Sylvinet oudoksui että hänen kaksoisveljensä oli lyöttäytynyt
Fadetten seuraan, josta hän puolestaan piti vielä vähemmin kuin
Landry. Landry ei tiennyt mitenkä hänen piti selittää tätä seikkaa,
hän olisi tahtonut vajota vaikka maan alle. Madelon oli hyvin
tyytymätön, ja huolimatta siitä että pikku Fadette pakotti heidät
karkeloimaan, olivat heidän kasvonsa niin happaman näköiset kuin
olisivat kulkeneet hautajaissaatossa.
Ensimäisen tanssin päätyttyä hiipi Landry tiehensä ja meni läheiseen
puistikkoon piiloon. Mutta hetken päästä tuli pikku Fadette hänen
luokseen Heinäsirkan kera, joka tänään oli tavallista äkäisempi
ja äänekkäämpi, hänellä kun oli hatussa koristeena riikinkukon
sulka ja valekullalla huoliteltu nappi, ja vaati hänet taasen
tanssiin. Tytön jälessä vielä seurasi joukko häntä itseään nuorempia
tytönletukoita, sillä yhtikäisensä eivät juuri halunneet hänen
kanssaan seurustella. Kun Landry näki Fadetten, ympärillään kaikki
nuo rasavillit, jotka hän aikoi ottaa todistajiksi siinä tapauksessa
että poika kieltäytyisi, alistui hän kohtaloonsa ja vei tytön
saksanpähkinäpuiden luo, jossa luuli löytävänsä jonkun syrjäpaikan
tanssiakseen hänen kanssaan kenenkään huomaamatta. Onneksi ei
siellä näkynyt Madelonia eikä Sylvinetiä eikä muitakaan kyläläisiä,
ja hän käytti nyt tilaisuutta hyväkseen täyttääkseen urakkansa ja
tanssiakseen kolmannen burreen Fadetten kanssa. Heidän ympärillään
seisoi ainoastaan muutamia syrjäisiä, jotka eivät paljonkaan heitä
tarkanneet.
Kohta kun tanssi oli loppunut, juoksi Landry Madelonia hakemaan,
pyytääkseen hänet kanssaan lehtimajaan vehnäjauhovelliä syömään.
Mutta Madelon oli tanssinut muiden kanssa, jotka olivat jo hänelle
tarjonneet, ja hän vastasi Landrylle ylpeän kieltävästi. Kun Madelon
näki että Landry vetäytyi johonkin nurkkaan kyynelsilmin -- sillä
pojan mielestä suuttumus ja loukattu ylpeys tekivät Madelonin
entistäkin kauniimmaksi ja sen näkivät varmaan kaikki muutkin -- söi
tyttö annoksensa nopeasti loppuun, nousi pöydästä ja sanoi kuuluvalla
äänellä: "Nyt soitetaan iltamessuun, kenenkä kanssa minä senjälkeen
tanssin?" Tyttö kääntyi Landryyn päin, toivoen että tämä kiirehtisi
vastaamaan: "Minun kanssani!" Mutta ennenkun Landry vielä oli
ennättänyt suutaan avata, ilmautui jo muita pyytäjöitä, ja Madelon
riensi uusien tanssitoveriensa kanssa iltamessuun heittämättä häneen
silmäystäkään, enemmän nuhtelevaa kuin myötätuntoistakaan.
Iltamessun jälkeen meni Madelon heti ulos Pierre Aubardeaun, Jean
Aladenisen ja Etienne Alaphilippen seuraamana, jonka jälkeen kaikki
kolme vuoron perään tanssivat hänen kanssaan. Madelonilta ei
milloinkaan puuttunut tanssiin pyytäjiä, sillä hän oli kaunis tyttö
eikä hän ollut omaisuuttakaan vailla. Landry katseli häntä syrjästä
ja pikku Fadette viipyi yhä kirkossa, lukien vielä muiden lopetettua
pitkiä rukouksia. Hän teki niin joka sunnuntai; muutamat sanoivat sen
johtuvan jumalanpelosta, toiset taas että tyttö sillätavoin tahtoi
peittää yhteyttään paholaisen kanssa.
Landry näki ikäväkseen ettei Madelon välittänyt paljokaan hänen
seurastaan, vaan oli iloinen ja punainen kuin ruusu ja näytti täysin
lohdutetulta sen loukkauksen johdosta, mikä Landryn oli täytynyt
hänelle tehdä. Hän huomasi nyt erään seikan, jota hän ei ollut
milloinkaan ennen ajatellut, nim. että Madelon ei ollut aivan vapaa
keikailemisesta ja että tyttö ei missään tapauksessa paljo välittänyt
hänestä, kun voi olla ilman häntä noin iloinen.
Hän tiesi voivansa olla väärässä; mutta Madelon oli äsken
lehtimajassa nähnyt kuinka hän oli pahoillaan ja hänen olisi pitänyt
ymmärtää että sen takana oli jotain, jota hän olisi mielellään
tahtonut selittää. Mutta siitä ei tyttö välittänyt vähääkään, vaan
oli iloinen kuin kauris samaan aikaan kun hänen oma sydämensä oli
surusta halkeamaisillaan.
Kun Madelon oli tanssinut noiden kolmen kanssa, meni Landry hänen
luokseen, sillä hän olisi halunnut puhua hänen kanssaan kahdenkesken,
puolustaakseen itseään niin hyvin kuin voi. Hän ei tiennyt miten
menetellä päästäkseen hänen kanssaan kahden, sillä hän oli vielä
siinä ijässä, jolloin nuorukainen tuntee ujoutta toista sukupuolta
kohtaan. Ja kun hän ei keksinyt mitä olisi tytölle asian aluksi
sanonut, niin hän vaan tarttui hänen käteensä viedäkseen hänet
mukanaan, mutta silloin sanoi Madelon puoleksi suuttuneella, puoleksi
anteeksiantavalla äänellä:
"Oo, Landry? Joko sinä nyt vihdoinkin tulet pyytämään minua tanssiin?"
"En tule teitä tanssiin pyytämään", vastasi Landry, sillä hän ei
ymmärtänyt teeskennellä eikä sanansa rikkominen juolahtanut hänen
mieleensäkään; "tahtoisin vaan sanoa teille pari sanaa, jota ette voi
kieltäytyä kuuntelemasta."
"Jos sinulla on jokin salaisuus minulle sanottavana, niin olkoon se
toiseen kertaan", sanoi Madelon irrottaen kätensä. "Tänään meidän
pitää tanssia ja huvitella. En ole vielä lainkaan väsynyt, ja
kun Sirkka näyttää sinut noin uuvuttaneen, on parasta että menet
nukkumaan; minä jään tänne."
Sitte hän suostui Germain Audouxin pyyntöön, joka tuli hänet tanssiin
hakemaan. Ja kun hän käänsi Landrylle selkänsä, kuuli tämä Germain
Audouxin sanovan:
"Tuo poika näytti luulevan saavansa tanssia tämän burreen teidän
kanssanne."
"Mahdollisesti", vastasi Madelon päätään heilauttaen, "mutta kyllä se
nyt jäi tanssimatta!"
Landryta nämät sanat kovin loukkasivat ja hän jäi katselemaan tanssia
tarkastaen Madelonin käytöstä, joka ei ollut huolimatonta, vaan
päinvastoin niin ylpeätä ja ylimielistä, että poikaa oikein harmitti,
ja kun tyttö tuli hänen läheisyyteensä, jolloin Landry katseli häntä
hiukan ivallisesti, tokasi tyttö uhmaten: "Vai niin, Landry; sinä et
saa tänään ketään kanssasi tanssimaan? Sinun kai täytynee turvautua
jälleen Sirkkaan."
"Ja turvaudun mielellänikin", vastasi Landry; "sillä jos hän ei
olekkaan juhlan kaunein tyttö, niin hän ainakin tanssii paraiten."
Hän kiersi kirkon ympäri, etsien pikku Fadettea, ja vei hänet
takaisin tanssipaikkaan aivan Madelonin eteen, jossa tanssi hänen
kanssaan kaksi burreeta peräkkäin. Kelpasi katsella miten ylpeänä ja
tyytyväisenä Sirkka karkeloi! Eikä hän salannut mielihyväänsä, vaan
hänen veitikkamaiset mustat silmänsä loistivat ja hän heilautteli
pientä niskaansa ja suurta päähinettään kuin tupsukana.
Mutta valitettavasti hänen menestyksensä herätti suuttumusta viidessä
kuudessa pojassa, jotka tavallisesti pyysivät hänet tanssiin, mutta
eivät nyt saaneet häntä kanssaan, vaikka he eivät olleet milloinkaan
olleet häntä kohtaan ylpeitä, vaan olivat aina pitäneet häntä
tanssinsa tähden arvossa. He rupesivat nyt häntä arvostelemaan,
pilkkaamaan hänen korskeuttaan ja tirskumaan hänen ympärillään: "Hei,
katsoppas Sirkkaa, joka luulee Landry Barbeaun lumonneensa! Sirkka!
Viirikukko! Kikkanokka; Hepsankekka!" j.n.e. mitä parainta osasivat.