Miehet yhä vielä epäilivät puheita uudesta kultalasta perättömiksi.
Kun Daylight saapui raskaine jauholastineen Klondikejoen suuhun, hän
huomasi suuren lakeuden yhtä autioksi ja asumattomaksi kuin ennenkin.
Lähellä virtaa oli intiaanipäällikkö Isaacin ja hänen heimonsa leiri
lohenkuivaustelineineen. Muutamia vanhoja kullankaivajia oli siellä
niinikään leirissä. Lopetettuaan kesätyönsä Ten Mile Creekissä, olivat
he tulleet Yukonia alas, lähelle Circle Cityä. Mutta Sixty Milessä he
olivat kuulleet kerrottavan uudesta kultasuonesta ja olivat jääneet
maaperää tarkastelemaan. He olivat juuri palanneet veneelleen, kun
Daylight laski jauhoaluksensa maihin, ja heidän kertomansa eivät olleet
toivehikkaita.
"Kirottu hirvilaidun", sanoi eräs heistä, Pitkä Jim Harney, vaijeten
välillä puhaltaakseen tinakupissa höyryävää teetä. "Et kostu täällä,
Daylight. Tämä on hävyttömän likaista petkutusta. He ovat ovelasti
kyhänneet kokoon jutun uudesta kultasuonesta. Harper ja Ladue ovat
varsinaiset suunnittelijat, Carmackia on käytetty vain syöttinä.
Onko milloinkaan kuultu kullankaivamisesta hirvilaitumella, puolen
penikulman päässä rantakallioista ja jumala tiesi miten etäällä
peruskalliosta!"
Daylight nyökäytti myöntävästi päätään ja mietti hetkisen.
"Oletteko huuhdelleet ollenkaan?" kysyi hän vihdoin.
"Vai huuhdelleet!" kuului suuttunut vastaus. "Pidätte minua varmaan
eilispäivän lapsena! Vain joku arkajalkainen tulokas saattaisi kulkea
tällä laitumella ja täyttää kattilan huuhdontasoralla. Minua ette
sellaisesta mielettömyydestä yllätä. Minulle riitti kun vaan kerran
katsoinkin. Lähdemme aamulla Circle Cityyn. En ole milloinkaan
luottanut tähän Ylämaahan. Tananan seudut ovat kyllin hyvät minulle,
ja huomatkaa sanani, kun suuri kultalöytö tehdään, tehdään se joen
alajuoksun varrella. Tämä Johnny tässä paalutti pari penikulmaa, mutta
sen hän teki tyhmyyksissään."
Johnny näytti olevan häpeissään.
"Tein sen piloillani", selitti hän. "Antaisin oikeuteni valtaukseen
naulasta puristettua Star-tupakkaa."
"Saatte sen minulta", sanoi Daylight nopeasti. "Mutta älkää tulko
sitten valittamaan, jos minä saan kaksikymmentä tai kolmekymmentä
tuhatta siitä irti."
Johnny irvisteli iloisesti.
"Antakaa tänne vaan tupakka", sanoi hän.
"Toivon, että minäkin olisin paaluttanut itselleni valtauksen siitä
vierestä", mutisi Pitkä Jim valittaen.
"Ei ole vielä liian myöhäistä", sanoi Daylight.
"Mutta olisi marssittava kaksikymmentä peninkulmaa edestakaisin."
"Minä paalutan sen teille huomenna kun menen sinne", ehdotti Daylight.
"Sitten teette niinkuin Johnny. Saatte maksun Tim Loganilta. Hänellä
on ravintola Sourdoughissa ja hän lainaa tupakan minulle. Ilmoittakaa
valtaus sitten rekisteröitäväksi omissa nimissänne, siirtäkää paperit
minulle ja antakaa ne Timille."
"Minä myös", sanoi kolmas vanha kullankaivaja.
Ja kolmella naulalla Star-purutupakkaa osti Daylight ilman muuta kolme
viidensadan jalan valtausta Bonanzasta. Hän saattoi sitäpaitsi omissa
nimissään paaluttaa itselleen valtauksen, nuo toiset kun olivat vain
siirretyt hänelle.
"Olette maar' kovin kärkäs jakelemaan purutupakoitanne", sanoi Pitkä
Jim irvistellen. "Onko teillä täällä jossakin varastopaikka?"
"Ei, mutta minulla on mainio suunnitelma", kuului vastaus, "ja minä
sanon teille, että tulee halvemmaksi kuin huuhtelu-muta käyttää
tilaisuutta hyväkseen ja ostaa kolme valtausta kolmella naulalla
purutupakkaa."
Mutta tuntia myöhemmin tuli hänen omaan leiriinsä Joe Ladue, joka juuri
oli saapunut Bonanza Creekiin. Hän oli ensin aivan tietämätön Carmackin
kultalöydöstä, sitten hän oli epäilevällä kannalla ja lopulta tarjosi
hän Daylightille sata dollaria tämän palstasta.
"Nyt heti?" kysyi Daylight.
"Tietysti. Tässä on rahat."
Näin sanoessaan otti Ladue esiin kultapussinsa. Daylight otti
sen hajamielisenä käteensä ja avasi kuin epähuomiossa siteet ja
pudotti hiukan kultahiekkaa kouraansa. Se oli tummempaa kuin
mikään kultahiekka, jonka hän ennen oli nähnyt, Carmackin kultaa
lukuunottamatta. Hän pani kullan takaisin, sitoi pussin suun kiinni ja
antoi sen takaisin Laduelle.
"Luulen, että olet enemmän sen tarpeessa kuin minä", sanoi Daylight.
"Eikö mitä; minulla on vielä yllinkyllin", vakuutti toinen.
"Mistä olet saanut tuon kullan?"
Daylight oli aivan viattoman näköinen tehdessään tämän kysymyksen ja
Ladue näytti sen kuullessaan yhtä tylsältä kuin joku intiaani. Mutta
lyhyen silmänräpäyksen katsoivat miehet toisiaan silmiin ja tässä
silmänräpäyksessä näytti Joe Laduen ruumiista ja sielusta lähtevän joku
näkymätön ja kuulumaton viesti. Ja Daylightista tuntui, että hän oli
käsittänyt tuon viestin ja aavistanut, että toisella oli tiedossa joku
salaisuus, jota tämä aikoi käyttää hyväkseen.
"Tunnet paikan paremmin kuin minä", sanoi Daylight. "Ja jos minun
palstani on sadan dollarin arvoinen sinun silmissäsi, joka tunnet
asiat, on se sadan dollarin arvoinen minulle, siitä riippumatta,
tiedänkö sen arvon vai en."
"Annan sinulle kolme sataa", tarjosi Ladue epätoivon vimmassa.
"Taas sama johtopäätös. Tietämättömyydestäni huolimatta on sen arvo
minulle se, minkä sinä olet halukas siitä maksamaan."
Silloin muutti Joe Ladue häpeissään mieltä. Hän vei Daylightin syrjään
leiristä ja muista miehistä ja uskoi hänelle salaisuutensa.
"Löytö on nyt varmasti tehty", hän päätti puheensa. "Minä en rakentanut
patoa, huuhdoin vain jalaskattilassa. Sain koko tämän pussillisen
eilen rannalla. Sanon sinulle, että voit saada saman verran vallan
ruohonjuurista. Eikä kukaan aavista, mitä on peruskalliossa, puron
pohjassa. Mutta paljon siellä on. Älä hiisku mitään, vaan hanki
valtauksia niin paljon kuin suinkin saat. Valtaukset ovat hajallaan,
mutta en hämmästy, jos saan niistä viisikinkymmentä tuhatta. Ainoa
harmini on, etteivät valtaukseni ole suuremmat."
* * * * *
Kuukausi kului ja Bonanza Creek pysyi hiljaisena. Aniharvat olivat
paaluttaneet ja useimmat heistäkin olivat paalutettuaan lähteneet Forty
Mileen ja Circle Cityyn. Ne, jotka uskoivat kyllin lujasti jäädäkseen
paikalle, olivat uutterassa työssä rakentaessaan hökkeleitä lähenevän
talven varalle. Carmack ja hänen intiaanisukulaisensa rakensivat patoa
saadakseen vettä kullanhuuhdontaan. Työ kävi hitaasti, sillä heidän
täytyi sahata hirtensä käsin kasvavasta metsästä. Mutta etäämpänä
Bonanzan alapuolella oli neljä miestä, jotka olivat tulleet virran
yläpäästä. Dan Mc Gilvary, Dave Mc Kay, Dave Edwards ja Harry Waugh. He
olivat hiljaisia toveruksia, jotka eivät puuttuneet toisten asioihin
eivätkä puhelleet omistaan ja kulkivat yhdessä omia teitään. Mutta
Daylight, joka oli huuhdellut sieltä täältä Carmackin valtauksen
vierestä ja saanut kultaa aivan maanpinnalta, ja joka oli huuhdellut
monista muista paikoista löytämättä mitään, oli halukas tietämään mitä
oli peruskalliossa. Hän oli pannut merkille, että nuo neljä vaiteliasta
miestä kaivoivat kuilua lähelle rantaa ja hän oli kuullut heidän
lankkusahansa kitinän, kun he sahasivat palkkeja huuhtelupatojaan
varten. Hän ei odottanut kutsua, vaan meni katsomaan kun he ensimäisen
kerran huuhtelivat siinä kultaa. Kun yksi miehistä oli nostanut viisi
lapiollista, näki hän heidän saavan kolmetoista ja puoli unssia
kultaa. Siinä oli kultaa pienistä jyväsistä aina kahdentoista dollarin
arvoisiin kimpaleisiin ja se oli saatu peruskalliosta. Tänä päivänä
satoi ensimäinen lumi ja napaseudun talvi teki tuloaan, mutta Daylight
ei välittänyt pakenevan lyhyen kesän kalpeanharmaasta synkeydestä. Hän
näki unelmansa käyvän toteen ja hanttien keskelle kohosi taas hänen
mielikuvituksensa kultakaupunki. Kultaa oli löydetty peruskalliosta.
Tämä oli suurta. Carmackin löytö oli varmennettu. Daylight paalutti
omissa nimissään valtauksen niiden kolmen lisäksi, jotka oli ostanut
purutupakalla. Hänellä oli sitten kahdentuhannen jalan pituinen
yhtäjaksoinen kaistale, joka ulottui rantakalliosta rantakallioon.
Palatessaan tänä yönä leiriinsä Klondike-joen suulle, tapasi hän
Kaman, tuon intiaanin, jonka oli jättänyt Dyeaan. Kama oli tullut
kanootilla tuoden vuoden viimeistä postia. Hänellä oli parisen sadan
dollarin arvosta kultahiekkaa, jonka Daylight heti lainasi häneltä.
Vastapalvelukseksi paalutti hän Kamalle valtauksen, jonka tämän piti
Forty Milen ohi kulkiessaan ilmoittaa rekisteröitäväksi. Kun Kama
seuraavana aamuna läksi vei hän tukun kirjeitä kaikille Daylightin
vanhoille tovereille, joita kehoitettiin viipymättä tulemaan
paaluttamaan. Samansuuntaisia kirjeitä antoivat muutkin Bonanzassa
työskentelevät miehet hänen vietäväkseen.
"Siitä tulee varmaan aika rynnäkkö tänne", ajatteli Daylight hymähtäen
kun hän mielikuvituksessaan näki Forty Milen ja Circle Cityn
kiihoittuneen asujamiston kiirehtivän veneisiin ja soutavan kilpaa
satoja peninkulmia Yukonia ylöspäin; sillä hän tiesi, että hänen
sanoihinsa luotettiin ehdottomasti.
Ensimäisten venekuntien saavuttua vilkastui elämä Bonanza Creekissa
ja sen jälkeen alkoi pitkä-aikainen kilpajuoksu valheen ja totuuden
välillä. Miehet valhettelivat niin urheasti kuin vain osasivat, mutta
todellisuus voitti aina heidän valheensa. Kun miehet, jotka epäilivät
Carmackin kertomusta kahdesta ja puolesta dollarista kattilalta, itse
huuhtelivat kaksi ja puoli, valhettelivat he ja sanoivat saaneensa
yhden unssin. Ja jo kauan ennenkuin tämä valhe oli oikein päässyt
vauhtiin, olivat he saaneet viisi unssia eikä vain yhtä. Tällöin he
väittivät saaneensa kymmenen unssia ja kun he täyttivät kattilan
soralla vahvistaakseen valheensa, saivatkin he siitä kaksitoista
unssia. Ja niin kilpajuoksua jatkui. He valhettelivat yhä urheasti,
mutta totuus oli yhä suurempi kuin heidän valheensa.
Eräänä joulukuun päivänä täytti Daylight kattilan peruskalliosta omassa
valtauksessaan ja vei sen omaan majaansa. Täällä paloi tuli, jolla
hän piti vettä sulana vesisäiliössä. Hän kumartui vesisäiliön yli ja
alkoi huuhdella. Multa ja sora näytti täyttävän kattilan. Kun hän
pyöritti sitä ympyrässä huuhtoontuivat kevyemmät ainekset yli laidan.
Silloin tällöin hän haravoi pintaa sormillaan ja kokosi kourallisittani
soraa. Kattilan sisältö väheni. Kun hän läheni pohjaa tyhjensi hän
kärsimättömästi äkillisellä liikkeellä kattilan vedestä. Koko pohja
näytti siltä kuin olisi se ollut voin peitossa. Keltainen kulta
tuli näkyviin kun mutainen vesi oli kaadettu pois. Siinä oli kultaa
-- kultahiekkaa, kultarakeita, kultakimpaleita, suuria kimpaleita.
Hän oli aivan yksin. Hän asetti kattilan syrjään hetkeksi ja tuumi
pitkään. Sitten hän päätti huuhtelun ja punnitsi saaliinsa. Jos laski
unssin hinnaksi kuusitoista dollaria, oli hän saanut kattilasta alun
kahdeksatta sataa dollaria. Se oli enemmän kuin hän milloinkaan oli
uneksinutkaan. Hänen rohkeimmatkaan ennakkolaskelmansa eivät olleet
kohonneet korkeammalle kuin kahteenkymmeneen tai kolmeenkymmeneen
tuhanteen dollariin valtaukselta; mutta tämän mukaan olivat valtaukset
vähintäin puolen miljoonan arvoiset kukin.
Hän ei palannut työhönsä kuilussa sinä päivänä, eikä seuraavana, eikä
sitäkään seuraavana päivänä. Sensijaan hän lakki päässä ja käsineet
kädessä, jäniksennahkainen vaippa kiinnitettynä hihnoilla selkään teki
monen päivän jalkamatkan pitkin veden-jakajia ja puroja ja tarkasti
koko lähiseudun. Joka paikassa kehoitettiin häntä hankkimaan itselleen
valtaus, mutta hän oli varovainen. Vain Hunker Creekissa hän paalutti
valtauksen. Bonanza Creek oli paalutettu suusta lähteisin, ja jok'ainoa
pienoinen joki-uoma tai puronen, joka laski siihen, oli niinikään
paalutettu. Näistä sivuhaaroista ei oltu uskottu juuri löytyvän
mitään. Ne olivat paaluttaneet ne sadat miehet, joiden ei ollut
onnistunut saada valtausta Bonanzasta. Suosituin näistä oli Adams.
Vähimmin suosittu oli Eldorado, joka laski Bonanzaan juuri Carmackin
Discovery-valtauksen yläpuolella. Ei Daylightkaan pitänyt Eldoradon
paikoista; mutta käyttäen tilaisuutta hyväkseen osti hän puolella
jauhosäkillä osan siitä. Kuukautta myöhemmin hän maksoi kahdeksansataa
dollaria viereisestä valtauksesta. Kolme kuukautta myöhemmin hän
aluettaan laajentaessaan maksoi neljäkymmentä tuhatta kolmannesta
valtauksesta; ja vaikka se oli vielä peittynyt tulevaisuuden hämärään,
täytyi hänen pian senjälkeen maksaa sata viisikymmentä tuhatta
neljännestä valtauksesta, jota oli pidetty kaikkein vähimmin lupaavana.
Siitä päivästä lähtien, jolloin hän yhdestä ainoasta
huuhdontakattilasta oli saanut seitsemänsataa dollaria ja kumartuneena
sen yli tuuminut pitkään, ei hän enää koskenut kuokkaan eikä lapioon.
Hän olikin sanonut Joe Laduelle tuona yönä, jolloin hän teki tuon
ihmehuuhdontansa:
"Joe, en enää milloinkaan käy käsiksi kovaan työhön. Nyt alan tehdä
työtä aivoillani. Rupean kaivattamaan muilla kultaa. Kulta kasvaa
itsestään, jos sinulla vain on ymmärrystä ja kykenet hankkimaan alun
siemeneksi. Kun näin nuo seitsemänsataa kattilan pohjalla, niin tiesin,
että minulla vihdoinkin oli siemen."
"Mihin aijot kylvää sen?" oli Joe Ladue kysynyt.
Ja Daylight heilutti kättään ja osoitti koko ympäristöä ja aluetta
vedenjakajain takana.
"Tuonne", sanoi hän, "ja kohta saat nähdä savuni. Tuossa on miljoonia
miehelle, joka vain osaa ne nähdä. Ja minä näin kaikki nuo miljoonat
tänään iltapäivällä, kun nuo seitsemänsataa dollaria pilkistivät
silmiini kattilan pohjalta ja visersivät: 'Jo löysi Burning Daylight
meidät vihdoinkin!'"