Hänen palatessaan hotelliinsa olivat reportterit odottamassa
haastatellakseen häntä, vaikka kello oli jo lähes kaksi aamulla.
Seuraavana aamuna oli niitä vielä enemmän. New York otti hänet
vastaan paperitorven toitotuksin. Vielä kerran esiintyi hänen kuvansa
sanomalehtien palstoilla. Klondiken kuningas, Napaseudun sankari,
Pohjanperän kolmenkymmenen miljoonan pohatta oli tullut New Yorkiin.
Mitä varten oli hän tullut? Nolatakseen New Yorkin asukkaat, kuten
oli nolannut Tonopahilaiset Nevadassa. Wall Streetin oli paras pitää
varansa, sillä Klondiken hurjimus oli juuri tullut kaupunkiin. Tai
ehkäpä nolaisi Wall Street hänet. Wall Street oli nolannut monta hurjaa
miestä, se tulisi tämän Daylightinkin kohtaloksi. Daylight nauroi
itsekseen ja antoi haastatteluissa epäselviä vastauksia. Se hyödytti
peliä ja hän nauroi taas ajatellessaan, että Wall Street saisi paljon
tekemistä ennenkuin se oli saanut hänet nolatuksi.
He olivat varmat siitä, että hän ryhtyisi peliin ja kun Ward Valleyn
osakkeita alettiin ostaa, oltiin pian yksimielisiä siitä, että hän
oli takana. Liikemaailman lörpöttelijät supattelivat. Hän ahdisti
vielä kerran Guggenhammeria. Tarina Ophirista kerrottiin vielä kerran
siinä määrin liioiteltuna, että Daylight tuskin tunsi sitä. Hiljaa, se
kaikki vain hyödytti hänen tehtäväänsä. Pörssipelaajat olivat selvästi
petetyt. Joka päivä hän lisäsi ostotarjouksiaan ja niin innokkaat
olivat myyjät, että Ward Valleyn osakkeet nousivat, vaikka hitaasti.
"Tämä on varmaan jännittävämpää kuin pokerpeli", kuiskasi Daylight
iloisesti itsekseen huomatessaan aikaansaamansa hämmingin. Sanomalehdet
esittivät lukemattomia arveluita ja otaksumisia ja Daylightia ahdisti
alati reportterilauma. Hikien haastattelunsa olivat mestarillisia.
Huomatessaan, miten sanomalehtiä huvittivat hänen klondikelaiset
sanasutkauksensa ja kielivirheensä, hän vielä liioitteli näitä
puhetapansa omituisuuksia, käytti lausetapoja, joita oli kuullut muiden
vanhojen erämiesten käyttävän, ja keksi itse silloin tällöin uusia.
Viikko ennen torstaita, kahdeksattatoista päivää, oli hänelle hyvin
jännittävä. Hän ei ainoastaan pelannut kiihkeämmin kuin milloinkaan
ennen elämässään, vaan hän pelasi maailman suurimmalla pelipöydällä
ja niin suurilla panoksilla, että karaistuneinkin pelaaja joutui
pakosta ymmälle. Huolimatta siitä, että osakkeita rajattomasti myytiin,
kohosivat Ward Valleyn osakkeet kohoamistaan ja kun torstai lähestyi,
oli asema kireä. Jotakin oli tekeillä. Kuinka paljon aikoi tuo
klondikelainen pelaaja ostaa Ward Valleyn osakkeita? Kuinka paljon hän
_saattoi_ ostaa? Mitä teki Ward Valleyn joukkokunta koko tämän ajan?
Daylightin mielestä eivät heidän haastattelunsa merkinneet mitään --
ne olivat huvittavan tyyniä haastatteluja. Leon Guggenhammer uskalsi
ilmaista ajatuksen, että tämä Pohjanperän Kroisos mahdollisesti oli
erehtynyt. Mutta eipä silti, että he olisivat olleet huolissaan,
selitti John Dowsett. Eivät he tehneet vastaväitteitäkään. Vaikkeivät
tienneetkään hänen aikeitaan, olivat he yhdestä seikasta aivan varmat,
nimittäin, että hän koetti saada Ward Valleyn osakkeita kohoamaan.
Eivätkä he käsittäneet tätä. Vähätpä siitä, miten kävi hänen ja hänen
pörssikauppojensa, Ward Valleyn osakkeet olivat varmat ja tulisivat
pysymään varmoina, lujina kuin Gibraltarin kallio. Ei, heillä ei ollut
Ward Valleyn osakkeita myydä. Tämä keinotekoinen pula rahamarkkinoilla
menisi pian ohi, eikä Ward Valleyn tarvinnut muuttaa kantaansa jonkun
mielettömän arvopaperipörssi-hämmennyksen takia. "Se on pelkkää
uhkapeliä alusta loppuun", sanoi Nathaniel Letton, "ja me kieltäydymme
ryhtymästä mihinkään toimenpiteisiin sen johdosta ja ottamasta sitä
missään muodossa huomioon."
Tämän ajan kuluessa oli Daylightilla ollut muutama salainen kohtaus
osakkaidensa kanssa -- hän oli kerran neuvotellut Leon Guggenhammerin
kanssa, kerran John Dowsettin ja kerran herra Howisonin kanssa. Mutta
lukuunottamatta onnitteluja, ei niistä ollut mitään todellista tulosta,
sillä, kuten hänelle vakuutettiin, kaikki kävi tyydyttävästi.
Mutta tiistaiaamuna tuli Daylightin korville huhu, joka oli omiaan
saamaan hänet pois tasapainosta. Se oli niinikään julaistuna Wall
Street Journalissa, joka oli saanut sen tietää varmalta taholta. Huhu
kertoi, että kun Ward Valleyn johtokunta torstaina kokoontuu, näin
päätetään tavanmukaisen osingon määräämisen asemasta ryhtyä verottamaan
osakkaita lisämaksuilla. Se oli ensimäinen Daylightia kohdannut este.
Samalla hänestä tuntui, että jos se oli totta, oli hän mennyttä
miestä. Niinikään hän huomasi, että hän oli suunnattomiin yrityksiinsä
käyttänyt yksinomaan omia rahojaan. Dowsett, Guggenhammer ja Letton
eivät olleet panneet alttiiksi mitään. Se oli tosin lyhytaikainen
säikähdys, mutta kyllin kiihkeä muistuttaakseen hänelle Holdsworthya ja
tiilitehdasta ja saadakseen hänet peruuttamaan kaikki ostomääräykset
hyökätessään puhelimeen.
"Siinä ei ole perää -- pelkkä huhu", kuuluivat Leon Guggenhammerin
kurkku-äänellä lausutut sanat puhelimessa. "Kuten tiedätte",
sanoi Nathaniel Letton, "kuulun minäkin johtokuntaan ja tietäisin
varmasti jos joku semmoinen päätös olisi tekeillä." Ja John Dowsett;
"Varoitinhan jo teitä sellaisista huhuista. Siinä ei ole rahtuistakaan
perää -- ei rahtuistakaan. Vakuutan sen teille kunniani kautta."
Kovasti häveten mielenmalttinsa hetkellistä menettämistä, palasi
Daylight tehtäväänsä. Keskeytys osakkeiden ostossa oli muuttanut
arvopaperipörssin hulluinhuoneeksi ja pitkin linjaa aikaansaivat
"karhut" hävitystä. Ward Valleyn osakkeet, jotka olivat kohonneet
korkeimmalle, joutuivat ankarimman hyökkäyksen esineeksi ja olivat
jo alkaneet horjua. Daylight lisäsi tyynesti ostotarjouksensa
kaksinkertaisiksi. Ja tiistaina, keskiviikkona ja torstaiaamuna hän yhä
osti ja Ward Valley kohosi voitokkaana korkeammalle. He yhä myivät ja
hän yhä osti, monin verroin enemmän kuin hänen olisi kannattanutkaan,
jos hänen todella olisi tarvinnut lunastaa kaikki ostamansa osakkeet.
Mitäpä siitä? Tänäänhän päätettäisiin jaettavaksi kaksinkertainen
osinko, vakuutti hän itselleen. Vain keinottelijat joutuisivat pulaan.
He saisivat sopia ehdoista hänen kanssaan.
Ja sitten iski salama. Huhu, joka oli kertonut, että Ward Valleyn
johtokunta päättäisi verottaa osakkaitaan, osottautui todeksi. Daylight
kohotti käsiään. Hän hankki varmuuden tiedon todenperäisyydestä ja
lakkasi pelistä. Eivät ainoastaan Ward Valleyn osakkeet, vaan kaikki
arvopaperit alenivat voitokkaiden "karhujen" toimesta. Daylight ei
enää viitsinyt ottaa selvää, alenivatko Ward Valleyn osakkeet yhä, vai
pysyivätkö paikalla. Vaikka Wall Street oli mielettömänä, ei Daylight
ollut huumaantunut eikä ällistynyt. Hän väistyi taistelutantereelta
harkitakseen asemaa. Lyhyen neuvottelun jälkeen välittäjäinsä kanssa,
hän läksi hotelliinsa ostaen matkalla iltalehtiä ja silmäili niiden
otsakkeita. _Burning Daylight menettänyt kaikki rahansa_, luki hän;
_Burning Daylight saanut rökkiinsä; toinen epäonnistunut yritys hankkia
helpolla rahaa_. Kun hän ennätti hotelliinsa, kerrottiin myöhemmässä
painoksessa, että muuan nuori mies, joka oli noudattanut Daylightin
esimerkkiä, oli tehnyt itsemurhan. _"Miksi, piru vieköön, hän meni
tappamaan itsensä?"_ mutisi Daylight.
Hän meni huoneisiinsa, tilasi Martin-cocktailin, riisui kenkänsä ja
istuutui miettimään. Puolen tunnin kuluttua hän nousi juomaan ja kun
hän tunsi liköörin lämmittäen virtaavan ruumiissaan, vääntyivät hänen
kasvojensa lihakset kylmään, jäykkään, todelliseen irvistykseen. Hän
nauroi itselleen.
"Puijattu!"
Sitten katosi irvistys hänen kasvoiltaan ja ne muuttuivat kalpeiksi
ja vakaviksi. Lukuunottamatta hänen osuuksiaan muutamiin Lännen
yrityksiin (joiden takia hän vielä sai maksaa suuria lisämaksuja) oli
hän häviöön joutunut mies. Mutta kovemman kolauksen oli saanut hänen
ylpeytensä. Hän oli ollut niin lyhytnäköinen. He olivat kynineet hänet
putipuhtaaksi, eikä hänellä ollut mitään, jolla olisi sen todistanut.
Typerinkin moukka olisi vaatinut todistuskappaleita, kun hän oli
tyytynyt gentlemanin vakuutukseen ja päällepäätteeksi vielä suulliseen.
_Gentlemanin vakuutus!_ Hän myhähti sille. Hänen korvissaan soivat
Dowsettin sanat puhelimessa. _"Kunniani kautta"_. He olivat varkaita
ja huijareita, eivät ollenkaan sen parempia, ja he olivat antaneet
hänelle aimo iskun. Sanomalehdet olivat olleet oikeassa. Hän oli
tullut New Yorkiin joutuakseen puijatuksi ja herrat Dowsett, Letton
ja Guggenhammer olivat sen tehneet. Hän oli pieni kala ja he olivat
leikkineet hänen kanssaan kymmenen päivää -- kyllin kauan riistääksen
häneltä hänen kymmenen miljoonaansa. Tietysti olivat he koko ajan
myöneet osakkeitaan hänelle ja ostivat nyt Ward Valleyn osakkeita
takaisin polkuhinnasta, ennenkuin rahamarkkinat tasaantuivat. Oli
luultavinta, että Nathaniel Letton käytti voitto-osuutensa uuden
rakennuksen rakennuttamiseen yliopistolleen. Leon Guggenhammer
hankkisi uudet koneet huvipurteensa tai kokonaisen huvipursilaivaston.
Mutta hän ei keksinyt, mitä pirullinen Dowsett tekisi saaliillaan --
todennäköisintä oli, että hän perustaisi uusia pankkirenkaita.
Ja Daylight istui ja tyhjensi cocktaileja ja muisteli elämäänsä
Alaskassa ja eli uudelleen nuo julmat vuodet, jolloin hän oli
taistellut yhdentoista miljoonansa puolesta. Hetkeksi valtasi hänet
murhanhimo ja hurjia ajatuksia ja keskeneräisiä aikeita surmata
pettäjänsä liikkui hänen mielessään. Se olisi tuon nuoren miehen
pitänyt tehdä sensijaan, että oli tappanut itsensä. Hänen olisi pitänyt
ampua. Daylight avasi käsilaukkunsa ja otti esille itsetoimivan
pistoolinsa -- suuri Coltin 44. Hän veti sen vireeseen ja tyhjensi sen
patruunasäiliön. Sieltä vierähti yksitellen kahdeksan patruunaa. Hän
täytti säiliön jälleen, työnsi sinne sitten vielä lisäpatruunan. Hän
veti pistoolin vireeseen ja painoi suojusliipasimen paikoilleen. Sitten
hän pisti aseen taskuunsa ja tilasi uuden martinin ja joi sen.
Hän ajatteli tiukasti tunnin ajan, mutta hän ei enää irvistellyt.
Hänen kasvoihinsa ilmaantui ryppyjä ja nämät rypyt kertoivat työstä
pohjanperällä, pakkasesta, kaikesta siitä, mitä hän oli suorittanut
ja kestänyt -- pitkistä loppumattomista viikoista taipaleella, Point
Barrowin kalpeista lumiaavikoista, Yukonin ryskivistä jäälohkareista,
kamppailuista ihmisten ja eläinten kera, nälän vaikeista päivistä,
pitkistä kuukausista Koyokukin varrella sääskien ahdistellessa,
raatamisesta kuokka ja lapio kädessä, raskaiden taakkojen kantamisesta,
ja kahdestakymmenestä vaivan, hien ja ponnistusten pitkästä vuodesta.
Kello kymmeneltä hän nousi ja tutki tarkoin kaupungin karttaa. Sitten
hän pani kengät jalkoihinsa, otti ajurin ja läksi yön selkään. Kaksi
kertaa hän muutti ajuria ja meni lopulta erään salapoliisitoimiston
yökonttoriin. Hän valvoi itse asian suoritusta, maksoi runsaasti
etukäteen, valikoi kuusi miestä, jotka tarvitsi ja antoi heille ohjeet.
Milloinkaan eivät nämät olleet saaneet niin hyvää palkkiota niin
yksinkertaisesta tehtävästä, sillä virallisen palkan lisäksi hän antoi
jokaiselle viisisataa dollaria ja lupasi antaa vielä saman verran, jos
he onnistuisivat tehtävässään. Hän oli varma siitä, että hänen kolme
äänetöntä osakastaan kohtaisivat toisensa seuraavana päivänä, ellei jo
ennemmin. Hän oli pannut kaksi salapoliisia pitämään kutakin heistä
silmällä. Hän halusi tietää vain paikan ja ajan.
"Älkää antako minkään estää itseänne, pojat", kuului hänen viimeinen
ohjeensa. "Minun täytyy saada tämä tieto. Vastaan kaikesta mitä te
ikinä teettekin, mitä ikinä tapahtuneekin."
Hotelliinsa palatessaan hän kaksi kertaa vaihtoi ajuria, kuten
ennenkin, meni huoneeseensa, joi vielä yhden cocktailin, paneutui
levolle ja nukkui. Aamulla hän pukeutui ja ajeli partansa, käski
lähettämään aamiaisen ja sanomalehdet huoneeseensa ja odotti. Mutta hän
ei juonut mitään. Kello yhdeksältä alkoi puhelin soida ja tiedonantoja
tulla. Nathaniel Letton oli lähtenyt junalla Tarrytowniin. John Dowsett
oli tulossa maanalaisella rautatiellä. Leon Guggenhammer ei ollut vielä
lähtenyt liikkeelle. Ja kaupungin kartta edessään seurasi Daylight
täten noiden kolmen miehen liikkeitä, heidän lähtiessään kohtaamaan
toisiaan. Nathaniel Letton oli konttorissaan Mutual-Solanderin
talossa. Ensin saapui Guggenhammer. Dowsett viipyi vielä omassa
konttorissaan. Mutta kello yhdeltätoista tuli sana, että hänkin oli
saapunut ja muutamia minuuttia myöhemmin kiiruhti Daylight vuokratussa
moottorivaunussa Mutual-Solanderin taloa kohti.