Rappeutunut maja.
Oli suloista päästä kosteasta tuulesta ja kylmästä ilmasta loimuavan
nuotion ääreen, vaan tuo nuori mies ja hänen kummallinen asuntonsa
herätti uteliaisuuttani, niin että ajattelin enemmän häntä kuin omaa
mukavuuttani. Hänen merkillinen muotonsa, ja kun hän odotti muita
vieraita tällaisen suon ääreen näin kamalalla ajalla, ja sitten tuo
salaperäinen toiminta takassa, kaikki tämä kiihotti minun
mielikuvitustani. En voinut mitenkään ymmärtää sitä, että hän ensin
hyvin tuimasti käski minun jatkaa vain matkaani ja sitten seuraavassa
silmänräpäyksessä mitä sydämmellisimmällä tavalla kutsui minua majansa
suojaan. Kaikkia näitä seikkoja ajatellen odotin jännityksellä
selitystä. Minä koetin peittää tunteitani ja olin olevinani niin kuin
minusta kaikki olisi ollut niin kuin olla pitikin ja aivan kuin olisin
ajatellut vain omia tarpeitani välittämättä kaikesta muusta.
Heti ensi silmäyksellä majan sisäinen puoli todisti, mitä mielestäni oli
ilmaissut jo ulkopuoli, että tämä maja ei ollut mikään asuntopaikka,
vaan että tämä mies oli täällä vain yhtymistä varten. Rappaus oli
seinistä lohkeillut suurina teleinä, ja siellä täällä oli paksu home.
Tässä suuressa huoneessa ei ollut muita huonekaluja kuin pahanpäiväinen
pöytä, kolme puulaatikkoa, joita voi käyttää istuimina ja kasa
verkkoresuja muutamassa loukossa. Muuan laatikko oli palasina, ja kirves
vieressä, niin että siitä näki, mistä oli puita saatu nuotioon. Vaan
huomioni kääntyi erittäinkin pöytään, sillä siinä lampun ja kirjan
vieressä oli avonainen koppa, josta näkyi savustetun paistin
konkkaluuta, leipiä ja musta pullon kaula.
Jos isäntäni oli ollut epäilevä ja tyly alussa, niin korvasi hän nyt sen
ylenmääräisellä sydämellisyydellä, josta yhä enemmän jouduin ymmälle.
Hän surkutteli minua, kun olin niin märkä ja loassa, ja veti muutaman
puulaatikon nuotion luo, ja leikkasi viipaleen paistista ja antoi palan
leipää. Vaan minä huomasin, että vaikka hän hymyili, niin hänen
silmissään näkyi kuitenkin ihmettelevä ja tarkastava katse aivan kuin
hän olisi tutkinut, mikä olen miehiäni.
"Te kyllä ymmärrätte", sanoi hän teeskennellyllä luonnollisuudella,
"että kauppiaan meidän päivinämme, niin kuin minunkin, täytyy tehdä,
minkä hän voi, saadakseen tavarat luotettavasti käsiinsä, ja jos
keisari, Jumala häntä suojelkoon, viisaudessaan näkee hyväksi lopettaa
vapaakaupan, niin täytyy mennä sellaisille paikoille kuin tämäkin on,
päästäkseen niiden kanssa yhteyteen, jotka tuovat maahan tupakkaa ja
kahvia. Saatte olla varma, että itse Tuilerioissa ei ole ollenkaan
vaikea saada tavaraa mitä hyvänsä, ja keisari juo kymmenen kuppia oikeaa
mokkaa päivässä, kysymättä mistä se on, vaikka hän tietää, että sitä ei
Ranskassa kasva. Kasvivaltakunta on vielä muuan niistä harvoista
valloista, joita Napoleon ei ole vielä saanut valloitetuksi, ja ellei
olisi kauppiaita, jotka antautuvat vaaraan ja vaivoihin, niin mistähän
saisimme elintarpeemme. Minä otaksun hyvä herra, että kunhan tekin ette
vain liene merenkulkija tai kauppamies?"
Minä vastasin vain, että en ole, vaan minä näin, että vaiteliaisuuteni
vain kiihotti hänen uteliaisuuttaan. Silmistään näin koko ajan, kun hän
puhui, että hän valehteli kaikki. Kun nyt häntä tarkastelin lampun ja
nuotion täydessä valossa, niin huomasin, että hän oli vielä kauniimpi
kuin ensi silmäyksellä, vaan tuollainen kauneusmuoto ei ollut koskaan
ollut minun aistini mukaista. Hänen piirteensä olivat niin hienot, että
ne olivat melkein naiselliset, ja niin säännölliset, että ne olisivat
olleet aivan täydelliset, jos vain ei alahuuli olisi ollut ulkoneva ja
riippuva. Kasvonsa näyttivät viekkailta, vaan niissä ilmeni heikkoutta
ja herkkää kiihkoa. Minusta tuntui, että kuta lähemmin opin häntä
tuntemaan sen vähemmin minulla oli syytä mielistyä häneen tai pelätä
häntä.
"Te varmaankin annatte anteeksi, kun alussa olin niin tympeä", sanoi
hän. "Keisarin tultua tänne rannikolle täällä vilisee
poliisivirkamiehiä, niin että kauppiaan täytyy olla varoillaan.
Täytyyhän teidän myöntää, että minä en suotta pelännyt, kun teidän
pukunne ja muotonne ovat sellaiset, että niitä hämmästyy näin
myöhäisellä ajalla ja tällaisella paikalla tavatessaan".
Minulla oli ihan kielellä tulossa samat sanat hänestä, vaan kuitenkin
hillitsin.
"Minä vakuutan teille, että minä olen vain eksynyt matkailija. Nyt kun
olen saanut vähän levähtää ja syödä, niin en enään tahdo olla
rasitukseksenne."
"Ette ole vähimmälläkään tavoin rasitukseksi ... parasta on, että jäätte
tänne, sillä myrsky kiihtyy myötäänsä."
Ja saatuaan sen sanotuksi, alkoikin savupiippu ulvoa ja jymistä, että
olisi luullut koko hökkelin luhistuvan siinä silmänräpäyksessä. Hän meni
akkunaan ja katseli varovasti ulos, aivan samalla tavalla kun hän teki
minunkin lähestyessäni majaa.
"Asia on nähkääs niin, herra Laval", sanoi hän kääntyessään takaisin ja
tekeytyen toverilliseksi, "että te minulle tekisitte hyvän työn
jäädessänne tänne puoleksi tunniksi."
"Miten niin?" kysyin uteliaana ja epäilevänä.
"Niin nähkääs, totta puhuen, odotan tänne muutamia henkilöitä, joiden
kanssa olen asioissa, vaan syystä tai toisesta he eivät vielä ole
saapuneet, ja minä haluaisin mennä katselemaan suolle, olisivatko he
eksyneet. Mutta jos he sillä aikaa sattuisivat tulemaan, ja maja olisi
tyhjä, niin luulisivat, että minä olen mennyt tieheni, ja se olisi hyvin
ikävää. Minä olisin hyvin kiitollinen, jos te jäisitte tänne puoleksi
tunniksi ja selittäisitte asian heille, jos en sattuisi tapaamaan heitä
matkalla."
Pyyntö tuntui hyvin luonnolliselta, ja kuitenkin hänen silmissään oli
sama ilme, joka minulle vakuutti, että se oli valetta. Mutta mielestäni
minulle ei ollut mitään vahinkoa siitä, jos noudatinkin hänen pyyntöään
enkä millään muulla tavoin olisi päässyt paremmin tilaisuuteen
tyydyttämään uteliaisuuttani. Mitä oli tuossa suuressa takassa, ja minkä
vuoksi hän oli kiivennyt sinne ylös nähdessään minut? Seikkailullani ei
olisi ollut mitään merkitystä, jos en olisi saanut tätä seikkaa
selville, ennen kuin lähdin matkaani jatkamaan.
"Niin", sanoi hän siepatessaan mustan leveälierisen hattunsa ja
kiiruhtaessaan ovelle, "minä olen varma, että te ette kieltäydy, minä en
voi viipyä kauan, muuten voi koko kauppani mennä myttyyn." Hän sulki
joutuisasti oven jälkeensä, ja kuulin vähän aikaa porskuvia askeleita,
jotka sitte sekausivat myrskyn tohinaan.
Tämä salaperäinen maja oli nyt hallussani, minä nyt voin sitä tutkia ja
kaivaa esiin sen salaisuuksia. Otin kirjan, jonka hän oli pannut
pöydälle. Se oli Rousseaun "Contrat social" -- oivallista lukemista,
vaan sellaista ei juuri luulisi kauppiaan kulettavan mukanaan, kun hän
lähtee tapaamaan salakulettajia. Alkulehdellä oli kirjoitettu "Lucien
Lesage" ja sen alle naisen käsialalla "Lucienille Sibylleltä". Tämän
kauniin nuorukaisen nimi siis oli Lesage. Nyt minulla oli saatava
selville, mitä hän oli kätkenyt takkaan. Kuuntelin tarkkaavasti, ja kun
en kuullut ulkoa muuta ääntä kuin myrskyn tohinan, nousin aitaukselle,
niin kuin olin nähnyt hänenkin tekevän, ja hyppäsin tulen sivulle.
Takka oli vanhan-aikainen, hyvin leveä, niin että kun minä seisoin
toisella laidalla, niin minua ei vaivannut kuumuus eikä savu, ja
alhaaltapäin tuleva tuli valaisi hyvin etsintäpaikan. Takasivulla oli
syvennys, joka oli syntynyt siten, että kiviä oli pudonnut tai otettu
pois, ja siinä oli pieni mytty. Tämän mytyn hän varmaan silloin niin
kiireellä piilotti heti kun näki vieraan lähestyvän. Minä otin sen alas
ja katselin tulen valossa.
Pieni nelikulmainen mytty oli kääritty kiiltävään keltaiseen vaatteeseen
ja sidottu valkoisella nauhalla. Kun minä sen avasin, niin näin, että
siinä oli joukko kirjeitä ja suuri avonainen paperi. Osotteet kirjeissä
saivat minut niin hämmästyksiini, että tuskin sain henkeä vedetyksi.
Ensimmäisessä kirjeessä oli osote kansalaiselle Talleyrand'ille, ilman
uutta napoleonilaista arvonimeä: Beneventon ruhtinas. Toiset kirjeet
olivat samalla lailla osotetut kansalaiselle Fouché'lle, kansalaiselle
Soulti'lle, kansalaiselle Mac Donald'ille, kansalaiselle Bertbier'ille
j. n. e., pitkin matkaa vain kuuluisia sotasankareita ja valtiomiehiä,
jotka olivat uuden keisarikunnan pylväitä. Mitä taivahan nimessä tällä
kahvinkauppiaalla oli kirjoitettavaa kaikille näille suuruuksille.
Toisesta paperista varmaan saa siitä selvän. Minä asetin kirjeet
pöydälle ja avasin paperin, joka oli kirjeiden mukana. Minun tarvitsi
lukea ainoastaan ensimmäisen lauseen tullakseni vakuutetuksi, että suo
oli turvallisempi paikka minulle kuin tämä kirottu hökkeli.
Sanat, jotka siinä olivat silmäini edessä, kuuluivat seuraavasti:
"Ranskan kansalaiset! Päivän tapaus on osottanut, ettei tyranni, eipä
edes sotajoukkojensa keskelläkään voi karttaa häväistyn kansan kostoa.
Kolmenmiehen-neuvosto, joka tätä nykyä edustaa Ranskan Tasavaltaa, on
antanut Buonaparten mennä samaa tietä samalle kohtalolle kuin mikä
saavutti Louis Capetinkin. Kostaen solvauksen brumairin 18 päivältä..."
Siihen saakka olin päässyt, kun sydämeni äkkiä melkein pysähtyi ja
paperi putosi käsistäni. Molempiin käsiini oli tartuttu rautakäsin, ja
tulen valossa näin kaksi karvaista tavattoman suurta kättä.
"Kas niin ystäväni", jyrisi ääni, "ainakin tällä kertaa olemme olleet
teitä viisaampia."