Kun Barbeau näki miten viisas tyttö oli ja ymmärsi hänen sievän
viekkautensa, ei hän pitänyt erikoisempaa hoppua tytön rahojen
sijottamisella, vaan otti ensin selkoa hänen maineestaan
Château-Meillantista, jossa pikku Fadette oli palvellut. Sillä
vaikka nuo kauniit myötäjäiset häntä houkuttelivatkin ja saivat
hänen tyytymään vähemmän arvokkaisiin sukulaisuussuhteisiin, ei hän
ollut yhtä mukaantuvainen poikansa vaimon kunniata koskevan puolen
suhteen. Hän meni sentähden itse Château-Meillantiin ja kuulusteli
tunnollisesti asiaa. Siellä hän sai tietää ettei pikku Fadette
ollut suinkaan tullut sinne siunatussa tilassa eikä synnyttänyt
lasta, vaan että hän oli käyttäytynyt niin hyvin, ettei ollut
vähintäkään muistuttamista hänen suhteensa. Hän oli palvellut
vanhaa aatelisneitiä, entistä nunnaa, joka oli häntä kohdellut
pikemmin seuranaisenaan kuin palvelijattarenaan, siinä määrässä
oli häntä miellyttänyt tytön hyvä käytös, puhtaat tavat ja terävä
äly. Hän kaipasi suuresti pikku Fadettea ja sanoi että tyttö oli
jumalaapelkääväinen, työteliäs, säästäväinen, puhdas, järjestystä
rakastava ja niin hyvänsävyinen, ettei hän milloinkaan enää tapaisi
hänen vertaistaan. Ja kun tuo vanha nainen oli jotenkin rikas, niin
hän harjotti melkoisessa määrässä hyväntekeväisyyttä, joissa puuhissa
pikku Fadette oli suureksi avuksi sairaiden hoitoon, lääkkeiden
valmistamiseen ynnä muuhun nähden, oppien samalla niitä uusia
tietoja, joita haltijattarensa oli hankkinut itselleen luostarissa
ollessaan.
Barbeau tuli hyvin tyytyväiseksi ja palasi Cosseen päättäen jouduttaa
asian päätöstä. Hän kutsui perheensä koolle ja kehotti vanhimpia
lapsiaan, veljiään ja kaikkia naispuolisia omaisiaan ennakkoluuloitta
ottamaan selkoa pikku Fadetten käytöksestä aina siitä asti, kun hän
oli tullut siihen ikään, että oli itse töistään vastuunalainen.
Jos kaikki paha, mitä hänestä oli sanottu, johtui ainoastaan
lapsellisuudesta, ei siihen olisi pantava mitään huomiota, mutta jos
sitävastoin joku voi sanoa nähneensä hänen käyttäytyneen huonosti tai
sopimattomasti, tulisi hän yhä kieltämään Landrya seurustelemasta
hänen kanssaan. Tehtävä suoritettiin niin varovasti kuin hän oli
toivonutkin, ja myötäjäisistä ei mainittu sanaakaan, sillä niistä hän
ei ollut virkkanut kellekään, ei edes vaimolleen.
Sillä aikaa eleli pikku Fadette kaikessa hiljaisuudessa pienessä
mökissään, jossa hän ei tehnyt mitään muutoksia, paitsi että piti
kaikki paikat niin puhtaina, että olisi voinut peilata itseään hänen
yksinkertaisissa huonekaluissaan. Hän puki pikku Heinäsirkkansa
puhtaisiin vaatteisiin ja hankki, niin että sitä tuskin
huomattiinkaan, pojalle, itselleen ja kummilleen parempaa ravintoa,
mikä piankin näkyi pojan kasvoilla, sillä hän tuli kokolailla
paremman näköiseksi ja hänen terveytensä varttui aivan tyydyttäväksi.
Onnelliset olot vaikuttivat niinikään hänen mielialaansa edullisesti,
ja kun hänen ei enää tarvinnut pelätä isoäidin pauhuja eikä
kurituksia, vaan hän sensijaan sai osakseen hyväilyjä, ystävällisiä
sanoja ja lempeätä kohtelua, tuli hänestä oikein herttainen poika,
mieli alati täynnä kaikenmoisia hauskoja päähänpistoja.
Toisekseen oli Fanchon Fadetin olennossa ja käytöksessä tapahtunut
niin suuri muutos, että pahat puheet unohtuivat ja moni poika,
nähdessään hänen liikkuvan niin kevyesti ja miellyttävästi, toivoi
hänen surunaikansa pian loppuvan, jotta voisi häntä lähetä ja pyytää
häntä kanssaan tanssimaan.
Ainoastaan Sylvinet Barbeau ei tahtonut muuttaa mielipidettään
hänestä. Hän huomasi kyllä että hänen perheessään oli tyttöön nähden
jotakin tekeillä, sillä isä puhui hänestä tuon tuostakin, ja kun hän
oli saanut kumotuksi jonkun vanhan Fadettea koskevan valheen, iloitsi
hän siitä Fadetten tähden ja sanoi ettei hän voinut sietää, että
hänen poikaansa oli syytetty viattoman tytön viettelemisestä.
Puhuttiin niinikään Landryn pikaisesta palaamisesta ja Barbeau
näytti toivovan että Caillaud siihen suostuisi. Sanalla sanoen,
Sylvinet huomasi ettei enää oltaisi niinkään nurjamielisiä Landryn
rakkaudelle, ja silloin häneen iski taasen vanha synkkämielisyytensä.
Huikenteleva yleinen mielipide oli viime aikoina kääntynyt
Fadetten eduksi; hänen rikkaudestaan tosin ei tiedetty mitään,
mutta hänestä pidettiin, ja siitä syystä hän oli Sylvinetille sitä
vastenmielisempi, koska hän huomasi hänet kilpailijakseen Landryn
rakkauden suhteen.
Aika ajoin virkkoi isä Barbeau hänen läsnäollessaan jonkun sanan
avioliitosta, mainiten että kaksoset jo pian olisivat naimaijässä.
Landryn avioliitto oli aina ollut Sylvinetille suorastaan
kauhistuttava ajatus, sillä se merkitsi jotenkin samaa kuin
täydellistä eroa veljesten välillä. Hänen kuumeensa palasi ja äiti
kysyi uudestaan lääkärien neuvoa.
Eräänä päivänä äiti Barbeau tapasi tiellä Fanchette-kummin, joka,
kuullessaan hänen surevan ja valittavan, kysyi minkätähden hän
etsi apua niin kaukaa ja kulutti niin paljo rahaa, vaikka hänellä
oli lääkäri aivan lähellä, taitavampi kuin kaikki muut niillä
seuduin ja sellainen, joka ei harjottanut ammattiaan maksun vuoksi,
niinkuin hänen isoäitinsä, vaan ainoastaan rakkaudesta Jumalaan ja
lähimäisiin. Hän mainitsi pikku Fadetten nimen.
Äiti Barbeau puhui asiasta miehensä kanssa, jolla ei ollut mitään
sitä vastaan. Hän päinvastoin tiesi että pikku Fadettea oli pidetty
Château Meillantissa hyvinkin taitavana ja että kansaa oli tulvinut
joka suunnalta kysymään neuvoa niinhyvin häneltä kuin hänen
emännältään.
Äiti Barbeau pyysi siis Fadetten käymään heillä Sylvinetiä
katsomassa, joka oli aivan vuoteen omana, ja antamassa hänelle apua.
Fanchon oli useampia kertoja etsinyt tilaisuutta puhutellakseen
Sylvinetiä, niinkuin hän oli Landrylle luvannut, mutta Sylvinet oli
välttänyt taitavasti jokainoan sellaisen yrityksen. Hän ei sentähden
odottanut toista kutsua, vaan riensi suoraapäätä Kaksolaan. Siellä
hän tapasi Sylvinetin kuume-uneen vaipuneena ja pyysi perheen
jättämään hänet kahden sairaan kanssa. Kun tuollaiset "viisaat"
naiset tavallisesti tahtovat toimia salassa, ei kukaan tehnyt
vastaväitteitä, vaan hänet jätettiin yksin huoneeseen.
Ensin Fanchon otti käteensä Sylvinetin käden, joka riippui alas
vuoteen syrjästä; mutta hän teki sen niin varovasti, että poika ei
huomannut mitään, vaikka hän oli niin kevyt-uninen, että suriseva
kärpänen voi hänet herättää. Sylvinetin käsi oli tulikuuma ja se
tuli pikku Fadetten kädessä vieläkin kuumemmaksi. Nuorukainen
näytti tulevan levottomaksi, mutta ei koettanutkaan vetää kättään
pois. Silloin pikku Fadette pani toisen kätensä hänen otsalleen,
yhtä varovasti kuin äskenkin, jolloin poika tuli entistäkin
rauhattomammaksi. Mutta vähitellen hän rauhottui, ja Fadette tunsi
että sairaan pää ja käsi vähitellen viileytyivät ja että hänen
unensa muuttui levolliseksi kuin pienen lapsen. Niin istui Fadette
hänen vieressään, kunnes Sylvinet näytti rupeevan heräämään, jolloin
tyttö vetäytyi sängynverhojen taakse sekä poistui huoneesta ja koko
talosta, sanottuaan ensin Barbeaun muorille:
"Menkää nyt poikanne luo ja antakaa hänelle jotakin syödä, sillä
hänen kuumeensa on jo hävinnyt. Mutta älkää mitenkään puhuko hänelle
minusta, jos haluatte että minä hänet parannan. Palaan uudelleen
illalla niihin aikoihin, jolloin olette sanonut hänen tavallisesti
tulevan huonommaksi, ja tahdon koettaa enkö voisi karkottaa kokonaan
hänen ilkeätä kuumettaan."