Nathaniel Letton puhui juuri kun ovi avautui; hän vaikeni ja kahden
toverinsa kera tuijotti huoneeseen astuvaan Daylightiin kyeten hyvin
peittämään ällistyksensä. Kenties tietämättään liioitteli Daylight
käynnissään erämaankävijän vapaita, heiluvia liikkeitä. Näytti todella
siltä kuin olisi hän tuntenut polun jalkainsa alla.
"Hyvää päivää, herrat, hyvää päivää", sanoi hän ollen olevinaan
huomaamatta sitä tunnotonta tyyneyttä, millä he ottivat hänet vastaan.
Hän tervehti heitä vuorotellen kädestä, kulkien toisen luota toisen luo
ja puristaen heidän käsiään niin sydämellisesti, ettei Nathaniel Letton
voinut olla hätkähtämättä. Daylight heittäytyi jykevään nojatuoliin ja
oikoi laiskasti jäseniään ikäänkuin olisi ollut väsyksissä. Nahkaisen
käsilaukun, jonka hän oli tuonut mukanaan huoneeseen, laski hän
huolettomasti viereensä lattialle.
"Kyllä jukoliste nyt olen ollut leikissä", hän alkoi huoaten puhua, nyt
ollenkaan välttämättä kotiseutunsa murteellisuuksia. "Olemme pulskasti
nolanneet heidät. Enkä minä oivaltanut pelin hienouksia ennenkuin se jo
oli lopussa. Isku heitti kerrassa tantereeseen. Ja heidän surmaniskunsa
oli todella hämmästyttävä."
He rauhoittuivat kuunnellessaan hänen lännen murteella verkkaan ja
hyvänsävyisästi lausuilevan. Hän ei siis lopulta ollutkaan niin
pelottava. Huolimatta siitä, että hän oli tunkeutunut huoneeseen
vastoin Lettonin konttoriväelleen antamia määräyksiä, ei näyttänyt
siltä, että Daylight rupeaisi rettelöimään ja raakuuksia syytämään.
"Noh, eikö teillä ole mitään sanottavaa osakkaallenne?" kysyi Daylight
hyväntuulisesti. "Vai onko hänen loistava häviönsä häikäissyt teidät
kokonaan?"
Letton rykäsi käheästi. Dowsett istui tyynenä ja odotti, Leon
Guggenhammer sai sanottua:
"Olette kuin kuolleista noussut Kain."
Daylightin mustat silmät välähtivät iloisesti.
"Todellako!" sanoi hän riemuiten. "Emmekö pitäneet heitä pilkkanamme!
Olin vallan ällistynyt. En olisi luullut heitä niin lyhytnäköisiksi."
"Ja nyt", jatkoi hän, antamatta vaitiolon käydä kiusalliseksi, "on
meidän paras tehdä tili. Aijon tänään iltapäivällä lähteä Länteen."
Hän tarttui käsilaukkuunsa, avasi sen ja penkoi sitä molemmin käsin.
"Mutta älkää unohtako, toverit, että kuiskaatte korvaani sanasen, kun
ensi kerran haluatte lähettää minut Wall Streetin mylläkkään. Siitä on
minulle hyötyä."
Hän otti laukusta kaksi suurta kasaa papereita, maksumääräyslomakkeita
ja välittäjäin kuitteja. Nämät hän asetti läjään suurelle pöydälle ja
kaivoi sitten vielä esiin muutamia papereita, jotka lisäsi läjään.
Hän katsoi paperilappua, jonka oli ottanut takkinsa taskusta ja luki
ääneen: --
"Kymmenen miljoonaa kaksikymmentäseitsemän tuhatta neljäkymmentäkaksi
dollaria ja kuusikymmentäkahdeksan senttiä on minulla ollut kuluja.
Tietysti lasketaan tämä voitosta ennenkuin rupeamme laskemaan osuutta
saaliista. Mitkä ovat teidän numeronne?"
Nuo kolme miestä katsoivat hämmästyneinä toinen toistaan. Tuo mies oli
suurempi narri kuin he olivat luulleetkaan tai sitten pelasi hän peliä,
josta heillä ei ollut aavistusta.
Nathaniel Letton kostutti huuliaan ja loihe lausumaan:
"Kestää muutaman tunnin ennenkuin tili on tehty, herra Hamish. Herra
Howison laskee sitä juuri. Otaksun, että syömme yhdessä välipalaa ja
juttelemme siitä. Panen konttoripalvelijat kiireellä työhön, jotta
hyvissä ajoin ennätätte junallenne."
Dowsett ja Guggenhammer ilmaisivat miltei silminnähtävästi tuntemansa
huojennuksen. Asema alkoi selvitä. Oli hermoillekäypää oleskella
samassa huoneessa kuin tämä jäntevälihaksinen, intiaanin kaltainen
mies, jonka rahat he olivat ryövänneet. He muistelivat kauhulla monia
tarinoita hänen vahvuudestaan ja häikäilemättömyydestään. Jos Letton
vain voisi karkoittaa hänet siksi kauvas, että he pääsisivät pakenemaan
konttorin oven ulkopuolelle poliisin suojeleman maailman turviin, olisi
kaikki hyvin; ja näytti aivan siltä kuin olisi Daylight aikonut lähteä.
"Hauska kuulla", sanoi hän. "En tahtoisi myöhästyä junalta ja olen
tuntenut itseni ylpeäksi saadessani olla liikeasioissa teidän
kanssanne, hyvät herrat. Tajuan sen täydellisesti, vaikken kykene
tunteitani ilmaisemaan. Mutta olen kovin utelias ja tahtoisin hirveän
mielelläni tietää, paljonko arvelette meidän voittaneen. Voitteko
suunnilleen arvioida sitä?"
Nathaniel Letton ei katsonut vedoten ystäviinsä, mutta lyhyen
vaitiolon kestäessä nämät tunsivat, että hän vetosi heihin. Dowsett,
joka oli karskimpaa ainetta kuin nuo toiset, alkoi aavistaa, että
klondikelaisella oli jotakin mielessä. Mutta toiset kaksi antoivat
hänen lapsellisen viattomuutensa yhä pettää itseään.
"Se on kovin vaikeata", alkoi Leon Guggenhammer, "Ward Valleyn
osakkeiden kurssi on vaihdellut, joten --"
"Joten edeltäkäsin on mahdotonta tehdä mitään arvioita", täydensi
Letton.
"No sinnepäin vain", neuvoi Daylight ystävällisesti. "Miljoona sinne
tai tänne ei paljoa merkitse. Täsmälliset numerot saamme sitten
myöhemmin. Mutta olen nyt niin utelias. Miksi ette sano?"
"Miksi leikkiä kauemmin tyhjillä sanoilla?" kysyi Dowsett äkisti ja
kylmästi. "Tehkäämme nyt heti asiat selviksi. Herra Hamishilla on
väärä käsitys asioista ja häntä täytyy neuvoa. Tässä liikeyrityksessä
--"
Mutta Daylight keskeytti hänet. Hän oli pelannut siksi paljon pokeria,
ettei sielutieteellinen tekijä ollut jäänyt häneltä huomaamatta ja
hän ehätti ennen Dowsettia suorittaakseen pelin paljastuksen omalla
tavallaan.
"Liikeyrityksistä puhuttaessa", sanoi hän, "muistuu mieleeni muuan
poker-peli, jonka näin kerran Renossa, Newadassa. Se ei ollut
oikein rehellistä peliä. Kaikki, jotka olivat siinä mukana, olivat
väärinpelaajia. Mutta siellä oli muuan uusi tulokas -- keltanokiksi
niitä siellä sanottiin. Hän seisoi jakajan takana ja näki, että tämä
jakoi itselleen neljä ässää korttipakan pohjasta. Keltanokka säikähtyi.
Hän hiipi jakajaa vastapäätä istuvan pelaajan luo.
"'Kuulkaahan', kuiskasi hän, 'näin jakajan antavan itselleen neljä
ässää.'
"'No, entäpä sitten?' sanoi pelaaja.
"'Luulin, että minun olisi kerrottava se teille', sanoi keltanokka. 'Hän
antoi itselleen neljä ässää.'
"'Kuulkaahan, herraseni', sanoi pelaaja, 'teidän on paras suoria täältä
tiehenne. Te ette ymmärrä peliä ollenkaan. Nythän on _hänen_ vuoronsa
jakaa'."
Nauru, joka tervehti hänen juttuaan oli väkinäistä, mutta Daylight ei
näyttänyt sitä huomaavan.
"Otaksun, että jutullanne on joku tarkoitus", sanoi Dowsett
painokkaasti.
Daylight katsoi häneen viattomasti eikä vastannut. Hän kääntyi
hilpeästi Nathaniel Lettonin puoleen.
"Sanokaa pois", sanoi hän. "Sanokaa paljonko suunnilleen voitamme.
Kuten jo äsken sanoin, ei miljoona sinne tai tänne vaikuta asiaan, kun
voitto on niin suuri."
Mutta tällä kertaa oli Letton rohkaistunut Dowsettin ottamasta
asenteesta ja hänen vastauksensa oli suora ja täsmällinen.
"Pelkään, että olette käsittänyt väärin, herra Hamish. Teille ei tule
mitään voitto-osuutta. Pyydän älkää nyt kiihtykö. Minun tarvitsee vain
painaa tätä nappulaa..."
Puhumattakaan siitä, että Daylight olisi kiihtynyt, näytti hän
kaikesta päättäen vallan huumaantuneelta. Hän haki hajamielisenä
liivintaskustaan tulitikun, sytytti sen ja huomasi, ettei hänellä
ollut savukkeita. Nuo kolme miestä seurasivat jännittyneinä hänen
liikkeitään. Nyt kun se oli sanottu, he tiesivät, että heillä oli
edessään kiusalliset hetket.
"Ettekö sanoisi sitä vielä kerran?" sanoi Daylight. "Minusta tuntuu,
etten käsittänyt aivan oikein. Te sanoitte...?"
Hän näytti tuskallisessa jännityksessä odottavan Nathaniel Lettonin
sanoja.
"Sanoin, että olette käsittänyt väärin, herra Hamish, siinä kaikki.
Olette harjoittanut pörssipeliä ja kärsinyt suuria tappioita. Mutta
ei Ward Valley enkä minä, eivätkä yhtiötoverini tunnusta, että olemme
teille mitään velkaa."
"Tuo tuossa vastaa kymmentä miljoonaa kahtakymmentäseitsemää tuhatta
neljääkymmentäkahta dollaria ja kuuttakymmentäkahdeksaa senttiä
puhdasta rahaa. Eikö se teidän mielestänne ole mitään?"
Letton hymyili ja kohautti hartioitaan.
Daylight katsoi Dowsettiin ja mutisi:
"Alanpa aavistaa, että tuolla jutullani oli kuitenkin tarkoitus."
Hän yritti nauraa. "Oli teidän vuoronne jakaa kortit ja kyllä te ne
jaoittekin. Hyvä, en tahdo puuttua siihen. Olen tuon pokerinpelaajan
kaltainen. Oli teidän vuoronne jakaa, ja teillä oli oikeus katsoa
eteenne. Ja te sen teittekin -- kynitte minut putipuhtaaksi
kädenkäänteessä."
Daylight osoitti kuitti- ja paperikasaa pöydällä.
Hän tuijotti tyrmistyneen näköisenä paperiläjään pöydällä.
"Ja kaikki tuo ei ole edes sen paperin arvoinen, jolle se on
kirjoitettu. Oh ei, en tahdo valittaa. Oli teidän vuoronne jakaa ja te
puijasitte minua ja mies, joka pyrkii toisen miehen osuutta anastamaan,
ei ole mies eikä mikään. Ja nyt on peli päättynyt, kortit ovat pöydällä
ja tappiot on suoritettu, mutta..."
Hänen kätensä sukelsi nopeasti povitaskuun ja otti esiin Coltin
itsetoimivan pistoolin.
"Kuten sanoin, on vanha peli jo päättynyt. Nyt alkaa _minun_ pelini ja
haluanpa nähdä, kykenenkö minä pitämään neljä ässääni -- --"
"Ottakaa pois kätenne, te valkeaksi sivuttu hauta!" huusi hän ankarasti.
Nathaniel Lettonin käsi, joka oli hiipinyt lähemmäksi soittonappulaa
pöydällä, pysähtyi äkkiä.
"Muuttakaa paikkoja", komensi Daylight. "Muuttakaa tämä tuoli sinnemmä,
te raadonkarvainen petturi. Pian! Kautta Jumalan! Tai laitan teihin
sellaisen vuodon, että luulevat isänne olleen vesijohtohanan ja äitinne
kasteluvaunun. Te, Guggenhammer, siirtäkää tuolianne lähemmäs ja te,
Dowsett, istukaa tänne, niin selitän teille tämän pistoolin hyvät
ominaisuudet. Se on ladattu suurta peliä varten ja siinä on kahdeksan
panosta. Se on varma kapine, kun vaan alkaa sillä paukutella.
"Kun alkuhuomautukset nyt on tehty, käyn käsiksi peliin. Ottakaa
huomioon, etten ole tehnyt mitään muistutuksia teidän peliänne vastaan.
Te teitte parhaanne ja se oli oikein. Mutta nyt on minun pelini
vuoro ja minun on tehtävä parhaani. Ensiksikin, te tunnette minut.
Olen Burning Daylight -- tiedättekö sen? En pelkää Jumalaa, pirua,
kuolemaa enkä murhaa. Ne ovat minun neljä ässääni ja ne voittavat
teidän kuparinne. Katsokaahan tuota elävää luurankoa. Letton, teitä
kuolema varmaan peloittaa. Teidän luunne rutisevat säikähdyksestä.
Ja katsokaa tätä lihavaa juutalaista. Tämä pieni ase tekee hänet
jumalaapelkääväiseksi. Hän on keltainen kuin sitruuna. Dowsett,
te olette kylmäverinen mies. Ette ole edes silmäänne räpäyttänyt.
Se johtuu siitä, että te olette taitava laskennossa. Ja se tekee
pelini helpoksi. Te istutte siinä ja laskette kaksi ja kaksi yhteen
ja tiedätte, että minä varmasti nyljen teitä. Te tunnette minut ja
tiedätte, etten pelkää mitään. Ja te laskette kaikki rahanne ja
tiedätte, ettette kuole, jos vaan voitte sen estää."
"Tahdon nähdä teidät hirressä", kuului Dowsettin vastaus.
"Sitä ette, piru vie, näe. Kun leikki alkaa, ammun teidät ensiksi.
Tulen kyllä roikkumaan hirressä, mutta te ette saa olla elossa
nähdäksenne sitä. Te kuolette tässä ja nyt heti, mutta minä kuolen
vasta pitkän ajan päästä lain käden kautta -- ymmärrättekö? Kuoltuanne,
kun ruoho kasvaa haudoillanne, ette saa tietää milloin minut hirtetään,
mutta minulla on oleva pitkät ajat ilo tietää, että olen ampunut
teidät."
Daylight vaikeni.
"Ette kaiketi tahdo surmata meitä"? kysyi Letton kummallisella,
kimeällä äänellä.
Daylight ravisti päätään.
"Se olisi kaiketi liikaa tuhlausta. Ette ole sen arvoiset. Otan
mieluummin rahani takaisin. Ja arvaan, että tekin mieluummin annatte
rahani takaisin kuin joudutte paareille."
Seurasi pitkä äänettömyys.
"No, olen jakanut kortit. Nyt on teidän pelattava. Mutta ennenkuin
rupeatte harkitsemaan asiaa, on minun varoitettava teitä: jos tuo ovi
avautuu ja joku konttoristeistanne huomaa, että täällä on jotakin
tavatonta tekeillä, niin ammun heti. Ei kukaan pääse ulos tästä
huoneesta muuten kuin jalat edellä."
Seurasi pitkä, kolmen tunnin istunto. Ratkaisevana tekijänä ei
ollut suuri itsetoimiva pistooli, vaan varmuus siitä, että Daylight
käyttäisi sitä. Eivät ainoastaan nuo kolme muuta miestä olleet
vakuutetut siitä, vaan Daylight itsekin oli siitä vallan varma. Hän
oli lujasti päättänyt tappaa miehet, ellei saisi rahojaan takaisin.
Ei ollut helppoa yht'äkkiä hankkia kymmentä miljoonaa paperirahassa
ja kiusallisia viivykkeitä sattui. Toistakymmentä kertaa kutsuttiin
herra Howison ja konttoripäällikkö huoneeseen. Tällöin oli pistooli
huolellisesti piilossa sanomalehden alla ja Daylight kierteli tai
sytytti tapansa mukaan savukkeitaan. Mutta lopulta oli kutenkin kaikki
valmista. Muuan konttoriapulaisista haki odottavasta moottorivaunusta
lippaan ja Daylight lukitsi sen. Hän pysähtyi ovelle tehdäkseen
loppuhuomautuksensa.
"Minulla on vielä kolme seikkaa teille sanottavana. Kun olen ennättänyt
tämän oven ulkopuolelle, niin olette te vapaat toimimaan ja minä haluan
juuri varoittaa teitä siitä, mitä aijotte tehdä. Ensiksikin: ei mitään
toimenpiteitä minun vangitsemisekseni -- ymmärrättekö? Tämä raha on
minun, enkä minä ole sitä teiltä ryöstänyt. Jos tulee ilmi, miten te
petkutitte minua ja miten minä maksoin teille samalla mitalla, joudutte
te naurunalaisiksi, teille nauretaan oikein makeasti. Tämä nauru ei
varmaan ole teille oikein tervetullut.
"Jos te sen jälkeen kun olen saanut takaisin rahani, jotka te
ryöväsitte minulta, haastatte minut oikeuteen ja koetatte toistamiseen
ryövätä minua, niin ammun teidät, aivan varmaan tapan teidät. Eivät
teidän kaltaisenne arat peukaloiset nyle Burning Daylightia. Jos te
voitatte, niin te häviätte ja täällä saadaan varmasti viettää muutamia
odottamattomia hautajaisia. Katsokaa minua nyt silmiin, niin tiedätte,
että tarkoitan täyttä totta. Nuo paperit ja kuitit pöydällä ovat
teidän. Hyvästi."
Kun ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä, juoksi Nathaniel Letton
puhelimeen ja Dowsett ehätti häntä estämään.
"Mitä aijotte tehdä?" kysyi Dowsett.
"Hälyyttää poliisin. Tämä on suoraa ryöväystä. En aijo kärsiä sitä.
Sanon teille, etten aijo kärsiä sitä."
Dowsett hymyili julmasti, mutta kantoi samalla laihan rahamiehen
takaisin ja laski hänet nojatuoliin.
"Puhumme siitä tarkemmin", sanoi hän ja sai Leon Guggenhammerista
huolestuneen liittolaisen.
Eikä siitä milloinkaan tullut sen enempää. Asia pysyi noiden
kolmen miehen salaisuutena. Ei Daylightkaan milloinkaan ilmaissut
salaisuutta, vaikka hän tänä iltapäivänä riisuttuaan kenkänsä ja
nostettuaan jalkansa tuolille kauvan ja sydämellisesti nauraa hihitti
hotellihuoneessaan. New York sai ainaista päänvaivaa tästä jutusta;
se ei kyennyt keksimään mitään järjellistä selitystä. Kaikesta
päättäen olisi Daylightin pitänyt menettää kaikki rahansa, mutta
tiedettiin, että hän heti sen jälkeen palasi San Fransiskoon ja
liikutteli näennäisesti koskematonta pääomaa. Tämä ilmeni selvästi
hänen yritystensä suurenmoisuudesta. Hän esimerkiksi riisti Shefstlyltä
Panama-radan johtajavallan ja myi sitten kahden kuukauden kuluttua
osuutensa tähän yhtiöön Harriman'ille voitolla, joka herätti
suunnatonta huomiota.