Kun pikku Fadette meni heidän ohitsensa, vetivät he häntä hihasta
tai asettivat jalkansa eteen kaataakseen hänet, ja muutamat --
tietysti nuorimmat ja huonoimmin kasvatetut -- nykivät häntä myssyn
korvalipuista, niin että se pyörähteli kuin väkkärä hänen päässään,
ja huusivat: "Katsokaa, katsokaa Fadetin muorin tuuliviiriä!"
Sirkka-raukka läimäytti viisi kuusi kertaa oikeaan ja vasempaan,
mutta se vaikutti vain että huomio kiintyi häneen vielä suuremmassa
määrässä ja rahvas alkoi pakista: "Katsokaapas meidän Sirkkaa, mikä
onni häntä on tänään kohdannut! Landry Barbeau pyytää hänet alati
kanssaan tanssimaan! Näkeehän sen jokainen, että hän tanssii hyvin;
mutta nyt hän luulee olevansa kauniskin ja keikailee kuin harakka!"
Toiset taasen kääntyivät Landryn puoleen: "Onko hän sinut noitunut,
Landry-raukka, kun et näe enää ketään muuta kuin hänet? Vai aijotko
pyrkiä poppamieheksi? Pian kai näemme sinun tallustelevan susia
paimentamassa."
Landryta hävetti, mutta Sylvinet, jonka mielestä hänen veljensä
oli paras ja kunnioitettavin ihminen maailmassa, oli vielä enemmän
harmissaan nähdessään että hän joutui niin monen ihmisen naurun
alaiseksi, jopa ulkopitäjäläistenkin, jotka nekin alkoivat vähitellen
asiaan sekaantua ja puhella: "Onhan se kaunis poika, mutta mikä häntä
oikein riivaa, kun ihastuu kaikkein rumimpaan tyttöön?" Madelon
kuunteli riemuiten kaikkia pilkkapuheita ja otti niihin itsekin osaa.
"Mitäpä siitä!" tokasi hän. "Landry on vielä pieni lapsi, ja hänen
ikäisensä ovat kiitollisia kun löytävät jonkun, joka viitsii heidän
kanssaan puhella; ei silloin katsota niin tarkoin onko se vuohi vai
ihminen."
Silloin tarttui Sylvinet Landryn käsivarteen ja kuiskasi: "Mennään
täältä, muuten siitä vielä tulee riita, sillä he tekevät pikku
Fadettesta pilkkaa ja heidän kompasanansa sattuvat sinuunkin. En
ymmärrä mikä hullu päähänpisto sai sinun tanssimaan neljä viisi
kertaa peräkkäin hänen kanssaan. Näyttää kuin tahallasi laittaisit
itsellesi harmia; lopeta jo sellainen huvittelu! Voi olla paikallaan
että tuo tytönleuhakka joutuu ihmisten pahuuden ja ylenkatseen
alaiseksi, sehän on aina ollut hänestä mieluista, vaan meille se ei
sovi. Mennään nyt tiehemme ja palataan Angelus-rukouksen jälkeen,
niin voit pyytää Madelonia tanssiin, sillä hän on hieno tyttö. Olen
aina sanonut sinulle että pidät liian paljon tanssista ja että se
vielä viettelee sinut tyhmyyksiin."
Landry seurasi häntä muutamia askeleita, mutta kääntyi kuullessaan
takanaan melua ja huutoa, ja näki kuinka pikkupojat Madelonin ja
toisten tyttöjen sekä heidän miehisten toveriensa pilan ja naurun
yllättäminä olivat riistäneet myssyn pikku Fadetten päästä. Hänen
pitkät, mustat hiuksensa hulmuilivat pitkin selkää ja hän huitoi
ympärilleen suuttuneena ja epätoivoisena, sillä tällä kertaa hän
ei ollut sanonut mitään, mikä olisi antanut aihetta tuollaiseen
pahoinpitelyyn, ja hän itki raivosta voimatta riistää takaisin
myssyään, jota muuan ilkeä poika juoksutti ympäri kepin nenässä.
Landryn mielestä se oli hävytöntä ja hänen hyvä sydämensä paisui
harmista. Hän tarttui poikaan, riisti häneltä myssyn ja kepin, jolla
antoi pahantekijälle aika läimäyksen, palasi toisten poikain luo,
jotka pakenivat jo hänet nähtyään ja tarttui Sirkka-raukan käteen,
antaen hänelle myssynsä takaisin.
Landryn suuttumus ja poikien pelästys herätti katsojissa
naurunräjähdyksen. Landryn teko hyväksyttiin yleisesti, mutta Madelon
rupesi häntä pilkkaamaan, ja silloin Landryn ikäiset pojat, jopa
häntä vanhemmatkin, rupesivat häntä nauramaan.
Landryta ei enää hävettänyt, hän tunsi itsensä rohkeaksi ja
voimakkaaksi ja joku epämääräinen miehekkyyden tunne sanoi hänelle,
että hänen velvollisuuteensa kuului puolustaa sitä tyttöä, jonka
hän oli kaikkien nähden valinnut tanssitoverikseen, olipa se
ruma tai kaunis, pieni tai suuri. Huomatessaan miten Madelonin
ympärillä seisovat häntä katselivat, meni hän suoraan Aladenisea ja
Alaphilippeä kohti ja sanoi:
"Entäs te, mitä teillä on tähän asiaan sanomista? Jos minua haluttaa
osottaa tälle tytölle huomaavaisuutta, mitä se teitä liikuttaa? Ja
jos se teitä harmittaa, niin miksi käännytte poispäin ja mutisette
itseksenne? Seisonhan tässä ihan edessänne! Ettekö näe minua? Joku
täällä on sanonut että olen vielä pieni lapsi, mutta sitä ei ole
sanonut mikään mies eikä edes mikään puolikasvuinen poika minulle
vasten silmiä. Sanokaa se nyt, niin katsotaan uskaltaako kukaan
kiusata sitä tyttöä, jonka kanssa tuo pieni lapsi on tanssinut."
Sylvinet pysytteli veljensä kintereillä, ja vaikka hän ei
hyväksynytkään että tämä oli tähän jupakkaan puuttunut, seisoi hän
kuitenkin lähettyvillä, ollakseen valmiina häntä auttamaan. Ryhmässä
seisoi neljä tai viisi nuorta miestä, jotka olivat kaksosia päätään
pitempiä, mutta kun he näkivät veljesten päättäväisyyden, arvelivat
he paraaksi välttää tappelua noin pienen asian vuoksi, ja niinpä ei
kukaan sanonut sanaakaan, vaan jokainen katsoi toisiinsa, ikäänkuin
kysellen ketä halutti mittailla voimiaan Landryn kanssa. Kukaan ei
astunut esiin, ja Landry, joka ei ollut päästänyt Fadetten kättä
omastaan, sanoi hänelle:
"Pane myssy heti päähäsi, Fadette; niin nähdään tuleeko joku ottamaan
sen sinulta uudelleen."
"En", sanoi pikku Fadette kyyneliään pyyhkien; "olen jo tänään
tanssinut tarpeeksi, loput saa jäädä."
"Eipä saakkaan, vaan me tanssimme vielä!" huudahti Landry, joka
aivan leiskui rohkeutta ja ylpeyttä. "Ei kukaan saa sanoa, ettet voi
tanssia minun kanssani joutumatta häväistyksen alaiseksi."
Hän tanssi vielä kerran tytön kanssa, eikä kukaan sanonut heille
sanaakaan eikä katsonut heihin pilkallisesti. Madelon ja hänen
ihailijansa olivat siirtyneet muuanne tanssimaan. Tämän burreen
jälkeen kuiskasi pikku Fadette Landrylle:
"Jo riittää, Landry! Olen sinuun tyytyväinen ja vapautan sinut
lupauksestasi. Nyt menen kotiin. Tanssi kenen kanssa tahdot vielä
tänä iltana."
Hän haki pikku veljensä, joka tappeli muiden lasten kanssa, ja luisti
tiehensä niin nopeaan, ettei Landry edes nähnyt minne tyttö katosi.