Daylightin elämään tuli Dede Mason. Hän tuli miltei huomaamatta.
Daylight oli ottanut hänet palvelukseensa kiinnittämättä häneen sen
enempää huomiota kuin konttorikalustoon, juoksupoikaan, Morrisoniin,
konttoripäällikköön ja ainoaan apulaiseen ja kaikkeen muuhun, mikä
kuului yli-ihmisen pelipaikan, liiketoimisten tarpeisiin Ensimäisten
kuukausien kuluessa, jotka Dede Mason oli hänen palveluksessaan, ei hän
olisi voinut sanoa, minkä väriset silmät tällä oli, jos joku olisi sitä
kysynyt. Hänellä oli hämärä käsitys, että Dede Mason oli tumma, vaikka
tämä itse asiassa oli keskiväliltä. Niinikään oli hänellä mielikuva,
ettei Dede Mason ollut laiha, vaikkei hän Daylightin käsityksen mukaan
ollut lihavakaan. Hänellä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miten
hän pukeutui. Hänen silmänsä eivät olleet harjaantuneet huomaamaan
sellaisia asioita, eikä hän ollut niistä huvitettukaan. Päinvastaisen
vaikutelman puutteessa piti hän selvänä, että hän oli hyvin puettu.
Hän tunsi hänet "Neiti Masonina" ja siinä kaikki, vaikka hän oli
pannut merkille, että hän pikakirjoittajana oli nopsa ja täsmällinen.
Tämäkin vaikutus oli kuitenkin hyvin epämääräinen, sillä hän ei ollut
milloinkaan ollut tekemisissä muiden pikakirjoittajien kanssa ja piti
luonnollisena, että he kaikki olivat nopsia ja täsmällisiä.
Allekirjoittaessaan eräänä aamuna kirjeitä, huomasi hän sanat _I
shall_. Silmäiltyään nopeasti sivua, nähdäkseen oliko siellä samoja
lausetapoja, huomasi hän useita _I will. I shall_ oli yksin. Se
näytti epäilyttävältä. Hän painoi kahdesti soittonappulaa ja hetkistä
myöhemmin tuli Dede Mason huoneeseen.
"Sanoinko noin, neiti Mason?" kysyi hän ojentaen hänelle kirjettä ja
osoittaen epäilyttävää lausetta.
Mielipahan varjo häivähti Dede Masonin kasvoilla. Hänet oli tavattu
virheestä.
"Olen erehtynyt", sanoi hän. "Olen pahoillani. Mutta se ei ole virhe,
te tiedätte", lisäsi hän nopeasti.
"Mistä sen tiedätte?" väitti Daylight. "Se ei kuulu oikealta minun
korvissani."
Dede Mason oli jo ennättänyt ovelle ja kääntyi nyt kirje kädessään.
"Se on aivan oikein niin."
"Mutta silloinhan ovat kaikki nuo _I wills_ väärin", päätteli Daylight.
"Niin ovatkin", kuului rohkea vastaus. "Muutanko ne?"
"_I shall be over to look that affair up on Monday_." Daylight toisti
ääneen kirjeen lauseen. Hän sanoi sen totisen ja hartaan näköisenä ja
kuunteli liukkaan oman äänensä sointua. Hän ravisti päätään. "Se ei
kuulu oikealta, neiti Mason. Se ei kuulosta oikealta. Eihän kukaan
kirjoita minulle sillä tavoin. Kaikki sanovat _I will_ -- ja toiset
heistä ovat sivistyneitä miehiä. Eikö se ole niin?"
"On", myönsi hän ja meni koneensa ääreen korjatakseen kiistanalaisen
kohdan.
Samana päivänä sattui, että muuan nuori englantilainen, muuan
kaivosinsinööri kuului seuraan, jonka kanssa hän söi välipalaa. Jos
se olisi tapahtunut joskus toiste, olisi se jäänyt Daylightilta
huomaamatta, mutta nyt, heti pikakirjoittajattaren kera tapahtuneen
kiistan perästä pani Daylight heti merkille, että englantilainen
sanoi _I shall_. Aterian kuluessa toistui tämä lause monta kertaa, ja
Daylight oli varma, ettei se tapahtunut erehdyksestä.
Välipalan jälkeen saattoi hän ahdinkoon Mc Intoshin, yhden niistä
klubin jäsenistä, jonka hän tiesi olleen yliopistossa, päättäen siitä
maineesta, joka tällä oli jalkapallopelissä.
"Kuulehan, Bunny", kysyi Daylight, "kumpi on oikein, '_I shall be over
to look that affair up on Monday_, tai _I will be over to look that
affair up on Monday_?'"
Entinen jalkapallomestari tuumi vaivaloisesti hetkisen.
"Kunpa vaan tietäisin", tunnusti hän. "Miten minä sen sanon?"
"_I will_ tietysti."
"Silloin on se toinen oikea muoto, luota vaan siihen. Olen aina ollut
kehno kieliopissa."
Paluumatkalla konttoriinsa pistäysi Daylight kirjakauppaan ja osti
kieliopin; ja nostettuaan jalkansa pöydälle, tutki hän pitkän tovin
sitä huolellisesti.
"On totta tosiaan tyttö oikeassa", sanoi hän ääneen tutkistelun
päätyttyä. Ensi kerran juolahti hänen mieleensä, ettei hänen
pikakirjoittajattarensa ollut niinkään vähäpätöinen henkilö. Hän oli
ollut Daylightin silmissä naisolento, jotakin, joka kuului konttorin
sisustukseen. Mutta nyt, kun oli käynyt ilmi, että hän taisi paremmin
kielioppia kuin liikemiehet ja yliopisto-tutkinnon suorittaneet,
muuttui hän yksilöksi. Hän esiintyi nyt Daylightin tietoisuudessa yhtä
selvänä kuin _I shall_ oli esiintynyt konekirjoitetulla sivulla ja hän
alkoi tehdä huomioita.
Hän päätti tänä iltapäivänä odottaa hänen poislähtöään ja huomasi ensi
kerran, että hän oli kaunisvartaloinen ja pukeutui hyvin. Daylight
ei tiennyt mitään naisten pukujen yksityiskohdista, eikä nähnyt
mitään yksityiskohtia pikakirjoittajattarensa sievässä puserossa ja
moitteettomassa kävelypuvussa. Hän näki vain yleisvaikutuksen. Hän
näytti hyvin puetulta. Hänen puvussaan ei ollut mitään sopimatonta eikä
tarpeetonta.
"Hän on aika sievä tyttö", kuului hänen arvostelunsa, kun ulko-ovi oli
sulkeutunut tytön jälkeen.
Sanellessaan seuraavana aamuna kirjeitä, päätti hän, että piti hänen
kampaustavastaan, vaikkei hän millään ehdolla olisi osannut sitä
määritellä. Vaikutus oli miellyttävä, siinä kaikki. Tyttö istui
hänen ja akkunan välissä ja hän huomasi, että tytön hiukset olivat
vaaleanruskeat ja vivahtivat kultapronssiin. Kalpea aurinko, joka
paistoi sisään, sai tukan kultapronssin välähtelemään tavalla, jota
oli hyvin hauska katsella. Hän ajatteli leikillisesti, ettei hän
milloinkaan ennen ollut huomannut tätä luonnonilmiötä.
Keskellä kirjettä täytyi hänen käyttää muotoa, joka edellisenä päivänä
oli saanut aikaan hämmennystä. Hän muisti kielioppiottelunsa ja
saneli: --
"_I shall meet you halfway in this proposition_ -- --"
Neiti Mason vilkaisi häneen nopeasti. Ele oli aivan vaistomainen ja
hämmästyksen aiheuttama. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli hän jälleen
luonut alas silmänsä ja odotti sanelua. Mutta hänen vilkaistessaan
ylös oli Daylight huomannut, että hänen silmänsä olivat harmaat.
Myöhemmin hän sai tietää, että noissa harmaissa silmissä oli kultaisia
välähdyksiä; mutta sekin, mitä hän nyt näki, kummastutti häntä, sillä
hän tajusi äkkiä, että hän oli aina pitänyt neiti Masonia tummaverisenä
ja ruskeasilmäisenä.
"Te olitte kuitenkin oikeassa", tunnusti hän ja hänen kasvoilleen
ilmestyi hymy, joka ei ollenkaan sopinut hänen jyrkkiin, intiaania
muistuttaviin piirteisiinsä.
Taas sai hän palkinnoksi katseen ja hymyilyn ja tällä kertaa hän
varmisti huomionsa, että tytön silmät olivat harmaat.
"Mutta se ei kuulu oikealta", valitti hän.
Tälle neiti Mason suorastaan nauroi.
"Pyydän anteeksi", kiiruhti hän korjaamaan asiaa ja pilasi sen sitten
lisäämällä, "mutta te olette niin lystikäs."
Daylight alkoi joutua hiukan hämilleen ja aurinko kisaili yhä tytön
hiuksissa.
"En tarkoittanut olla lystikäs", sanoi hän.
"Juuri sitä minä nauroinkin. Mutta se _on_ oikein ja aivan kieliopin
mukaista."
"Hyvä", huokasi Daylight -- "_I shall meet you halfway in this
proposition_ -- joko kirjoititte sen?"
Ja sanelu jatkui.
Daylight huomasi, että väliaikoina, kun neiti Masonilla ei ollut mitään
tekemistä, hän luki kirjoja ja aikakauslehtiä tai teki jotakin somaa
naisellista käsityötä.
Kerran hän meni hänen pöytänsä ääreen, otti käteensä nidoksen Kiplingin
runoja ja selaili sitä hämillään.
"Te pidätte kirjoista, neiti Mason?" sanoi hän laskien kirjan takaisin
pöydälle.
"Kyllä", kuului vastaus, "hyvin paljon."
Toisen kerran oli pöydällä Wellsin _Onnen pyörät_.
"Mikä kirja se on?" kysyi Daylight.
"Oh, se on romaani, rakkaustarina."
Hän vaikeni, mutta Daylight yhä odotti ja hän katsoi velvollisuudekseen
jatkaa.
"Siinä kerrotaan vähäpätöisestä kangaskauppiaan apulaisesta, joka
vapaa-aikanaan tekee polkupyörämatkan ja rakastuu nuoreen tyttöön, joka
on paljon hänen yläpuolellaan. Tytön äiti on kuuluisa kirjailija. Asema
on hyvin omituinen ja surullinen ja traagillinen. Haluatteko lukea sen?"
"Saako hän tytön?" kysyi Daylight.
"Ei, sepä juuri on kuvaava piirre. Hän ei -- --"
"Ja hän ei saa tyttöä ja te luette kaikki nuo sivut, satoja sivuja,
saadaksenne sen tietää?" mutisi Daylight kummissaan.
Neiti Mason oli harmistunut ja huvitettu.
"Mutta luettehan te kaivos- ja liikeuutisia joka päivä", vastasi hän.
"Mutta siitä on minulle hyötyä. Ne ovat liikeasioita ja se on eri
juttu. Siitä minä saan rahaa. Mitä saatte te kirjoista?"
"Elämänkatsomuksia, uusia ajatuksia, elämää."
"Sellaista, mikä ei ole sentinkään arvoista."
"Elämä on arvokkaampaa kuin raha."
"Niin kaiketi", sanoi Daylight miehekkään suvaitsevaisesti, "niin
kauvan kuin nautitte siitä. Otaksun, että se on sitä, minä sen pidätte;
eikä mausta ole kiisteltävä."
Huolimatta omasta halventavasta näkökannastaan, oli Daylightilla
se käsitys, että neiti Mason tiesi paljon asioita ja hänellä oli
ohimenevä tunne aivankuin raakalaisella, joka näkee jonkun pelottavan
kulttuuri-ilmiön. Daylightin mielestä oli sivistys arvotonta ja
kuitenkin hänen mielipidettään nyt hiukan järkytti aavistus, että
sivistys oli arvokkaampi kuin hän luuli.
Ohimennessään näki hän taas neiti Masonin pöydällä kirjan, joka
oli hänelle tuttu. Tällä kertaa ei hän pysähtynyt, sillä hän tunsi
kansilehden. Se oli erään aikakauslehden kirjeenvaihtajan kirja
Alaskasta ja hän tiesi, että siinä oli hänen kuvansa ja elämäkertansa
ja hän tiesi niinikään, että siinä oli muuan luku, jossa kerrottiin
erään naisen itsemurhasta.
Tämän jälkeen ei hän enää puhunut neiti Masonin kanssa kirjoista.
Hän kuvitteli, mitä vääriä johtopäätöksiä tämä oli tehnyt tuon
erityisen luvun perusteella ja se harmitti häntä sitä enemmän, kun
ne olivat ansaitsemattomia. Kaikista epämieluisista asioista oli
vastenmielisin huhu, että hän oli naistensurmaaja -- hän, Burning
Daylight -- ja että nainen oli hänen tähtensä surmannut itsensä. Hän
tunsi olevansa maailman kovaonnisin mies ja hän aprikoi mikä kohtalon
oikku oli juuri tuon kirjan kaikista tuhansista kirjoista saattanut
hänen pikakirjoittajattarensa käsiin. Muutaman päivän jälkeen oli
hänellä epämiellyttävä rikollisuuden tunne aina neiti Masonin seurassa
ollessaan; ja kerran hän huomasi, että tämä katsoi häneen tiukkaan ja
uteliaasti aivankuin päästäkseen selville, mikä hän oli miehiään.
Hän kuulusteli Morrisonia, konttoristia, joka purki mieskohtaiset
valituksensa neiti Masonia kohtaan ennenkuin saattoi kertoa sitä
vähäistä mitä tästä tiesi.
"Hän on kotoisin Siskiyousta. Hän on tietysti hyvin ystävällinen toveri
täällä konttorissa, mutta hän on ylpeä, tiedättekö."
"Mistä sen päätätte?" kysyi Daylight.
"Hän on mielestään liian hyvä seurustellakseen työtoveriensa kanssa
täällä konttorissa. Hän ei, nähkääs, tahdo olla missään tekemisissä
toverien kanssa. Olen monta kertaa pyytänyt häntä mukaani teatteriin
ja muihin huvituksiin. Mutta mikään ei kelpaa. Hän sanoo, että tahtoo
nukkua tarpeeksi, eikä voi nousta myöhään ylös ja että hänen on
kuljettava koko matka Berkeleyhin -- siellä hän asuu."
Tämä kohta kuvauksesta oli Daylightin mieleen. Neiti Mason oli koko
joukon yläpuolella tavallisen. Mutta Morrisonin seuraavat sanat tekivät
hänet taas tyytymättömäksi.
"Mutta se on pelkkää lorua. Hän seurustelee ylioppilasten kanssa. Hän
tarvitsee muka paljon unta eikä voi mennä teatteriin minun kanssani,
mutta hän saattaa tanssia heidän kanssaan milloin tahansa. Olen kuullut
varmalta taholta, että hän käy kaikissa heidän tanssijaisissaan. Liian
hieno ja ylpeä pikakirjoittajattareksi. Ja hänellä on hevonenkin. Hän
ratsastaa sillä pitkin mäkiä siellä maalla. Näin itse hänet eräänä
sunnuntaina. En käsitä kuinka hänellä on varoja siihen. Kuusikymmentä
viisi dollaria kuukaudessa ei pitkälle riitä. Sitten hänellä on vielä
sairas velikin."
"Asuuko tämä kotonaan?"
"Ei, heillä ei ole kotia eikä omaisia. Olen kuullut, että he olivat
varakkaita. Heidän täytyi olla, muutoin ei tämä hänen veljensä olisi
voinut mennä Californian yliopistoon. Hänen isällään oli suuri
maatila ja karjaa, mutta hän rupesi keinottelemaan kaivoksilla ja
teki vararikon ennen kuolemaansa. Hänen äitinsä oli kuollut jo
paljon varemmin. Hänen veljensä kulutti varmaankin paljon rahaa. Hän
pelasi jalkapalloa, oli innokas metsämies ja vuoristoretkeilijä.
Hän loukkasi jalkansa ratsastusmatkalla ja sai sitten luuvalon tai
jonkun sentapaisen. Toinen jalka on lyhyempi kuin toinen ja hiukan
surkastunut. Hän kulkee kainalosauvojen nojalla. Näin heidät kerran
yhdessä -- lautalla. Lääkärit ovat kokeilleet hänellä vuosikausia ja
luulen, että hän on nyt ranskalaisessa sairashuoneessa."
Kaikki nämät lisätiedot neiti Masonista, lisäsivät Daylightin
mielenkiintoa. Mutta niin suuresti kuin häntä olisi haluttanutkin, ei
hän tullut rakentaneeksi lähempää tuttavuutta tämän kanssa. Hänen teki
mieli pyytää tätä kanssaan välipalalle, mutta hänessä oli vanhanajan
miesten luontaista ritarillisuutta eikä hän koskaan pannut ajatustaan
täytäntöön. Hän tiesi, ettei ollut itseään kunnioittavan, rehellisen
miehen tapaista tarjota pikakirjoittajattarelleen välipalaa. Hän
tiesi, että sellaista kyllä sattui, sillä hän oli kuullut klubilla
juoruja; mutta hän ei ajatellut hyvää sellaisista miehistä ja tyttöjä
hän surkutteli. Hänellä oli se omituinen käsitys, että miehellä oli
vähemmin oikeuksia niihin, jotka olivat hänen palveluksessaan kuin
pelkkiin tuttaviin tai vieraisiin. Ellei siis neiti Mason olisi ollut
hänen palveluksessaan, olisi hän varmaan pyytänyt häntä välipalalle tai
teaatteriin. Mutta hän tunsi, että koska hän osti virkailijan aikaa
maksamalla työtunneista, olisi ollut väärin, jos hän jollain tavalla
olisi anastanut työntekijänsä vapaata aikaa. Jos hän olisi tehnyt sen,
olisi hän ollut kerskuri. Asema oli kiero. Hän olisi siinä tapauksessa
käyttänyt hyväkseen sitä tosiasiaa, että virkailija oli elatuksensa
vuoksi riippuvainen hänestä. Virkailija saattaisi suostua tarjoukseen
pelosta, että loukkaisi työnantajaa eikä tulla halusta.
Tässä tapauksessa hän tiesi, että sellainen tarjous olisi ollut
erityisen moitittava, sillä olihan neiti Mason lukenut tuon Klondiken
kirjeenvaihtajan kirjan. Mahtoi hänellä olla kauniit ajatukset hänestä,
tuolla tytöllä, joka oli liian ylpeä seurustellakseen Morrisonin-laisen
hauskannäköisen kelpo toverin kanssa! Mutta pääsyynä oli kuitenkin
se, että Daylight oli arka. Ainoat, mitä hän koskaan elämässään oli
pelännyt, olivat naiset ja hän oli pelännyt heitä koko ikänsä. Tämä
arkuus ei heti ottanut haihtuakseen kun hän nyt ensi kerran tunsi
hiukan kaipaavansa naista. Esiliinannauhan aave kummitteli vielä hänen
ajatuksissaan ja auttoi häntä selittämään itselleen sen, ettei hän
päässyt lähemmäksi Dede Masonia.