijaasi kotiljonkiin. Millaisia kukkia lähetän

sinulle?

Charlie puhui ovelasti, sillä neiti Waring oli seurapiirin

suosituimpia neitosia ja ihaili julkisesti Prinssi Lumoavaa. Rose ei

pitänyt tytöstä, ja oli vakuuttunut siitä, että tällä oli Charliehen

huono vaikutus. Kuullessaan Effien nimen Rose epäröi ja olisi

antautunut, ellei olisi muistanut 'perämiehen' viimeisiä sanoja. Hän

tahtoi pitää suunnan selvänä ja sanoi vakavasti pistäen Annabelille

osoitettuun kääröön kookkaat tohvelit, jotka oli tarkoitettu

Mac-sedälle:

-- Älä huolehdi minusta. Voin mennä sedän kanssa ja pujahtaa pois

häiritsemättä ketään.

-- Mahdatko hennoa lähteä, epäili Charlie sulkiessaan viimeisen

kirjeen.

-- Saammepa nähdä.

-- Niin saammekin, mutta minä toivon viimeiseen asti. Ja heittäen

lentosuukkosen hyvästiksi Prinssi lähti viemään kirjeitä postiin

siinä varmassa uskossa, ettei neiti Waring olisi johtamassa

kotiljonkia.

Näytti tosiaan hetkisen siltä kuin neiti Campbell pyörtäisi sanansa,

sillä hän juoksi ovelle huulillaan sanat: "Minä tulen." Mutta hän

ei avannut ovea ennen kuin oli minuutin verran tuijottanut Psykhen

päässä olevaa vanhaa hansikasta, sitten hän nyökkäsi vakavasti ja

lähti hitaasti huoneesta.

6