Kun isä Caillaud näki että hänelle lähetettiin kaksosista vahvempi
ja vikkelämpi, otti hän pojan erittäin ystävällisesti vastaan. Hän
tiesi ettei ero ollut tapahtunut naurusuin, ja hyvä ihminen ja
kelpo naapuri kun oli sekä samalla Barbeaun hyvä ystävä, koetti
ukko parastaan huvittaakseen ja lohduttaakseen nuorta renkiään.
Hän käski paikalla antaa pojalle aamiaista ja maljallisen viiniä,
sillä helposti näkyi että hän oli surullinen. Sitte otti ukko hänet
kanssaan härkiä valjastamaan ja näytti kuinka se oli suoritettava.
Landry ei ollutkaan aivan vast'alkaja näissä toimissa, sillä hänen
isälläänkin oli kaunis härkäpari, jota hän oli usein valjastanut ja
ajanut kuin mies konsanaan. Kun poika näki isä Caillaudin suuret
härät, jotka olivat koko seudun väkevimmät, paraimmin ruokitut ja
paraimmin hoidetut, tunsi hän itsensä ylpeäksi saadessaan ajaa noin
kauniita juhtia. Hän oli samalla innostunut näyttämään ettei hän
ollut typerä eikä laiska ja ettei hänellä ollut paljokaan uutta
opittavaa. Isänsä niinikään teki parastaan antaakseen hänen osottaa
taitoaan, ja kun oli tullut aika mennä työhön pellolle, niin kaikki
isä Caillaudin lapset, pojat ja tytöt, suuret ja pienet, syleilivät
Landryta ja pienin tytöistä kiinnitti hänen hattuunsa nauharuusukkeen
ja kukkakimpun, koska tämä oli hänen ensimäinen palveluspäivänsä ja
samalla sen perheen juhlapäivä, jonka keskuuteen hän oli joutunut.
Ennen poislähtöään piti isä pojalleen uuden isännän läsnäollessa
kehotuspuheen, käski hänen kaikessa noudattaa isäntänsä tahtoa ja
hoitaa hänen elukoitaan aivan kuin omiaan.
Landry lupasi koettaa parastaan ja meni senjälkeen työhönsä. Hän
puuhasi pitkin päivää reippaasti ja taitavasti ja palasi illalla
työmaalta tuiki nälkäisenä, sillä hän ei ollut koskaan ennen tehnyt
niin ankarasti työtä, ja pieni väsymys on paras keino ikävääkin
vastaan.
Mutta sitä vaikeampi oli se päivä Sylvinet-raukalle _Kaksolassa_,
sillä sen nimen oli isä Barbeaun talo saanut siitä pitäin, kun
molemmat pojat syntyivät ja kun vielä muuan talon palvelijattaristakin
synnytti kaksoset. Maalaiset keksivät mielellään lisänimiä ja
kompasanoja, ja missä ikinä Sylvinet ja Landry näyttäytyivätkään,
kertyivät lapset heidän ympärilleen huutaen: "Katsokaapas Kaksolan
kaksosia!"
Se oli tosiaankin surun päivä Kaksolassa. Kun Sylvinet heräsi ja
näki veljensä tyhjän sijan vieressään, aavisti hän heti mitä oli
tapahtunut. Mutta hän ei saattanut uskoa että Landry olisi mennyt
noin vaan hyvästiä sanomatta, ja hän oli kesken suruaankin siitä
veljelleen suuttunut.
"Mitä pahaa minä olen hänelle tehnyt?" sanoi hän äidilleen.
"Minkätähden Landry on minuun loukkaantunut? Olen tehnyt aina hänen
neuvonsa mukaan, ja kun hän varotti minua itkemästä niin, että
sinä sen näkisit, rakkahin äitini, pidätin kyyneleitäni, vaikka
tuntui kuin olisi pääni halennut. Hän lupasi minulle ettei lähtisi
puhumatta muutamia lohduttavia sanoja ja syömättä kanssani aamiaista
hamppupellon nurmikolla, jossa meidän on tapana puhella ja pitää
hauskaa. Minä olisin kerännyt hänen tavaransa ja antanut hänelle
veitseni, joka on parempi kuin hänen omansa. Sinä, äiti, olet
eilenillalla laittanut hänen tavaransa kuntoon minulle sanaakaan
virkkamatta ja sinä tiesit hyvin, että hän aikoi mennä minulle
jäähyväisiä sanomatta."
"Tein isäsi tahdon mukaan", vastasi äiti Barbeau.
Äiti teki voitavansa poikaa rauhottaakseen. Mutta Sylvinet ei
tahtonut kuulla sitä eikä tätä, ja vasta kun näki äitinsä itkevän,
syleili hän häntä pyytäen anteeksi että oli vaan lisännyt hänen
huoliaan ja lupasi jäädä äitinsä luokse häntä lohduttaakseen. Mutta
tuskin oli äiti lähtenyt kanatarhaansa ja pesuaan katsomaan, kun
Sylvinet jo oijusti Pricheen päin, ajattelematta sen tarkemmin
tietä; hän vain seurasi vaistoaan aivan kuin kyyhkynen, joka lentää
puolisonsa luo milloinkaan tiestä erehtymättä.
Hän oli vähällä ennättää jo Pricheen saakka, mutta silloinpa tuli
paluumatkalla oleva isä vastaan. Ukko Barbeau tarttui poikansa käteen
ja vei hänet mukanaan sanoen: "Mennään sitte illalla; nyt ei meidän
sovi häiritä veljesi työtä, eikä siitä pitäisi hänen isäntänsäkään.
Sitäpaitsi on äitisi ikävissään ja minä toivon että sinä lohdutat
häntä."