Landryn mielestä tuntui Fadetten päähänpisto aluksi niin
naurettavalta, että sille kannatti paremmin nauraa kuin harmitella.
"Tyttö on pikemmin vallaton kuin paha", ajatteli hän, "ja hän on
vaatimattomampi kuin luulisikaan; ei hänen maksuvaatimuksensa
suinkaan kotiani köyhdytä." Mutta asiaa tarkemmin ajateltuaan hän
huomasikin tuon velkansa maksutavan paljoa ilkeämmäksi kuin miltä
alussa näytti. Pikku Fadette tanssi erinomaisen hyvin; hän oli nähnyt
hänen pyörivän paimenten kanssa ulkona kedolla tai tienohessa, ja
tyttö hyppi kuin pieni paholainen, niin nopeaan että oli vaikeata
pysyä tahdissa hänen kanssaan. Mutta hän näytti kaikkea muuta kuin
sievältä ja oli niin huonosti puettu, yksinpä sunnuntaisinkin,
ettei kukaan Landryn ikäinen poika tahtonut hänen kanssaan tanssia,
ei ainakaan niin että ihmiset näkivät. Korkeintaan sikopaimenet
ja ripillä käymättömät poikaset pitivät häntä sen arvoisena,
että pyysivät kanssaan tanssimaan, ja kylän kaunottarista hänen
läsnäolonsa tanssissa tuntui milteipä loukkaukselta. Landry tunsi
sentähden hirmuiseksi nöyryytykseksi viedä tanssiin moista toveria,
ja kun hän muisteli pyytäneensä kauniin Madelonin ainakin kolmeen
burreehen, ihmetteli hän itsekseen mitä tyttö arvelisi sellaisesta
häväistyksestä, johon hän nyt oli pakotettu täytyessään jättää nuo
luvatut tanssit tanssimatta.
Kun hän oli sekä nälkäinen että viluinen ja yhä vielä pelkäsi
virvatulen ahdisteluja, astui hän nopeasti eteenpäin, ajattelematta
juuri mitään tai taakseen katsomatta. Kotiin saavuttuaan kuivatti
hän vaatteensa ja kertoi pimeän tähden erehtyneensä portaasta ja
vain vaivoin päässeensä joesta ylös, mutta häntä hävetti tunnustaa
pelänneensä, eikä hän maininnut mitään virvatulesta eikä pikku
Fadettesta. Landry meni nukkumaan ajatellen itsekseen, että huomenna
on kyllä aikaa tuumia tuon vastenmielisen kohtauksen seurauksia.
Mutta rauhallista unta hän ei saanut ensinkään. Hän uneksi pikku
Fadettesta ainakin viisikymmentä kertaa; hän oli näkevinään tytön
ratsastavan haltijan selässä, joka oli kuin mikähän suuri punainen
kukko ja piti toisessa jalassaan sarvilyhtyä, jossa palava kynttilä
levitti säteitään koko saraniityn yli. Sitte muuttui pikku Fadette
vuohen suuruiseksi sirkaksi ja lauloi hänelle sirkan vinkuvalla
äänellä jonkun laulun, jonka sisällystä hän ei käsittänyt, vaan kuuli
ainoastaan hiukan loppusanoja: "sirkka, huivipirkka, kaksoislirkka".
Se sai hänet aivan päästään pyörälle. Sitte ilmestyi virvatuli
niin äkkiä ja niin voimakkaana, että hän vielä herätessäänkin näki
silmiensä edessä pieniä liiteleviä, tummia, punaisia ja sinisiä
pilkkuja, jommoisia näemme kun olemme liian kauvan katselleet
aurinkoa tai kuuta.
Landry oli tuon yön jälkeen niin väsynyt, että hän nukkui koko
päivämessun ajan eikä kuullut sanaakaan kirkkoherran saarnasta, jossa
tämä niin kaunopuheisesti kuvaili kelpo Saint-Andochen hyveitä. Ja
astuessaan kirkosta ulos oli Landry niin uninen, että hän oli aivan
unohtanut Fadetten. Hän seisoi asehuoneen ulkopuolella, kauniin
Madelonin vieressä, joka odotteli tanssin alkamista, varmana että
Landry pyytää hänet ensiksi. Mutta kun tämä lähestyi tyttöä häntä
puhutellakseen, huomasi hän samassa Sirkan, joka astui askeleen häntä
kohti ja virkkoi kuuluvalla äänellä painokkaasti:
"No Landry, pyysit minua eilen illalla ensimäiseen tanssiin, toivon
ettet lupaustasi peruuta."
Landry sävähti tulipunaiseksi, ja nähdessään että Madelonkin punastui
harmista ja hämmästyksestä, rohkasi hän mielensä.
"Mahdollista kyllä että lupasin tanssia kanssasi, Sirkka; mutta minä
olen sitä ennen pyytänyt toisenkin, ja sinun vuorosi on vasta sen
jälkeen."
"Eipä niinkään, Landry", sanoi Fadette varmalla äänellä; "nyt
muistisi pettää. Et ole luvannut kenellekään ennen minua, sillä
lupaus, jonka täyttämistä nyt vaadin, on jo viime vuonna annettu
ja sinä sen vaan uudistit eilen illalla. Jos Madelonin tekee mieli
tänään tanssia kanssasi, niin on tuolla kaksoisveljesi, joka on aivan
sinun näköisesi ja jonka hän voi ottaa sinun sijastasi. Toinen on
yhtä hyvä kuin toinenkin!"
"Sirkka on oikeassa", vastasi Madelon ylpeästi, ottaen Sylvinetiä
kädestä. "Kun teillä on niin vanha lupaus, niin se on täytettävä.
Minä tanssin yhtä mielelläni veljenne kanssa."
"Niin niin, onhan se saman tekevä", sanoi Sylvinet mitään pahaa
aavistamatta. "Tanssitaan kaikki neljä."
Heidän täytyi tyytyä tähän, ollakseen huomiota herättämättä, ja
Sirkka alkoi tanssia niin varmasti ja notkeasti, että tuskin
milloinkaan oli mitään burreeta paremmalla tahdilla ja vauhdilla
suoritettu. Jos hän olisi ollut sievä ja kauniisti puettu,
olisi häntä katsellut oikein huvikseen, sillä hän tanssi aivan
erinomaisesti ja kaikki nuo muut, kaunottaret, toivoivat sydämestään
omistavansa hänen keveytensä ja notkeutensa; mutta Sirkka-raukka oli
niin huonosti puettu, että hän näytti kymmenen kertaa tavallistakin
rumemmalta. Landry, joka ei uskaltanut katsoa Madeloniin --
niin pahoillaan ja nöyrtynyt hän oli hänen tähtensä -- katseli
tanssitoveriaan ja ajatteli että tyttö oli tänään vielä rumempi
kuin tavallisissa arkirepaleissaan; sillä tyttönen oli koettanut
koristautua sieväksi, mutta oli siten vain tehnyt itsensä naurettavan
näköiseksi.
Hänen myssynsä oli vanhuuttaan aivan keltainen ja sensijaan, että
se olisi ollut pieni ja takaapäin ylöstaivutettu seudun viimeisen
kuosin mukaan, oli sen kummallakin sivulla kaksi suurta, leveää
korvalappua ja takana riippui muuan osa aina kaulaan asti, niin
että hän muistutti isoäitiään ja hänen päänsä näytti hennon kepin
päässä keikkuvalta suurelta nauriilta. Hänen puolivillainen
hameensa oli ainakin kahta kämmenleveyttä liian lyhyt, ja kun hän
oli sinä vuonna paljon kasvanut, pistivät hänen laihat, auringon
paahtamat käsivartensa hihoista kuin kaksi hämähäkinjalkaa. Hänellä
oli sentään punainen esiliina, ja siitä hän oli kovin ylpeä,
mutta se oli äidin peruja eikä hän ollut huomannut irrottaa siitä
rintatilkkua, jommoista eivät nuoret tytöt olleet käyttäneet enää
kymmeneen vuoteen. Tyttöraukka ei suinkaan ollut turhamielinen,
eipä tarpeeksikaan; hän eli kuin mikähän poika, ajattelematta
lainkaan ulkoasuaan ja haluten vain leikkiä ja nauraa. Siksi hän
näyttikin pyhäkoristeihinsa pukeutuneelta vanhalta mummolta ja häntä
ylenkatsottiin huonon pukunsa tähden, joka ei ollut niin kehno
köyhyyden, vaan yksinomaan isoäidin ahneuden ja tyttärentyttären
kauneudenaistin puutteen vuoksi.