Vaikka Daylight toverien seurassa esiintyi rohkeana ja väsymättömänä,
tarmoa ja elinvoimaa uhkuvana, oli hän sielunsa syvyydessä hyvin
väsynyt mies. Ja toisinaan hänen ollessaan väkijuomien huumaamana
oli hänen järkensä kirkkaampi kuin hänen selvänä ollessaan, kuten
esimerkiksi eräänä yönä, kun hän istui vuoteensa laidalla kenkä
kädessään ja mietti Deden sanoja, ettei hän voinut nukkua useammassa
kuin yhdessä vuoteessa kerrallaan. Yhä pitäen kenkää kädessään hän
katseli jouhisuitsia seinillä. Sitten hän kenkä kädessään nousi
ja rupesi niitä laskemaan ja meni kahteen muuhunkin huoneeseensa
voidakseen laskea kaikki. Sitten hän palasi vuoteelleen ja sanoi
juhlallisesti kengälleen:
"Pieni nainen on oikeassa. Vain yksi vuode kerrallaan. Sata
neljäkymmentä kappaletta jouhisuitsia, enkä yhdelläkään niistä tee
mitään. Yhdet suitset kerrallaan! En voi ratsastaa yhdelläkään
hevosella. Vanha Bob raukka. Olisi parasta lähettää sinut laitumelle.
Kolmekymmentä miljoonaa dollaria ja sata miljoonaa tai ei mitään
tulossa ja mitä hyötyä on minulle siitä? On paljon sellaista, mitä
rahalla ei voi ostaa. En voi ostaa tuota pientä naista. Mitä hyötyä
on kolmestakymmenestä miljoonasta, kun minuun ei mahdu enempää kuin
neljännes cocktailia päivässä. Olisi eri asia, jos minulla olisi sadan
neljänneksen cocktailin jano. Mutta yksi neljännes -- yksi vaivainen
pieni neljännes! Minä, kolmenkymmenen miljoonan omistaja olen joka
päivä enemmän orjuutettu kuin kaksitoista miestä, jotka ovat minulla
työssä ja ainoa palkkani on kaksi ateriaa, jotka eivät maistu hyvälle,
vuode, neljännes Martin cocktailia ja sata neljäkymmentä kappaletta
jouhisuitsia seinillä." Hän tuijotti synkkänä ympärilleen. "Herra
Kenkä, olen suuttunut."
Paljon pahempi kuin hillitty, säännöllinen juomari, on yksinäinen
juomari ja siksi oli Daylight kehittymässä. Hän joi harvoin enää
seurassa, vaan omassa huoneessaan, itsekseen. Palattuaan väsyneenä joka
päivän keskeytymättömien ponnistusten perästä, hän huumasi itsensä
uneen, tietäen, että hän aamulla heräisi kuivin ja polttavin suin ja
toistaisi saman päiväjärjestyksen.
Mutta paikkakunta ei tavallisella joustavuudellaan tullutkaan
entiselleen. Rahaa ei ollut liikkeellä, vaikka Daylightin ja
kaikkien muiden lehtien tilapäinen lukija olisi voinut tehdä vain
sen johtopäätöksen, että kireä raha-aika jo oli ohi ja että paniikki
kuului jo menneisyyteen. Kaikki julkiset lausunnot olivat toivehikkaita
ja iloisia, mutta yksityisesti moni näiden lausuntojen antajista
oli hyvinkin ahtaalla. Kohtaukset Daylightin yksityiskonttorissa
ja hänen johtajiensa neuvottelukokoukset olisivat kumonneet hänen
sanomalehtiensä pääartikkelit; kuten esimerkiksi silloin, kun hän sanoi
Sierran ja Salvadorin voimayhtiön, Yhdistetyn vesiyhtiön ja muutamien
muiden osakeyhtiöitten suurille osakkeenomistajille:
"Teidän täytyy ponnistaa. Teillä on hyvät osakkeet, mutta teidän täytyy
tehdä uhrauksia saadaksenne pitää ne. Ei kannata pitää koreita puheita
kireästä ajasta. Enkö minä muka tiedä, että nyt on kovat ajat käsissä?
Olettehan te juuri siitä syystä täällä. Kuten jo ennemmin sanoin,
täytyy teidän ponnistaa. Minulla on osake-enemmistö ja asiat ovat sillä
kannalla, että on ryhdyttävä verottamaan osakkaita. On tehtävä joko se
tai vararikko. Pienet osakkeenomistajat voivat mennä menojaan, mutta te
suuret, ette voi. Tämä laiva ei vajoa niinkauvan kuin te olette siinä
mukana. Mutta jos te jätätte sen, niin te varmasti vajootte pohjaan
ennenkuin ennätätte rannalle. Tähän verotukseen on suostuttava, siinä
kaikki."
Suurilla tukkuliikkeenomistajilla, hänen hotelliensa hankkijoilla
ja kaikilla niillä, jotka lakkaamatta vaativat maksua, oli kuumat
puolituntisensa hänen kanssaan. Hän kutsui heidät konttoriinsa ja
selvitteli heille viimeisiä esimerkkejä siitä, mitä voidaan saada
aikaan, kun kovalle ottaa.
"Kautta Jumalan, teidän täytyy tukea minua!" sanoi hän heille. "Jos
te luulette, että nyt on kysymyksessä pieni hupainen whisti-peli ja
että te voitte sen lopettaa ja mennä kotiin milloin haluatte, niin
te suuresti erehdytte. Watkins, te huomautitte muutama minuutti
sitten, ettette voi kestää sitä. Nyt sanon minä teille jotakin. Te
kestätte, sillä hyvä. Teidän täytyy yhä edelleenkin hankkia minulle
mitä tarvitsen, ja ottaa paperini kunnes rahapula on ohitse. Miten te
siitä selviätte, on teidän asianne eikä minun. Muistatteko, mitä tein
Klinknerille Altamont Trust Yhtiölle? Tunnen liikeasianne paremmin kuin
te itsekään tunnette ja jos te koetatte hyljätä minut, niin minä saatan
teidät häviöön. Vaikka itse joutuisinkin häviöön, niin olisi minulla
kuitenkin aikaa käydä teidän kimppuunne ja vetää teidät mukanani.
Meidän kaikkien täytyy yhdessä vajota tai uida ja te kyllä käsitätte,
että teidän täytyy oman etunne vuoksi auttaa minua."
Ehkä kuumimmat ottelunsa oli hänellä Yhdistetyn vesijohtoyhtiön
osakkeenomistajien kanssa, sillä hän käytti koko tämän yhtiön
suuret tulot omiin tarpeisiinsa. Mutta hän ei milloinkaan antanut
omavaltaisuutensa mennä liian pitkälle. Vaikka hän pakoitti uhrauksiin
henkilöt, joiden kohtalo riippui hänen kohtalostaan, auttoi hän heidät
kuitenkin pälkähästä, kun he joutuivat pahaan pulaan. Ainoastaan
voimakas mies saattoi pelastaa niin sotkuisen aseman niin jännittävänä
aikana ja Daylight oli mies siihen. Hän kierteli ja kaarteli,
suunnitteli ja keksi keinoja, uhmaili heikompia, rohkaisi pelkureita
eikä armahtanut niitä, jotka karkasivat leikistä.
Ja vihdoinkin, kun kesä oli alulla, kääntyi kaikki parempaan päin.
Tuli päivä, jolloin Daylight teki jotakin odottamatonta. Hän lähti
konttorista tuntia aikaisemmin kuin tavallisesti ja siitä syystä, ettei
ensi kerran paniikin alettua siellä ollut mitään välttämätöntä tehtävää
suoritettavana. Ennen lähtöään hän pistäytyi Heganin yksityiskonttoriin
juttelemaan ja kun hän nousi lähteäkseen niin hän sanoi:
"Hegan, me olemme onnenpoikia. Olemme suoriutuneet pulskasti pulmasta
tarvitsematta jättää jälkeemme ainoatakaan lunastamatonta panttia.
Pahin on ohitse ja loppu on näkyvissä. Vain ohjat kireällä vielä parin
viikon ajan, hiukan rahapulaa tai levottomuutta silloin tällöin, ja me
saamme sylkäistä kämmeniimme."
Hän muutti ohjelmaansa. Sen sijaan, että olisi lähtenyt suoraan
hotelliinsa, hän teki kierroksen ravintoloihin ja kahviloihin, joi
cocktailin siellä ja cocktailin täällä ja kaksi tai kolme, kun
tapasi tuttavia. Noin tunnin kuluttua hän pistäytyi Parthenonin
ravintolaan juodakseen vielä viimeisen cocktailin, ennenkuin läksi
päivälliselle. Tällöin oli alkoholi miellyttävästi lämmittänyt koko
hänen olemuksensa ja hän oli parhaimmalla tuulellaan. Ravintolan
nurkassa koettelivat muutamat nuoret miehet parhaillaan vanhaa temppua
koettaa painaa toistensa kädet alas kyynärpäitten ollessa pöydällä.
Muuan leveäharteinen nuori jättiläinen ei milloinkaan liikahuttanut
kyynärpäitään, vaan aina painoi kaikkien kädet pöytään. Tämä herätti
Daylightin mielenkiinnon.
"Se on Slossom", kertoi tarjoilija vastaukseksi hänen kysymykseensä.
"Hän on U.C:n paras moukarinheittäjä. Lyönyt kaikki ennätykset tänä
vuonna ja hänellä on maailmanennätys. Hän on oikein voimakas."
Daylight nyökähytti päätään ja meni hänen luokseen ja asetti kätensä
vääntöasentoon.
"Minäkin tahtoisin yrittää, poikaseni", sanoi hän.
Nuori mies nauroi ja tarttui hänen käteensä; ja Daylightin
hämmästykseksi painui hänen oma kätensä pöytään.
"Malttakaahan", mutisi hän. "Vielä kerran. En ollut tällä kertaa
valmiina."
Taas heidän kätensä yhtyivät. Se kävi nopeasti. Daylightin lihasten
hyökkäysasento muuttui silmänräpäyksessä puolustusasennoksi ja
vastustuskin oli turhaa, hänen kätensä painui pöytään. Daylight oli
ymmällä. Tässä ei ollut tapahtunut mitään konnankoukkua. Molemmat
olivat yhtä harjaantuneet tähän temppuun tai oikeastaan oli hän itse
harjaantuneempi. Voima, pelkkä voima oli hänet voittanut. Hän tilasi
juomia ja yhä ymmällä ja mietiskellen hän piti ylhäällä kättään ja
katseli käsivarttaan aivankuin olisi nähnyt uuden oudon esineen. Hän ei
tuntenut tätä käsivartta. Se ei ollut varmaankaan se käsivarsi, jota
hän oli kuljettanut mukanaan kaikki nämät vuodet. Entinen käsivarsi.
Ennen olisi ollut leikintekoa hänelle painaa tuon nuoren miehen käsi
pöytään. Mutta tämä käsivarsi -- hän katseli sitä katselemistaan niin
epäillen ja kummissaan, että nuoret miehet purskahtivat nauruun.
Tämä nauru herätti hänet mietteistään. Hän yhtyi siihen aluksi, mutta
sitten hänen kasvonsa hitaasti muuttuivat vakaviksi. Hän kääntyi
moukarinheittäjän puoleen.
"Poikaseni", sanoi hän, "antakaahan, kun kuiskaan teille salaisuuden.
Lähtekää täältä ja lopettakaa juominen ennenkuin olette alottanutkaan."
Nuori mies punastui suuttuneena, mutta Daylight jatkoi.
"Nyt kuulette isänne puhuvan ja sallikaa hänen sanoa teille yhtä ja
toista. Minä olen itse nuori mies, mutta en ole. Muutamia vuosia
takaperin olisi kätenne taivuttaminen pöytään ollut lasten leikkiä
minulle."
Slossom katsoi häneen epäuskoisena ja toiset naureskelivat ja
kokoontuivat Daylightin ympärille.
"Poikaseni, en ole taipuvainen pitämään saarnoja. Tämä on ensimäinen
kerta kuin olen milloinkaan puhunut jostakin katuen, ja se on teidän
syynne. Olen kokenut yhtä ja toista aikoinani, enkä ole turhamainen,
kuten voitte luulla. Mutta sanon teille suoraan, että omistan piru
tiesi kuinka monta miljoonaa ja että antaisin varmasti kaikki juuri
tässä paikassa, jos voisin taivuttaa kätenne pöytään, jos saisin
takaisin ruumiinvoimani, jotka minulla oli silloin, kun nukuin
taivasalla ja ennenkuin tulin kaupunkien kanakoppeihin juomaan
cocktaileja ja ajamaan automobiileilla. Poikaseni, näin on minun
laitani ja näin minä siitä ajattelen. Peli ei ole minkäänarvoinen.
Pitäkää huolta itsestänne ja miettikää neuvoani. Hyvää yötä!"
Hän kääntyi ja hoiperteli pois sieltä ja hänen sanojensa
vaikuttavaisuutta vähensi suuresti se seikka, että hän ne lausuessaan
oli niin silminnähtävästi juovuksissa.
Yhä vielä ymmällä saapui Daylight hotelliinsa, soi päivällisensä ja
valmistautui menemään levolle.
"Kirottu nuori keltanokka!" mutisi hän. "Painaa pöytään minun käteni
aivankuin ei mitään. Minun käteni!"
Hän piti pystyssä loukattua jäsentä ja katseli sitä ihmetellen. Käsi,
joka ei vielä milloinkaan ollut tavannut vahvempaansa! Käsi, joka oli
saanut Circle Cityn jättiläiset vääntelehtimään! Ja ylioppilas-poikanen
oli naurusuin taivuttanut sen pöytään -- kahdesti. Dede oli oikeassa.
Hän ei ollut sama mies. Asema oli vakavampi kuin häh oli milloinkaan
myöntänyt. Mutta nyt ei ollut aika ajatella sitä. Aamulla, nukuttuaan
hyvin yön, hän tuumisi asiaa.