XXVIII.

Se oli Madelon, joka pääsi asian perille. Hän tosin teki tämän

keksinnön aivan tahtomattaan, mutta hän käytti sitä kuitenkin

hyväkseen, saadakseen aikaan ikävyyksiä. Hän oli jo täydelleen

lohduttanut itsensä Landryn suhteen, ja yhtä lyhytaikainen kun hänen

rakkautensa oli ollut, yhtä pian hän hänet unohtikin. Hän tunsi

kuitenkin yhä vieläkin Landrya kohtaan jonkinlaista vihaa, joka vain

odotti tilaisuutta purkautuakseen -- naisessa, kuten tiedämme, on

harmi pitkäikäisempi kuin kaipaus.

Asia sukeutui näinikään. Kaunis Madelon, joka oli tunnettu siististä

käytöksestään ja ylpeydestään poikia kohtaan, oli itse asiassa

aikalailla mielistelevä eikä hetikään niin järkevä eikä uskollinen

kuin Sirkka-raukka, josta oli puhuttu niin pahaa ja josta oli niin

huonot tulevaisuudentoiveet. Madelonilla oli ollut jo kaksi sulhasta,

lukuunottamatta Landryta, ja hän suositteli paraikaa kolmatta,

joka oli hänen serkkunsa, Prichen Caillaudin nuorin poika. Vyyhti

oli kuitenkin hiukan sotkuinen, sillä hänen viimeinen ihailijansa

vartioi häntä, ja kun tyttö pelkäsi että tämä panisi toimeen jotain

rettelöitä, eikä tiennyt missä saisi rauhassa kuherrella uuden

ihailijansa kanssa, suostui hän tämän ehdotukseen mennä hetkiseksi

puhelemaan kyyhkyslakkaan, jossa juuri Landry ja pikku Fadette

tapasivat toisiaan kaikessa vilpittömyydessä.

Cadet Caillaud oli hakenut uutterasti kyyhkyslakan avainta, mutta

löytämättä, sillä se oli aina Landryn taskussa, eikä hän uskaltanut

siitä kysyä, sillä hänellä ei ollut sellaiseen mitään syytä. Cadet

Caillaud luuli että se oli kadonnut tai että isänsä kantoi sitä

avainkimpussaan, eikä ollenkaan epäillyt murtautua sisään. Mutta

silloinpa olivatkin Landry ja Fadette jo siellä, ja nuo neljä

rakastavaa sielua tulivat hyvin noloiksi toisensa nähdessään.

Kaikille neljälle oli yhtä tärkeätä vaijeta eikä kertoa koko

tapauksesta kenellekään.

Mutta Madelonille sattui ikäänkuin uusiutunut mustasukkaisuuden ja

vihan puuska, nähdessään että Landry, joka nyt oli seudun kauniimpia

ja paraimmassa maineessa olevia poikia, aina Saint-Andochen juhlasta

asti oli ollut pikku Fadettelle uskollinen, ja hän päätti kostaa.

Uskomatta asiaa Cadet Caillaudille, joka oli rehellinen nuorukainen

eikä olisi mihinkään sellaiseen sekaantunut, otti hän avukseen pari

nuorta ystävätärtä, jotka hekin olivat vähän harmissaan siitä, että

Landry näytti heitä ylenkatsovan eikä enää milloinkaan pyytänyt heitä

tanssiin. He rupesivat vartioimaan pikku Fadettea, eikä kestänyt

kauvankaan ennenkun he olivat vakuutetut hänen hellästä suhteestaan

Landryhyn. Niin pian kun he olivat päässeet tästä selville ja

nähneet heidät pari kertaa yhdessä, levittivät he siitä tiedon

koko seutukuntaan, sanoen jokaiselle, ken vain kuulla tahtoi -- ja

kyllä korvat ja kielet ovat aina herkkiä, kun on kysymys juorujen

kuulemisesta ja levittämisestä -- että Landry oli pikku Fadetteen

liittyessään joutunut ala-arvoiseen tuttavuuteen.

Nyt tarttuivat kaikki nuoret tytöt asiaan, sillä kun kaunis ja rikas

poika osottaa huomiota jollekin määrätylle tytölle, on se aivan kuin

loukkaus kaikkia muita kohtaan, ja jos vain ilmautuu tilaisuus päästä

tuota tyttöä soimaamaan, niin sitä ei suinkaan laiminlyödä. Ja varmaa

on, että kun naiset johonkin juttuun sekaantuvat, niin se leviää

nopeasti ja laajalle.

Niinpä, viisitoista päivää Jaccottornin seikkailun jälkeen

-- tornista ei kuitenkaan puhuttu sanaakaan, enemmän kuin

Madelonistakaan, joka oli karttanut ollenkaan itse asiaan

sekaantumasta, jopa oli kovin hämmästyvinään tuosta uutisesta, jonka

hän oli liikkeelle pannut -- tiesivät kaikki ihmiset, pienet ja

suuret, nuoret ja vanhat, että Landry Barbeau oli Sirkkaan rakastunut.

Tämä huhu saapui Barbeaun muorinkin korviin, joka tuli kovin

surulliseksi eikä tahtonut sitä kertoa miehelleen. Mutta Barbeau

sai siitä tiedon toiselta taholta ja Sylvinet, joka oli tarkoin

säilyttänyt veljensä salaisuuden, huomasi nyt ikäväkseen että se

olikin koko maailman tietona.

Eräänä iltana, kun Landry aikoi tapansa mukaan lähteä aikaisin

Kaksolasta, sanoi hänen isänsä -- äidin, vanhimman sisaren ja

kaksoisveljen läsnäollessa --: "Älä mene niin kiireisesti, Landry;

minulla on jotakin sanomista sinulle. Mutta minä odotan kunnes

kummi-setäsi tulee, sillä tahdon että ne perheemme jäsenet, jotka

kohtalostasi eniten huolehtivat, ovat läsnä, kun nyt pyydän sinulta

selitystä."

Ja kun Landryn kummi, setä Landriche, oli saapunut, sanoi Barbeau:

"Se, mitä nyt aijon sinulle sanoa, rakas poikani, on varmaan

tuntuva sinusta hiukan hävettävältä, enkä minäkään puolestani ole

aivan häpeämättä, kun nyt vasten tahtoani näen olevani pakotettu

kuulustelemaan sinua perheemme läsnäollessa. Mutta minä toivon, että

tämä häpeä on oleva sinulle hyödyksi ja parantava sinut vaarallisesta

kiihkostasi.

"Näyttää että olet joutunut erääseen tuttavuussuhteeseen, joka sai

alkunsa viime Andochen-juhlassa pian vuosi sitten. Minä kuulin

kyllä siitä puhuttavan jo heti silloin, sillä huomiota herättävää

oli nähdä sinun tanssivan koko päivän seudun kaikkein rumimman,

siivottomimman ja huonomaineisimman tytön kanssa. Minä en kuitenkaan

kiinnittänyt siihen huomiotani, sillä luulin sinun vain laskeneen

leikkiä, vaikken voi sanoa sitä hyväksyneenikään, sillä en pidä

kanssakäymisestä huonojen ihmisten kanssa ja vielä vähemmin siitä,

että heidän taakkansa tehdään entistäkin raskaammaksi saattamalla

heidät ihmisten häpeän ja vihan alaiseksi. En huolinut puhua siitä

kanssasi, sillä kun näin sinun seuraavana päivänä niin surullisena,

luulin että kaduit etkä tulisi sitä enää uudistamaan. Mutta viime

viikolla olen taasen kuullut toista väitettävän, ja vaikka olen sen

kuullut luotettavilta henkilöiltä, en tahdo sitä kuitenkaan uskoa,

ellet itse sano sitä todeksi. Jos olen väärin epäillyt, niin voit

uskoa sen johtuvan siitä mielenkiinnosta, millä sinua seuraan, ja

velvollisuudentunnosta valvoa käytöstäsi. Jos koko jutussa ei ole

perää, olen kovin iloinen, jos tahdot kunniasanallasi vakuuttaa että

niin on ja että on väärin tahdottu halventaa sinua minun silmissäni."

"Isäni", sanoi Landry; "jos tahdot minulle sanoa niistä minua

syytetään, niin tahdon sinulle vastata totuuden mukaisesti ja

kaikella sillä kunnioituksella, mihin olen sinulle velkapää."

"Luulen jo kyllin selvästi antaneeni sinun ymmärtää, että

sinua syytetään sopimattomasta rakkaussuhteesta Fadetin muorin

tyttärentyttäreen. Eukko on jotenkin huono ihminen, puhumattakaan

että tuon onnettoman tytön oma äiti häpeällisellä tavalla

hylkäsi miehensä, lapsensa ja kotiseutunsa seuratakseen muuatta

sotilasrykmenttiä. Sinua syytetään siitä, että kuleksit kaikkialla

pikku Fadetten kanssa, ja minä pelkään että sinä siten sekaannut

kehnoon rakkausjuttuun, jota ehkä saat kaiken ikäsi katua. Joko nyt

ymmärrät?"

"Ymmärrän, rakas isäni", vastasi Landry; "mutta salli minun vielä

kysyä jotakin, ennenkun vastaan sinulle. Onko Fanchon Fadet sinun

mielestäsi minulle ala-arvoinen toveri perheensä vai oman itsensä

puolesta?"

"Epäilemättä molempiin seikkoihin nähden", vastasi Barbeau

vähän ankarammin kuin alussa, sillä hän oli odottanut saavansa

nähdä Landryn alakuloisena, mutta näkikin hänet rauhallisena ja

ikäänkuin mihin hyvänsä valmistuneena. "Ensiksikin", sanoi hän,

"on huonomaineinen perhe ruma häpeäpilkku, ja niin kunnioitettu ja

arvossa pidetty perhe kuin meidän, ei milloinkaan haluaisi yhtyä

Fadetin perheeseen. Toiseksi ei pikku Fadette itsekään herätä

kunnioitusta eikä luottamusta. Olemme nähneet hänet pienestä pitäin

ja tiedämme hyvin hänen maineensa. Olen kuullut sanottavan -- ja

tunnustan sen itsekin nähneeni pari kolme kertaa -- että hän nyt

vuoden päivät on pitänyt itsestään parempaa huolta, ei laukkaa enää

ympäri pikkupoikien kanssa eikä ole kenellekään epäkohtelias. Sinä

näet, etten tahdo olla puolueellinen; mutta tuo ei vielä voi minulle

vakuuttaa, että tytöstä, joka on saanut noin huonon kasvatuksen,

koskaan tulisi kelpo vaimo, ja kun tunnen isoäidin liian hyvin, on

minulla täysi syy pelätä että koko jutun pohjana on juoni, jonka

tarkotuksena on houkutella sinulta lupauksia ja siten saattaa sinut

häpeään ja ikävyyksiin. Olenpa kuullut sanottavan niinkin, että tyttö

on raskas; en tosin ole tahtonut sitä uskoa ihan suoraapäätä, mutta

minua surettaisi kovin, jos niin olisi, sillä silloin sinä saisit

kantaa syyn ja koko juttu saattaisi päättyä oikeudenkäyntiin ja

häväistykseen."

Landry, joka heti ensi sanasta oli päättänyt olla levollinen ja

vastata sävyisästi, menetti nyt malttinsa. Hän karahti aivan

tulipunaiseksi ja nousi seisoalleen:

"Isäni", sanoi hän; "ne, jotka ovat teille tuollaista sanoneet, ovat

valehdelleet kuin koirat! Ne ovat halventaneet Fanchon Fadetia niin

katalasti, että jos ne olisivat nyt tässä, niin vaatisin heidän

peruuttamaan sanansa tai ottelemaan kanssani, kunnes jompikumpi

meistä makaisi hengetönnä maassa. Sano heille, että he ovat roistoja

ja pakanoita, että he sanokoot minulle vasten silmiä samaa, mitä ovat

sinulle kuiskanneet, kurjat raukat -- niin saavat oppia ymmärtämään

mitä heidän rauhaansa kuuluu!"

"Älä tuollalailla suutu, Landry", sanoi Sylvinet, joka tuli kovin

surulliseksi nähdessään veljensä noin kuohahtavan. "Isähän ei

syytä sinua tuon tytön viettelemisestä, vaan pelkää että tyttö on

ollut tekemisissä jonkun toisen kanssa ja että hän nyt kuleksii

sinun kanssasi yöt päivät, uskotellakseen ihmisille että sinä olet

syyllinen ja siis hyvitykseenkin velvollinen."