Kun Landry näin puheli ja kuleskeli pikku Fadetten seurassa, oppi
hän tuntemaan monien kasvien ominaisuuksia ja joukon lääkkeitä
sekä ihmisten että eläinten parantamiseksi. Hän teki pian kokeen,
yrittäen parantaa muuatta isä Caillaudin lehmää, joka oli saanut
liiallisesta apilansyömisestä puhallustaudin; ja kun eläinlääkäri
oli sen hylännyt, sanoen ettei se voisi elää enää tuntiakaan, antoi
hän lehmälle erästä juomaa, jota pikku Fadette oli opettanut hänen
valmistamaan. Hän suoritti lääkitsemisensä salassa, ja kun isäntä
poikineen, suruissaan niin kauniin lehmän kadottamisesta, tuli
aamulla ulos sitä kuoppaamaan, seisoi se jo pystyssä ja haisteli
heiniä, silmät kirkkaina ja turvotus miltei kokonaan hävinneenä.
Toisen kerran oli kyykäärme purrut nuorta hevosta, ja Landry pelasti
sen nopeasti, tälläkin kertaa Fadetten neuvojen avulla. Vihdoin hän
sai koetella hänen keinojaan vesikauhuisen koiran parantamisessa,
joka paranikin eikä purrut enää ketään. Kun Landry, mikäli
mahdollista, salasi tuttavuuttaan pikku Fadetten kanssa, ei hän
liioin kehunut taitojaan, vaan elukkain paraneminen luettiin hänen
hellän hoitonsa ansioksi. Mutta isä Caillaud, joka hänkin ymmärsi
tuollaisia asioita, niinkuin jokaisen oikean maanviljelijän pitää,
hämmästyi ja sanoi:
"Isä Barbeau ei ole mikään taitava elukkain hoitaja eikä hänellä ole
liioin karjaonneakaan, sillä hän menetti monta eläintä viime vuonna,
eikä se ollut ensi kertaa. Mutta Landry on karjanhoitajaksi syntynyt,
sillä se on synnynnäinen lahja eikä siihen vaikuta koulunkäynnit eikä
tutkinnot, ellei ole sitä luontumusta luonnossa. Mutta Landrylla on
sellainen, ja hän osuu aina oikeaan. Poika on luonnolta saanut suuren
lahjan, ja se on taloudenhoidossa suuremman arvoinen kuin käteinen
raha."
Isä Caillaud ei puhunut noin yksinkertaisuudesta eikä
taikauskoisuudesta, mutta kyllä hän erehtyi aikalailla otaksuessaan
että tuo taito ilmeni Landryssa luonnonlahjana; Landryn ainoa ansio
tässä suhteessa oli se, että hän seurasi tarkoin ja järkevästi
saamiaan ohjeita. Puhe luonnonlahjasta ei silti ole pelkkää tarua,
sillä pikku Fadette sen omisti ja voi sen pienen järkevän opastuksen
perusteella, minkä hän oli saanut isoäidiltään, aavistaa ja löytää,
kuten oikea keksijä ainakin, niitä erinomaisia ominaisuuksia, jotka
Jumala on kätkenyt muutamiin kasveihin. Hän ei silti ollut mikään
noita, mutta hänellä oli huomiokyky, jonka avulla hän kykeni tekemään
vertailuja, vetämään johtopäätöksiä ja suorittamaan kokeita, ja se on
kieltämättä luonnonlahja. Isä Caillaud käsitti tämän lahjan vieläkin
suuremmaksi. Hän oli sitä mieltä, että jokaisella karjanhoitajalla
ja maanviljelijällä on oma luontumuksensa ja että hänen pelkkä
läsnäolonsa joko hyödyttää tai vahingoittaa karjaa. Ja kun kaikissa
väärissäkin luuloissa on aina jonkun verran totuutta, täytyy meidän
myöntää että huolellisuus, siisteys ja tunnollisuus ovat aina omiaan
kääntämään hyväksi sen, minkä huolimattomuus ja tyhmyys yrittävät
viemään perikatoon.
Kun Landry oli aina ollut tällaisiin asioihin innostunut, vahvistui
hänen ystävyytensä Fadettea kohtaan vielä enemmän kiitollisuudesta
hänen neuvoistaan ja kunnioituksesta nuoren tytön taitoa kohtaan.
Hän oli Fadettelle erittäin kiitollinen, että tämä oli pakottanut
hänen karkottamaan luotaan lemmenhaaveilut heidän kulkiessaan ja
keskustellessaan, ja hän käsitti että Fadette ajatteli enemmän
ihailijansa etua ja hyötyä kuin omaa huviaan saada alati osakseen
hänen ihailuaan, niinkuin Landry alussa oli toivonut.
Landry oli tuota pikaa niin rakastunut, ettei hän enää olisi
ensinkään hävennyt osottaa rakastuneensa tuohon pieneen tyttöön,
jota pidettiin rumana, häijynä ja huonosti kasvatettuna. Hän tosin
käyttäytyi varovaisesti, mutta se tapahtui etupäässä kaksoisveljensä
tähden, sillä hän tunsi tämän mustasukkaisuuden ja tiesi miten
vaikeata Sylvinetin oli ollut suvaita edes hänen lievää suhdettaan
Madeloniin, tunnetta, joka oli ollut aivan pintapuolinen ja tyyni
verrattuna siihen, mitä hän nyt tunsi Fanchon Fadetia kohtaan.
Mutta jos Landry olikin liian kiihkeätunteinen käyttäytyäkseen
tyynesti, oli pikku Fadette sitävastoin taipuvaisempi säilyttämään
salaisuuksia, eikä hän sitäpaitsi tahtonut saattaa Landryta liiaksi
tuttaviensa pilan esineeksi, ja kun hän lisäksi vielä rakasti häntä
liiaksi tuottaakseen hänelle ikävyyksiä perheensä keskuudessa,
pakotti hän Landryn niin suureen salaperäisyyteen, että kului miltei
vuosi ennenkun heidän suhteensa tuli ilmi. Landry oli totuttanut
Sylvinetin olemaan valvomatta kaikkia hänen tekojaan ja toimiaan, ja
seutu, joka ei ole erittäin tiheään asuttu, vaan sensijaan metsäinen
ja rotkoteitä täynnä, on aivan kuin luotu salaisia rakkauskohtauksia
varten.
Kun Sylvinet huomasi ettei Landry enää ajatellut Madelonia, niin --
vaikka hän alussa olikin myöntynyt tuohon veljenrakkauden tasajakoon,
varsinkin kun sitä melkoisesti lievensi Landryn ujous ja tytön
varovaisuus -- tuotti hänelle kuitenkin suurta iloa että Landry ei
pitänyt kiirettä riistääkseen rakkauttaan häneltä, antaakseen sen
jollekin naiselle, ja kun hän oli mustasukkaisuudestaan vapautunut,
soi hän veljelleen enemmän vapautta mennä minne halusi ja toimia
mielensä mukaan, niinhyvin sunnuntaisin kuin muinakin lepoaikoina.
Landry kyllä keksi verukkeita tullakseen ja mennäkseen miten paraiten
soveltui, ja varsinkin sunnuntai-iltoina hän läksi hyvissä ajoin
Kaksolasta eikä tullut Pricheen ennenkun vasta keskiyön aikana,
mikä oli hänelle hyvin helppoa, sillä hän oli tehnyt vuoteensa
kalustovajaan. Siten saattoi Landry tulla kotiin mihin aikaan tahansa
ketään herättämättä, ja hänellä oli aina sunnuntaipäivät vapaita
maanantai-aamuun saakka, sillä isä Caillaud ja hänen vanhin poikansa,
jotka molemmat olivat vakavia miehiä, käymättä milloinkaan kapakassa
tai pitämättä kaikkia lepopäiviä kestipäivinä, olivat ottaneet
tavakseen sinä päivänä huolehtia talon hoidosta, niin että kaikki
nuoret, jotka viikon kuluessa tekivät raskaampaa työtä kuin he,
saivat vapaasti liikkua ja huvitella, niinkuin Luojan tarkotuskin on.
Ja talvella, jolloin yöt ovat niin kylmät, että tuskin saattaa
käydä ulkona kedolla rakastettuaan tapaamassa, löysivät Landry
ja pikku Fadette mukavan turvapaikan Jacotin-tornissa, entisessä
kunnan kyyhkyslakassa, joka, vaikka kyyhkyset olivat sen jättäneet
jo vuosia sitten, oli vielä hyvin suojattu ja turvattu, sijaiten
sitäpaitsi Caillaudin mailla. Ukko käytti sitä ylijäämän viljansa
säilytyspaikkana, ja kun Landrylla oli avain ja torni sijaitsi
Prichen maitten rajalla, hyvinaidatun apilaniityn keskellä, eikä
aivan kaukana vierinkiviportaalta, niin olisipa paholainen ollut
jotenkin kekseliäs, jos hän olisi voinut tulla sinne rakastaviamme
yllättämään. Kun ilma oli suojainen, menivät he nuoreen metsään, jota
kasvaa kaikkialla koko seudulla. Se onkin oiva pakopaikka varkaille
ja rakastaville, ja kun meidän tienoillamme ei ole lainkaan varkaita,
käyttävät sitä rakastavaiset, ja siellä he voivatkin olla rauhassa
eikä heidän siellä myöskään ikävä tule.